Epätasaisen positiivinen syksy

MESTIS / Artikkeli
Roope Hämäläinen on ollut syksyn positiivisia yllättäjiä.
Kuva © Antti Varonen
Mikkelin Jukureiden syksy on hyvin monivaiheinen. Joukkueen otteet alkusyksyn kymmenen ottelun voittoputken jälkeen ovat olleet vaihtelevia, eikä loukkaantumisiltakaan ole vältytty. Loppusyksyn ailahteluista huolimatta mikkeliläisryhmä löytyy sarjataulukosta sijalta kaksi.

Kovin odotuksin sarjaan lähtenyt Jukurit näytti jo alkusyksystä olevan niin kova kuin oletettiinkin. Pienten käynnistysvaikeuksien jälkeen joukkue nappasi peräti kymmenen perättäistä voittoa.

Joukkueen kirkkaimpana tähtenä voittoputken aikana vilkkui huikeaan tehovireeseen äitynyt nelikko Niko Laakkonen-Anthony Guttig-Riku Pitkänen-Santeri Lukka. Kyseiset pelaajat tekivät kentällä ajoittain mitä halusivat ja sen ansiosta muun muassa mikkeliläisten ylivoimapeli oli murhaavan tehokasta.

Voittoputken jälkeen otteet kuitenkin alkoivat heilahdella ja syksyn lopuista peleistä joukkueelle kertyi yhtä monta voittoa kuin tappiota.

Tasaisuuden ja miehistön puute ongelmakohtina

Jukureiden suurimpana ongelmana syksyn aikana on ollut tasaisuuden puute otteissa, eikä ehjää kuusikymmenminuuttista sarvipäiltä ole nähty. Joukkue saattoi pelata kaksi erää erittäin hyvin, mutta viimeisessä erässä Jukurit päästi vastustajan rinnalle ja pahimmassa tapauksessa ohi.

Erityisesti johtoasemassa pelaaminen ja kolmannen erän viimeinen viisiminuuttinen ovat osoittautuneet todellisiksi haasteiksi mikkeliläisille. Johtoasemassa puolustusalueen hätäiset ja heikot ratkaisut kiekon kanssa ottelun loppuhetkillä ovat maksaneet mikkeliläisryhmälle jo useita pisteitä kuluneella kaudella ja siihen tarvitaan parannusta kevätkaudelle.

Jukureita ovat myös syksyn aikana vaivanneet loukkaantumiset, kun sairastuvalla ovat vuorollaan olleet runkopelaajista Pitkänen, Iivo Hokkanen ja Oula Palve.

Puolustuspäässä tilanne äityi erityisen pahaksi juuri ennen joulutaukoa, kun joukkueen vakiokokoonpanon puolustajista peräti neljä oli samaan aikaan sivussa peleistä ja kentälle saatiin vain viisi tervettä puolustajaa.

Tämän vuoksi Jukurit ei päässyt juurikaan pelaamaan samoilla ketjuilla pitkiä jaksoja ja se teki ketjukoostumusten yhteispelin vaikeaksi, koska kunnollista kemiaa ei ehtinyt syntymään.

Valopilkkuja ja himmeää liekkiä

Vaikka yksilötasolla jukurijoukkueen pelaajat suoriutuivat kuluneesta syksystä melko hyvin ja muutamat pelaajat jopa ylittävät varmasti monen ennakko-odotukset, on muutamilla pelaajilla silti varaa vielä kiristää tehoruuvia kevään peleissä.

Muutamien pelaajien puolustusasenne ja keskittyminen eivät ole myöskään olleet päävalmentaja Antti Pennasen mukaan aina tarpeeksi korkealla tasolla ja sen seurauksena joukkueen viisikkopelaaminen kärsi.

Alkukaudesta joukkuetta reppuselässään kantaneesta nelikosta etenkin kovin odotuksin joukkueeseen saapuneen Guttigin otteet marras- ja joulukuun peleissä jättivät paljon toivomisen varaa.

Ranskalaishyökkääjä haahuili täysin pelin ulkopuolella ja näytti ajoittain melko turhautuneelta, mikä purkautui typerinä rangaistuksina. Parhaimmillaan huikeita otteita kaukalossa esittäneeltä Guttigilta mikkeliläisryhmä kaipaakin esimerkin näyttöä ja tehoja kevään tosipeleissä.

Guttgilta kaivattaisiin lisää tällaisia suorituksia.
Guttgilta kaivattaisiin lisää tällaisia suorituksia.
Kuva © Antti Varonen

Vastaavasti alkukaudesta vaisusti esiintynyt Palve nousi arvoon arvaamattomaan, sillä hän otti vastuuta tehoista vaikean marraskuun aikana. Lisäksi alempien kenttien pelaajista Roope Hämäläisen sekä Nestori Lähteen kaltaiset taistelijat herättelivät koko joukkuetta. Hämäläinen on myös tehojensa puolesta kuulunut syksyn yllättäjien joukkoon.

Puolustuspäässä suurimmaksi ongelmaksi on muodostunut kiekollisuuden puute, sillä puolustuspään tehot makaavat täysin erittäin vahvan alkukauden pelanneen Lukan hartioilla, joten yhden kiekollisemman puolustajan hankkiminen ei olisi pahitteeksi.

Vankkoja oman maalin puolustajia joukkueesta löytyy kokeneiden Ilkka Vaarasuon, Juuso Akkasen sekä myöskin vahvaa alkukautta pelanneen Roy Pihlströmin muodossa. Lisäksi ranskalaisvahti Ronan Quemener on alkukankeuden jälkeen osoittanut otteillaan pystyvänsä torjumaan jukurijoukkueelle voittoja, mikä lupaa hyvää kevättä ajatellen.

Toivomuksissa tasaisuuden löytyminen 

Jukurit on syksyllä esittänyt parhaimmillaan erittäinkin hyvää peliä, mutta vastapainoksi samassa pelissä on voitu nähdä myös kauden heikointa esitystä. Joukkueen olisi löydettävä kevätpuolelle otteisiinsa tasaisuutta, sillä pudotuspeleissä samankaltaiseen tason heittelyyn ei ole varaa.

Jos päävalmentaja Pennanen löytää lääkkeet siihen ja pelaajistossa ei satu pahempia loukkaantumisia, niin sarvipäät ovat varmasti kevään peleissä kova haaste kenelle tahansa.

» Lähetä palautetta toimitukselle