Tämän hetken Edmonton Oilersin pelaajalistaa selaillessa ajatus suomalaisjoukkueesta ei tule mieleenkään. Pelkkiin kansalaisuuksiin tuijottamatta vertailua on vaikea välttää: korkeintaan keskitason pelaajamateriaali, kuuma maalivahti, taisteleva Joukkue - yhtäläisyyksiä piisaa.
Suurin yhtäläisyys ei kuitenkaan paljastu pelaajalistan perusteella, vaan pelejä katsomalla: Oilersin tämänhetkinen peli muistuttaa taktisesti paljon Suomen maajoukkueen esityksiä helmikuun olympiaturnauksessa. Kaikki elementit kaksivaiheisesta karvauksesta vasta- ja rintamahyökkäyksiin ovat niin identtisiä, että Craig MacTavish esikuntineen on takuulla tutustunut westerlundlaiseen jääkiekkoon yhden jos toisenkin videosession ajan.
Oilers-kiekon kuolema - vai uusi nousu?
Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Detroit Red Wingsiä vastaan tapahtui jotain ennenkuulumatonta: hyökkäysvoittoisesta jääkiekosta tunnettu Edmonton Oilers ryhmittäytyi keskialueelle 1-2-2-träppiin. (Vaikka valmennusjohto kieltäytyi kutsumasta systeemiä träpiksi, siitä selvästi oli kyse.)
Kiekkohullussa Edmontonissa asiasta nostettiin väkisinkin kohu. Samalla jäi huomaamatta, että Oilers ei suinkaan vain sumputtanut, eikä keskialueen ohjauspeli ollut lainkaan passiivisimmasta päästä edes NHL:ssä.
Pelkästään tilastoja tulkitsemalla voisi päätellä, ettei Oilersin puolustuksenpudotusoperaatio saavuttanut haluttuja tuloksia. Runkosarjassa vähiten laukauksia omaa maaliaan päin päästänyt joukkue nimittäin antoi Red Wingsin laukoa Dwayne Rolosonille peräti 40 kertaa ottelua kohti.
Totuus kuitenkin on, että Detroit joutui juuri odottamattoman hyvän ohjauspelin vuoksi laukomaan huonoista paikoista. Lisäksi puolustus luotti Rolosoniin selvästi aiempaa enemmän, kun tämä osoitti pystyvänsä tarvittaessa torjumaan lähes mitä hyvänsä.
Maalitykki Pisani
Rolosonin lisäksi Oilersin sankareita avauskierroksella olivat käsittämättömiä minuuttimääriä kellottanut Chris Pronger ja viisi maalia viimeistellyt Fernando Pisani. Prongerilta uskallettiin odottaakin tasonnostoa, mutta Pisanin tuskin uskottiin tekevän koko urallaan viittä pudotuspelimaalia, saati sitten pystyvän urotekoon kuudessa ottelussa NHL:n runkosarjan voittajajoukkuetta vastaan.
Eräs suomalainen kiekkovaikuttaja kutsuisi Pisania varmasti "maailmanluokan pelaajaksi puolentoista metrin säteellä maalista". Duunarilaituri nimittäin teki kaikki viisi osumaansa lähietäisyydeltä.
Ylivoimassa Pisani on Oilersin vastine Detroitin Tomas Holmströmille: hän ottaa vastaan iskuja maalin edessä ja sutii irtokiekot tarvittaessa vaikka puolustajien ja maalivahtien kanssa verkon perukoille.
Yksittäisten ratkaisijoiden esiinnoususta huolimatta Oilers menestyy - tai ei menesty - edelleen joukkueena. Hullunrohkeakin uhrautuminen vie joukkuetta eteenpäin. Hyvä esimerkki tästä oli Shawn Horcoffin naamallaan pysäyttämä laukaus viidennen Red Wings -pelin loppuhetkillä.
Särkiä öljyssä
Toisella pudotuspelikierroksella Oilers saa vastaansa San Jose Sharksin. Sharks pudotti omassa ottelusarjassaan Nashville Predatorsin lukemin 4-1. Ottelusarja ratkesi käytännössä Sharksin loistavaan ylivoimapeliin. Niinpä albertalaisten onkin vältettävä turhia jäähyjä ja pidettävä alivoimapelinsä vähintään samalla tasolla kuin runkosarjassa ja Red Wings -sarjassa.
Detroitia vastaan Oilers lähti selvästi altavastaajana jo valtavan kokemuseron vuoksi. Sharksilla ei ole Chris Cheliosin tai Steve Yzermanin tapaisia satojen pudotuspelivoittojen veteraaneja. Ottelusarjan pelaajista Stanley Cupin on voittanut ainoastaan Sharksin Ville Nieminen.
Oilers on jäljelläolevista kahdeksasta joukkueesta ainoa, jonka pelaajistossa ei ole ainoatakaan Stanley Cup -voittajaa. Lähimmäksi - finaaleihin asti - ovat päässeet Michael Peca ja Dwayne Roloson keväällä 1999 sekä Radek Dvorak kolmea vuotta aiemmin.
Sharksin hyökkäyksen kärki on terävämpi kuin Oilersin. Sharksin ykköstähdellä Joe Thorntonilla on kuitenkin paljon todistettavaa, sillä maine runkosarjapelaajana ei vielä Predators-sarjan perusteella ole tullut syyttä. Oilersia vastaan Thornton joutunee Chris Prongerin erikoisvartiointiin, mikä tietää tiukkoja taisteluita kaukalon kulmissa.
Liikaa Oilers ei saa laskea Thorntonin pimentämisen varaan, sillä Predators-sarjassa Sharksin pelillinen johtohahmo oli Patrick Marleau. Myös Jonathan Cheechoo jatkoi maalitehtailuaan runkosarjan tahtiin. Kärkikolmikon jälkeen Sharksin hyökkääjien taso kuitenkin putoaa selvästi. Tässä piilee Oilersin mahdollisuus, onnistuihan se pimentämään Detroitinkin tähdet.
Puolustuksessa Oilersilla on pieni, mutta selkeä etu etenkin kiekollisessa pelissä. Prongerin ohella Jaroslav Spacekilla on ylivoimassa iso rooli, mutta Red Wings -sarjassa tshekkipuolustaja teki myös paljon vaarallisia virheitä. Marc-Andre Bergeron on kolmas ylivoimapuolustaja, mutta myös Dick Tärnström pystyy tarvittaessa pyörittämään peliä. Sharks taas luottaa Tom Preissingin ja Christian Ehrhoffin tulivoimaan.
Vesa Toskala on mielenkiintoinen vastinpari Dwayne Rolosonille. Kumpikin kuuluu statukseltaan liigan keskikastin torjujiin, mutta tällä hetkellä molemmat pelaavat todella hyvin.
Seitsemän ottelun trilleri?
Altavastaajan osa tuntui sopivan Oilersille hyvin ensimmäisellä kierroksella. Nyt odotukset ovat hyvien suoritusten myötä nousseet, ja vastustajakin on lähtökohtaisesti melko tasaväkinen.
Jos Oilers pääsee yrittämään sarjan katkaisemista neljännessä tai kuudennessa ottelussa, se onnistuu kotiyleisön edessä lähes varmasti. Toisaalta selkeään tappioasemaan joutuminen ottelusarjassa murentanee joukkueen itseluottamuksen, kun vain valmennus- ja seurajohto voi kertoa tarinoita huimista nousuista.
Hyvin mahdollista kuitenkin on, että molemmat joukkueet voittavat pelejä tasatahtiin, ja ratkaisu venyy aina seitsemänteen otteluun asti. Siinä Sharks on kotietunsa turvin vahvoilla.
