Dallas Stars jäi Hitchcockin lähdön jälkeen suurten kysymysten äärelle − menneisyyteen katsominen ei enää riitä

NHL / Artikkeli
Dallas Starsin kausi oli valtava pettymys ja organisaatio aloittaa kesänsä suurien kysymyksien saattelemana.
Kuva © Getty Images
Dallas Starsin piti viime kesän siirtojen jälkeen palata yhdeksi Läntisen konferenssin kärkijoukkueista. Runkosarjan päättyessä Teksasissa tähdet ovat silti kokeneet enemmänkin tähdenlennon kohtalon ja toiveista ei toteutunut monikaan. Se, mihin Stars ensi kesän aikana siirtyy, onkin suuri kysymys.

Dallas Starsin GM Jim Nill on suurten kysymyksien äärellä. Stars tarvitsee uuden valmentajan ja mahdollisesti myös uuden suunnitelman sekä pelaajien varaamisen että heidän kehittämisensä kannalta. Samalla joukkue aloittaa ensi syksynä viimeisen kauden Tyler Seguinin ollessa vielä sopimukseltaan halpa pelaaja.

Se, miksi Teksasissa koko kausi oli lopulta karvas pettymys, on laaja kysymys, ja vastauksia tullaankin hakemaan koko kesän ajan.

Kun Stars siirtyi kauden alussa päävalmentaja Ken Hitchcockin aikaan, joukkueen piti saada viisikkopuolustus kuriin. Samalla Hitchcock kertoi ihailevansa Starsin nopeuteen ja uhkarohkeuteen perustuvaa energiaa. Hän halusikin valjastaa sen, ei luopua siitä kokonaan. Stars kuitenkin kärsi koko kauden maalinteon puutteesta ja sinänsä lupaavan syksyn jälkeen Stars lähti keväällä syöksykiitoon.

Se ei ollut runkosarjan päättyessä NHL:n eliittiä kuin pitkien kiekkojen ja paitsioiden määrässä. Asiaa pahensi vielä Hitchcockin jääräpäisyys. Starsin kärsiessä kentällä päävalmentaja peluutti edelleen samoja ketjukoostumuksia, ja nyt Stars katseleekin kauden päättyessä vierestä muiden pelatessa.

Teksasissa kaikki on suurempaa, myös pahassa

Kun kausi loppui, Hitchcock esiintyi itsevarmasti kameroiden edessä. Hänen silmissään rökäletappio ensimmäisellä kierroksella olisi ollut paljon kovempi kohtalo ja kauden päättyminen runkosarjaan tarkoitti lähinnä keskittymistä ensi kauteen. Olisi aika katsoa eteenpäin. Ei ehtinyt kulua edes kahta päivää, kun Hitchcock ilmoitti jäävänsä eläkkeelle. Stars saisi katsoa tulevaisuuteen toisen päävalmentajan komennossa.

Ja niin katseet siirtyvät Nillin suuntaan. Moni epäili jo aiemmin, oliko Hitchcock hänen valintansa vai sekaantuivatko Starsin omistaja Tom Gaglardi ja presidentti Jim Lites valintaan. Emme saa luultavasti ikinä selvyyttä tälle, mutta pelaajien, kuten Martin Hanzalin, hankkinnat eivät ikinä istuneet Nillin suunnitelmaan.

Stars oli ennen viime kautta rakennettu nopeaksi joukkueeksi, jonka peli perustui kiekonhallintaan. Hitchcock ei ikinä onnistunut − tai edes pyrkinyt − jatkamaan tätä kaavaa. Samalla hän myös vähensi nuorten pelaajien kuten Radek Faksan peliaikaa. Pienikokoiset ja nopeat pelaajat kuten Julius Honka ja Gemel Smith saivat siirtyä usein kauden aikana katsomoon.

Jim Nillillä on edessään pitkä kesä.
Kuva © Getty Images

Hitchcock myös löysi sisäisen Randy Carlylen itsestään ja Stars loi kentällä tehoja lähinnä kolmikon Seguinin, Jamie Bennin ja Aleksandr Radulovin kautta. Puolustuksessa John Klingberg toimi joukkueen ainoana katalyyttina. Mikäli hän olisi loukkaantunut, Stars olisi ollut välittömästi tuhon oma.

Stars oli ennen viime kautta rakennettu nopeaksi joukkueeksi, jonka peli perustui kiekonhallintaan. Hitchcock ei ikinä onnistunut − tai edes pyrkinyt − jatkamaan tätä kaavaa.

Tehopisteiden jakaantuessa epätasaisesti muut joukkueet onnistuivatkin kauden kuluessa usein hiljentämään Starsin. Joukkueen leveys on kesän saapuessa suurimpia kysymyksiä kesällä. Leveys olisi silti paljon pienempi ongelma, ellei Stars olisi epäonnistunut niin pahasti varaamisessa ja erityisesti varauksiensa kehittämisessä.

Nillin aikana monikaan lupauksista ei ole päässyt joukkueeseen. Detroit Red Wingsistä opittu filosofia lupausten alemmilla tasoilla ylimarinoimisesta on potkaissut Starsia valitettavasti selkään. Joukkueen nuoret puolustajat ovat aiheesta paras esimerkki. Jamie Oleksiak ja Patrik Nemeth ovat vihdoin kelpo pelaajia − muualla.

He menettivät Starsissa täysin itseluottamuksensa, ja tällä kaudella Honka on ollut samojen ongelmien parissa. Starsin on pysäytettävä tämä kehitys välittämästi, sillä kaikesta huolimatta toivoa on. Viime kaudella epävarmasti esiintynyt Stephen Johns teki nimittäin onnistuneen paluun tällä kaudella.

Starsin on vain yksinkertaisesti opittava luottamaan lupauksiinsa. Nykypäivänä NHL sallii joukkueille muutaman huonon sopimuksen juuri siksi, että omat lupaukset pelaavat halvalla ja joukkue kokonaisuudessaan pärjää usein hyvin muutamasta hudista huolimatta. Stars ei voi jatkossa joka kesä ostaa pelaajia muualta ja kuvitella sillä selviävänsä ikuisesti. Palkkakatto tulee jossain vaiheessa vastaan.

Lisäksi esimerkiksi Esa Lindell on kasvanut luottopuolustajaksi juuri vastuun myötä. Viime kauden virheet eivät ole tehneet hänestä parempaa pelaajaa, mutta hän on oppinut välttämään niitä ilman, että se on syönyt suorituksia kentällä.

Toivoa on, mikäli Stars uskaltaa tehdä luovia ratkaisuja

Suurin kysymys ennen − juuri Dallasissa tänä vuonna pidettävää − kesän varaustilaisuutta onkin uusi päävalmentaja. Nill on sanonut oikeat sanat jälleen kerran. Hänen mukaansa Starsin on löydettävä uusia ideoita ja kehityttävä muun liigan mukana. Samalla on muistettava, että samaa sanoi myös Hitchcock ennen kauden alkua, ja hän käänsi silti kauden aikana kelkkansa näistä sanoista huolimatta.

Starsin suurin miina onkin nyt veteraanivalmentaja. Nill halusi vuonna 2013 Alain Vigneaultin, mutta hävisi lopulta tarjouskilpailun  New York Rangersille. Vigneaultin ollessa jälleen vapaa Nillin onkin vastustettava kiusausta palkata hänet nyt. Potkut Rangersista johtuivat hyvin pitkälti samoista asioista kuin syyt Hitchcockin eläkkeelle siirtymiseen.

Liiallinen veteraaneihin luottaminen ja kyvyttömyys syyttää itseään antoivat Rangers-GM Jeff Gortonille syyn lopettaa työsuhde. Lisäksi veteraanivalmentaja olisi Starsille myös turvallinen valinta. Se ei toiminut Hitchcockin tai Lindy Ruffin kohdalla, ei ole siis syytä uskoa että se toimisi myöskään Vigneaultin kanssa.

John Klingbergistä tuli viimeistään kuluneella kaudella Dallas Starsin kiistaton ykköspuolustaja.
Kuva © Getty Images

Starsin onkin syytä kääntää uutta valmentajaa etsiessä kaikki kivet ja aloittaa nimistä kuten Shelson Keefe, Jim Montgomery tai Todd Nelson. Myös Carolina Hurricanesista pois siirtyvä Bill Peters olisi Nillin näköinen valmentaja. Stars tarvitsee valmentajan, joka uskaltaa peluuttaa nuoria ja mikä tärkeintä, joka kehittää heitä samalla.

Hitchcockin ajatus siitä ettei NHL ole "oppijoiden liiga" on pahasti aikaansa jäljessä. Boston Bruinsin päävalmentaja Bruce Cassidy on peluuttanut suuren osan kuluvasta kaudesta lupauksiaan ja se on kannattanut. Bruins on toki kärsinyt loukkaantumisista, mutta samalla Cassidy on uskaltanut luottaa nuorisoon ja onnistunut löytämään heistä jokaiselle sopivan roolin.

Starsilla on nyt ehdottomasti monta ongelmaa: mitä tehdä Jason Spezzan kanssa, kenestä saadaan varamaalivahti seuraavalla kaudelle ja mistä joukkue saa roolipelaajia itselleen ensi kaudeksi. Näistä jokaiseen voidaan siirtyä silti vasta uuden valmentajan varmistuessa. Nillin suunnitelma ei ole toistaiseksi toiminut, joten on aika selvittää miksi. Onko sitä kehitettävä vai onko se muutettava kokonaan?

Starsilla on nyt ehdottomasti monta ongelmaa. Näistä jokaiseen voidaan siirtyä silti vasta uuden valmentajan varmistuessa.

Täysin hukkaan viime kausi ei toki ole mennyt. Stars on nyt Hitchcockin ja erityisesti puolustajista vastuussa olevan apuvalmentaja Rick Wilsonin ansiosta aiempaa kurinalaisempi. Samalla se silti menetti luovuutensa, ja uuden valmentajan tärkein asia onkin löytää tämä uudelleen ilman, että parantunut viisikkopuolustus kärsii liikaa. 

Kaikki yllä mainitut asiat ovat tärkeitä kysymyksiä, sillä tämän kaiken keskellä Seguin pelasi loistavan kauden. Hänen sopimuksen päättyessä vuoden päästä Starsin onkin nyt selvitettävä, kuinka kalliiksi joukkueen kärkihyökkääjä jatkossa tulee. Seguin ei ole ikinä ollut pudotuspeleissä ratkaisijan roolissa, ja kiitos tämän kauden kömmähdyksien Stars ei tule välttämättä ennen uuden sopimuksen kirjoittamista tietämään, onko hän sellainen jatkossakaan.

Samalla Seguinin on selvitettävä, haluaako hän sitoutua Starsiin seuraavaksi kahdeksaksi vuodeksi. Hitchcock myi hänelle ajatuksen aiempaa monipuolisemmasta pelaajasta ja Seguin sitoutui rooliin täysin. John Tavaresin sopimustilanteen selvittyä Seguin onkin varmasti halukas tekemään sopimuksen jo tänä kesällä, mikäli Stars tuntuu sitoutumisen arvoiselta.

» Lähetä palautetta toimitukselle