Curren paluu

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Aikanaan suunnatonta ylistystä Suomen kansan taholta nauttinut Curt Lindström palaa olympiakaukalon laidalle kahdeksan vuoden tauon jälkeen - nyt Latvian vastuuvalmentajana. Latvia joutuu muiden karsintasarjan joukkueiden tapaan kärsimään NHL-seurojen haluttomuudesta laskea pelaajiaan mukaan kilvoittelemaan paikasta olympiakisojen puolivälierissä. Erityisesti oivana maajoukkuekäskyttäjänä tunnettu Lindström onkin vaativasssa tilanteessa Latvian ruorissa, etenkin kun samassa karsintalohkossa sattuvat pelaamaan Slovakia, Saksa sekä Itävalta.

Latvia lähti kovin odotuksin edellisiin jääkiekon arvokilpailuihin, Saksan MM-turnaukseen viime keväänä. Saihan silloinen ykköskäskijä Haralds Vasiljevs ryhmäänsä lähes kaikki toivomansa pelaajat. Mukana olivat maan hiotuimmat timantit aina Arturs Irbeä ja Sandis Ozolinsia myöten. Baltian maalla piti siis olla koossa todellinen unelmajoukkue, jolta menestystä oli syytäkin odottaa. Tuloksena oli kuitenkin täydellinen epäonnistuminen, sillä Latvia romahti vasta sijalle 14.

Maaliluukku

Kun Arturs Irbe pääsee seurajoukkueensa Carolina Hurricanesin hoteista pelaamaan vain karsintasarjan päättävässä Saksa-ottelussa, luottaa Lindström Elitserien-torjuja Sergeis Naumovsiin kahdessa ensimmäisessä koitoksessa. Djurgården IF:n ykkösvahdin varaan tullaan laskemaan paljon. Irbe taas on kuluvana talvena jakanut torjuntatyöskentelyt suurin piirtein tasan Yhdysvaltain joukkueeseen valitun Tom Barrasson kanssa. Kisatunnelmaa pääsee nuuhkimaan myös nuori Edgars Masalskis. Jonkin asteiseksi yllätykseksi on luettavissa se, että Vancouver Canucksin Peter Skudra ei läpäissyt Lindströmin valintaseulaa.

Puolustus tuttu suomalaisille

Pakkikaarti koostuu monesta kotimaiselle kiekkoväelle tutusta nimestä. Kokemusta SM-liigasta on niin Andrei Maticinsilla, Atvars Tribuntsovilla kuin Rodrigo Lavinsillakin. Igor Bondarevs pelasi tällä kaudella Saimaan Pallon riveissä koeajalla, muttei saanut jatkopestiä johtuen mm. siitä, että miehen olympiakomennus olisi haukannut turhan kookkaan määrän SM-liigan otteluista.

Olegs Sorokins taas on entinen divari-pelaaja Kokkolan Hermeksen sekä Vaasan Sportin riveistä. AHL:ssä puolustava Kaspars Astasenko tulee olemaan merkittävä osanen Curren puolustuspalapelistä. Viktor Ignatjevsillä on nimissään vajaa tusina NHL-pelejä muutaman kauden takaa. Nykyisin Ignatjevsin osoite löytyy Venäjän sarjasta.

Pakiston ehdottomasti kiiltävin helmi tulee kuitenkin olemaan Florida Panthersiin tällä kaudella Carolinasta kaupattu Sandis Ozolinsh, mikäli Latvia selviytyy kahdeksan parhaan joukkoon. Ozolinsh on tunnettu vahvasti hyökkäävänä puolustajana, jonka huimat nousut saattavat tosin olla vaarallisia myös omalle joukkueelle. Nashville Predatorsissa nykyisin elantoaan tienaava, entinen TPS-puolustaja Karlis Skrastins lienee myös Latvian avainpelaajia, mikäli jatkopaikka irtoaa.

Hyökkäys

Latvian hyökkäyskalusto koki valitettavan takaiskun, kun Vancouver Canukcksin farmijoukkueen Manitoba Moosen Herbert Vasiljevs loukkaantui juuri ennen kisoja. Latvian ratkaisevaan osaan hyökkääjistössä kuuluu Berlin Capitalsin kaksikko Vyatseslavs Fanduls ja Aleksanders Kercs. Helsingin IFK:ssa tällä kaudella tehot 11+15 nakuttanut Aigars Cipruss on totutusti mukana ruodussa. Rauman Lukossa aikoinaan pelannut Leonid Tambijevs kiekkoilee nykyisin Tanskan pääsarjassa ja on mukana olympiaturnauksessa. Minnesota Wildin Sergeis Zholtoks olisi varmasti kaivattu lisä joukkueen hyökkääjistöön, mutta Minnesota ei halua luopua sentteristään Latvian kannalta tärkeiden otteluiden ajaksi.

Tuleeko menestystä?

Kaltoin kohtelee olympialaisten ottelukaavio etukäteen kuuden suuren ulkopuolelle rankattuja maita, ettei Curt Lindström saa leivotuksi Latvian joukkueesta kakkua kaikkein herkullisimmalla kuorrutuksella vielä alkuotteluihin. Latvia pystyy silti parhaimmillaan haastamaan jopa Slovakian ankaraan kamppailuun paikasta auringossa. Ottelusta Saksaa vastaan on odotettavissa tiukkaa taistelua elintärkeistä pisteistä. Jatkosarjassa, mikäli maa sinne selviää, olisi Latvian roolina kuitenkin toimia lähinnä pisteautomaattina lajin todellisille huippumaille.

» Lähetä palautetta toimitukselle