Coloradon niukka voitto Kingseistä

NHL / Artikkeli
Ottelun suurin mielenkiinto suuntautui Avalanchen paitaan palanneeseen Peter Forsbergiin. Taitava keskushyökkääjä olikin mukana kahdessa maalissa ja avusti näin Avalanchen niukkaa voittoa Los Angeles Kingseistä. Ottelu oli tyypillistä playoff-kiekkoa; vähän maaleja ja paljon vääntöä jokaisesta kiekosta.

Hit ’em and hit’em hard

Peter Forsberg oli odotetuin pelaaja ottelussa. Hän oli pelannut viimeksi ottelun 9.5.2001 ja sattumalta samaa vastustajaa, Los Angeles Kingsiä vastaan. Ottelu-iltana pelin jälkeen Forsberg joutui kovien vatsakipujen takia sairaalaan, jossa hänellä todettiin pernan vahingoittuneen. Syksyllä 2001 Forsberg ilmoitti pitävänsä taukoa pelaamisesta, jotta hänen taklauksien runtelema keho saisi aikaa toipua kunnolla. Hän halusi harjoitella sekä pelata ilman kipua pitkästä aikaa. Forsbergin ongelmana koko jääkiekkouran aikana ovat olleet hänen nilkkansa. Viimeisen vuoden aikana Forsberg on ollut perna- , nilkka- sekä jalkaleikkauksessa. Nilkat ovat joutuneet kirurgin käsiin vieläpä kahdesti. Forsberg pelasi Avalanchen kakkosketjussa yhdessä Chris Druryn sekä Steven Reinprechtin kanssa. Ruotsalaisen huippuhyökkääjän astuessa jäälle täpötäysi (18007) Denverin Pepsi Center räjähti eloon. Meteli oli erittäin kova ja osa ihmisistä nousi seisomaan. Saku Koivun Montrealissa saamiin suosionosoituksiin tämä sentään ei yltänyt.

Peli oli nopeatempoinen läpi ottelun ja se alkoi heti alusta. Taklauksia ei säästelty yhtään kenenkään toimesta. Varsinkin Avalanche antoi palaa koko materiaalin laajuudelta. Coloradollahan on puolustuspäässään ”kolmipäinen hirviö”, kuten amerikkalaisen urheilukanava ESPN:n kommentaattori sanoi maanantaina lähetyksessään. Tällä hirviöllä hän tarkoitti Avalanchen puolustuspäätä, jossa pelaavat Rob Blake, Darius Kasparaitis sekä Adam Foote. Kaikki pelaajat ovat tunnettuja kovista, usein tapahtuvista taklauksistaan. Varsinkin kaksi ensinmainittua ovat hyökkääjän painajaisia. Maalivahdeilla ei ollut paljoa tehtäviä erän ensimmäisellä puoliskolla. Molemmat joukkueet pelasivat tarkkaa peliä, ja vedot jäivät kaukolaukauksiksi.

Ensimmäinen erikoistilanne tuli Kingsille, kun Stephane Yelle joutui jäähylle poikittaisesta mailasta. Ylivoiman aikana lähinnä Avalanche sai kiekon Kingsin päähän ja sai muutaman vetopaikankin. Ylivoiman loppuhetkillä Coloradon puolustajat harhailivat hieman ja Greg Johson pääsi survomaan kiekkoa Patrick Royn panssareita kohti. Tuomari oli viheltänyt pilliinsä vajaata sekuntia aikaisemmin kun kiekko meni maaliin. Maalikin siirtyi täysin samanaikaisesti pois paikaltaan, kun kiekko lipui maaliin. Loistavasti sijoittunut tuomari hylkäsi maalin täysin oikein perustein. Tilanne lähti kun Rob Blake lähti taklaamaan laidassa ollutta Cliff Ronningia. Aluksi näytti, että Ronning menee kahtia kun häntä 20 cm pidempi kovaluinen Blake tulee päin. Ronning sai syötettyä kiekon ennen taklausta Greg Johnsonille.

Juuri ennen ensimmäistä erätaukoa saatiin ottelussa avausmaalikin. Joe Sakic toi kiekon sisään Los Angelesin alueelle ja syötti vasemmalle puolelle Alex Tanguaylle. Tanguay näytti, että olisi vetänyt. Tähän harhautukseen menivät sekä puolustaja Aaron Miller että maalivahti Felix Potvin. Molemmat kaatuivat maahan, mutta Tanguay otti pitkän harhautuksen kiekolla ja siirtyi keskelle tyhjää maalia ja pisti kiekon sisään ohi hölmistyneiden Kings-pelaajien. Maali oli todella näyttävä esimerkki taidosta, jota löytyy myös pohjois-amerikkalaisilta pelaajilta. Eivät slaavilaiset pelaajat ainoita taitopelaajia ole.
Kingsin ykkösketju Deadmarsh - Allison - Palffy oli huikeassa vireessä. Maalia ei vain tässä erässä tullut, mutta Losilla on vaarallinen ketju kasassa.

More goals, more hits

Avalanche pääsi maalin makuun ja se jatkoi samalla linjalla. Martin Skoula toi kiekon sisään ja syötti pitkän syötön toiselle laidalle, missä kiiti Steve Reinprecht. Reinprecht lähti leikkaamaan keskelle ja veti kiekon sivuttaisliikeessä takayläkulmaan Potvinin pudottaessa polvilleen.

Joe Sakic otti jäähyn kampituksesta ja Kings pääsi jälleen kokeilemaan ylivoimapeliään. Nyt se tuotti tulosta. Bryan Smolinski teki maalin komesta syötöstä, eikä Patrick Roylla ollut mahdollisuutta ottaa vetoa kiinni. Cliff Ronning järjesti paikan Smolinskille, kun pienikokoinen hyökkääjä toi kiekon sisään Avalanchen alueelle, harhautti yhden pelaajan ja kolmen Avs-pelaajan keskeltä syötti täysin vapaana olleelle Smolinskille.
Kingsin saatua kavennusmaalin alkoi sen peli avautua. Peliin tuli lisää vauhtia sekä oivallusta. Avs sensijaan alkoi hidastamaan luisteluaan. Ilmeisesti takaraivoon tuli hyvän olon tunne kahden maalin johtoasemassa, sillä runkosarjassa Coloradon puolustuspää on ollut erittäin pitävä Patrick Royn johdolla. Kingsillä oli pari paikkaa, mutta ne Roy sai pysäytettyä. Mutta ihan kaikkeen hänkään ei pysty. Zigmund Palffy tasoitti pelin rystylaukauksella Royn längistä. Alkoiko Avsin hyökkääjät luottamaan liikaa puolustukseen sekä maalivahtiin? Pudotuspeleissä mikään ei ole varmaa ennen kuin summeri on soinut. Toista erää hallitsi alussa Avs, mutta pian se kääntyi täysin Kingsin hallinnaksi, joka pääsi koko ajan paremmin ja paremmin peliin mukaan.

Tasainen peli saa päätöksensä

Colorado pääsi pelaamaan ylivoimaa ja sitä ei kauaa ehdittykään pelata kun kiekko oli Felix Potvinin takana kolmannen kerran. Joe Sakic näytti kuuluisaa rannettaan ja kiekko meni Aaron Millerin jaloista Potvinin mailakäden kainaloon ja maaliin. Chris Drury toi kiekon sisään ja jätti taakse. Kukaan ei ollut hereillä ja Forsberg pääsi senverran tuikkaamaan kiekkoa, että Kingsin pelaaja ei siihen ehtinyt ennen Sakicia.

Toisessa erässä ei Avsin nelosketju Larsen – Hahl – Hinote päässyt juurikaan pelaamaan, mutta kolmannessa he olivat taas kentällä tekemässä arvokasta palautusaikaa joukkueen tähdille. Ketju raatoi Kingsin päässä ja piti kiekkoa itsellään laidan vieressä. Pitkän väännön jälkeen kiekon otti keskushyökkääjä Riku Hahl, joka nousi kulmasta aivan maalin eteen ja pääsikin vetämään. Potvin oli kuitenkin mukana ja torjui jäätä pitkin tulleen kiekon. Yläkulmassa olisi ollut reilusti tilaa…

Coloradon puolustuksen ja hyökkäyksen välille tuli nukahdus, kun puolustaja ei ottanut kiekkoa kiinni. Virheen käytti hyväkseen Zigmund Palffy, joka nappasi kiekon ja pääsi läpiajoon. Pieni harhautus ja kiekko Royn längistä sisään. Roy ei ollut täysin hereillä siinä, eikä koko pelissäkään loppujen lopuksi.

Reilu viisi minuuttia ennen loppua Avs teki voitto-osumaksi jääneen maalin. Eric Messier toi kiekon maalin takaa yrittäen vanhanaikaista. Potvin piti kuitenkin etutolpan hyvin kiinni. Kiekko kimposi takatolpalla seisseen Mike Keanen luistimiin, josta kiekko jatkoi matkaansa poispäin maalista. Kiekkoa vastaan luisteli puolustajan paikalta noussut Greg deVries. Puolustaja sai lyödä vastakiekkoon sydämensä kyllyydestä ja musta vulkaanikumimöhkäle oli hetkeä myöhemmin Kingsin maalissa. Avs peruutteli viimeisen viiden minuutin ajan ja turvasi johtoaan. Coloradon valmentaja Bob Hartley pisti jatkuvasti erikoisketjuja sisään, missä oli puolustusvoimaa jokaisessa reilusti. King sai kuitenkin vielä yhden paikan aivan ottelun loppuun. Jälleen kerran Zigmund Palffy pääsi vetämään aivan Royn naaman edestä, mutta tällä kertaa Roy oli edessä. Summeri soi puoli sekuntia myöhemmin ja peli oli ohi.

Loppukaneetit

Peli oli viihdyttävää molempien joukkueiden osalta. Maaleja tuli seitsemän kappaletta, taklauksia annettiin ja otettiin, maalipaikkoja oli molemmilla yllinkyllin, puolustukset toimivat kohtuullisesti.
Maalivahtipeli oli tänään luokatonta. Sekä Potvin että Roy eivät olleet parhaan päivänsä tasolla. Paremminkin he olisivat voineet pelata. Kumpi joukkue saa maalivahtipelinsä kuntoon ensin olettaen, että kenttäpelaajat tekevät saman, on vahvoilla. Varsinkin Roy, joka dominoi runkosarjassa maalivahtipelissä, oli tänään kuolevaisen tasolla.
Ottelusarja jatkuu lauantaina Denverissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle