Chicago Blackhawks 2001-2002

NHL / Artikkeli
Maineikas Chicago Blackhawks lähtee hakemaan taas epätoivoisesti uutta nousua. Ennen kautta 1997-98 Chicago esiintyi 28 kertaa peräkkäin pudotuspeleissä, mutta nyt pelit ovat päättyneet jo neljä kertaa peräkkäin runkosarjan viimeisen pelin jälkeen.

Viime kauteen lähdettäessä Chicagossa puhalsi uudet tuulet ja odotukset olivat jälleen kovat. Perinteisen pohjoisamerikkalaisen pelityylin joukkue palkkasi valmentajakseen Alpo Suhosen, joka toi Windy Cityyn aivan uudenlaisen ideologian. Perinteisen fyysisyyden tilalle oli tarkoitus istuttaa aimo annos luovuutta ja muutenkin hieman modernimpaa jääkiekkoa.

Alku oli hankala. Uuden pelityylin sisään ajaminen näkyi karulla tavalla tuloksissa ja Blackhawks-kannattajat olivat nopeasti vaatimassa uutta miestä Suhosen tilalle. Kaikki pelaajatkaan eivät vakuuttuneet, että Suhosen tyyli olisi se oikea ja näkemyseroja tuli myös apuvalmentajan kanssa. Manageri Mike Smith luotti kuitenkin ystäväänsä ja myös seuran omistava Wirtzin perhe pysyi kärsivällisenä. Niinpä seurassa alettiin muokata olosuhteita Suhoselle hieman sopivammaksi. Eripurainen apuvalmentaja sai mennä ja myös pelaajamateriaali koki muutoksia.

Joulun tienoilla Suhosen tyyli alkoikin tuoda tuloksia. Peli kulki iloisesti ja voittojakin tuli sellaiseen tahtiin, mihin Chicagossa ei oltu vähään aikaan totuttu. Chicago nousi pohjalta taistelemaan tosissaan play off –paikasta.

Se viimeinen askel jäi kuitenkin ottamatta. Voittoja ei enää tullut ihan vuodenvaihteen tahtiin ja pelin tasokin ailahteli kovasti. Chicago pystyi kyllä roikkumaan viivan tuntumassa, mutta milloinkaan joukkue ei kyennyt nousemaan sen päälle. Chicagossa harmiteltiin taas melko hyvissä ajoin, että niin pelit taitavat jälleen loppua runkosarjan päättymiseen.

Alpo Suhonenkaan ei lopulta saanut mahdollisuutta pitkäaikaiseen projektiin, kun sydän alkoi oikkuilla siihen malliin, että miehen oli vetäydyttävä valmennushommista sivuun. Suhosen jäätyä sairaslomalle alkoi pelaajistosta kuulua suorasanaista kritiikkiä Alpon tyyliä kohtaan. Blackhawksissa haluttiin taas muutosta, paluuta menneisyyteen.

Takaisin Sutterin aikakauteen

Muutosta myös tuli, kun tämän kauden luotsiksi pestattiin Sutterin veljessarjasta tällä kertaa Brian. Näin Suttereiden aikakausi palasi, sillä vuosina 1992-95 haukkalaumaa käskytti Darryl Sutter.

Brian Sutterin myötä Chicago lähteekin varmasti hakemaan parempaa huomista perinteisin eväin. Vanhan koulukunnan kasvattina ja perinteisen kiekon kannattajana Chicagon pelityyli astuu taas askeleen taaksepäin. Aika näyttää onko se oikea liike vai harha-askel. Ehkä Sutterin ideologia istuu Chicagoon paremmin kuin Suhosen.

Vankat meriitit niin pelaajana kuin valmentajana keränneen Brian Sutterin palkkaaminen luo ainakin taas kovat odotukset. Ja joka tapauksessa lähtökohta on ainakin siinä mielessä helpompi, että vastustusta ja epäilyjä niin pelaajien, kannattajien kuin seuran organisaationkin keskuudessa lienee huomattavasti vähemmän kuin Suhosella. Pahimpina hetkinä Suhoseen ei tainnut oikeasti uskoa kuin Mike Smith. Brian Sutteriin taas uskovat kaikki. Ainakin tässä vaiheessa.

Pelaajistossa vähän muutoksia

Pelaajarintamalla Blackhawks on viettänyt suhteellisen rauhallisen kesän. Merkittäviä lähtijöitä ei ole tarvinnut kirjata, mutta superstar-tason vahvistuksiakaan ei Chicagoon ole saapunut. Pari kovaa konkaria joukkueeseen on kuitenkin haalittu. Uusia haukkoja ovat puolustuspäähän mm. Jon Klemm ja Phil Housley sekä hyökkäykseen Steve Thomas, Igor Korolev ja Peter White.

Eli yllättävänkin pienin muutoksin Chicago pyrkii eteenpäin, vaikka etukäteen ounasteltiin suuriakin muutoksia. Entinen pelaajamateriaali kaiketi katsottiin sen verran laadukkaaksi, ettei suuriin muutoksiin ollut aihetta. Vanhojen pelaajiensa pitämisessä Chicago onnistuikin melko hyvin, vaikka muutamat herrat olivatkin jo kaivelemassa lähtökuoppia.

Thibaultilta vaaditaan taas venymistä

Jo entisenä lupauksena pidetty Jocelyn Thibault löysi viime kaudella elämänsä vireen. Selkeästi kehittynyt Thibault torjui Chicagolle runsaasti pisteitä ja useissa peleissä joukkue olikin pitkälti mainion maalivahtinsa varassa.

Thibaultin on venyttävä tälläkin kaudella huimiin suorituksiin. Mies on selkeässä ykkösvahdin asemassa, joten vastuuta ja peliaikaa on luvassa jos peli vain kulkee. Ja vaikka ei aina kulkisikaan. Mutta jos ja kun Jocelyn pitää viime vuoden vireensä ja vieläpä vähän kehittyykin, niin maalivahtiosastolla Chicagolla ei ole hätää. Pudotuspelipaikan saavuttamiseksi Thibaultilta vaaditaan jo melkoisia ihmetekoja.

Los Angelesin riveistä kesken viime kauden takaisin Chicagoon palannut Steve Passmore jatkaa kakkosmaalivahtina, joka tuuraa Thibaultia aina tarpeen tullen. Loukkaantumisten sattuessa Chicagolla saattaa olla pienoinen maalivahtiongelma, sillä farmissa ei ole varastossa välttämättä tarpeeksi tasokkaita paikkaajia. Uusimpana maalivahtina organisaatioon on liittynyt 20-vuotias Michael Leighton.

Puolustuksessa taas ongelmia

Puolustus muuttui kesken viime kauden varsin paljon, mutta kesän aikana muutokset jäivät suhteellisen pieniksi. Stephene Quintalin lähtö kirpaisee, mutta kokeneet Phil Housley ja Jon Klemm tuovat uutta ryhtiä. Riittääkö taso siltikään?

Boris Mironov alisuoritti viime kaudella pahasti ja monet uskoivat, että hänen aikansa haukkapaidassa on ohi. Mutta niin vain Mironov jatkaa. Nyt mieheltä odotetaan taatusti parempaa peliä niin puolustus- kuin hyökkäyssuuntaankin. Toinen venäläinen Alexander Karpotsev oli sen sijaan positiivinen yllätys. Jos mies vain pysyy terveenä, niin hänestä saattaa olla tälläkin kaudella paljon iloa Chicagolle. Myös tshekki Jaroslav Spacek kantanee isoa vastuuta.

Kokonaisuutena Blackhawksien pakkikalusto vaikuttaa kovin heiveröiseltä. Todelliset tämän päivän huiput puuttuvat, eikä toisaalta tason laajuuskaan ole parasta mahdollista luokkaa. Harjoituspelien perusteella oma pää on kuitenkin pitänyt suhteellisen hyvin, mutta tosipelit voivat paljastaa puutteet liiankin karusti.

Amonte ja Zhamnov jatkavat tukipilareina

Lisää kaivattua maalintekovoimaa Chicagoon tuo Torontosta siirtynyt kokenut Steve Thomas, mutta päävastuu säilyy edelleen Tony Amonten ja Aleksei Zhamnovin harteilla. Amonten viime kausi ei ollut tehollisesti paras mahdollinen, mutta nyt odotetaan uutta tulemista silläkin saralla. Amonten roolin ykköspistemiehenä nappasi hieman yllättäen piskuinen Steve Sullivan, ja häneltä odotetaan kovaa panosta nytkin.

Periaatteessa Chicagolla on hyökkäyksessään paljon laatuluokan pelaajia, mutta todelliset tähdet puuttuvat. Amonte on pelimies parhaasta päästä, mutta ei yhdeltä mieheltä voi liikaa vaatia. Zhamnov taas ei ole tarpeeksi hyvä menestyvän joukkueen ykkössentteriksi. Igor Korolev ja Michael Nylander antavat kelvollista taustatukea ja pystyvät silloin tällöin ratkaisemaankin, mutta todellisiksi vastuun kantajiksi heistä ei ole. Ehkäpä Tuomo Ruutu sitten aikanaan tuo jotain apua Blackhawksien sentteritilanteeseen.

Tasaisia harjoituspelejä

Harjoituspeleissä Chicago on kohdannut Nashvillen, Detroitin, St.Lousin ja Dallasin. Tulokset eivät mitään suuria lupaile. Oma pää on pitänyt varsin hyvin, mutta vastaavasti maalinteko on tökkinyt pahasti.

Nashvillelle Chicago on hävinnyt kahdesti, ensin vieraissa 0-1 ja sitten kotona 0-3. Kahdessa Detroit-ottelussa tappiolukemat on kirjattu vieraissa 1-4 ja kotona 1-3. Starsille joukkue hävisi Dallasissa 1-3. Sen sijaan St. Lousia vastaan on irronnut kaksi voittoa. Kotona Chicago oli parempi maalein 4-3 ja vieraskaukalossa 3-1.

Harjoituspelit ovat toki aina vain harjoituspelejä, joten mitään suuria johtopäätöksiä niistä ei kannata vetää. Kovia menestyspaineita ei ainakaan harjoituspelien takia pitäisi olla taakkana.

Pudotuspelit jäänevät taas haaveeksi

Chicagon todellisiin menestysmahdollisuuksiin on vaikea uskoa. Brian Sutter on toki valmentanut kymmenestä yrityksestä seuransa seitsemän kertaa pudotuspeleihin, mutta tällä kertaa urakka tuntuu perin hankalalta, vaikka Sutter voikin olla juuri oikea mies Blackhawksien peräsimeen.

Materiaali on kuitenkin kovin rajallinen. Käytännössä se ei ole viime vuosina parantunut lainkaan, vaan samat miehet ovat aina vain suurissa rooleissa. Jos he eivät ole onnistuneet johdattamaan Chicagoa pudotuspeleihin viime vuosina, miksi he onnistuisivat siinä nytkään? Taustatukikaan ei ole niin merkittävästi vahvistunut, että menestystoiveille olisi jotain katetta.

Todennäköisesti Chicago pelailee taas siinä viivan tuntumassa, mutta kuitenkin melko selvästi sen alapuolella. Pelit päättynevät jo viidennen kerran peräkkäin runkosarjan viimeiseen peliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle