Canucksien tie finaaliin vuonna 1994
Canucksit keräsivät kauden 1993-1994 runkosarjassa 85 pistettä, millä joukkue oli Pacific divisioonan kakkonen Calgaryn (97pts) jälkeen.
Canucksien sisäisen runkosarjan pistepörssin voitti Bure, tehden kovat pisteet 60+47=107 pistettä. Bure sijoittui koko NHL:n pistepörssissä sijalle viisi ja hänet valittiin kauden jälkeen NHL:n kakkos all-starsiin.
Buren arvosta Canucksien joukkueelle kertoo hyvin se, että hänen eronsa sisäisessä Canucksien pistepörsissä kakkoseen Geoff Courtnaliin oli 37 pistettä. Toisaalta Canucksien teho kokonaisuudessaan lepäsi tasaisen kovassa hyökkäyksessä, jonka piikkinä Bure oli. Canucksin pistepörssissä peräti viisi pelaajaa pääsi yli 60:nen pisteen. (Bure, Courtnall, Ronning, Linden, ja Brown)
Joukkue vahvistui aivan runkosarjan loppupuolella ratkaisevasti. Canucksit saivat maaliskuun alussa pelaajia, joilla oli erittäin suuri merkitys joukkueen hyviin play-off otteluihin.
Canucksien entinen ykköskierroksen varaus Petr Nedved oli kiukutellut sopimuksestaan syksystä lähtien, eikä ollut halukas pelaamaan enää Canuckseissa.
Niinpä GM Pat Quinn oli yrittänyt treidata miestä muualle, mutta riittävän hyviä tarjouksia ei ollut tullut. Sitten julkisuuteen tuli tieto, että Nedved oli allekirjoittanut St.Louis Bluesin kanssa free-agent sopimuksen ja Canucksin saama korvaus oli future considerations, joka käytännössä tuli tarkoittamaan sitä, että välimiesoikeus määräsi Canucksiin St.Lousista sentteri Craig Janneyn.
Janney kieltäytyi kuitenkin pelaamasta muualla kuin St.Louisissa ja niinpä St.Louis lähetti Canucksiin puolustajat Jeff Brownin ja Brett Hedicanin, sekä nuoren hyökkääjän Nathan Lafayeten. Näillä kolmella pelaajalla oli tärkeä merkitys Canucksin menestykseen tuolla kaudella...
Runkosarja menestys ei uusista vahvistuksista huolimatta ollut kuitenkaan kokonaisuudessaan niin hyvää, että fanit olisivat odottaneet Canuckseilta finaalipaikkaa.
Canucksit selvisivät play-offeihin ja ensimmäisellä kierroksella vastaan luisteli runkosarjassa 12 pistettä enemmän kerännyt Calgary. Yleisesti odotettiin Calgaryn voittavan tämän parin melko selvästi ja etenevän jatkoon. Toisin kuitenkin kävi...
Canucks-Flames:
Ottelusarjasta tuli paljon tiukempi kuin etukäteen odotettiin. Sarja oli erittäin fyysinen kun kaksi isokokoista joukkuetta iskivät yhteen.
Canucks meni ensin otteluvoitoin 1-0 johtoon kun he voittivat Calgaryn heidän kotihallissaan Olympic Sadledomessa 0-5. Ottelu oli sikäli erikoinen, että Canucksin kaikki viisi maalia tehtiin toisessa erässä. Kolmas erä oli sitten raju fyysinen yhteenotto, jossa joukkueet selvästi hakivat etulyöntiasemaa seuraavaan peliin.
Toinen ottelu oli ehkä kaikkein kovin. Miestä ajettiin surutta ja peli meni välillä melkoiseksi painimiseksi. Calgary voitti tuon pelin 7-5. Pelin sankari oli Gary Roberts, joka ajoi Canucksin maalivahdin Kirk McLeanin yli muutaman kerran ja teki siinä sivussa kaksi tärkeää maalia.
Kolmas ja neljäs ottelu pelattiin Vancouverissa. Calgary voitti nämä molemmat Mike Vernonin loistopelien avustamana (Vernon torjui näissä kahdessa pelissä yhteensä 78 kertaa) ja siirtyi ottelusarjassa 3-1 johtoon.
Calgaryn odotettiin ratkaisevan sarjan kotonaan seuraavassa ottelussa, mutta Canucksit voittivat tuon ottelun Geoff Courtnalin jatkoaikamaalilla 1-2. Canucksin maalivahti Kirk McLeanista tuli tämän ottelun sankari kun hän torjui useita Calgaryn avopaikkoja.
Kuudennesta ottelusta tuli jälleen ikimuistettava Canucksien kannalta. Calgary meni ottelussa kaksi kertaa johtoon, mutta Canucks tasoitti 2-2:n ja mentiin jälleen jatkoajalle. Calgary sai jäähyn jatkoajalla ja aloitus oli sopivasti Calgaryn päädyssä. Canucksin kapteeni Trevor Linden voitti aloituksen ja kiekko tuli Jyrki Lumpeelle, joka laukoi sen maalia kohti. Vernon torjui kiekon, mutta Linden oli paikalla ja nosti paluukiekon maaliin puolustajan estelystä huolimatta. Canucks oli tasoittanut otteluvoitot 3-3:een ja tarvittiin ratkaiseva seitsemäs ottelu.
Seitsemännestäkin ottelusta tuli ikimuistettava. Calgary johti kahdella Theo Fleyryn maalilla 3-2 vielä kolmannessa erässä. Calgaryllä oli monta hyvää paikkaa tehdä ratkaiseva neljäs maalinsa, mutta McLean pelasi jälleen uskomattomasti.
Lopulta ratkaisu syntyi toiseen päähän kun Greg Adamsin taistelumaali tasoitti ottelun kolmannen erän 17. minuutilla 3-3:een ja mentiin jälleen jatkoajalle.
Jatkoajan sankariksi nousi, kuinkas muuten, Kirk McLean. McLean torjui lähes varmalta tuntuvia Calgaryn paikkoja ja piti Canucksin lähes yksin mukana pelissä.
Jatkoajan ratkaisu tuli Calgaryn Robert Reichelin epäonnistuttua avopaikassa, jonka Fleury hänelle järjesti. Reichelilla oli puoli maalia tyhjänä ja hän laukoikin suoraan syötöstä kohti alakulmaa, mutta jostain ihmeestä McLeanin polvisuoja tuli eteen. Tätä torjuntaa sanottiin Vancouverissa "Save of the Centuryksi".
McLeanin torjunta näytti pysäyttävän Calgaryn pelaajat ja vastahyökkäyksestä Bure iski Jeff Brownin loistavasta syötöstä ikimuistoisimman maalinsa Canuckseissa ja vei Canucksit 2-3 voittoon ja jatkoon.
Canucks fanit tiesivät, että tuon loistavan maalin jälkeen ja koko tämän raskaan, mutta palkitsevan sarjan jälkeen Canucksia olisi melkein mahdoton enää pysäyttää. Joukkue oli noussut erittäin vaikeasta 1-3 otteluvoitto tappio-asemasta sarjassa 4-3 voittoon ja taistellut paremmin kuin koskaan.
Seuraavalla kierroksella kohdattiin Dallas Stars.
Canucks-Stars:
Tämäkin sarja oli todella kovaotteinen ja kuuma, sillä jälleen kaksi isokokoista joukkuetta iskivät yhteen. Ja Tässäkin parissa McLean nousi ratkaisijan rooliin.
Canucks meni ensin 2-0 otteluvoitoin johtoon voittaen ensimmäisen ottelun 5-4 (Martin Gelinaksen tehdessä ratkaisevan maalin) ja toisen 3-0. Molemmat ottelut pelattiin Dallasissa.
Toisessa ottelussa Bure pelasi loistavasti. Hän teki kaksi maalia, mutta pitkään puhutti hänen kyynerpää taklauksensa Dallasin kovanaaman Shane Churlan leukaan. Bure ei saanut tilanteesta jäähyä, mutta NHL langetti hänelle 500:n taalan sakon.
Canucks johti siis 2-0 ja seuraavat kolme ottelua pelattiin vielä Vancouverissa.
Dallas onnistui kuitenkin voittamaan kolmannen ottelun 3-4, nousemalla kolmannessa erässä 3-1 tappioasemasta voittoon.
Neljännen ottelun suuri sankari oli Canucksin vahva "Italiaano" Sergio Momesso. Momesso väänsi jatkoajalla Canucksin 2-1 voiton loistavalla maalinedustapelillään. Väkivahvaa Momessoa ei saatu millään Dallasin maalilta pois ja hän pääsi nostamaan kiekon maalin kattoon, ohi loistavasti pelanneen Andy Moogin. (Canucksin nykyinen maalivahtivalmentaja)
Viidennen- ja ratkaisevan ottelun Canucks voitti 4-2, kotiyleisön osoittaessa viimeiset minuutit kunniaa "standing ovationilla" Canucksien loistavalle pelille.
Kaiken kaikkiaan Canucks oli vain liian vahva ja kookas Dallasille ja he voittivat tämän ottelusarjan pitkälti juuri paremman fysiikkansa ansiosta. Lisäksi maalivahti McLeanin panos oli ratkaiseva.
Seuraava vastustaja oli Toronto, joka oli kerännyt runkosarjassa 98 pistettä, eli 13 pistettä enemmän kuin Canucks.
Canucks-Maple Leafs:
Kuinka ollakaan, tästäkin sarjasta muodostui jälleen erittäin kova ja fyysinen. Ensimmäisessä ottelussa Trevor Lindenin maali, ajassa 59:31 tasoitti ottelun 2-2:teen ja mentiin jälleen jatkoajalle.
Canucks oli voittanut näiden play-offien jatkoajat aikaisemmissa sarjoissa ja otteluissa, mutta nyt Toronto oli parempi. Toronton sentteri Petr Zezel ratkaisi ottelun ensimmäisen jatkoajan lopussa ja Toronto voitti 3-2.
Toisen pelin sankari oli Jyrki Lumme, joka ratkaisi ottelun kolmannessa erässä nousemalla ylivoimalla Toronton neliön keskelle ja laukomalla ranteella kiekon takakulmaan. Canucks voitti 4-3 ja seuraavat kolme ottelua pelattiin jälleen Vancouverissa.
Kolmennen ottelun sankarit olivat Bure (kaksi maalia) ja jälleen McLean, joka torjui näiden play-offien kolmannen nollapelinsä. Canucks voitti 4-0 ja meni sarjassa otteluvoitoin 2-1 johtoon.
Neljäs ottelu oli jälleen erittäin fyysinen. Miestä ajettiin säälimättä ja molemmat joukkueet kuluttivat jäähypenkkiä. Ottelu oli vielä 0-0 kunnes Momesso ja Ronning pääsivät neljä minuuttia ennen loppua 2-1 hyökkäykseen. Momesson tarkka syöttö Ronningille ja Canucks johti 1-0. Toisen maalin Canucks teki tyhjiin ja voitti 2-0, siirtyen otteluvoitoin 3-1 johtoon.
Neljännen ottelun parhaat olivat jälleen McLean, joka torjui jo toisen nollapelinsä peräkkäin, sekä kapteeni Linden, joka pelasi varmasti puolet pelistä ja taisteli joka tilanteessa "sata lasissa".
Viidennessä pelissä Toronto meni ensimmäisessä erässä 3-0 johtoon, mutta Canucks tuli tasoihin Murray Cravenin, Nathan Lafayeten ja Greg Adamsin maaleilla.
Jälleen mentiin jatkoajalle, jonka ensimmäinen jatkoaika oli maaliton McLeanin loistaessa jälleen Canucksin maalilla. Toisen jatkoajan alussa Linden voitti B-piste aloituksen ja konkaripakki Dave Babych laukoi aloituksen jälkeen siniviivalta tolppaan. Tolpasta kiekko tuli kuitenkin onnekkaasti Greg Adamsille, joka laukoi Canucksin tämän sarjan voittomaalin ja ottelun toisen maalinsa.
Canucks voitti ottelun 4-3 ja koko sarjan 4-1. Samalla Canucks voitti läntisen konferenssin ja eteni toisen kerran historiansa aikana finaaliin.
Vancouverissa pidettiin uskomattomat juhlat Canucksin finaalien kunniaksi, mutta pelaajat keskittyivät finaaleihin New York Rangerssia vastaan. Rangers oli voittanut runkosarjan keräten 112 pistettä ja he olivat voittaneet itäisen konferensin mestaruusottelussa New Jersey Devilsin niukasti 4-3. Siinä sarjassa heidän kapteeninsa Mark Messier näytti, mitä on olla todellinen johtaja, sillä hän lupasi ennen peliä, että Rangers ei häviä seitsemättä ottelua - ei hävinnyt ja Messier teki aidon hattutempun...
FINAALIT:
Finaalit pääsivät alkamaan vasta toukokuun 31. päivä, johtuen itäisen konferenssin finaalisarjan kestosta.
Ensimmäisessä ottelussa Rangers siirtyi 1-0 johtoon, mutta eivät saaneet pelillisestä hallinnastaan huolimatta lisäosumia kahden erän aikana, sillä McLean pelasi jälleen loistavasti Canucksin maalilla.
Kolmannen erän alussa Bret Hedican teki ensimmäisen maalinsa Vancouverissa tasoittaen ottelun 1-1:teen.
Rangers siirtyi jälleen kolmannessa erässä johtoon, mutta jälleen Canucks tuli takaa tasoihin. Martin Gelinaksen löysähkö rannelaukaus yllätti Rangersin maalivahdin Mike Richterin kun kolmatta erää oli jäljellä vain minuutti. Näin mentiin jatkoajalle.
Jatkoajalla Rangers jatkoi kovaa painostustaan, mutta McLean pelasi elämänsä ottelua. Jatkoajan viimeisellä minuutilla Brian Leetchin laukaus osui ylärimaan. Vastahyökkäyksessä Canucks pääsi 2-1 hyökkäykseen, jossa Ronning syötti Adamsille ja hän laukoi kiekon suoraan syötöstä maaliin ja Canucksit ottelusarjassa 1-0 johtoon.
Ottelun sankari oli jälleen Canucks maalivahti McLean, joka torjui ottelussa 52 laukausta.
Toisessa ottelussa Canucks laukoi kolme kertaa tolppiin, mutta Rangers osui paremmin tolppien väliin ja voitti 3-1. Ottelusarja oli tasoissa 1-1 ja kolme seuraavaa peliä pelattiin Vancouverin Pacific Coliseumissa.
Kolmannen ottelun ratkaisija oli Bure, mutta tällä kertaa negatiivisessa mielessä. Ottelu oli tasoissa 1-1 kun Bure otti korkeasta mailasta viiden minuutin jäähyn ja pelirangaistuksen. Vajaan minuutin jälkeen Rangersien Glen Andersson teki Rangerseille 1-2 maalin ylivoimalla. Canucks alkoi hyökkäämään rajusti ja painostus olikin muutaman kerran lähellä tuottaa tasoitusmaalin. Rangers iski kuitenkin vastahyökkäyksillä kaksi seuraavaa maalia ja lopulta voittivat 1-5 siirtyen sarjassa 1-2 johtoon.
Neljännessä ottelussa Trevor Linden ja Cliff Ronning veivät Canucksit ensimmäisessä erässä 2-0 johtoon. Toisessa erässä, tilanteessa 2-1, Canucksit saivat rangaistuslaukauksen, jota asettui laukomaan Bure. Bure epäonnistui yrityksessään ja kun vielä Rangersien pakki Sergei Zupov laukoi toisen erän lopussa 2-2 tasoituksen, tilanne näytti jälleen pahalta.
Rangers onnistui kolmannessa erässä sitten tekemään ensin 2-3 johtomaalin Alexei Kovalevin toimesta ja aivan lopussa Steve Larmerin toimesta 2-4 voittomaalin. Näin Canucks oli selkä seinää vasten, ollen tappiolla sarjassa 1-3.
Viidenteen otteluun Canucks kokosi kuitenkin rivinsä taas hienosti ja otti tärkeän voiton, vaikka koville se ottikin.
Ensin Jeff Brownin kova lyöntilaukaus vei Canucksit 1-0 johtoon. Sitten Geoff Courtnalin kolmannen erän alussa tekemä 2-0 maali ja kun vielä Bure onnistui tekemään 3-0 kolmannen erän alussa, näytti peli ratkenneen.
Rangers tuli kuitenkin kolmannessa erässä takaa. Ensin Lidster teki 1-3. Sitten kolmannen erän puolivälissä Larmer 2-3. Ja sitten vähänajan kuluttua Messier lempipaikaltaan B-pisteen kaarelta 3-3.
Ottelu näytti jo kääntyneen Rangerseille, mutta sitten iski Canucksin Dave Babych ja tilanne oli 3-4.
Tilanteessa 3-4 Rangersien Alexei Karpotshev pääsi läpiajoon, mutta McLean torjui hienosti.
Vähänajan päästä Karpotshevin paikasta Geoff Courtnall teki illan toisen maalinsa ja Canucks johti jo 3-5. Bure kaunisteli vielä lukemat 3-6:teen lopussa ja näin Canucksit kavensivat sarjan 2-3:een ja veivät sarjan vielä kerran Vancouveriin.
Kuudenteen otteluun Canucksit tulivat hurjalla sykkeellä ja Rangers oli alussa hätää kärsimässä.
Ensimmäisessä erässä Linden voitti aloituksen ja Brown tykitti Canucksit 1-0 johtoon. Toisessa erässä Glenn Andersson ampui kiekon ylärimaan. Hetken päästä tästä Geoff Courtnal ampui Canucksit 2-1 johtoon.
Toisen erän lopussa Rangers pääsi pelaamaan ylivoimaa. Alexei Kovalevin syöttö takatolpalle osui Canucksin Murray Cravenin luistimeen ja muutti siitä suuntaa, mennen maaliin ohi hölmistyneen McLeanin. Näin Rangers kavensi 2-1:een.
Kolmannessa erässä Jeff Brown laukoi kiekon Esa Tikkasen jalan kautta toisen kerran tässä pelissä maaliin ja siirsi Canucksit 3-1 johtoon.
Hetken päästä Geoff Courtnall näytti tekevän myös ottelun toisen maalinsa, mutta tuomaristo ei hyväksynyt sitä. Peli jatkui ja vastahyökkäyksestä Messier laukoi kiekon Canucksien maaliin.
Videotuomari tarkasti Courtnalin maalin oikeellisuuden ja maalihan se oli. Messierin maali hylättiin ja Canucks voitti 4-1.
Pelin jälkeen Canucksien pitkäaikainen omistaja Arthur Griffits sanoi pelin olleen parhaan, mitä koskaan Pacific Coliseumilla on pelattu.
Näistä hienoista tunnelmista siirryttiin takaisin New Yorkiin ja ratkaisevaan seitsemänteen otteluun.
Seitsemäs ottelu alkoi Canucksien kannalta huonosti. Ensimmäisen erän jälkeen Rangers johti jo 2-0, maalintekijöinä Leetch ja Larmer.
Toisessa erässä Canucks kapteeni Linden toi jälleen uutta virtaa Canucksien penkille iskemällä hienon yksilösuorituksen jälkeen kiekon Richterin selän taakse ja Canucksien 2-1 kavennuksen.
Tämä oli kuitenkin vain lyhytaikainen onni, sillä pian oli Rangersien kapteenin Mark Messierin vuoro viedä Rangers jälleen kahden maalin johtoon.
Kolmannessa erässä Canucks painoi hurjasti päälle ja onnistuikin tekemään kavennuksen. Lindenin hieno, vapauttava syöttö löysi takatolpalta Courtnalin, jolla oli helppo työ laittaa kiekko tyhjään Rangers maaliin. Tilanne kiristyi 3-2:een ja kaikki näytti taas mahdolliselta.
Canucks painoi hurjalla sykkeellä koko kolmannen erän lopun ja Richter oli helisemässä. Richter torjui loistavasti, mutta kerran kiekko saatiin hänen ohitseen. Canucksien Lafayeten epäonneksi tiellä oli tällä kertaa tolppa... Canucks taisteli kovalla sykkeellä ja antoi kaikkensa, mutta Richter kesti loppuun saakka.
Näin Rangers vei Stanley Cupin ensimmäisen kerran sitten vuoden 1940.
Seuraavana päivänä tuhannet Canucks fanit odottivat Vancouverin lentokentällä sankareitaan kotiin ja osoittivat heille kiitollisuuttaan hienosta kaudesta.
Yhteenveto Canucksien ikimuistettavasta kesästä
Canucksien joukkue ei ollut ehkä taitavin Canucks yhdistelmä Canucksien historiassa, mutta suurin sydän sillä ainakin oli. Canucksit selvisivät finaaleihin nimenomaan kovalla taistelulla ja hurjalla määrällä työtä. Lisäksi tärkeät tekijät joukkueen menestyksessä olivat onnistunut roolitus ja roolipelaajien fysiikka. Canucks voitti Dallasin ja Toronton nimenomaan hyvän taklaus- ja karvauspelinsä ansiosta.
Joukkueen rakentaminen oli alkanut jo 80-luvun lopulla, jolloin Canucksien toimitusjohtajaksi tuli Pat Quinn. Hänen apurinaan toimi tuolloin Canucksien nykyinen toimitusjohtaja Brian Burke.
Yksilöistä esille nousi ehdottomana ykkösenä maalivahti McLean, joka pelasi elämänsä parhaat ottelut. Hänen loistavien peliensä ansiosta Canucksit saivat koko play-off sarjaan uskomattomasti lisää energiaa ja määrätietoisuutta tekemiseen. McLeanin ansiosta Canucksit selvisivät ensimmäisestä vastustajastaan Calgarystä ja loppu olikin finaaleita lukuunottamatta helpompaa.
McLeanin ohella kenttäpelaajien kiistaton ykkönen oli kapteeni Trevor Linden. Play-off sarjoissa pienet tekijät (kuten aloitukset, taklaukset, kiekonriistot ym) nousevat entistä tärkeämpään rooliin. Pelaajat ovat niin väsyneitä, että pienet asiat usein ratkaisevat. Juuri näissä Linden oli ehdottomasti paras. Hän voitti aloitukset tuon play-off sarjan aikana 59%:sesti omille ja helpotti muiden oloa kentällä. Hän taisteli, raatoi, riisti kiekkoja, karvasi, puolusti ja taklasi. Hän loi uskoa kentällä ja kopissa muihin ja teki siinä "sivussa" 25 pistettä.
Koskaan ennen- eikä jälkeen kevään -94, ei kukaan muu Canucks pelaaja ole antanut yhtä paljon joukkueelle kuin Linden silloin antoi.
Muu Canucks joukkue pelasi kykyjensä ylärajoilla ja monet jopa ylittivät ne. Tuosta joukkueesta löytyy monia, jotka pelasivat tuolloin uransa parasta kiekkoa. Yksi näistä oli Bure ja toinen Geoff Courtnall, joka onnistui tekemään useita maaleja otteluiden kriittisillä hetkillä ja pelasi koko play-offien ajan erittäin kovaa.
Canuckseilta onnistui tuolloin yksinkertaisesti (melkein) kaikki ja tuo kevät/kesä tulee säilymään aina yhtenä hienona hetkenä Canucksien jääkiekkohistoriassa.
