Brynäs IF - Viimeinen palanen oli Anssi Salmela

SHL / Artikkeli
Brynäs saattaa jäädä kärkikastin jalkoihin.
Kuva © Timo Savela
Brynäs metsästi joukkuettaan täydentävää puolustajaa lähes loppuun asti. Sellainen löytyi vain reilu viikko ennen kauden alkua, kun suomalaispakki Anssi Salmela teki sopimuksen gävleläisten kanssa.

Brynäs arvioitiin viime kaudella Jatkoajan ennakossa sijalle seitsemän, mutta joukkue jäi lopulta kymmenenneksi. Brynäs onnistui kuitenkin tiputtamaan Färjestadin pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, mutta puolivälierissä Skellefteå oli aivan liian kova vastus: Brynäs ei onnistunut voittamaan otteluakaan.

Gävleläisten kauden 2014-15 suurimmat onnistujat on nopea luetella: maalivahti Bernhard Starkbaum, AHL:ään lähtenyt viime kauden kapteeni Niclas Andersen ja hyökkäyksen kärkitrio Greg Scott, Bill Sweat sekä Anton Rödin.

Harjoituspelit ovat sujuneet Brynäsillä kauden alla mallikkaasti: seitsemästä pelatusta ottelusta viisi suoraa voittoa. 

Salmela ja Porseland kovia kärkinimiä

Salmelan ja Mathias Porseland ovat niin kovia vahvistuksia, että Brynäsin pakiston voi sanoa parantuneen viime kaudesta. Suomalaiselle on luvassa paljon vastuuta.

– Hän on täydellinen pakki joukkueellemme. Hän saa paljon jääaikaa ja vastuuta ylivoimalla. Yksinkertaisesti sanottuna hän on täysverinen ammattilainen, hehkutti Brynäsin urheilutoimenjohtaja Stefan Bengtzén seuran kotisivuilla.

Maalivahtiosastolla jatkava Starkbaum pelannee erittäin paljon. Häntä kirittämässä on nuori, 18-vuotias lahjakkuus Felix Sandström.

Kapteeni Rödinin johdolla

Hyökkäyksen kärkinimistä Sweatt lähti Luulajaan, mutta Scott ja kapteeniksi valittu Rödin jatkavat.

- Hyvältä vaikuttaa, ja jos saamme olla terveinä niin uskon, että voimme mennä pitkälle. Mutta tietysti haluamme aina olla parhaita, ja se on kovaa työtä. On edettävä etappi kerrallaan, Rödin kuvaili SHL:n verkkosivuilla.

Brynäs-hyökkäyksen merkittävin vahvistus on mestari-Växjöstä saapunut Nick Johnson, joka kovaa lähtökohtaisesti Sweattin. Muuten hyökkäyksen vaihtuvuus on ollut vähäistä, mutta ainakin paperilla pieni parannus on tapahtunut.

Joukkueen sisäistä kasvua edustavat nuoret: vahva oman kylän poika, 19-vuotias Oskar Lindblom saattaa pelata läpimurtokautensa, ja vuotta vanhempi Adam Brodecki säestää. Hänkin on pelannut Brynäsin junioriorganisaatiossa jo vuosia.

Viime kauteen verrattaen romahtaneesta sijoitusarviosta huolimatta Brynäs ei varsinaisesti ole heikentynyt, vaan kuten monen muunkin SHL-joukkueen kohdalla on todettava: muutkin ovat vahvistuneet. Tasaisessa keskikastissa erot ovat todennäköisesti pieniä.

Jatkoaika arvioi Brynäsin runkosarjan sijalle 11.

» Lähetä palautetta toimitukselle