St.Louis Blues siis pelasi itsensä pudotuspeleihin jälleen kerran, pääsy pudotuspeleihin oli jo 23. perättäinen, joka on NHL:n ennätys. Tällä kertaa pääsy jatkopeleihin varmistui paljon aikaisempia kausia myöhemmin, sillä vielä muutamia kierroksia ennen loppua oli paikka varmistamatta. Joukkue äityi kuitenkin loppua kohden kovaan menoon ja se palkittiin tasaisessa Läntisessä Konferensissa lopulta neljännellä sijalla ja samalla kotiedulla ensimmäisellä kierroksella. Vastustajaksi selvisi runkosarjan viimeisellä kierroksella Chicago Blackhawks, joka on menneellä kaudella ollut paha kanto kaskessa Bluesille. Blues on onnistunut voittamaan Blackhawksin ainoastaan kerran tällä kaudella, mutta toiveita herättävästi se tapahtui aivan loppukaudesta ja kaiken lisäksi selvillä numeroilla. Seuraavassa käydään hieman läpi Bluesin joukkueen vahvuuksia ja heikkouksia.
Maalivahtipeli
Maalivahtipeli oli se asia joka arvelutti eniten Bluesin kannattajia ennen kauden alkua. Moni veikkaili että Johnson/Brathwaite ei ole se duo joka johdattaa joukkueen pudotuspeleihin. Syyksi tarjottiin sitä että kummallakaan miehistä ei ole ihmeemmin kokemusta pudotuspeleistä. Brathwaite ei ole koskaan pelannut pleijareita ja Johnsonin kokemus rajoittuu 61 minuuttiin. Kauppoja ei ole kuitenkaan nähty ja Blues lähtee jatkopeleihin ykkösmaalivahtinaan Brent Johnson ja luukkua aukoo Fred Brathwaite. Valmentaja Joel Quenneville antoi kauden alussa molemmille vahdeilleen mahdollisuuden lunastaa ykkösvahdin paikka ja lopulta tuon paikan valtasi Johnson. Johnsonin ensimmäinen kausi ykkösvahtina NHL:ssä oli varsin onnistunut, nuorukainen pelasi ajoittain hieman ailahtelevasti, mutta kauden edetessä otteet varmistuivat ja joukkoon mahtui yksi pitkä voittoputkikin. Myös loppukausi oli Johnsonilta erittäin vakuuttava, viimeisissä viidessä pelaamassaan ottelussa hän päästi selkänsä taakse korkeintaan kaksi maalia per ottelu ja alla on viiden pelin voittoputki. Ainoa Johnsonin yllä leijaileva kysymysmerkki on pystyykö hän kestämään pudotuspelien paineet? Jos hän ne kestää on Bluesilla käsissään tulevaisuuden maalivahti, mutta tuohon kysymykseen tulemme saamaan vastauksen parin seuraavan viikon aikana.
Puolustus
Kun puhutaan St.Louisin puolustuksesta niin esiin nousee aina kaksi nimeä. Chris Pronger ja Al MacInnis ovat miehiä jotka jokainen joukkue haluaisi riveihinsä. Prongeria pidetään tällä hetkellä Rob Blaken ohella NHL:n parhaana puolustajana kun katsotaan kokonaisuutta. MacInnis sen sijaan on liigan pelottavimpia viivapyssyjä, miehen laukauksen eteen ei juurikaan heittäydytä. Kokonaisuudessaan puolustus on varsin hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta, joukkueen takalinjoja miehittävät erittäin kookkaat kaverit. Bluesin maalin edusta on kauden aikana ollut erittäin ikävä paikka vierailla ja puolustajat ovat pystyneet pitämään vastustajan laukaisumäärät varsin alhaisina. Ongelmat puolustuksessa ovat liikkeessä, pakkien täytyykin pystyä painamaan Blackhawks hyökkäyksen väkkärät kulmiin ja pidettävä heidät siellä, luistelukilpailuun ei ole varaa, sillä silloin alkaa omissa soida. Jos Blackhawksien hyökkääjät joutuvat painikilpailuihin Blues puolustuksen kanssa, on tällöin saavutettu puoli voittoa. Toinen puutteellinen osa-alue puolustuksessa on kiekollinen peli, sieltä ei löydy yhtään kunnollista kiekon ylöstuojaa ja tämä aiheuttaa sen että hyökkääjien on tehtävä töitä, että avauspaikkoja löytyy, muuten peli uhkaa jumiutua omaan päähän. Tätä puutetta osaltaan paikkaa hyökkäyksestä löytyvät hyvät kiekon ylöstuojat Doug Weightin ja Pavol Demitran johdolla.
Hyökkäys
Bluesin hyökkäyspeli oli kauden alussa kauheaa katsottavaa, omista ei päästy pois ja vastustajan päässä ei tapahtunut yhtään mitään. Onneksi joukkue jaksoi tehdä kärsivällisesti töitä ja vähitellen tulosta alkoi syntyä. Mitä pitemmälle kausi eteni sitä paremmin alkoi peli kulkea, huolimatta siitä että useita runkopelaajia, kuten Weight, Young ja Tkachuk oli loukkaantuneena pitkiäkin aikoja. Blues on pelannut koko kauden neljän kentän systeemillä jossa kentälliset on roolitettu seuraavasti. Ykkös- ja kakkoskenttä ovat selkeästi kiekollisia ja hyökkääviä yhdistelmiä, kolmonen on erikoistunut puolustamiseen ja vastustajan parhaan kentän eliminointiin, neloskenttä on ollut taklaava ja fyysinen kenttä. Tätä systeemiä Blues tullee käyttämään myös pudotuspeleissä. Oikeastaan ainoa kysymysmerkki hyökkäyksessä on joukkueen voimahahmon ja ykkössentterin Doug Weightin kunto, mies ei ole pelannut helmikuun viimeisen päivän jälkeen kuin yhden ottelun ja tuokin ottelu oli runkosarjan toiseksi viimeinen kamppailu. Jos Weight ei ole kunnossa on se iso menetys joukkueelle, niin pelillisesti kuin pukukopin puolellakin. Kunnossa ollessaan Weight on ehkä liigan paras pelintekijä Adam Oatesin ohella. Hyökkäyksen ehdoton vahvuus on sen kauden loppupuolella osoittama laajuus, viimeisissä otteluissa on ratkaisijoita löytynyt kaikista neljästä kentäställisestä.
Blues pyrkii pelaamaan hyökkäyksensä suoraviivaisesti kohti maalia, siten että ainakin yksi mies olisi koko ajan häiritsemässä maalivahdin työskentelyä, tähän rooliin onkin tarjota varsin hyviä miehiä esim. Tkachuk ja Mellanby ovat varsin käyttökelpoisia maalin edustalla. Laukaukset tulevat usein taustalta ja niitä tullee varsinkin Blackhawksia vastaan paljon. Jocelyn Thibault on ollut loppukaudesta hieman väsyneen oloinen, joten Blues yrittää iskeä tähän saumaan ja väsyttää miehen loppuun.
Bluesin vahvin ase on ylivoimapeli!
Ylivoimapeli on ollut jo monena vuotena Bluesin parasta osaamista ja niin se on tälläkin kaudella. Ykkös-ylivoimana häärinyt viisikko Pronger-MacInnis, Tkachuk-Weight-Demitra/Young on ollut tappavan tehokas. Chicagolla ei siis ole varaa ottaa liikaa jäähyjä, sillä se voi koitua kohtaloksi. Ylivoimassa Tkachuk parkkeeraa maalin eteen ja Weight pyörittää peliä laidan läheisyydestä. Laukojina toimivat hyvän lämärin omaavat MacInnis ja Young, jos Youngin tilalla pelaa Demitra on taas luvassa yllättäviä ratkaisuja. Pronger toimii viisikon ykkösmiehenä ollen välillä viivalla, ja välillä maalin kulmalla ronkkimassa irtokiekkoja sisään.
Seuraa heitä
Brent Jonhson, maalivahti joka saattaa näissä pudotuspeleissä nousta todellisten huippumaalivahtien joukkoon. Epäonnistuessaan tulevaisuus ei näytä kovinkaan valoisalta.
Tyson Nash, eräs liigan kovimmista ärsyttäjistä. Pelaa koko ajan puolirikollista peliä ja pyrkii ajamaan vastustajan pelaajat hermoromahduksen partaalle. Äärimmäisen tärkeä pelaaja joukkueelleen, sillä hankkii paljon jäähyjä vastustajalle.
Al MacInnis, onko pyssy kunnossa? Jos on niin tämän miehen lämäri voi viedä joukkueen pitkälle.
Pavol Demitra, taiturimainen slovakki ei ole pudotuspeleissä onnistunut. Nyt tarvitaan hieman lisää rutistusta ja vastustajan pakit saavat olla alati varuillaan tämän liukkaan luikeron kanssa.
Shjon Podein, näkymätön likaisen työn tekijä. On pudotuspeleissä parhaimmillaan. Kun tämä mies tekee maaleja niin ne muistetaan, koska ne ovat yleensä todella näyttäviä.
Chicago Blackhawks
Chicago siis selvisi pudotuspeleihin ensimmäisen kerran viiteen vuoteen. Joukkueella on takanaan hyvä kausi, pisteitä on tullut monilta kärkijoukkueiltakin mukavasti. Ensimmäisen kierroksen vastustaja St.Louis on voittanut Blackhawksin tällä kaudella vain kerran, näin ollen Blues on juuri sopiva vastustaja Brian Sutterin ryhmälle. Seuraavassa pelipaikka kohtainen arvio Blackhawksista.
Maalivahtipeli
Chicagon maalivahtiosasto oli hyvässä mallissa alkukaudella. Jocelyn Thibault alkoi vihdoinkin vastaamaan odotuksiin joita häneen on ladattu jo monen vuoden ajan. Peli kulki ja joukkue otti tasaiseen tahtiin pisteitä. Kakkosmaalivahtina aloittaneen Steve Passmoren ei tarvinnut avata kuin luukkua. Loppukausi kuitenkin nosti monta kysymysmerkkiä ilmaan. SLC:n jälkeen Thibaultin pelissä alkoi näkyä väsymisen merkkejä ja joukkue joutui turvaamaan entistä enemmän Passmoreen. Steve vastasi odotuksiin hyvin ja pelasikin runkosarjan lopussa hyviä pelejä. Nyt joutuukin valmentaja Sutter miettimään kumpi aloittaa Bluesia vastaan? Periaatteessa Thibault on ykkösmaalivahti, mutta Passmoren hyvät pelit osoittivat että myös hän pystyy ja haluaa pelata pudotuspeli-kiekkoa. Tyyliltään Thibault ja Passmore ovat aika tavalla erilaisia. "T-Bow" pelaa paljon samalla tavalla kuin idolinsa Patrick Roy, mutta häviää mailapelaamisessa Passmorelle jonkin verran. Kumpi olisi Bluesia vastaan sopivampi mies aloittamaan on vaikea sanoa. Ongelmaa ei ole ilmeisesti pystynyt ratkaisemaan vielä edes Sutter koska on päättänyt että ei ilmoita aloittavaa maalivahtia ennen peliä.
Paljon juuri Passmoren/Thibaultin onnistumisesta tulee riippumaan `Hawksien mahdollisuudet mennä jatkoon. Kumpi tahansa maalilla sitten aloittaakin, pitää esitysten olla kovaa luokkaa että Blues kaatuu. Keskinkertaisilla esityksillä rantalentopallo on seuraava mitä miehet ottavat kiinni.
Puolustus
Toinen isoa roolia Blackhawksin pelissä näyttelevä asia on puolustus. Sieltä löytynee hieman enemmän syvyyttä mitä Bluesilta. Olettaen että Alexander Karvpotsev ja Boris Mironov palaavat loukkaantuiden kirjoista takaisin kentälle. Molemmat ovat hyviä sekä kiekollisessa pelissä että puolustuspäässä. Miesten päivän kunto on toisaalta lievä kysymysmerkki, jatkuvat loukkaantumiset eivät voi olla jättämättä jälkiä keneenkään. Lisää kiekollista osaamista tarjoaa ensimmäistä kauttaan Chicagossa pelaava Phil Housley joka on ollut hyvässä kunnossa koko kauden. Koska Housley on tehnyt hyvin pisteitä, uskalsi Blackhawks kaupata Jaroslav Spacekin pois trade-deadlinen umpeutuessa. Housley on ylivoimalla käyttökelpoinen pelaaja jota Bluesin kannattaa varoa. Ikä ei näy ainakaan otteissa. Kesken kauden hankitut Lyle Odelein ja Joe Reekie tuovat vankkaa kokemusta Chicagon alakertaan. Odelein on fyysinen puolustaja jolla on kokemusta siitä miten pudotuspeleissä kuuluu pelata. Myös kiekollinen pelaaminen onnistuu, tosin ei niin hyvin kuin esim. Mironovilla tai Housleylla. Joe Reekie hankittiin myös tuomaan kokemusta pudotuspelejä varten, Reekie esiintyi muutama vuosi sitten finaaleissa Washington Capitalsissa joten myöskään hän ei ole uusi mies näissä peleissä. Viime kesänä UFA:na joukkueeseen tullut Jon Klemm on pelannut erittäin hyvän kauden. Mies kellottaa joka pelissä runsaan 20 minuutin peliaikoja ja on joukkueelleen hyödyksi monella osa-alueella. Klemm hankittiin tuomaan nimenomaan voittajakulttuuria seuraan joka ei ole pudotuspeleissä esiintynyt pitkään aikaan. Miehellä on tuoreessa muistissa viime kesän Stanley Cup juhlat Coloradon riveissä.
Niin kuin todettua Chicagolta löytyynee syvyyttä puolustuksesta enemmän kuin Bluesilta. Vastaavasti St.Louisilla on kaksi huippuyksilöä joiden kaltaisia ei ole yhdelläkään joukkueella NHL:ssä, Chris Pronger ja Al MacInnis voivat onnistuessaan ratkaista pelejä henkilökohtaisella panoksellaan. Jos B-Hawksin hyökkääjillä ei ole asiaa Bluesin maalille ei ole ole myöskään Chicagon maalille turhan helppo tulla, siitä pitävät huolen tarvittaessa ilkeätkin Hawks-puolustajat.
Hyökkäys
On selvää ettei Chicagolta löydy hyökkkäyspäässä yhtä laajaa materiaalia kuin vastustajalta. Ykkösketju ei ole viime aikoina ollut niin kovassa kunnossa kuin ollaan toivottu. Alexei Zhamnovin ja Tony Amonten tähdittämän ketjun merkitys joukkueelleen on kuitenkin mittaamaton. Sen lisäksi että he ovat tehovastuussa joukkueelleen on heillä myös suuri rooli pelattaessa vastustajan parhaita pelaajia vastaan. Zhamnov pelaa jokaisessa ottelussa liigan suurimpia tähtiä vastaan ja osaltaan yrittää tehdä heidät tehottomiksi. Mies on yksi liigan aliarvostetuimmista pelaajista, hänen merkityksensä omalle joukkueelleen ollaan huomattu varsinkin loukkaantumisten aikana. Chicagon hyökkäyksen toimivuus riippuu paljo Zhamnovin onnistumisesta. Kakkosketjua johtaa tällä kaudella ehkä Chicagon tasaisimmin onnistunut pelaaja Michael Nylander. Mies on pelannut itselleen tyypillistä kiekkoa eli avannut paikkoja laitureilleen Eric Dazelle ja Steve Sullivanille. Välillä Nylander voisi pelata vieläkin itsekkäämmin, laukauksia häneltä harvoin näkee. Dazelta ja Sullivanilta odotetaan onnistumisia myös pudotuspeleissä. Varsinkin Daze teki maaleja runkosarjassa kuin liukuhihnalta, nyt niitä vaaditaan myös pudotuspeleissä. Sullivan on nopea monipuolinen laituri joka ei ole onnistunut aivan samalla tavalla kuin viime kaudella, aiempaa pudotuspeli kokemusta ei suuremmin ole, kysymys kuuluukin onko miehestä ratkaisijaksi nyt kun vastuuta tosipeleissä tulee merkittävästi enemmän?
Loput kaksi kenttää Sutter kokoaa fyysisistä ja puolustavista roolipelaajista. Sieltäkin löytyy tarvittaessa ratkaisijoita. Yksi pelaaja joka Bluesin kannattaa muistaa on Steve Thomas. Harvoin muistetaan että Thomas on tehnyt paljon tärkeitä maaleja Torontolle viime vuosina pudotuspeleissä. Mies voi olla näkymätön koko ottelun ajan, mutta kun esim. jatkoerässä tulee paikka niin hän rankaisee armotta. Tämän lisäksi Steve on arvokas pelaaja joukkueelleen taistelijana ja tilaa tekevänä laitahyökkääjänä. Nashvillesta treidattu kokenut Tom Fitzgerald on vahvistanut Hawksin alivoimapelaamista merkittävästi, miehellä tuleekin olemaan iso rooli Bluesin vahvaa ylivoimaa elimioidessa.
Chicagon hyökkäyksestä löytyy syvyyttä riittävästi, mutta taitoa ei niin paljon kuin Bluesin vastaavassa. Ongelmaksi se ei kuitenkaan välttämättä muodostu koska pudotuspeleissä ottelut ratkeavat usein puolustuksen onnistumisen myötä, hyvä puolustushan pystyy elimoimaan ison osan hyökkäyksestä. Pääasia on että maaleja ei mene omiin paljoa, kova joukkue pystyy kyllä viimeistelemään voittoon tarvittavat osumat.
Seuraa heitä
Jocelyn Thibault/Steve Passmore, kumpi heistä sitten tuleekaan pelaamaan on onnistumisen oltava 100 prosenttinen jotta jatkopaikka lohkeaa. He ovat suurimmassa vastuussa Chicagon pelatessa St.Louisia vastaan.
Phil Housley, on joukkueensa johtava peliä tekevä puolustaja. Hän saa vastuuta niin ylivoimalla kuin tasakentällisinkin.
Alexei Zhamnov, joukkueen tärkein hyökkääjä. Miehen onnistuminen tai epäonnistuminen näkyy monessa asiassa. Suuressa roolissa Bluesia vastaan.
Steve Thomas, tärkeiden maalien mies. Ratkaisi Torontossa paljon pelejä joukkueelleen. Toivottavasti loukkaantumisia ei tule ja onnistuu tekemään saman myös Chicagossa.
