B-lohkon leiriryhmät nuorten MM-kisoihin

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Venäjä ja Ruotsi ovat B-lohkon ennakkoon kovimmat maat.
Alle 20-vuotiaiden leiriryhmiä julkaistaan hiljalleen seuraavien päivien aikana. Jatkoaika niputti yhteen maiden leirikokoonpanoja.

Tästä artikkelista löytyvät kootusti B-lohkon joukkueiden leiriryhmät. A-lohkossa pelaavat Tšekki, Ruotsi, Venäjä, Valko-Venäjä ja Sveitsi.

Tšekki

Tšekillä on kasassa joukkue, jolla voi päästä mitalipeleihinkin saakka. Joukkue aloittaa harjoitusleirinsä Břeclavissa ja pitää yhdet harjoitukset siellä ennen siirtymistään Pohjois-Amerikkaan. Joukkue siirtyy rapakon taakse 13.12.

Tšekin joukkueesta löytyy luonnollisesti mielenkiintoisia nimiä tällekin vuodelle. Maalilla seisoskelee jo viime vuonna kisoissa torjunut Jakub Škarek, joka on ensi kesän varaustilaisuuden yksi potentiaalisimmista maalivahdeista. Mielenkiintoinen on myös toinen maalivahti Josef Kořenář, joka solmi heinäkuussa NHL-sopimuksen San Jose Sharksiin. Tällä hetkellä hän kuitenkin kiekkoilee lainalla Tšekissä.

Tulevan kesän varaustilaisuutta ajatellen mielenkiintoisin tšekkiläisnimi on Filip Zadina, joka varataan todennäköisesti ensimmäisen kymmenen pelaajan joukossa. Zadina on äärimmäisen kiekkotaitava hyökkäyssuunnan pelaaja. Mielenkiintoinen nimi varaustilaisuutta ajatellen on myös Jakub Lauko.

Hyökkäystä johtavat jo NHL-pelejäkin alleen saaneet Filip Chytil ja Martin Nečas. Nečas on päässyt pelaamaan yhden ottelun NHL:ssä Carolina Hurricanesin riveissä ja Chytil kaksi ottelua New York Rangersin paidassa. Pääosan kaudesta Chytil on kuitenkin viettänyt AHL:ssä ja Nečas kotimaansa pääsarjassa.

Puolustus herättää ehkä eniten kysymyksiä, mutta sieltäkin löytyy esimerkiksi Libor Hájek, joka on hänkin ehtinyt solmimaan jo NHL-tulokassopimuksen Tamba Bay Lightiningin kanssa.

Maalivahdit

Josef Kořenář, Benátky nad Jizerou
Jakub Škarek, Jihlava

Puolustajat

Lukáš Doudera, Litvínov
Filip Haman, Frýdek-Místek
František Hrdinka, Mladá Boleslav
David Kvasnička, Plzeň
Jakub Galvas, Olomouc
Vojtěch Budík, Prince Albert Raiders (WHL)
Radim Shalda, Saint John Sea Dogs (QMJHL)
Libor Hajek, Saskatoon Blades (WHL)
Filip Kral, Spokane Chiefs (WHL)

Hyökkääjät

Filip Helt, Litoměřice
Ondřej Machala, Litoměřice
Petr Kodýtek, Plzeň
Daniel Kurovský, Vítkovice
Martin Kaut, Pardubice
Martin Nečas, Kometa Brno
Radovan Pavlik, Hradec Králové
Marek Zachar, Sherbrooke Phoenix (QMJHL)
Albert Michnač, Mississauga Steelheads (OHL)
Filip Chytil, Hartford Wolf Pack (AHL)
Ostap Safin, Saint John Sea Dogs (QMJHL)
Kristian Reichel, Red Deer Rebels (WHL)
Filip Zadina, Halifax Mooseheads (QMJHL)
Kryštof Hrabík, Litoměřice
Jakub Lauko, Chomutov

Viime vuonna Tšekin taival päättyi puolivälierätappioon isäntämaa Kanadalle.

Sveitsi

Sveitsi on potentiaalinen yllättäjä, kuten aina sekä aikuisissa että nuorten MM-kisoissa. Puolivälieräpaikka sveitsiläisille pitäisi irrota, mutta viime kisojen kaltaista joukkuetta ei tänä vuonna ole jalkeilla. Sveitsi aloittaa leireilyn pian ja pelaa kolme harjoitusottelua ennen MM-kisoja. Vastassa niissä ovat Suomi, Tanska ja Kanada.

Ensi kesän varaustilaisuutta ajatellen mielenkiintoisin nimi on sveitsiläisvenäläinen Philipp Kurashev. Kurashevin isä pelasi pitkän uran jääkiekossa Venäjän sarjoissa ja pääsi myös itse aikoinaan Neuvostoliiton juniorimaajoukkueisiin mukaan. Tällä kaudella Kurashev on pelannut Québec Rempartsin riveissä QMJHL-sarjaa lähes piste per peli -tahdilla. Kurashevin varausnumero asettuu todennäköisesti toisen kierroksen ja ensimmäisen kierroksen vaihteeseen.

Ikänsä puolesta viime kesän ykkösvaraus Nico Hischier mahtuisi vielä Sveitsin mukaan, mutta vakituisesti NHL:n puolella pelaava Hischier ei näihin kekkereihin osallistu. Hän oli viime vuonna Sveitsin tehokkain pelaaja.

Sveitsin joukkue pohjautuu pitkälti maan omien sarjojen pelaajiin. Tehopelaajiin maan harjoitusotteluiden aikana lukeutuneet Axel Simic, Marco Miranda ja Ken Jäger voivat suorittaa hyvin myös nuorten MM-kisoissa. Myös Ruotsissa MODO:n riveissä kiekkoilevalta Nicolas Müllerilta voidaan odottaa tulosta. Hän on edennyt kauden MODON:n A-nuorissa liki piste per ottelu -tahdilla.

Maalivahdit

Matteo Ritz, Lausanne HC
Andrin Seifert, EHC Kloten
Philip Wüthrich, SC Bern

Puolustajat

Davyd Barandun, HC Davos
Tim Berni, GCK/ZSC Lions
Dominik Egli, EHC Kloten
Tobias Geisser, EVZ Academ
Colin Gerber, SC Bern
Nico Gross, Oshawa Generals (OHL)
Simon Le Coultre, Moncton Wildcats (QMJHL)
Victor Öjdemark, EV Zug
Elia Riva, HC Lugano
Livio Stadler, EV Zug

Hyökkääjät

Fabian Berni, GCK/ZSC Lions
Marco Cavalleri, Victoriaville Tigres (QMJHL)
Nando Eggenberger, HC Davos
André Heim, SC Bern
Ken Jäger, HC Davos
Gilian Kohler, Kootenay Ice (WHL)
Philipp Kurashev, Québec Remparts (QMJHL)
Sven Leuenberger, EV Zug
Guillaume Maillard, Genève-Servette HC
Marco Miranda, GCK/ZSC Lions
Nicolas Müller, MODO
Valentin Nussbaumer, EHC Biel
Stéphane Patry, Erie Otters (OHL)
Dario Rohrbach, EHC Basel/KLH
Stefan Rüegsegger, SCL Tigers
Justin Sigrist, Kamloops Blazers (WHL)
Axel Simic, Lausanne HC
Dominik Volejnicek, EV Zug

Sveitsi taipui viime vuonna vain niukasti Yhdysvalloille puolivälierässä.

Venäjä

Venäjä harjoittelee joulukuun 17. päivään saakka Novogorskissa, ja siirtyy sen jälkeen Pohjois-Amerikkaan. Kokoonpanossa on tällä hetkellä siis vain Venäjän sarjoissa pelaavat kiekkoilijat, eikä ulkomailla pelaavia pelaajia, joten tästä ryhmästä karsiutuu vielä useampikin pelaaja ulos. Ennen turnausta venäläiset pelaavat harjoitusottelut Tanskaa ja Slovakiaa vastaan.

Suurimmat venäläiset varauslupaukset liittyvät kokoonpanoon vasta Pohjois-Amerikassa. Näitä ovat esimerkiksi tulevan kesän kärkilupauksiin lukeutuva Andrei Svechnikov ja todennäköisesti ykköskierrokselle mahtuva Alexander Alexeyev. Svechinkovin alkukautta on kuitenkin sotkenut loukkaantuminen, joka voi vaikuttaa myös MM-kisaosallistumiseen.

Pohjois-Amerikassa mukaan liittyy luonnollisesti muitakin vanhemmista ikäryhmistä, oletettavasti ainakin Klim Kostin ja German Rubtsov.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Venäjän oman maan leiriryhmä olisi mitenkään onneton. Leiriryhmässä on mukana paljon KHL-pelejä pelanneita pelaajia. Vaikka tulos on jäänyt monella melko laihaksi, voivat he kuitenkin suorittaa kansainvälisessä juniorikiekossa hyvällä tasolla.

Maalivahdit

Ivan Konovalov, Lokomotiv
Aleksei Melnitšuk, SKA-Neva
Vladislav Suhatšov, Tšelmet

Puolustajat

Dmitri Aleksejev, Tšelmet
Aleksandr Šepelev, Tšelmet
Grigory Dronov, Metallurg Magnitogorsk
Anatoli Elizarov, Torpedo Nižny Novgorod
Jegor Zaitsev, Moskovan Dinamo
Nikita Makejev, Moskovan TsSKA
Artjom Maltsev, HC Sotši
Aleksandr Kalinin, Lokomotiv
Nikolai Knyžov, SKA-Neva
Vladislav Sjomin, SKA-Neva

Hyökkääjät

Andrei Altybarmakjan, SKA-Neva
Mihail Maltsev, SKA-Neva
Aleksei Polodjan, SKA-Neva
Danil Verjajev, Torpedo Nižny Novgorod
Grigory Ivanov, Lokomotiv
Artur Kajumov, Lokomotiv
Ivan Romanov, Lokomotiv
Artjom Manukjan, Avangard Omsk
Danila Moisejev, Russkie Vitjazi Tšehov
Vitali Kravtsov, Traktor Tšelyabinsk
Marsel Šolohov, Traktor Tšelyabinsk
Maksim Rasseykin, Avtomobilist
Damir Rahimullin, Lada
Maksim Tsyplakov, Moskovan Spartak
Pavel Šen, Jugra Hanty-Mansijsk

Venäjä kaatoi viime kisoissa Ruotsin pronssiottelussa.

Ruotsi

Ruotsilla on totutun vahva kokoonpano tuleviin MM-kisoihin. Joukkue kokoontuu 14. päivä joulukuuta Arlandalle, josta se suuntaa kohti Pohjois-Amerikkaa seuraavana päivänä.

Jo aiempina päivinä on puhuttu Buffalo Sabresin Alexander Nylanderin liittymisestä kokoonpanoon, mutta ainakaan tässä leiriryhmässä häntä ei vielä ole. Se voi tarkoittaa myös sitä, että häntä ei tulla MM-kisoissa näkemään.

Mielenkiintoisin pelaaja Ruotsin joukkueessa tänä vuonna on Rasmus Dahlin, jonka jokainen kykyjenetsijätoimisto on sijoittanut ykkösvaraukseksi ensi kesälle. Poikkeuksellinen puolustajalahjakkuus tulee olemaan turnauksen kärkinimiä. Hän pääsi pelaamaan ruotsin A-maajoukkueen mukana jo Helsingin EHT-turnauksessa marraskuun alussa.

Joukkue perustuu pitkälti Ruotsissa pelaaviin lupauksiin. Esimerkiksi maalivahti Filip Gustafsson, puolustaja Erik Brännström ja hyökkääjä Lias Andersson ovat kuitenkin solmineet jo NHL-sopimuksen, mutta pelaavat lainalla Ruotsin sarjoissa, joten kyseessä on potentiaalisia pelaajia.

Hyökkäystä johtaa Elias Pettersson, joka on Vancouverin viime kesän ensimmäisen kierroksen viides varaus. Pettersson on ollut ylivoimaisesti paras alle 20-vuotiaiden ikäryhmän pelaaja kuluvalla SHL-kaudella ja johtaa koko sarjan pistepörssiä 31 tehopisteellä, jotka ovat syntyneet 24 ottelun aikana.

Maalivahdit

Filip Larsson, Tri-City Storm (USHL)
Filip Gustavsson, Luleå HF
Olle Eriksson Ek, Färjestad BK

Puolustajat

Filip Westerlund, Frölunda HC
Gustav Lindström, Almtuna IS
Linus Högberg, Växjö Lakers HC
Timothy Liljegren, Toronto Marlies (AHL)
Jepser Sellgren, MODO Hockey
Rasmus Dahlin, Frölunda HC
Erik Brännström, HV 71
Jacob Moverare, Mississauga Steelheads (OHL)

Hyökkääjät

Tim Söderlund, Skellefteå AIK
Marcus Davidsson, Djurgårdens IF
David Gustafsson, HV 71
Glenn Gustafsson, Örebro HK
Elias Pettersson, Växjö Lakers HC
Linus Lindström, Skellefteå AIK
Fredrik Karlström, Linköping HC
Jacob Olofsson, Timrå IK
Isac Lundeström, Luleå HF
Jesper Boqvist, Brynäs IF
Axel Jonsson Fjällby, Djurgårdens IF
Lias Andersson, Frölunda HC
Lucas Elvenes, Rögle BK
Fabian Zetterlund, Färjestads BK
Oskar Steen, Färsjestads BK

Ruotsi jäi ilman mitalia edellisissä kisoissa.

Valko-Venäjä

Valko-Venäjän joukkue perustuu Team Belarus U20 -joukkueeseen, joka pelaa Valko-Venäjän pääsarjassa. Kyseessä on alle 20-vuotiaille tarkoitettu kehitysjoukkue, jossa pelaa suurin osa maan tästä ikäryhmästä. Leireilyn joukkue aloittaa vasta 20. päivä Pohjois-Amerikassa, jossa se pelaa ainakin Tanskaa ja myöhemmin ilmoitettavia muita joukkueitta vastaan harjoitusotteluita.

Joukkue on pelannut yhdessä jo melko pitkän aikaa, joka on selkeä etu maan nuorten edustusjoukkueelle. Toki joukkueessa on muutama pelaaja, jotka ovat käyneet pelaamassa muualla, mutta pääosa kaudesta on silti sujunut heilläkin kehitysjoukkueen mukana. Esimerkiksi Artyom Baltruk on pelannut alkukauden Edmonton Oil Kingsissä WHL-juniorisarjaa ja Dmitri Deryabin yhden ottelun Dinamo Minskissä KHL:ää.

Joukkueen mielenkiintoisin nimi on Jegor Sharangovich, joka on pelannut koko kauden KHL:ää Dinamo Minskin paidassa. Sentteriltä voidaan odottaa johtavaa roolia joukkueeseen vuodenvaihteen MM-kisoissa. Myös Maxim Sushko on mielenkiintoinen nimi. Hän on joukkueesta ainoa, jolla tällä hetkellä on NHL-varaus. Hänet varasi Philadelphia Flyers viime kesän varaustilaisuudessa neljännellä kierroksella.

Valko-Venäjä ei tule pärjäämään, ellei maan kehitysjoukkueen pelaajat esitä jotain hyvin erityistä. Joukkue voi silti haastaa Sveitsin ja ottaa paikan puolivälierässä Sveitsi-voiton kautta. Muuten alkukauden aikana yhteen hitsautunut joukkue ja pieni onnikin ovat ainoita asioita, joilla maa voi kaataa isompiaan.

Täksi kaudeksi jälleen nuorten MM-kisojen A-sarjaan palannut Valko-Venäjä taistelee paikastaan A-sarjassa.

Maalivahdit

Andrei Grischenko, Team Belarus U20
Dmitri Dorik, Team Belarus U20
Nikita Tolopilo, Team Belarus U20

Puolustajat

Dmitri Burovtsev, Team Belarus U20
Dmitri Deryabin, Team Belarus U20
Vladislav Gabrus, Team Belarus U20
Andrei Gostev, Team Belarus U20
Maxim Mageletsky, Team Belarus U20
Dmitri Savritsky, Team Belarus 20
Nikita Zuyev, Team Belarus U20
Vladislav Martynyuk, KRS Junior
Vladislav Sokolovsky, Dinamo-Molodechno
Sergei Sapego, Prince Albert Raiders (WHL)
Vladislav Yeryomenko, Calgary Hitmen (WHL)

Hyökkääjät

Nazar Anisimov, Team Belarus U20
Arseni Astashevich, Team Belarus U20
Artyom Baltruk, Team Belarus U20
Viktor Bovbel, Team Belarus U20
Vasili Filyayev, Team Belarus U20
Dmitri Grinkevich, Team Belarus U20
Leonid Ivanovsky, Team Belarus U20
Ilya Litvinov, Yunost Minsk / Team Belarus U20
Alexander Lukashevich, Team Belarus U20
Gennadi Malaschenko, Team Belarus U20
Kirill Nikolayev, Team Belarus U20
Sergei Pischuk, Team Belarus U20
Vladislav Ryadchenko, Team Belarus U20
Ivan Drozdov, Yunost Minsk / Team Belarus U20
Ilya Litvinov, Yunost Minsk / Team Belarus U20
Igor Martynov, Victoria Royals (WHL)
Vladislav Mikhalchuk, Prince George Gougars (WHL)
Maxim Sushko, Owen Sound Attack (OHL)
Jegor Sharangovich, Dinamo Minsk

Valko-Venäjä on selkeä haastaja ja taistelee kisapaikastaan seuraaviin MM-kisoihin.

» Lähetä palautetta toimitukselle