Avangard Omsk - Matikaisen suojattien asenne kunnossa

KHL / Artikkeli
Petri Matikainen luotsaa Omskin joukkoja.
Kuva © Avangard Omsk - http://www.hawk.ru
Omsk on yksi KHL:n suurseuroista, mutta joukkue ei ole koskaan voittanut liigan mestaruutta. Tähän kauteen joukkue lähtee selkeänä haastajana.
  
Avangard Omsk
Sijoitukset:
2012-2013 2. (itä)
2011-2012 Finalisti
2010-2011 1. (itä)
2009-2010 5. (itä)
2008-2009 16.

Avangard oli toki toissa kaudella finaaleissa häviävänä osapuolena, kun joukkuetta valmensi Raimo Summanen. Silloin Dynamo voitti seitsemännen finaalipelin 1-0. Kolmen viimeisen kauden aikana Omsk on voittanut aina divisioonansa ja sitä myöten napannut konferenssista paikan kahden parhaan joukossa. Kertaalleen seura on voittanut KHL:n runkosarjan.

Joukkue lähtee tulevaankin kauteen suomalaiskomennossa. Petri Matikainen sai jatkaa seuran peräsimessä, vaikka joukkueen esitykset olivat viime kauden pudotuspeleissä vaatimattomia. Sibir kaatui juuri ja juuri avauskierroksella, mutta puolivälierissä Traktor pyyhki Matikaisen Omskilla pöytää. Matikaisen kunniaksi täytyy kuitenkin sanoa, että Omsk ei pelannut ainuttakaan ottelua puolivaloilla. Oli vastassa Vitjaz tai SKA, niin asenne oli kunnossa – ehkäpä ainoana suurseurana.

Valmennusjohto on saanut kehuja etenkin seuran tähtihyökkääjiltä Sergei Kostitsinilta ja Aleksandr Frolovilta. Tulevalla kaudella puolivälieräpaikka ja hyvä menestys runkosarjassa ei varmasti enää riitä. Omskissa janotaan seurahistorian ensimmäistä mestaruutta, vaikka sen saavuttaminen KHL:ssä on todella vaikeaa.

Maalivahdit

Teemu Lassila (FIN)
Eduard Reizvih

Maalivahtiosastolla on tapahtunut muutoksia edelliskauteen verrattuna. Neljä erinomaista kautta Omskissa pelannut Karri Rämö lähti koettamaan siipiään NHL:ään. Ykkösveskarin viittaa kaavaillaan tulevalla kaudella lähtökohtaisesti Teemu Lassilalle. Alla on nyt kaksi kautta KHL:ssä, joista toissa kausi Novokuznetskin maalilla oli loistava, mutta Astanan futuristisessa kaupungissa peli ei sitten kulkenut niin hyvin. Lassilalla on täytettävänä Rämön jättämät suuret saappaat.

Omskin maalivahtitilanne vaikuttaa hyvältä, mutta pienen kysymysmerkin sen ylle laittaa Lassilan viime kausi Barysissa, joka ei mennyt aivan putkeen. Toisena maalivahtina jatkava 22-vuotias Eduard Reizvih on yksi sarjan lahjakkaimpia nuoria veskareita ja edelleen saa Pasi Nurmisen oppeja tulevallakin kaudella. Omskissa syntynyt maalivahti onkin kehunut Nurmista vuolaasti venäläismedioille.

Puolustajat

Miroslav Blatak (CZE)-Denis Kuljaš
Nikita Pivtsakin-Ivan Baranka (SVK)
Kirill Ljamin-Dmitri Vorobjev
Stanislav Jegoršev

Uusia hankintoja ovat Miroslav Blatak ja Denis Kuljaš. Näihin herroihin kohdistuvat myös suurimmat odotukset. Blatak pelasi kuusi edellistä kautta toisessa KHL:n suurseurassa Ufassa. Kiekollisesti taitavana ja hyvänä luistelijana tunnettu puolustaja on pelannut kolmet MM-kisat Tshekin riveissä viimeisen viiden vuoden aikana. Blatak teki viime kaudella 41 peliin tehot 6+6=12.

Hurjalla laukauksella varustettu Denis Kuljaš palaa takaisin kasvattajaseuraansa Kazanista. Tulisieluinen pelaaja käyttää isoa kroppaansa myös fyysisessä pelissä hyödyksi, mutta temperamenttiselta kahden suunnan pakilta menee välillä muki turhan helposti kumoon. Kuljaš teki viime kaudella 44 peliin pisteet 4+9=13, joka oli miehen KHL-uran surkein saldo.

Seura hankki vielä Slovakian maajoukkueen runkopuolustaja Ivan Barankan Ufasta, sekä Dmitri Vorobyevin SKA:sta. Baranka on erittäin varmaotteinen puolustaja, joka tukee hyvin hyökkäyksiä, mutta on ennen kaikkea vahva omassa päässä pelatessa. Vorobyev on puolestaan isokokoinen yleispuolustaja, joka pärjää myös kiekollisena.

Uusien hankintojen takana seurassa jatkavat luottopuolustajat Kirill Ljamin ja Nikita Pivtsakin. Lyamin on isokokoinen, fyysinen, kovaa taklaava, kiekkojen eteen surutta kroppaa likoon laittava pelaaja. Nuoren Pivtsakinin otteet viime kauden pudotuspeleissä olivat vakuuttavia. Puolustaja uskaltaa lähteä haastamaan hyökkäyksissä. Vain 176-senttinen sulavasti liikkuva pakki on Omskin oman juniorimyllyn helmiä.

Omskilla on isokokoinen, fyysinen ja kiekollisena vahva puolustus. Tulivoimaa pitäisi ylivoimalle riittää Blatakin, Kulyashin ja Pivtsakinin johdolla. Puolustus ei välttämättä ole aivan kärkiluokkaa, mutta taatusti koko liigan kymmenen parhaan joukossa.

Hyökkääjät

Aleksandr Perežogin-Aleksandr Popov-Sergei Kostitsin (BLR)
Aleksandr Frolov-Dmitri Sjomin-Tomas Zaborsky (SVK)
Oleg Kvaša-Andrei Ivanov-Sergei Kalinin
Denis Kazionov-Semjon Žerebtsov-Jevgeni Mozer

Hyökkäys ei ole kokenut merkittäviä muutoksia kesän aikana. Uusia kasvoja ovat Oleg Kvaša ja Denis Kazionov. Seurassa työsulun aikana erinomaisesti viihtynyt Sergei Kostitsin palaa Matikaisen joukkoihin.

Joukkueen venäläisen selkärangan muodostavat kolme Aleksandria: Popov, Perežogin ja Frolov. Näistä moni muistanee Popovin toissa kevään MM-kisoista, joissa hän teki hurjat tehot Jevgeni Malkinin rinnalla. Popov on nopea, hyvä kiekonsuojaaja, jolla on erinomainen mailatekniikka ja pelikäsitys. Seuraikoni aloittaa jo 16. kautensa Omskissa, eikä ole pelannut koskaan muualla. Popov on tehnyt uran parhaalla kaudella 40 pistettä, mutta eväitä on paljon parempaan. Hän voitti viime keväänä 31-vuotiaana ensimmäisissä MM-kisoissaan heti mestaruuden.

Perežogin on puolestaan vahva, taitava, nopea ja maaliahne pelaaja. Omskin oma kasvatti aloittaa neljännen peräkkäisen kauden samassa seurassa. Pelannut Omskissa paljon juuri Popovin kanssa ja on tehnyt vähintään 17 maalia edellisen kolmen kauden aikana.

Isokokoisella, nopealla ja taitavalla Aleksandr Frolovilla on alla viime vuosilta loistavia kausia NHL:ssä. Hyökkääjä sai viime kaudella C-kirjaimen rintaansa ja teki viime kaudella tehot 13+28=41. Kaikki kolme Aleksandria ovat MM-tason pelaajia.

Tomas Zaborsky oli Ässissä toissa kaudella aivan pitelemätön maalinsylkijä ja pelasi myös vakuuttavan avauskauden Omskissa. Slovakki sopeutui nopeasti KHL:n hieman erilaiseen pelitapaan. Tehot 21+20=41 riittivät joukkueen sisäisen pistepörssin voittoon ja kokonaispistepörssissä sijaan 16. 25-vuotias sähäkkä hyökkääjä pelannee vielä joskus NHL:ssä, vaikka suuria puutteita on puolustuspelaamisessa ja fyysisyydessä.

Kesän nimekkäin pelaajahankinta oli Nashville Predatorsista tullut Sergei Kostitsin. Valko-Venäjän maajoukkueen kantaviin voimiin kuuluva pelaaja esiintyi erinomaisesti työsulun aikana Omskissa, josta kertovat 27 pelin pisteet 9+19=28. Kostitsin olisi todennäköisesti voittanut sisäisen pistepörssin, jos olisi pelannut koko kauden. Hyvä maalintekijä sekä paikkojen järjestelijä on taitavana pelaajana vahva 1 vs 1 -tilanteissa.

Kärkinimien takana ovat vielä mm. Oleg Kvaša, Dmitri Sjomin, Andrei Ivanov ja Sergei Kalinin. Kvaša on kaksimetriseksi hyökkääjäksi todella taitava, mutta samalla epätasainen pelaaja, jota ei aina nappaa. Pienikokoinen ja pehmeillä käsillä varustettu Dmitri Sjomin sai viime kaudellakin hyvin vastuuta, mutta ei ole koskaan ollut mikään varsinainen pistelinko. Ivanov ja Kalinin ovat vahvoja kahden suunnan hyökkääjiä. Kalinin on myös todella nopea luistelija.

Hyökkäys on todella nimekäs, sisältäen kolme Venäjän MM-tason pelaajaa, yhden Valko-Venäjän historian parhaista pelaajista ja Slovakian maajoukkueen maaliahneen Zaborskyn. Alempiin ketjuihin riittää erinomaisia työhevosia, joilla taitoakin riittää. Omskin hyökkäys on yksi KHL:n kovimpia, joskin Ryan Potulnyn sopimuksen purkamisen jälkeen sentteriosasto on pieni kysymysmerkki. Vahvistuksia lienee kuitenkin luvassa.

Yhteenveto

Avangard Omsk on jälleen kerran erinomainen joukkue, joka voi voittaa oman divisioonansa neljännen kerran peräkkäin. Maalivahtiosastoa voidaan pitää joukkueen ainoana heikkoutena. Muuten materiaalinsa puolesta Omskilla on eväät ottaa KHL-historiansa ensimmäinen mestaruus.

Arvio: Omsk tuli viime kaudeksi tunnetuksi siitä, että se pelasi erinomaisella asenteella illasta toiseen. Jälleen aivan kärkikahinoissa, mutta konferenssin kahdelle kärkipaikalle ei taida olla asiaa. Jäänee divisioonansa kakkoseksi. Sijoille 3-5.

» Lähetä palautetta toimitukselle