Arvoituksellinen parivaljakko

MESTIS / Artikkeli
Mestiksen playout-pelien toinen kierros tarjoaa kahden perinteisen divariseuran välisen jännitystaiston. SaPKo venyi runkosarjassa yhdeksänneksi, mutta joutuu silti jatkamaan taistelua sarjapaikasta hävittyään Kiekko-Vantaalle suoraan kolmessa pelissä. Pässipaidat joutuvat tiukille tälläkin kertaa, sillä FPS haastoi KooKoon yllättävänkin hyvin.

Kohtalaisen hyvästä runkosarjasta huolimatta SaPKon keväästä on tullut vaikea. Ensimmäisellä playout-kierroksella kauden kenties suurin alisuorittaja Kiekko-Vantaa pelasi tasollaan ja jätti pässipaidat vaille mahdollisuuksia. Pelien jatkuminen selvisi suoraan kolmessa.

Savonlinnalaisten vahvuuksia sarjassa ovat maalivahdit ja kotikenttä. Talvisalossa hyviin peleihin jopa kärkijoukkueita vastaan yltäneen SaPKon on pidettävä kiinni kotiedustaan, mikäli se haluaa välttää piinaavan karsintasarjan.

Tuomas Lohtander ja Iiro Tarkki ovat muodostaneet Mestiksen tasolle hyvän maalivahtikaksikon. Miesten pelityyleissä on melkoisesti eroja, sillä toisinaan epävarmalta näyttävä Lohtander kykenee kuitenkin uskomattomiin torjuntoihin. Tarkki taas on olemukseltaan eleettömämpi ja pelaa myös virkaveljeään tasaisemmin. Maalivahteihin ei kuitenkaan Jori Kokkosen suojattien pitäisi kaatua.

SaPKon puolustusmiehitys on melko kapea. Tästäkin huolimatta erinomaisen kauden pelannut Antti Niemi on siirretty viime otteluissa hyökkäystä tukemaan. Alakerran avainhahmo onkin ollut kokenut ja monipuolinen Matti Tiihonen, joka pystyy myös kiekolliseen peliin. Aivotärähdysten vuoksi pitkään pelaamatta olleen Anssi Kostiaisen taidoille olisi käyttöä.

Hyökkäyspelissä savonlinnalaisten toiveet lepäävät Tuomo Litmasessa. Kokenut sentteri kuuluu edelleen Mestiksen kärkipään pelintekijöihin ja luo paikkoja jokaisessa pelissä. Comebackin tehneen Jarno Tiilikaisen merkitys on myös todella suuri. Pahin menetys on polvensa telonut Kalle Konsti, jonka ratkaisupotentiaalia SaPKo tarvitsisi kevään peleissä.

Tukea Litmasen johtama ykköskenttä saanee eniten Joni Lindlöfiltä ja Tuomas Nissiseltä. Molemmat laitahyökkääjät ovat sekä taitavia että nopeita. Myös kevään mittaan tasoaan nostanut Miika Piikkilä pystyy hyödyttämään joukkuettaan hyökkäyspäässä.

FPS niskan päällä runkosarjassa

Playoutin ensimmäinen kierros mentiin läpi vähimmällä mahdollisella ottelumäärällä, mutta toisesta kierroksesta voi odottaa paljon tiukempaa myös voittojen jakautumisen osalta. Runkosarjassa SaPKo oli FPS:lle varsin sopiva vastus, sillä se otti itäsavolaisista kaksi selvää kotivoittoa ja voitti lisäksi toisen tasaisista Savonlinnan kamppailuista.

FPS:n maalia tuttuun tapaan vahtiva Jukka Kuusivuori osoitti KooKoo-peleissä olevansa kelpo torjuja myös ratkaisupeleihin. Kiitettävään arvosanaan ottelusarjassa yltääkseen hänen olisi Forssassa pelatussa kamppailussa pitänyt pystyä tekemään muutaman ison torjunnan, joilla kuuden takaiskumaalin illassa olisi paikattu kenttäpelaajien virheitä ja saatu mahdollisuus tasata puntit sarjassa.

Jos kotipelissä sattuikin liikaa omaan nilkkaan purreita uinahduksia, oli Palloseuran puolustustyöskentely varsinkin Kouvolan otteluissa yllättävän hyvällä mallilla. Vasta runkosarjan jälkeen Mestis-kautensa startannut Sami Nummi on ollut tärkeä lisä forssalaisten hyökkäyspeliin, sillä pakkikalusto on kapteenin ja kenttäpelaajista eniten jääaikaa keräävän Anssi Rantasen johdolla muuten varsin puolustusvoittoinen.

Avausottelua lukuun ottamatta FPS pystyi luomaan KooKoota vastaan taustoihinsa nähden runsaasti maalipaikkoja, mutta viimeistelytarkkuus muistutti osaltaan siitä, miksi viherpaidat jäivät runkosarjassa jälkeen muista.

Joka tapauksessa kaivattua leveyttä hyökkäykseen alkoi pikkuhiljaa löytyä myös 3-4-ketjuista Matias Huikarin ja Ari-Pekka Hakalan yltäessä kolmeen tehopisteeseen ensimmäisellä kierroksella yhdessä pistetilastojen vakiomiehen Oskar Essenin kanssa.

Toisessa ääripäässä ovat edelleen runkosarjan lopussa paperilla joukkueen ykkösketjun muodostaneet Lasse Lintula, Jarno Kantelus sekä Ossi Häkkinen, joiden taso on laskenut laskemistaan. Myös valmentaja Karri Kivi reagoi muutosten tarpeeseen kesken KooKoo-sarjan siirtämällä Antti Piiroisen Lintulan sijaan ykkösketjun keskusmiehen tontille.

Venyykö FPS jälleen?

FPS on osoittautunut viime kausina melkoiseksi selviytyjäksi. Tuhoon tuomittu joukkue on taistellut kerta toisensa jälkeen tiensä kuiville, eikä tempun uusiminen tälläkin kertaa olisi suuri yllätys. Intohimoinen valmentaja Karri Kivi on saanut jalkeille runkosarjaotteluihin verrattuna paljon yhtenäisemmän ryhmän, joten forssalaiset pääsevät sarjaan kohtalaisista lähtökohdista.

SaPKoa pidetään hienoisena ennakkosuosikkina kotietunsa vuoksi, mutta runkosarjan pelien perusteella asetelmat kääntyvät päälaelleen. FPS rosvosi pisteet mukaansa Savonlinnasta ja on ollut kotihallissaan pässipaidoille voittamaton vastus jo vuosikausia. Näin ollen yhden vierasvoiton ottaminen riittäisi, eikä se nappionnistumisella ole forssalaisille mahdoton tehtävä.

FPS murtaa Talvisalon taian ja pudottaa SaPKon karsintasarjaan voitoin 3-2.

» Lähetä palautetta toimitukselle