Armian johdolla – suomalaiset NHL:n varaustilaisuudessa 2011

NHL / Artikkeli
Joel Armia edustaa NHL:n varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella Suomea ja Poria, mutta muut suomalaislupaukset joutunevat tänä vuonna odottelemaan tilaisuuden toista päivää ja myöhempiä kierroksia.

NHL:n vuotuinen varaustilaisuus pidetään tänäkin vuonna juhannusviikonloppuna, joten suomalaisjännärit saavat jälleen sovittaa draftiseurantansa keskikesän juhlahumun lomaan. Tällä kertaa varaustilaisuuden ehdoton sinivalkoinen ykkösnimi on Ässien Joel Armia. Laituri varataan lähes varmasti ensimmäisellä kierroksella, todennäköisesti jo sen avauspuoliskolla.

Muut suomalaislupaukset joutunevat odottamaan vuoroaan toiseen varauspäivään. Mikäli toinenkin suomalainen varataan jo avauskierroksella, on hänen nimensä mitä luultavimmin Christopher Gibson. Lauantain ensimmäisellä ja koko varaustilaisuuden toisella kierroksella nimensä toivovat kuulevan Kärppien Miikka Salomäki ja JYP-maalivahti Samu Perhonen.

Suomalaisyleisölle tuntemattomin kotimainen varauslupaus on ehdottomasti Christopher Gibson. Espoolaisen kiekkokoulun kasvatti siirtyi jo 15-vuotiaana Kanadan juniorisarjoihin. Kaksi edelliskautta Gibson on torjunut Quebecin junioriliigassa Chicoutimi Sagueneesin maalilla. Menneellä kaudella hänet valittiin liigan tähdistökentälliseen.


Miikka Salomäki lienee toinen varattava suomalaishyökkääjä.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

Salomäki on tuttu jo suuremmallekin yleisölle, sillä hän esiintyi menneellä kaudella oululaisseuran liigajoukkueessa yhteensä 43 kertaa. Lisäksi Salomäki edusti Suomea niin alle 18- kuin alle 20-vuotiaidenkin MM-turnauksissa.

Kärppälaituri on melko tyypillinen suomalaishyökkääjä, jolla ei ole silmiinpistäviä heikkouksia, mutta toisaalta vähän varsinaisia vahvuuksiakaan. Parhaimmillaan Salomäki voi kehittyä NHL-tason kolmosketjulaituriksi ja alivoimapelaajaksi, mutta sen ylemmäs taitotaso tuskin koskaan riittää.

Perhonen on sukunimelleen uskollisesti moderni perhostyylin maalivahti. Nuorten SM-liigassa isokokoinen nuorukainen pelasi vakuuttavan kauden, mutta alle 18-vuotiaiden MM-kisat sujuivat surkeasti. Epäonnistuminen arvoturnauksessa laski Perhosen osakkeita, mutta siitä huolimatta hänet lienee toinen varattava suomalaisvahti.

Pikkuveljiä, isänsä poikia ja toiveikkaita yli-ikäisiä

Hyökkääjistä varausta odottavat myös Markus Granlund ja Alexander Ruuttu. Mikaelin vuotta nuorempi veli pelasi nuorten SM-liigassa hyvän kauden. Nuorempi Granlund on pelaajatyyppinä hyvin samanlainen kuin isoveljensä, mutta astetta tai kahta vähemmän lupaava. Ruuttu puolestaan on isänsä Christianin tavoin fyysisesti vahva kahden suunnan keskushyökkääjä.

Joel Mustonen on pelannut junioriuransa Ruotsissa, mutta edustaa maajoukkuetasolla Suomea. Taitohyökkääjä teki menneellä kaudella debyyttinsä Elitserienissä, mutta viime vuosien loukkaantumiskierre pelottanee mahdollisia varaajia.

Puolustajalupausten suhteen tämäkään vuosi ei näytä suomalaisittain hyvältä. Varsinaisesta varausikäluokasta korkeimmalle on rankattu JYP-puolustaja Henri Auvinen, mutta hänenkin nimensä huudetaan aikaisintaan loppupään kierroksilla.

Jyrki Jokipakka pelasi Ilveksen takalinjoilla hyvän liigakauden ja yllätti monet hyvillä otteillaan alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Jokipakka on ollut varauskelpoinen kahtena edellisvuonnakin, mutta tällä kertaa varaus on jopa todennäköinen.

Toinen yli-ikäinen suomalaisvaraus saattaisi olla KalPan Iiro Pakarinen. Jokipakan tavoin laituri oli varattavissa jo kaksi vuotta sitten.

» Lähetä palautetta toimitukselle