Apinan tiputtaja

LIIGA / Artikkeli
Kärppäpuolustaja Oskari Korpikari onnistui tekemään uransa ensimmäisen liigamaalin vasta 112. ottelussaan. Osuman myötä kempeleläisen harteilta putosi iso apina, ja se myös näkyi miehen tuuletuksessa.

Korpikarin osuma oli Kärppien kolmas maali. B-pisteen aloitusvoiton jälkeen kiekko tuli parikymppiselle Korpikarille, joka tinttasi sen viivasta verkon perukoille.

- Kiekko tuli viivaan ja toimitin sen siitä heti maalille, niin kuin on aina tarkoitus. Maalinhan tuo tällä kertaa meni, vaikka osuikin matkalla johonkin, Korpikari tuumasi ottelun jälkeen.

- Helpotushan siinä tuli, kun näki, että nyt se meni. Maalin jälkeen miettii kaikennäköistä ja olin pari seuraavaa vaihtoa aika pihalla. Onnistumiset pitäisi pystyä nollaamaan, mutta tämä oli minulle uusi tilanne.

Korpikari on saanut kauden aikana luottamusta ja maalipaikkoja on ollut ennenkin.

- Laukaustahan sitä arvostellaan usein, mutta minulla on mielestäni ihan hyvä kuti. Muutama samantyylinen paikka oli tässäkin pelissä ennen tuota, olikohan kolmas kerta kun ammuin samasta kohdasta.

Osuman jälkeen mies tuuletti vapautuneesti ja repäisi apinan selästään ja löi vielä varmuudeksi mailalla perään.

- Aaltosen Juhamatti minulle tuosta tuuletuksesta mainitsi – taiteilijasielu kun on. Siinä apina repäistiin selästä ja lyötiin mailalla perään, että ei tulisi takaisin. Silloin se keksittiin kun maalittomasti putkesta alkoi olla juttuja. 112 ottelua kun pelaa ilman maalia, niin kyllä siellä jonkinlainen apina on selässä.

Maalista lisää virtaa

Kärppäpuolustaja oli ehtinyt nousta maalittomien otteluiden tilastossa jo sijalle kolme, ennen kuin onnistui täräyttämään mustan rysään.

- En miettinyt asiaa paljoakaan, mutta kun tuli 100 ottelua täyteen ilman maalia, niin alkoi olla juttuja lehdissä ja radiossa ja asia nousi pintaan. Tuli mieleen, että olisihan se hienoa tehdä maali.

- Tilastojen perusteellahan näitä tutkitaan. Ei tuollaista ennätystä kukaan halua omiin nimiinsä. Toivottavasti seuraavaan osumaan ei mene enää 111 ottelua, vaikka en kyllä aio muuttaa pelistäni mitään. Minun pääpelialueeni on kuitenkin puolustus.

Maalin jälkeen Raksilan yleisö antoi Korpikarille raikuvat aplodit, ja intoutuipa osa osoittamaan suosiotaan jopa seisaaltaan.

- Hienoa, että maali tuli kotona. Joku muukin myötäeli maalissa – oli hieno tunne kun kaikki taputtivat.

Parikymppinen pakki on juniori-ikäisenä onnistunut tekemään useammankin osuman. Miesten peleissä syntynyt maali tuonee kuitenkin Korpikarille uutta virtaa kevättä varten.

- Maali tuo itseluottamusta, rentoutta ja tatsia. Paikkoja on kyllä ollut ennekin, se riippuu siitä miten kiekko sattuu pomppimaan. A- ja B-junioreissa olen kyllä tehnyt maaleja. Viime kaudella A:n pudotuspeleissä pelasin 13 ottelua ja tein niissä seitsemän maalia.

- Kiekko menee kirjahyllyyn, vaikka en ole niitä aikaisemmin kerännytkään. Iso asiahan tämä on, joten kiekko ehdottomasti talteen. Joudun maksamaan joukkueen sakkokassaan tuplasumman eli 40 euroa – se on tätä läpän heittoa joukkueen sisällä.

Taisteltiin hyvin joukkueena ja Nikke oli sitten viimeisenä lukkona.

Vaikka maali olikin iso asia Korpikarille, on hänen uralleen mahtunut muitakin huippuhetkiä.

- Ensimmäinen mestaruus oli yksi uran huippukohdista, vaikka en ollutkaan kentällä viimeisessä ottelussa. Siinä oli iso tunnelataus ja fiilis oli hieno. Samoin 20-vuotiaiden pronssimitali, jossa en myöskään ollut mukana ratkaisevassa pelissä, Korpikari summasi.

» Lähetä palautetta toimitukselle