Analyysi: Yhdysvallat käyttää kolmiopelaamista - Leijonien pitää luottaa kiekkokontrolliin

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Aho ja suomalaiskannattajat tuulettivat tasoitusmaalia.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Suomi lähtee otteluun tappio niskassaan, kun Saksa oli vahvempi lukemin 3-2. Tiistaina B-lohkon viimeisessä ottelussa Suomi kohtaa Yhdysvallat, jotka ovat edenneet turnauksessa voitosta voittoon.

Suomi pelasi edellisen kerran sunnuntaina, kun se kärsi miesten MM-kisojen toisen tappionsa Saksaa vastaan.

Suomen hyökkäyspelaamisessa ei ollut rakennetta.Sen sijaan, että Leijonat olisi lähtenyt hitaammalla rytmillä, lähti se nopealla rytmillä ja kiekottelulla ilman alakolmiota. Tämä sai sen aikaan, ettei Suomen puolustajilla ollut tukea, joten he jäivät avaustilanteissa yksin.

Saksan oli helppo puolustaa nämä hyökkäykset pois keskialueen trap-pelaamisen avulla, kun Suomi puski peliä, silloin, kun peli olisi vaatinut rytmittämistä. Ainoastaan kolmannessa erässä ja ensimmäisen erän ensimmäisellä kymmenminuuttisella Suomi pelasi tasollaan. 

Yhdysvallat - vaarallinen kiekon kanssa

Tiistaina alkulohkon viimeisessä ottelussa Leijonille asettuu jälleen ihan eri luokan haaste, mitä Saksa esimerkiksi oli.

Yhdysvaltojen joukkue koostuu NHL:ssä pelaavista tähdistä, joiden taitotaso kiekon kanssa on huippuluokkaa. Yhdysvallat on vaarallisimmaan silloin, jos se pääsee etenemään lyhyin syötöin hyökkäysalueelle.

Yhdysvaltojen pelaajat luovat alueellisia ylivoimatilanteita joka puolella kaukaloa kolmiopelaamisen avulla. Hyökkäyssiniviivan ylittämisessä Yhdysvaltojen pelaajat ovat rintamassa, jokainen kaista käytettynä. Takaa nousevat myös puolustajat mukaan hyökkäykseen.

Yhdysvallat on myös erittäin vaarallinen suunnanmuutoksissa.

Amerikkalaiset lähtevät nopeasti muutamalla syötöllä kiekonriiston jälkeen hyökkäykseen, mikäli siihen paikka on. Mikäli tilaisuutta nopealle hyökkäykseenlähdölle ei ole, tyytyy Yhdysvallat ottamaan kiekkokontrollin ja rytmittämään peliä. Yhdysvallat rytmittää peliä monipuolisesti.

Hitaissa sekä nopeissa hyökkäyksiinlähdöissä yksi hyökkääjistä hakee alhaalta kiekkoa, muut hyökkääjät hakevat keskialueelle. Usein se, joka tulee tarjoamaan syöttösuuntaa puolustajien lähelle, on keskuhyökkääjä. Näin Yhdysvallat luo alakolmion, jolla se pystyy murtamaan ensimmäisen paineistustason. 

Hyökkäysalueella esille nousee Yhdysvaltojen pelaajien teknis-taktiset taidot. Pelaajat ovat jatkuvasti liikkeessä, kiekko vaihtaa nopealla tahdilla omistajaa, ja jos mahdollisuus vastustajan viisikon puhkovalle läpisyötölle painottomalle puolelle on, se käytetään salamannopeasti hyväksi.

Yhdysvallat voittaa tilaa heti, jos siihen tilaisuus on. Yhdysvallat myös paineistaa korkealta monella eri pelaajalla, mutta saattaa ajoittain joutua turvautumaan keskialueen trap-pelaamiseen, mikäli vastustajalla on korostuneesti kiekkokontrolli. 

Yhdysvaltojen ongelmat tulevat esille omalla puolustusalueella. Jopa pienemmät maat ovat saaneet Yhdysvallat ongelmiin omilla puolustusalueellaan.

Suomen nopeat hyökkäykset, joissa painottoman puolen puolustaja muodostaa yhdessä hyökkääjien kanssa keskialueelle 1-3-1- muodostelman, voi olla Yhdysvaltoja vastaan tehokkaita.

Yhdysvaltojen pelaajien puolustusvalmius ei aina ole ihan tapissa, joten Suomelle voi kiekonriiston jälkeisisissä vastahyökkäyksistä muodostua ylivoimahyökkäyksiä. Leijonien myös kannattaa lähteä pelaamaan kiekkokontrollin kautta ja rytmittää peliä monipuolisesti. 

Näin Suomi saisi Yhdysvaltojen pelaajat epämukavuusalueelleen, kun heillä ole kiekkoa. Varsinkin Yhdysvaltojen kapteeni Patrick Kane on ajoittain näyttänyt turhautuneelta ilman kiekkoa. 

» Lähetä palautetta toimitukselle