Analyysi: Jalosella näytönpaikka - riittääkö pelisapluuna maailmanmestaruuteen asti?

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Leijonien valmennusjohto ja joukkue ovat kovien paineiden alla. Kansa odottaa maailmanmestaruutta.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Kari Jalonen päättää kaksivuotisen maajoukkuepestinsä MM-kisoissa Venäjällä. Jalosen aikana Leijonat on hieman poikennut aikaisempien vuosien pelillisestä linjasta. Perjantaina alkavat MM-kisat ovat Jalosen kannalta herkulliset: hänellä on käytössään huippulaadukas pelaajamateriaali.

Viime kevään pelillisen sekamelskan jälkeen näyttäisi nyt siltä, että hyökkäyspelin osalta on odotettavissa selkeämpää ja laadukkaampaa viisikkopeliä kuin vuodentakaisissa MM-kisoissa.

Rakenteita ja toisteisuutta Leijonien pelissä on ollut jonkin verran. Onko kuitenkaan riittävästi? Pelillisesti Leijonien otteissa riittää jälleen mielenkiintoa.

Jalosen prosessi - löytyykö punainen lanka?

Viime kaudella Kari Jalonen puhui voittamisen nostamisesta keskiöön Leijonissa. Keinoista, joilla esimerkiksi luodaan pelitapaetua suhteessa vastustajiin ja kärkimaita haastetaan, hän ei kuitenkaan maininnut.

Pelillisistä asioista Jalonen mainitsi lähinnä työjärjestyksen: ensin puolustetaan, sitten hyökätään. Pelillisten asioiden sivuuttaminen näkyikin viime kevään MM-turnauksessa, kun turnaus päättyi sekavalla viisikkopelillä jo puolivälierässä.

Viime kevään MM-kisat antoivat hyvää kokemusta Jaloselle siitä, että Suomi ei pysty kilpailijamaita selvästi heikommalla pelaajamateriaalilla pärjäämään pelkästään työjärjestyksellä. On saatava pelilliset asiat kuntoon erityisesti hyökkäyksessä, jotta voidaan puhua pelitapaedusta.

Tänä keväänä Jalonen on nostanut keskeiseksi teemakseen prosessin. Harjoitusotteluissa tärkeintä on ollut omien pelillisten asioiden kokeileminen ja saaminen toiminaan. Vaikka voittojen merkitystä kisoihin valmistavissa otteluissa ei ollakaan korostettu, Suomi on silti napannut komeita voittoja kevään harjoitusotteluista.

Verottaako puolustus hyökkäystä?

Leijonilla on ollut pelissään hyviä piirteitä yhteistyön jääkiekosta. Tärkeintä on ollut se, että Meidän pelin osa-alueita on ollut esillä hyökkäyspelissä enemmän kuin viime keväänä harjoitusotteluissa.

Tilaa on voitettu, kun se on ollut järkevää ja tilaa on tehty, kun se on ollut järkevää. Puolustuspeliä on niin ikään rytmitetty mainiosti. Kenttätasapaino on ollut hyvä, mikä on ajoittain johtanut kolmen kaistan hyökkäyksiin ja jopa lyhytsyöttöpeliin.

Hieman huolestuttavaa Leijonien hyökkäyspelissä on ollut se, että pitkiä kulmapelejä ei olla luotu riittävästi, jotta pelin virtausta olisi pystytty hallitsemaan. Leijonat pyrkii hyökkäysalueella todella aggressiivisesti maalin eteen, eikä pitkiä hyökkäyksiä välttämättä saada aikaan, kun kiekkoa toimitetaan heti maalille. Kun vastustaja on voittanut irtokiekon, se on päässyt hyökkäämään vielä varsin hyvällä energialla, koska vaihtoa ei siinä vaiheessa ole kulunut paljoa.

Jalosen työjärjestys on edelleen ollut vahvasti esillä pelissä, vaikka päävalmentaja ei ole sitä korostanut mediassa tämän kevään aikana. Puolustus edellellä pelaaminen on näkynyt erityisesti siinä, että kovia maita vastaan pelin virtausta ei olla hallittu kiekkokontrollin turvin, vaan kiekonhallinta on ollut tasan tai jopa vastustajalla.

Työjäjestys ja tietty varoivaisuus on konkretisoitui hyvin EHT-otteluissa Venäjää vastaan, joissa Suomi loi todella vähän pitkiä hyökkäyksiä. Kun Leijonien suoran hyökkäyksen jälkeen tuli irtokiekko, liian usein tehtiin se valinta, että vetäydytään trapiin. Kun irtokiekon jälkeen ei isketty välittömästi jatkopainetta, ei pitkiä pyörityksiä Venäjän alueelle syntynyt.

Sen lisäksi Venäjä-otteluissa nopeiden hyökkäyksiinlähtöjen painottaminen tuotti väsyneitä ja alivoimaisia hyökkäyksiä, joista oli vaikea saada pitkää pyöritystä aikaan.

Puolustuspelin rakenteet hyvällä tasolla

Leijonat pyrkii puolustusalueen puolustuspelissään alueellisten ylivoimien muodostamiseen eli niin sanottuun tuplaamiseen. Se avulla kiekko pyritään riistämään nopeasti, kun vastustaja tuo sen alueelle. Jos kiekonriistossa ei onnistuta ja vastustaja saa hyökkäysmyllynsä pyörimään, Suomi tiivistää viisikkonsa ja ylimiehittää maalinedustan, jotta vastustaja ei pääsisi ensimmäisenä irtokiekoille.

Puolustusalueen puolustuspelaamisen Jalosen valmennustiimi on saanut äärimmäisen vahvaksi, mikä nähtiin erityisesti Venäjää vastaan pelatuissa EHT-otteluissa viikko ennen kisojen alkua.

Leijonat on rytmittänyt kauttaaltaan puolustuspeliä hienosti. Kun on isketty syvällä vastustajan alueella kiinni, se on tehty koko viisikon voimalla ja sovittuja rakenteita noudattaen. Jos kärkikarvaaja on tehnyt sen valinnan, että vetäydytään trapiin, muu viisikko on reagoinut viiveettä. Keskialue on ollut todella tiivis, mikä ei yllätä, kun penkin takana ovat Jalonen ja Rautakorpi.

Pelirohkeus vai kuoreen vetäytyminen?

Vaikka Leijonien otteissa on ollut ajoittain laadukasta viisikkotason hyökkäämistä ja sitä kautta pelin hallintaa, moni asia näyttäisi puoltavan kuitenkin sitä, että Jalosen valmennustiimin pelikirja nojaa jälleen ensisijaisesti vahvaan puolustuspeliin.

Olennainen kysymys Leijonien kohdalla on se, että onko valmennuksella, ja erityisesti prosenttikiekosta tunnetulla Jalosella, uskallusta peluuttaa rohkeaa kiekollista peliä MM-turnauksessa erityisesti kovia maita vastaan. Kuoreen vetäytymisellä ja vastaiskupelaamisella on toki puolensa, mutta on vaikea nähdä, että Suomi pystyisi voittamaan kolme kovaa ottelua peräkkäin ilman, että missään vaiheessa dominoisi pelin virtausta.

On muistettava, että viime keväänä Leijonien taival päättyi puolivälierissä. Silloin ei pystytty voittamaan edes ensimmäistä niistä kolmesta ottelusta Jalosen työjärjestyksellä.

Toinen kysymys on se, että onko valmennuksella tarpeeksi osaamista kiekollisesta pelistä, jotta rakenteet ja tukitoimet saataisiin laadukkaiksi ja näin ollen Suomi saisi pelitapaetua suhteessa muihin maihin. Onko valmennuksella osaamista ja jaksamista mennä hyökkäyspelin pieniin nyansseihin niin yksilö- kuin viisikkotasolla?

Pelilliseltä DNA:ltaan Jalonen ei kuitenkaan ole Meidän pelin valmentaja. Toki hänen aisaparinsa Jukka Rautakorven voi sellaiseksi luokitella - kuten viime kisoissa apuvalmentajana toimineen Lauri Marjamäen.

Silti Rautakorpikaan ei ole samassa määrin kiekollisen pelin erikoisosaaja kuin esimerkiksi Marjamäki. Siksi on vaikea uskoa, että Leijonat tykittäisi monipuolista kiekkokontrollijääkiekkoa MM-kisoissa.

Yksilöiden voimaan luotetaan

Kun Jalonen on voittanut mestaruuksia, hänellä on aina ollut vahva pelaajamateriaali suhteessa vastustajajoukkuieisiin. Verrattuna moniin aikaisempiin MM-kisoihin Suomen pelaajamateriaali tulevissa kisoissa on äärimmäisen kova. Voisi siis olettaa, että tällä määrällä laatuyksilöitä, joita Jalosella on käytettävissä, hyökkäyspeliä ei välttämättä lähdetä hiomaan viisikkotasolla, vaan se jätetään löyhäksi, jolloin ero vastustajaan tehdään yksilötasolla.

Mikko Koivun ja Aleksander Barkovin kaltaisten tähtien mukaantulo on suuri helpotus. Jalosen ei tarvitse pähkäillä päätään hajalle, kuinka hyökkäyspelissä viisikon tukitoimien avulla paikataan materiaalivajetta. Ketjujen ja yksilöiden vastuulle jätetään paljon. Roolituksen ja toimivien ketjukoostumuksien avulla pyritään tekemään eroa vastustajiin.

Jalonen pääseekin siis kehittämään entisestään puolustuspeliä, jonka valmentaminen on hänelle selvästi luonnollisempaa kuin hyökkäyspelin. Leijonien puolustus tarvitseekin tukea, sillä puolustuksen laatu pelaajamateriaalin osalta ei ole yhtä vahva kuin hyökkäyksen.

Jalonen tukeutuu siihen, minkä osaa parhaiten

Joukkueessa on runsaasti pelaajia Pohjois-Amerikasta. Useimmille heistä - toivottavasti kaikille - suomalainen yhteistyön jääkiekko on tuttu. Monet NHL-vahvistuksista ovat liittyneet joukkueen mukaan vasta hieman ennen MM-kisojen alkua. Sen vuoksi tarpeeksi toistoja pelillisistä asioista ei välttämättä ole, minkä vuoksi Leijonat tuskin lähtee turnaukseen toteuttamaan hyviä rakenteita vaativaa nopeaa kiekkokontrollijääkiekkoa.

Kun otetaan myös muut edellämainitut seikat huomioon, on syytä olettaa, että Leijonat pelaa turnauksessa tiivistä viisikkopuolustusta ja suoraviivaista vastahyökkäyspeliä. Erityisesti, kun panokset ja vastustajat kovenevat, Leijonien heikko hyökkäyspelinopeus ei millään pysty vastaamaan vastustajan puolustuspelinopeuteen. Silloin hyökkäyspeli jää yksilöiden oivallusten, ketjujen yhteiskemian ja ylivoimapelin varaan.

Pelin rytmittäminen ei nouse Leijonien otteissa keskiöön, jolloin jatkuvat nopeat hyökkäykseenlähdöt tuottavat alivoimaisia hyökkäyksiä, joita sitten hyvät pelaajat yksilötaidollaan joutuvat ratkaisemaan.

Lyhyesti Leijonien pelillisen sapluunan voisi tiivistää seuraavasti: puolustuksessa luotetaan viisikon voimaan, hyökkäyksessä enemmän yksilöiden. Jalonen on puolustuspelin valmentaja eikä hän osaa siinä määrin missä monet muut suomalaiset valmentajat harjoituttaa ja valmentaa modernia pelinopeaa kiekkokontrollijääkiekkoa. Siksi viimeistään jatkopeleissä nähtäneen jäällä Leijonat suoraan 90-luvulta: puolustetaan tiiviisti ja isketään vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle