Amur Habarovsk - kärki ja peräpää uusiksi

KHL / Artikkeli
Dmitri Tarasov on Amurin kapteeni.
Kuva © Amur Habarovsk - www.hcamur.ru
Amurin pelaajabudjetti oli KHL:n antamien tietojen mukaan viime kaudella 7,2 miljoonaa euroa, mutta joukkue saattaa joutua maksamaan pelaajille ylimääräistä sijantinsa takia. Amurin viime kauden kokoonpano ei ollut kovin kummoinen. Eikä oikeastaan koskaan KHL:n historiassa ole ollutkaan.
    
Amur Habarovsk
Sijoitukset:
2012-2013 11. (itä)
2011-2012 7. (itä)
2010-2011 11. (itä)
2009-2010 10. (itä)
2008-2009 20.

Viime kauden päävalmentajalle Hannu Jortikalle on pakko antaa iso sulka hattuun siitä, että vei seuran pudotuspeleihin toissa kaudella. Amur jopa johti koko KHL:ää sensaatiomaisesti syyskaudella. Pudotuspelitaival päättyi Omskia vastaan ensimmäisellä kierroksella neljässä pelissä. Amur antoi lisää tasoitusta vielä sillä, että joukkueelta puuttui muutamia tärkeitä pelaajia loukkaantumisten takia.

Tulevalle kaudelle Amurin mahdollisuus päästä pudotuspeleihin huononi entisestään, kun Torpedo siirtyi itäiseen konferenssiin ja uutena seurana mukaan tuli Jortikan valmentama Vladivostok. 14 joukkueesta vain kahdeksalle on tarjolla paikka pudotuspeleihin. Amurin materiaali ei ole juuri viime kautta parempi, joten vaikeaa tulee jälleen olemaan. Lisäksi Amur on ollut viime vuosina umpisurkea vieraskaukalossa.

Maalivahdit

Mika Järvinen (FIN)
Aleksei Murygin

Maalivahtiosasto on kokenut kesän aikana muutoksia. Viime kauden veskareista poissa ovat huonosti pelannut Aleksei Kuznetsov sekä slovakkivahti Jan Lasak, joka poistui jo kesken viime kauden Moskovan Spartakiin.

Tulevalla kaudella joukkueen ykkösvahdin viittaa sovitellaan varmasti 24-vuotiaan Mika Järvisen harteille. Erinomaisella tekniikalla pelaava pienikokoinen maalivahti on kovan paikan edessä, sillä Amurin maalille on odotettavissa tulevallakin kaudella melkoinen ilotulitus. Varsinkin vieraspeleissä. Puolustus edessä on sen verran heikko, että vastustajat pääsevät usein hyville maalipaikoille.

Joukkueen kakkosvahdin paikka on lähtökohtaisesti menossa Järvistä pari vuotta vanhemmalle Aleksei Muryginille. Kyseessä on hieman Järvisen tyylinen erittäin pienikokoinen maalivahti.

Murygin oli toissa kaudella Amurissa loistava, mutta palasi viime kaudella takaisin tavallisten kuolevaisten kirjoihin. Tuleva kausi on hänelle jo viides peräkkäinen Amurissa. Hän on pelannut keskimäärin hieman alle puolet joukkueensa otteluista.

Maalivahtitilanne ei ole parempi kuin viime kauden alussa. Järvisellä on toki alla vahva kausi HPK:ssa, mutta sitä edellinen kausi oli varsin keskinkertainen.

Murygin on osoittanut tasonsa jo KHL:ssä. Hän pystyy tarvittaessa kantamaan ykkösveskarin viittaakin, jos Järvisellä ei koppi tartu. Kokonaisuudessaan hieman riskialtis kaksikko. Toisaalta harvemmin KHL:ssä on nähty suomalaisveskaria, joka ei olisi vähintäänkin hyvää tasoa.

Puolustajat

Dylan Reese (USA)-Dmitri Bykov
Brian Salcido (USA)-Aleksandr Loginov
Vladimir Loginov-Ilšat Bilalov
Denis Ježov-Vitali Teslenko

Amurin puolustus on mennyt uuteen uskoon kärjen osalta. Muuten seurassa vilistää viime kaudelta tuttuja pakkeja.

Seuraan on tullut kesän aikana kaksi uutta jenkkipakkia. Dylan Reese saapui Pittsburgh Penguinsin farmiseurasta ja Brian Salcido tuli SaiPasta. Reesea kuvaillaan hyvin liikkuvaksi kiekolliseksi pakiksi, jonka heikkoudet ovat puolustuspelissä.

Reese pelasi viime kaudella muutaman pelin myös NHL:ssä yhdessä Sidney Crosbyn ja Jevgeni Malkinin kanssa. Reesesta odotetaan johtavaa pakkia pikkuseuraan. Oikealata laukovan puolustajan kätisyys on myös etu. Kaikki muut Amurin puolustajat laukovat vasemmalta.

Salcido on ominaisuuksien puolesta samanlainen pelaaja kuin Reese. Hyvä luistelija, vahvuudet kiekollisessa pelissä ja heikkoudet puolustusosaamisessa. Salcido teki SaiPassa 36 ottelussa tehotpisteet 7+20. Nämä jenkit saavat varmasti paljon vastuuta ylivoimalla, mutta puolustuspeli KHL-tasolla onkin toinen juttu.

Joukkueen vanhin pelaaja on 36-vuotias Dmitri Bykov. Toissa kausi Magnitogorskissa oli varsin keskinkertainen konkaripakilta. Viime kausi meni vielä heikommin Torpedossa. 28 ottelussa Bykov ei saalistanut lainkaan tehopisteitä ja tehotilastokin painui reilusti pakkaselle. Veteraani on kuitenkin KHL:n tasolle hyvä ja monipuolinen puolustaja.

Puolustajalta odotetaan paluuta tasolle, millä pelasi Atlantissa muutama kausi sitten Gagarin Cupin finaaleissa. Pikkuseura Amur on varmasti oiva paikka hakea vielä nostetta loppu-uralle.

Peräpäässä luutivat myös Loginovin veljekset. Näistä 32-vuotias Vladimir Loginov on kuusi vuotta Aleksandria vanhempi. Luotettavan veljesparin vahvuudet ovat kiekollisessa pelissä, joskaan mitään ihmetekoja heiltä ei kannata odottaa.

Puolustuksen täydentävät Ilšat Bilalov ja Denis Yežov. Seurassa viidettä peräkkäistä kauttaan aloittava Bilalov on hyvin liikkuva oman pään luuta. Loukkaantumiset ovat vaivanneet viime vuosina. Peruspakki Ježov täydentää Amur-puolustuksen.

Seurassa pelaa useita kannattajille tuttuja pakkeja viime vuosilta. Nimimiehiä ei ole, Salcido ja Reese pitävät huolta tulivoimasta. Oman pään peli on kuitenkin Amur-puolustuksen suurin kysymysmerkki.

Hyökkääjät

Dmitri Tarasov-Artjom Krykov-Jakub Petruzalek (CZE)
Jan Mursak (SLO)-Mihail Fisenko-Andrei Stepanov
Timofei Šiskanov-Jevgeni Korotkov-Jevgeni Orlov
Aleksandr Junkov-Sergei Smurov-Mihail Klimtšuk

Amurin hyökkäys on muuttunut kesän aikana jonkin verran, varsinkin kärkinimien osalta.

Hyökkäyksestä on pari erittäin mielenkiintoista ja kovaa nimeä. Amur sai pidettyä viime keväänä Dynamo Moskovassa vuokramiehenä Gagarin Cupin voittaneen Jakub Petruzalekin. Petruzalek varmasti nauttii Amurissa siitä, että on seuran suurin tähti. Dynamossa hän putosi alempiin ketjuihin, mutta ehti tehdä Amurissa sitä ennen 41 peliin tehot 15+18.

Ensimmäisellä KHL-kaudellaan Petruzalek latoi 54 peliin Amurissa peräti 50 (22+28) pistettä. Värikkään ja taitavan hyökkääjän vahvuuksia ovat nopeus ja terävä rannelaukaus.

Detroit Red Wingissä viime kaudella kaksi peliä pelannut slovenialaishyökkääjä Jan Mursak tarttui kesällä yllättäen Amurin haaviin. Slovenialainen tunnetaan erinomaisena luistelijana, jonka vahvuudet ovat hyökkäyspäässä. Rooli NHL:ssä jäi pieneksi, mutta nyt paikka on kärkiketjuissa. Mursakista odotetaan Petruzalekin kaltaista pistelinkoa.

Amurilla on Petruzalekin ja Mursakin takana pari kokenutta hyökkääjää. Andrei Stepanoville ja Dmitri Tarasoville tuleva kausi on kolmas Amurissa.

Stepanov on nopea, ketterä ja energinen. Hyökkääjä pelasi toissa keväänä Valko-Venäjän MM-joukkueen ykkösketjussa yhdessä Mihail Grabovskin ja Aleksei Ugarovin kanssa. Stepanov haastaa kiekollisena puolustajia mielellään. Toistaiseksi parhaalla KHL-kaudella on syntynyt 20 pistettä. Lukema saattaa hyvinkin mennä uusiksi tulevalla kaudella.

Tarasov on pienikokoinen hyökkääjä. Hänellä on varsin vahva 23 pisteen kausi takana. Tarasov oli viime kaudella Amurin kapteeni ja sama rooli on luvassa tulevallekin kaudelle. Seuraikoni aloittaa jo 11. kautensa Amurissa. Väliin mahtuu viiden kauden jakso muissa KHL-joukkueissa. Tarasovin KHL-uran toistaiseksi paras kausi pisteiden valossa oli toissa kaudella, kun keräsi tehot 11+17.

Amurin sentteritilanne on heikko. Joukkueen kolme kärkisentteriä ovat Artjom Krykov, Mihail Fisenko ja Jevgeni Korotkov. Yksikään heistä ei pelaisi juuri missään muussa KHL-seurassa kahdessa kärkiketjussa. Petruzalek voisi pelata myös sentterinä, mutta Amurissa hänen paikkansa on ollut laidassa.

Avtomobilistista hankitun Krykovin viime kausi oli rikkonainen. Vahva ja isokokoinen hyökkääjä pelasi vain 19 peliä, joissa syntyi kahdeksan pistettä. 31-vuotiaan sentterin vahvuuksia ovat hyvä kahden suunnan peli ja fyysisyys. Mies on myös hyvä suojaamaan kiekkoa.

23-vuotias Fisenko on pelannut aiemmin Novokuznetskissa ja Sibirissä, josta tuli kesken viime kauden Amuriin. Fisenko on taitava, mutta varsin pehmeä pelaaja. Nuori hyökkääjä on pelannut 2008-11 kaudet Kanadan juniorisarjassa WHL:ssä. Viime kaudella Fisenko saalisti 42 peliin tehot 4+8.

Kolmas kärkisenttereistä on Korotkov. Pelityyliltään hän on työteliäs. Kolmikon takana 19-vuotias Sergei Smurov taistelee alempien ketjujen sentterin paikasta.

Amurin kokoonpanon täydentävät Aleksandr Junkov, viime kaudella kuusi maalia 18 peliin tehnyt 22-vuotias Jevgeni Orlov, 23-vuotias laitahyökkääjä Dmitri Lugin, Timofei Šiskanov sekä Mihail Klimtšuk.

Amurin hyökkäyspeli on pitkälti nelikon Petruzalek, Mursak, Tarasov ja Stepanov varassa. Sentteriosasto on yksi KHL:n huonoimmista. Laitahyökkääjien paikoilla sen sijaan on pari laatupelaajaa ja pari hyvän tason KHL-pelaajaa.

Hyökkäyksessä on hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Nuorissa on kuitenkin tulevaisuus, joten jos ei ole rahaa millä mällätä, niin lahjakkaille nuorille kannattaakin antaa vastuuta.

Yhteenveto

Materiaali vaikuttaa heikommalta paperilla kuin menneellä kaudella, joten se ei lupaa hyvää. Miten onnistuvat Salcido, Reese ja Mursak, joilta odotetaan suurta vastuuta?

Puolustuksessa on kiekollisesti päteviä pakkeja, mutta puolustuspeli onkin toinen juttu. Pudotuspeleihin pääseminen tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta uudistuneessa itäisessä konferenssissa. Amur tuskin jää konferenssin viimeiseksikään.

Arvio: Amurin historian toinen pudotuspelipaikka jäänee haaveeksi. Sijoille 11-12.

» Lähetä palautetta toimitukselle