Zetterbergin selkävaivat jättämässä valtavan loven Red Wingsin keskikaistalle

NHL / Artikkeli
Zetterbergin viimeiset luistimenpiirrot on saatettu jo nähdä.
Kuva © Getty Images
Uhkakuvat Henrik Zetterbergin selän kunnosta ovat realisoitumassa pahimpaan mahdolliseen aikaan, keskellä Detroit Red Wingsin kaoottista uudelleenrakennusprojektia. Vaikka uutiset kapteenin vammoista eivät enää tässä vaiheessa ketään yllätäkään, iskee vajavainen pelaajatilanne Hockeytownissa pian kuin märkä rätti kannattajien kasvoille.

Henrik Zetterbergin tilanne Detroit Red Wingsissä ei ole ollut viime vuosina kadehdittava. Huolimatta täydestä 82 ottelun panoksesta kahdella edellisellä kaudella ei ruotsalainen ole enää hetkeen saanut nauttia pelaamisesta terveenä. Supermiehen lailla punapaitojen kivirekeä raahannut Zetterberg onnistui edelleen myös pisteiden valossa kohtuullisesti, vaikkei kuuleman mukaan pystynyt välillä osallistumaan edes joukkueen harjoituksiin. Fysiikan lait ovat kuitenkin viimein saamassa otteen myös Zetterbergistä, jonka selkävaivat ovat TSN:n mukaan pakottamassa hänet kokonaan sivuun Red Wingsin tulevan kauden miehistöstä.

Jo viime syksynä Detroit News uutisoi Zetterbergin epäilevän kykyään pelata jättimäistä 12 vuoden sopimustaan loppuun. Keväällä 2021 päättyvä sopimus pitäisi miehen Detroitissa vielä kolmen vuoden ajan, aina 40 ikävuoteen saakka. Kauden alkaessa 38 vuotta täyttävä Zetterberg onkin todennut sopimuksen kahden viimeisen vuoden olevan hänelle täydellisiä kysymysmerkkejä. Red Wings -leirissä tieto ei varmasti ole yllättävä, mutta joukkueen palapeli on tästä huolimatta täysin levällään kapteenin väistyessä takavasemmalle.

Kenestä korvaaja?

Detroitissa suurin ongelma tuleekin muodostumaan nimenomaan keskikaistalle – suoranaista paikkaajaa kun ei Zetterbergille joukkueesta löydy. Olkoonkin saappaat isot täytettäväksi, ei Red Wingsin kokoonpano taivu nykytilassaan mitenkään tämän aukon paikkaamiseen. On hyvä muistaa, ettei Zetterberg päättyneellä kaudellakaan iskenyt kuin 56 pistettä, joista ainoastaan 11 oli maaleja. Puolustussuuntaan miehen panos oli kuitenkin edelleen mittaamattoman arvokasta. Vankalla kokemuksellaan peliä tasapainottava Zetterberg oli täydellinen johtaja Red Wingsin nuorelle ryhmälle. Valitettavasti yhteinen taival on nyt päättymässä ennen aikojaan.

Laitureita pursuavalle Red Wingsin hyökkäyskalustolle isku on katastrofaalinen. Ykkösketjua johtavan Dylan Larkinin jälkeen joukkueen keskikaista ammottaa tyhjyyttään. Vakavasti aliarvostettu Frans Nielsen on erinomainen kolmossentteri, muttei 34-vuotiaana pysty enää täyttämään tulosyksikön roolia menestystä tavoittelevassa joukkueessa. Viime kaudella 33 pistettä kerännyt Nielsen on kuitenkin vahvana kahden suunnan pelaajana edelleen paljon vartijana joukkueen vuotavan puolustuksen pysyessä tulevalle kaudelle lähes muuttumattomana.

Michigan Local News -toimittaja Ansar Khanin mukaan Red Wings -päävalmentaja Jeff Blashillin ratkaisu sentteripulmaan on 24-vuotias Andreas Athanasiou.

Laiturina paremmin tunnettu Athanasiou iski päättyneellä kaudella niin ikään 33 tehopistettä. Kausi oli miehelle toinen kokonainen NHL:ssä. Larkinin ja Nielsenin taakse kolmosketjuun kaavailtu Athanasiou ei ole kuitenkaan räjähtävän lähtönopeutensa lisäksi esittänyt toistaiseksi minkäänlaisia viitteitä NHL-tasoisesta kokonaisvaltaisesta pelaamisesta. Puutteet puolustuspään sijoittumisessa ja pelinluvussa ovat kanadalaisen pelissä edelleen valtavia kehityskohteita. Aloitusten voittoprosentti 41,6 ei sekään juuri riemunkiljahduksia aiheuta. Athanasioun kohdalla kaikki lähtee kuitenkin hänen oman päänsä sisältä – miehen on keskellä pelatessaan viimein päästävä asenneongelmistaan eroon. Ainekset upeaan kasvutarinaan ovat joka tapauksessa olemassa.

Kapteenin vaihto aikaistumassa

Kapteeniston osalta Zetterbergin poissaolo mutkistaa tilannetta entisestään. Terveenä pysyessään ruotsalainen olisi toiminut virassa yksinoikeutetusti uransa päättymiseen saakka. Tämän jälkeen tehtävä on mitä todennäköisimmin siirtymässä joukkueen uudelle johtotähdelle Dylan Larkinille. Zetterbergin ennenaikainen lopettaminen saattaa kuitenkin pakottaa organisaation vaikeiden päätösten eteen. Mikäli Larkin ei ole vielä valmis astumaan kapteenin tehtäviin, on edessä todennäköisesti kausi kokonaan ilman vakituista kapteenia. Jos taas Larkin saa nuoresta iästään huolimatta C:n rintaansa, on vastuu Red Wingsin suosta kampeamisessa valtava. Taustatuki jäällä on toistaiseksi ollut vaisua.

Jack Hughes onkin pääpotti, johon Red Wings olisi halukas pääsemään kiinni ensi kesän varaustilaisuudessa. Urheasti lyhyttä varttaan kaukalossa uhmaava Hughes (179 cm) on varausikäluokkansa kiistaton ykkösnimi. Red Wingsin hakiessa vielä muotoaan ehtisi Hughes rakennusprojektiin yhä mainiosti mukaan. Vaikka kahden hyökkäysorientoituneen, jalkanopeuteen oman pelinsä perustavan kärkisentterin kombinaatio onkin nyky-NHL:ssä vielä harvinaisuus, voisi tämä kaksikko osoittautua todelliseksi kultakaivokseksi vauhdin kasvaessa kaukaloissa entisestään. Nähtäväksi jää, pystyykö joukkue tuota kohtaloa kesän lähestyessä edes välttämään.

» Lähetä palautetta toimitukselle