Wild liitää tutkan alla – Koivu ja Granlund ruokkivat tappavan tehokasta puolustusta

NHL / Artikkeli
Ylävitoset ovat tulleet tutuksi Wild-leirissä.
Kuva © Getty Images
Keskisessä divisioonassa tulikuuman Nashville Predatorsin niskaan hengittävä Minnesota Wild ei ole paistatellut alkukauden aikana otsikoissa, vaikka molemmat joukkueet ovatkin keränneet viimeisestä 12 ottelustaan täsmälleen yhtä monta pistettä. Mikael Granlund johtaa Wildin sisäistä pistepörssiä ja on tällä hetkellä itselleen jopa epätavallisen kovassa maalivireessä.

Minnesota Wild viimeisteli seurahistoriansa pisimmän, seitsemän ottelua kestäneen vieraskiertueen sunnuntaina St. Louisissa. Pituutensa ohella reissussa herättivät kummastusta sen varikkopysähdykset – Bluesin Enterprise Center kun osui reitin varrelle peräti kahteen otteeseen. Erikoinen sattuma ei kuitenkaan Wildin pelaajia hätkähdyttänyt, vaan joukkue poistui kaukalosta molemmilla kerroilla voitto taskussaan.

Vaikka Minnesotan Saint Paulissa on ollut tänä syksynä rutkasti aihetta juhlaan, eivät otteluiden alut ole usein lupailleet hyvää. Lokakuun polivälistä lähtien joukkue on pelannut 15 ottelua, joista ainoastaan kolmessa se on onnistunut viimeistelemään ensimmäisen maalin. Tästä huolimatta voittoja on kertynyt huimat 11 kappaletta. Henkistä kanttia Wildin miehistössä siis riittää yllin kyllin.

Kokemus puhuu

Mentaalipuolen vahvuus ei ole toki sattumaa, kun tarkastelee joukkueen kapteenistoa. Varakapteenin A:ta rinnassaan kantavat Zach Parise, Eric Staal ja Ryan Suter voisivat toimia lähes missä tahansa liigan joukkueessa myös vakituisena kapteenina. Wildissa titteli kuuluu kuitenkin itseoikeutetusti Mikko Koivulle.

Koivun kausi on alkanut myös pelillisesti mainioin ottein. 16 ottelussa 2+9-tehot kirjauttanut sentteri on ollut puolustussuuntaan ajoittain lähes maaginen, riistäen kiekkoja vaivattomasti ja rytmittäen ketjunsa peliä uskomattomalla rauhallisuudella. Selke-ehdokkuudellakin kesällä 2017 palkittu Koivu on edelleen 35-vuotiaana yksi NHL:n aliarvostetuimmista pelaajista.

Verkkaisen luistelunsa johdosta syvältä puolustavan Koivun panos nimenomaan oman alueen puolustuspelaamisessa on valtava. Kaiken lisäksi kokenut suomalainen on yhä todellinen valttikortti aloitusympyrässä. 56 prosenttia aloituksista omilleen kaapinut Koivu johtaa Wildin sisäistä aloitustilastoa, vaikkakin Staal (54,9 %) ja Eric Fehr (52,2 %) vähentävät huomattavasti tarvetta jatkuville sankariteoille. Myös nuori Joel Eriksson Ek (50,0 %) on suoriutunut aloituksista ikäänsä nähden erinomaisesti.

Hyökkäyksen ääripäät

Muilta osin Eriksson Ekin panos on jäänyt kuitenkin vaisuksi. Ruotsalainen Färjestadin kasvatti ei ole pystynyt astumaan hänelle kaavailtuihin saappaisiin, mikä näkyi erityisen selvästi San Jose Sharksille keskiviikkona kärsityssä tappiossa Staalin ollessa sairaana. Ainoastaan kaksi pistettä 11 ottelussa kerännyt Eriksson Ek onkin valahtanut Wildin nokkimisjärjestyksessä niin alas, ettei visiitti AHL:n Iowa Wildiin liene enää kaukana.

Wildin komeasti esiintyneen suomalaiskaksikon täydentää Mikael Granlund, jonka kymmenen tehtyä maalia enteilevät vahvasti uuden maaliennätyksen syntymistä kauden päätteeksi. Muutaman ottelun hiljaiselon jälkeen Granlund on päässyt taas alkukauden tasolleen, kiitos päävalmentaja Bruce Boudreaun oivallisten ketjumuutosten.

Staalin ja Jason Zuckerin kanssa vaarallisen kolmikon muodostava Granlund on löytänyt uuden laituriparinsa kanssa nopeasti yhteisen sävelen. Zuckerin liukkaat jalat ovat jotain, mitä Wild-miehistössä ei todellakaan ole liikaa ja nopeudeltaan ketjun peli onkin täysin erinäköistä kuin muun joukkueen ollessa jäällä. Charlie Coyle on vauhtiin päästessään parhaimmillaan kuin höyryveturi, mutta hänenkään jalkansa eivät lisää Wildin hyökkäyskalustoon sen kipeästi kaipaamaa terävyyttä.

Puolustus löytänyt vihdoin toisensa

Kokonaisuudessaan Wildin pelaajiston rakenne on varsin mielenkiintoinen. Kokoonpano on selvästi liigan vanhimpia ja hyökkääjien osalta myös isokokoisimpia, mikä näkyykin auttamatta joukkueen pelinopeudessa. Wildin takalinjoilla on kuitenkin yllättävä määrä ratkaisuvoimaa Suterin, Matt Dumban, Jared Spurgeonin ja Jonas Brodinin muodossa. Kärkinelikko yhdessä Nick Seelerin kanssa on tykittänyt jo peräti 15 osumaa, kun vasta hiljattain viimeisetkin joukkueet NHL:ssä ylipäätään saivat pakkiensa osalta maalitilin auki.

Vaikka hyökkys onkin usein paras puolustus, Wildin tehokkaasti viimeistellyt puolustajakuusikko on ollut ennen kaikkea omassa päädyssään täyttä rautaa. Koivun kaltaisten kahden suunnan hyökkääjien avustuksella vastustajien hyökkäykset ovat pysyneet vaihdosta toiseen laitojen läheisyydessä. Laukaukset ykkössektorista ovat loistaneet poissaolollaan.

Loukkaantumisia hämmästyttävän hyvin karttaneessa Wild-puolustuksessa parit ja työnjako ovat pysyneet jo pitkään ennallaan, mikä on luonnollisesti auttanut hitsaamaan alakertaa yhtenäisemmäksi. Juuri tämä onkin ollut suurin muutos verrattuna seuran edellisiin kausiin.

Devan Dubnykin pelatessa jälleen huippusyksyä on myös puolustuksen pystyttävä pitämään samaa suoritustasoa yllä, jos Wild mielii edetä kevään pudotuspeleissä vihdoin ensimmäistä kierrosta pidemmälle.

» Lähetä palautetta toimitukselle