Viasat-studio: ”Tom Wilson on pelaaja, joka pelaa tunteella ja kovaa ja silloin läikkyy”

NHL / Artikkeli
Tom Wilson tunnetaan ennen kaikkea läikehtivästä kovuudestaan.
Kuva © Getty Images
Tom Wilson on joukkueensa tehokkaimpia hyökkääjiä, mutta myös Ossi Väänäsen sanoin ”arvaamaton loose cannon”. Studioraadin mielestä Wilsonin olisi mahdollista karsia sikamaisia temppujaan kovuuden kuitenkaan kärsimättä.

Ennen lauantai-illan ottelua Buffalo Sabresin ja Philadelphia Flyersin välillä Viasatin studio syventyi keskustelemaan Washington Capitalsin mielipiteitä jakavasta voimahyökkääjä Tom Wilsonista.

Wilson on lähtenyt kuluvaan kauteen mukaan ryminällä – sekä sananmukaisessa että vertaiskuvallisessa mielessä, kun alkukauden pelikiellossa istunut Wilson on saalistanut ainoastaan 11 ottelussa mainiot tehot 8+6, mutta on pelaamissaan otteluissa väläyttänyt myös ilkikurista ja jopa vaarallista puoltaan muun muassa telomalla New Jersey Devilsin Brett Seneyn.

Viasat-studion asiantuntijat Tuomo Ruutu ja Ossi Väänänen totesivatkin ykskantaan, että Wilsonin tapaus on kaikin puolin hankala. Wilson on pisteiden valossa tuotteliaaseen peliin kykenevä voimahyökkääjä, jonka repertuaariin kuuluu tunteella, vauhdilla ja voimalla pelaaminen, mitä on hankala suitsia.

– Turhat jalkapyyhkäisyt ja avojään turhat taklaukset olisi kyllä karsittavissa pois, niistä ei hyödy kukaan. Mutta mitä tulee tilanteiden loppuun asti pelaamiseen ja kamppailupelaamiseen, siitä on vaikea ottaa napsuakaan pois. Hän on erittäin kilpailuhenkinen pelaaja, joka pelaa tunteella ja kovaa ja silloin läikkyy, Väänänen pohtii Wilsonin luonnetta.

Vaikka kovaa pelaaminen kuuluukin Wilsonin pelikirjaan, on hän Ruudun mielestä jo ansainnut maineensa arvaamattomana pelaajana ja alituisena uhkana, joten nähdyn kaltaiset jatkuvat tempaukset ovat sinänsä turhia, sillä pelkkä Wilsonin läsnäolo sekoittaa vastustajan pakkaa:

– Hän on jo ansainnut pelotteen jäällä, joten hänen ei tarvitsisi pelata noin lujaa. Esimerkistä käy vaikka Shea Weber, joka on iso kaveri ja taklaa kovaa, mutta hänen ei tarvitse tehdä sitä koko ajan, sillä kaikki tietävät jo, minkälaisesta uhasta on kyse ja että pommi saattaa tulla milloin tahansa.

Rankaiskaa te, me emme kuitenkaan rankaise

Varausikäluokkansa 15. tehokkain pelaaja Wilson on osoittanut pystyvänsä myös kiekolliseen peliin, ja hänellä olisikin potentiaalia kanavoida energiaansa enenevissä määrin törkyilyistä tuloksentekoon. Tätä selventääkseen Ruutu vetää esiin toisen esimerkin:

Matt Cooken esimerkki tulee mieleen, kun muutamien pelikieltojen jälkeen GM Ray Shero puuttui peliin ja käski häntä siistimään peliään. Tämän seurauksena Cooke pelasi pisteiden valossa parhaat kautensa, joten uskon, että Wilsonkin pystyisi samaan.

Wilsonin pisteiden valossa oivallisesti käyntiin lähtenyt kausi kuitenkin tyssäsi aivotärähdykseen, joka oli seurausta Vegas Golden Knights -hyökkääjä Ryan Reavesin kyseenlaisesta taklauksesta.

Väänänen näkee kuitenkin, että tällaiset tapahtumat, ikäviä kuin ne ovatkin, kuuluvat siihen rooliin, jonka Wilson on ottanut kantaakseen:

– Wilson vetää rankkaa roolia tekemällä pisteitä, pelaamalla kovaa ja myös maksamalla hintaa teoistaan. Hän tietää itsekin, että pitää olla hereillä, kun vastassa on sellaisia isoja pelaajia kuin Reaves. Tilanteesta olisi varmasti tullut pelikielto, jos kohde olisi ollut joku muu kuin Wilson.

Asiantuntijoiden kanssa on helppo olla sama mieltä siitä, että Wilsonin kova pelitapa ja vastustajan hämmentäminen on Capitalsin kannalta äärimmäisen arvokasta työtä. Kun otetaan myös huomioon Wilsonin kyvykkyys hyökkäyssuuntaan, on helppo todeta, että kyseessä on yksi Capitalsin tärkeimmistä pelaajista.

Tämä on näkynyt myös siinä, että Capitalsin pelilliset otteet paranivat merkittävästi Wilsonin palattua pitkästä, joskin lyhennetystä, pelikiellostaan.

Kuitenkin kovaa pelaamiseenkin on aina sisällytettävissä vastustajan ja tämän terveyden kunnioitus, jota kohtaan Wilson on tempuillaan osoittanut anteeksiantamatonta piittaamattomuutta. Tunteella pelaaminen ja taistelukiima on ontuva perustelu, kun kiekosta jo luopunutta vastustajaa taklataan kuolleesta kulmasta niskan seudulle, kuten Seneyn tapauksessa. Kyseessä on vain ja ainoastaan piittaamattomuus.

Kuusivuotisen uransa aikana jo neljästi pelikiellossa istunut Wilson ei ole kuitenkaan osoittanut vähimmäistäkään aikomusta suitsia otteitaan. Oikeastaan liigan kurinpitoelin on omalla panoksellaan jopa oikeuttanut Wilsonin ylilyönnit joko langettamalla tekoon nähden hyvin lyhyehköjä pelikieltoja, lyhentämällä niitä tai jopa jättämällä pelikiellot täysin antamatta.

Kun oikeus ei toteudu virallisia teitä pitkin, ottavat vallan eräänlaiset kansantuomioistuimet, Reavesin kaltaiset kovanaamat, joiden toiminnassa voi havaita kaikuja takavuosien poliisikulttuurista.

Täysin tappeluorientoituneille pukareille ei enää nyky-NHL:ssä ole tilaa, mutta oikeudelle on, joten jos kurinpitojärjestelmä koetaan epäoikeudenmukaiseksi, haluttomaksi ja kädettömäksi haetaan oikeutta jälleen nyrkein ja kyseenalaisin tempauksin. Juuri tästä oli kyse Reavesin Wilsoniin kohdistamassa ajojahdissa.

Wilsonin ja Reavesin kaltaisten luunmurskaajien käytöksen kesyttämisessä ei ole kyse vain näiden yksilöiden saamisesta kuriin, vaan pidemmän päälle laajemmasta kokonaisuudesta, NHL:n kurinpidon uskottavuudesta.

Kurinpidon johdonmukaisuuden puute ja haluttomuus puuttua heidän kaltaisensa tekemisiin on vahva myönteinen viesti muille: rankaiskaa te, me emme kuitenkaan rankaise.

» Lähetä palautetta toimitukselle