Vetovinkit: TPS hiljentää KalPan haaveet tappioputken katkaisemisesta

LIIGA / Artikkeli
TPS:n voitto lukeutuu kierroksen kiinnostavimpiin kohteisiin.
Liigaa pelataan perjantaina viiden kierroksen voimin. Pitkävedossa luotetaan, että TPS hoitaa leiviskänsä loukkaantumisista sekä pelillisistä vaikeuksista kärsivää KalPaa vastaan.

TPS -1, 2,80

Otteluun on vain yksi ennakkosuosikki. TPS on sarjassa toisena, KalPa kolmanneksi viimeisenä. TPS on kerännyt pisteitä kaksinkertaisella tahdilla kuopiolaisiin verrattuna. KalPa on pelannut 13 ottelua ilman täyttä pistepottia.

Entisestään vaakakuppia kääntää erikoistilannepelaaminen. KalPa on ottanut toiseksi rangaistuksia ja alivoima on tilastollisesti kolmanneksi huonointa. TPS:n ylivoima on puolestaan koko Liigan tehokkainta. Turkulaiset ovat onnistuneet paremmin myös alivoimapelaamisessaan.

Vaikka KalPa on saanut helpotusta pahimpaan loukkaantumissumaan, puuttuu joukkueelta edelleen avainpelaajia. Ottelu on kuopiolaisille viikon kolmas, rasitus näkyy kapealla kokoonpanolla operoivan joukkueen iskukyvyssä.

Kuntopuntarin, sairastuvan ja erikoistilannepelaamisen perusteella TPS on selvä ennakkosuosikki otteluun. Pelikohteeksi valikoitui turkulaisten vähintään kahden maalin voitto, mutta rohkeimmille on tarjolla myös vähintään kolmen maalin voitto kertoimella 5,10.

Tappara - Ilves, alle 4,5 maalia, 2,20

Tampereen paikalliskamppailussa ei maaleilla mässäillä. Tapparalla on ollut viime aikoina ailahtelevuutta sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan, mutta Ilveksen kulku on ollut tasaisempaa.

Tappara palasi kahden murskatappion jälkeen voittojen tielle. Jukureita vastaan kirvesrinnat iskivät viisi maalia, mutta paikallisvastustajan puolustus on tiiviimpi. Ilves on päästänyt neljänneksi vähiten maaleja, Tappara puolestaan kuudenneksi vähiten.

Alkukaudella Liigassa eniten uurastanut Christian Heljanko sai maaottelutauolla kaivattua lepoa, joten helppoja maaleja Ilveksen on turha odottaa. Virkaveli Riku Helenius on puolestaan pelannut koko kauden korkealla tasolla.

Ilves hyökkäsi kauden alussa railakkaasti, mutta viime otteluissa tahti on rauhoittunut. Kauden alussa Ilves viimeisteli odotettua kovemmalla tahdilla ja talven lähestyessä tahti on normalisoitunut. Kummankin joukkueen ylivoimapelaaminen on ollut heikolla tasolla, joten erikoistilannepelaaminenkaan ei puolla korkeita maalimääriä.

Sport - KooKoo X, 4,40

Kuntopuntarin kärkijoukkueiden kohtaamisesta on lupa odottaa tasaista ottelua. Kauden maalijuhlilla aloittaneiden joukkueiden tahti on tasaantunut kauden edetessä.

Sport on kuuden ottelun pisteputkessa, mutta kolmesti peräkkäin ratkaisua on haettu jatkoajalta. Koko kauden aikana vaasalaisten 20 ottelusta peräti yhdeksän on ollut tasan varsinaisen peliajan jälkeen. Sportin kotipeleissä jatkoaikoja on nähty enemmän kuin varsinaisen peliajan ratkaisuja. Yhdestätoista kotipelistä seitsemän on päättynyt varsinaisen peliajan jälkeen.

Myös KooKoo on vahvassa vireessä. Kouvolalaiset ovat selättäneet myös alkukauden vaikeudet vieraskentillä. Kuutta suoraa vierastappiota seurasi kolme peräkkäistä voittoa.

Kummankin joukkueen riveistä löytyy kuumia pelaajia. Esiin voi nostaa erityisesti maalivahdit. Sportilla kaksikko Mika Järvinen - Sami Aittokallio on joutunut venymään äärimmilleen ottelu toisensa perään ja KooKoolla Juha Järvenpää on palannut parhaalle tasolleen. Tasaisessa parissa kotietu on Sportin puolella, mutta KooKoo on laukaisuhallintatilastojen perusteella askeleen edellä.

» Lähetä palautetta toimitukselle