Vetovinkit: Sport repii ryhtiä eilisistä tehominuuteistaan

LIIGA / Artikkeli
Sportin Ari-Pekka Pajuluoma ei ollut järin tyytyväinen joukkueensa eiliseen esitykseen Ässiä vastaan.
Kuva © Saana Hakala
Eilen melko heikosti Ässiä vastaan esiintynyt Sport parantaa tekemistään lauantain vieraspeliin. Kolme pistettä siintää vaasalaisten horisontissa.

Ässät – Sport, Sport -1 2,30

Viikonlopun back to back -ottelut Sportin ja Ässien välillä aloitettiin eilen Vaasassa. Ensimmäisestä kohtaamisesta Sport korjasi 4-3-voiton, mutta se oli kaikkea muuta kuin vakuuttava.

Sarjan viimeisenä roikkuva Ässät pelasi kelvollista vieraskiekkoa noin 50 minuuttia, mutta lopussa hetkellinen uinahdus maksoi kallista hintaa. Päätöserän viimeisellä kymmenminuuttisella Ässät-paketti levisi hetkeksi täysin ja Sport iski kolmesti kolmeen minuuttiin, kääntäen 3-1-tappioaseman voitoksi.

Tuohon asti porilaisia oli pitänyt omalta osaltaan pystyssä 19-vuotias tšekkivahti Radek Haas, joka pelasi ensimmäistä Liiga-otteluaan. Nuorukaisen piikkiin tätä sulamista ei kuitenkaan voida laskea.

Sport pelasi melko väkinäistä kiekkoa läpi ottelun siitäkin huolimatta, että vaasalaisilla tilanne oli tulos tai ulos. Sport-luotsi Ari-Pekka Pajuluoma noitui otteluun valmistautumisen lehdistötilaisuudessa taistelun tauottua, mikä oli ihan oikeutettua, sillä kotkapaitojen esitys ei ollut millään tavalla vakuuttava ennen yhtäkkisiä tehominuutteja. Pelin kääntymisestä eteenpäin homma oli vaasalaisilla varsin hyvin hanskassa.

Tuo kolme minuuttia takasi Sportille kolme sarjapistettä. JYPin hävittyä eilen Kärpille kotonaan, nosti se kotkapaidat jälleen pudotuspelijunan perävaunun tuntumaan. Jälleen kerran Sportin useamman kerran jo lähes kuopatuksi tuomitut pudotuspelihaaveet saivat bensaa liekkeihin. Vaasalaisilla on matkaa edellä olevaan JYPiin nyt viisi pistettä.

Tämän tosiasian olettaisi toimivan motivaattorina vaasalaisille, eikä kahta peräkkäistä heikkoa esitystä Sport-nipulta varmasti nähdä tässä tilanteessa. Kun Ässien rivit ovat vielä reilusti ohentuneet läpi kauden, leijuu porilaisten kokoonpanossa joka ottelussa kysymysmerkkejä. Ässien kokoonpanossa on nähty useita uusia naamoja ihan viimeistenkin ottelujen aikana, kuten esimerkiksi eilen debyyttinsä tehnyt Haas.

Pajuluoma saa Sport-koneesta lauantai-iltapäiväksi maksimin irti ja Sport hoitaa täyden pistepotin kotiin Porista. Eroa tulee vähintään kaksi maalia.

Jukurit – Kärpät, Kärpät ja alle 4,5 3,45

Jukurit on pelaillut viime aikoina hyvin vähämaalisia pelejä. Viimeiseen kahteen otteluun mikkeliläiset eivät ole tehneet maaliakaan, ja Jukureiden maaliton putki onkin kestänyt jo 153 minuuttia ja 15 sekuntia. Lauantaipäivänä Kalevankankaalle saapuu vieraaksi Oulun Kärpät, joka on sarjassa selkeästi vähinten maaleja päästänyt joukkue. Jukureiden maalintekotyömaa ei ainakaan aiemmista vastustajista siis helpotu.

On hyvin mahdollista, että oululaisten päästettyjen maalien saldo ei ylitä edes sataa runkosarjan aikana nyt, kun Kärpillä on vielä kolme ottelua pelaamatta ja päästettyjä on tässä vaiheessa 95. Vertailun vuoksi mainittakoon, että toiseksi vähiten maaleja on päästänyt TPS, jonka verkko on soinut 142 kertaa.

Kärppien maalintekointoilukin on ollut hyytymään päin sen jälkeen, kun oululaiset varmistivat runkosarjan voittonsa jo hyvän aikaa sitten. Voittoja Kärpät on ottanut tasaiseen tahtiin, mutta maalikarkeloita viimeiset oululaisten ottelut eivät olet tarjonneet.

Mikkelin ottelu on joukkueille panokseton, vaikka kummallekin hieman eri syistä. Kärpät pelaa enää pelejä pois odotellen pudotuspelien alkamista ja Jukurit puolestaan on jumittunut kauas pudotuspeleistä sarjan häntäpäähän.

Kiekkoviihdettä tämä koitos tuskin kovin paljon tarjoilee. Maalimäärä jää pieneksi ja alle neljään maaliin jääminen kuulostaa lähtökohtiin nähden täysin mahdolliselta. Kärpät kartuttaa päivän päätteeksi lihavaa pistesaldoaan kolmella lisää.

» Lähetä palautetta toimitukselle