Vetovinkit: Edes ylitehokas viimeistely ei pelasta Sportia

LIIGA / Artikkeli
HPK vie Sportin pudotuspelisaumoja kauemmaksi.
Kuva © Saana Hakala
Liigan perjantaikierroksella nähdään mielenkiintoista liikehdintää taistelussa pudotuspelipaikoista.

Ilves ML 2,32

Ilves on tällä kaudella saanut jälleen prosessiaan eteenpäin. Yksi tärkeä askel on ollut voittamisen kulttuurin lisääntyminen, mikä on näkynyt pudotuspelien lähentyessä. Tupsukorvat ovat onnistuneet kääntämään useita tiukkoja otteluita edukseen.

Tähän kastiin kuuluu myös paikalliskamppailuja, sillä viidestä kauden kohtaamisesta Ilves on voittanut kolme. Tähänkin kamppailuun Ilves lähtee parempivireisenä kuin paikallisvastustaja Tappara. Myös pelillisesti lähtökohdat ovat vakammat kuin kirvesrintojen leirissä, sillä Tapparan viisikko- ja maalivahtipeliin liittyy kysymysmerkkejä.

Kotijoukkueena Ilves myös pääsee määrittämään ottelun virtausta paremmin hakemalla haluamiaan ketjuja Tapparaa vastaan. Lähtökohdat onkin pedattu tupsukorvien tämän kauden isoveljen viitan nappaamiselle. 

JYP-KooKoo alle 5,5 maalia, 2,40

JYP ja KooKoo ovat kohdanneet viimeksi lokakuussa, minkä jälkeen molemmilla joukkueilla on muun muassa vaihtunut päävalmentaja. Aiemmista kohtaamisista on siis niukasti dataa haettavissa tähän kohtaamiseen.

Iso kysymysmerkki kohtaamiseen löytyykin loukkaantumisten puolelta, kun kouvolalaisilta puuttunee Malte Strömwall. JYPin puolella muun muassa Eetu Laurikaisen ja Juuso Vainion peli jäi kesken keskiviikkona Porissa.

Strömwall loisikin ison loven KooKoon hyökkäykseen. JYP puolestaan lähtee otteluun, oli loukkaantumisia tai ei, puolustuksen kautta, mikä pienentää maaliodottamaa. Porin maali-iloittelu olikin poikkeus, jonka jälkeen palataan normaalimpaan kaavaan. Perjantai-illasta sopii odottaa vähämaalista, jossa hurrikaaniryhmä viimeistelee tehokkaammin.

HPK 2,12

HPK on onnistunut tasaisesti poimimaan pisteitä, mikä on pitänyt joukkueen mukana taistelussa suorasta pudotuspelipaikasta. Sportin ero kymmenenteen sijaan on kuusi pistettä ja vaasalaisilla on kaksi peliä JYPiä enemmän. Perjantaina edessä onkin siis pakkovoitto.

Vierailijat lähtevät otteluun kuitenkin ennakkosuosikkina, vaikka Sport on ollut keskinäisissä kohtaamisissa niskan päällä. Viime aikoina HPK:n viisikkopelissä on ollut selvästi parempia elementtejä kuin vaasalaisleirissä.

Emil Larmin poissaolo luo ymmärrettävästi ison loven Kerhon maalille. On syytä myös muistaa Sportin Liigan kolmanneksi paras viimeistelyprosentti tasakentällisin. Tämä kuitenkin vain poistaa tasoitusvetojen järkevyyden, sillä pelin virtausta hallitseva HPK saa häirittyä erityisesti Sportin pakkeja. Häirinnästä tulevat virheet johtavat siihen, että HPK nappaa voiton.

» Lähetä palautetta toimitukselle