Varjojen mailla koko talven kiekkoillut Olli Määttä joutuu toden teolla taistelemaan pelipaikkansa eteen

NHL / Artikkeli
Alkukausi Kingsissä on vetänyt Olli Määtän ilmeet mietteliäiksi.
Kuva © Getty Images
Olli Määttä on oireillut Los Angeles Kingsin tavoin vaikeaa alkukautta. Kauden ykkösparissa aloittanut suomalainen putosi nopeasti kokoonpanon ulkopuolelle, kunnes sai paikkansa takaisin. Valoa tunnelin päässä on jälleen nähtävissä, mutta 26-vuotiaan Määtän on saatava suoritustasoaan tasaisemmaksi pidemmällä aikavälillä.

Kausi 2019−2020 oli kokonaisuudessaan Chicago Blackhawksille vaikea ja sitä myöten myös Olli Määtälle. Runkosarja oli pääosin tasapaksua taapertamista, ja vaikka otteet kohenivat pudotuspeleihin, jäi kaudesta valju jälkimaku. Blackhawks päätti suunnata katseensa tulevaisuuteen, eikä niissä suunnitelmissa ollut käyttöä 26-vuotiaalle peruspuolustajalle. Edessä oli siirto Los Angeles Kingsiin.

Ensimmäisissä otteluissa Määttä sai runsaasti vastuuta kokeneen Drew Doughtyn parina. Kaksikon kemiat eivät kuitenkaan kohdanneet. Epävarmat ja virhealttiit otteet pudottivat Määtän nopeasti Kingsin pakistohierarkiassa alaspäin, kunnes pelipaikaksi vakiintui kolmospuolustajapari ja kakkosalivoimakentällinen.

Jo etukäteen arvioituna oli hieman erikoista, että peruspuolustajaksi profiloituva Määttä istutettiin ykköspuolustajapariin. Voidaan perustellusti sanoa oudon peluutuksen sekoittaneen Määtän pelikäsialan tylyin seurauksin. Otteensa menettäneen suomalaisen peliotteet olivat kuin varjo aiemmasta.

Pako koirankopista

Kings konttasi koko tammikuun ajan: vain ykkösketjua lukuun ottamatta joukkue alisuoritti. Kahdeksasta ensimmäisestä ottelusta oli tuloksena vain yksi voitto, jolloin koostumukseen oli pakko tehdä muutoksia. Virheisiin sortunut Määttä pudotettiin kokoonpanosta ennen helmikuun vaihdetta – tavallaan ironisesti juuri tuon ainokaisen voitto-ottelun jälkeen.

Määtän mukana poppariketjuun meni yli 400 NHL-ottelua, eivätkä kokemattomat puolustajat saaneet kurssia muutetuksi. Loukkaantumiset kuitenkin avasivat Määtälle uudestaan paikan kokoonpanossa.

Helmikuun aikana suomalainen onkin kellottanut hieman yli 15 minuutin peliaikoja per ottelu, ja tällä hetkellä (25.2.) Kings etenee kuuden ottelun voittoputkessa. Kolmessa edellisessä ottelussa Määtän plusmiinus-tilasto on näyttänyt positiivisia lukemia.

Olli Määttä oli aiemmin kuin varjo itsestään.
Kuva © Getty Images

Ryhtiliike palautti pelin raiteilleen

Siirtyminen Määtälle ominaiseen rooliin on tehnyt suomalaiselle hyvää. Viimeisimmät ottelut Arizona Coyotesia ja St. Louis Bluesia vastaan ovat olleet kauden parasta pelaamista. Se ei ole säkenöivää tai tuotteliasta, mutta sellaista ei kolmospuolustajaparin pelaajalta odotetakaan. Otteissa on pitkästä aikaa tarvittavaa jämäkkyyttä ja tarkkuutta, jotka alkukaudesta jäivät uupumaan.

Voisi ajatella, että kokoonpanosta pudottaminen toimi Määtälle otollisena herätyksenä ankean alkukauden jälkeen, mutta oma lukunsa on, riittääkö perussuorittaminen vakuuttamaan Kingsin valmennusjohdon. Määttä on 14 ottelussa kirjauttanut vaatimattomat tehopisteet 0+1.

Pelaajalle ei ole kovinkaan mairitteleva tilanne, että oma pelipaikka on riippuvainen joukkuetovereiden loukkaantumisista ja sairastumisista, mutta viimeaikaiset näytöt antavat aihetta odottaa, ettei näin tarvitsekaan olla. Otteiden on jatkuttava tämänhetkisestä tasosta eteenpäin, mikäli paikasta vakiokalustossa voi haaveilla.

Toisaalta Kingsin edun mukaista ei ole pitää hyllyllä kokoonpanon toiseksi kokeneinta puolustajaa – varsinkin, kun nuoriso-osasto ei osoittanut vielä olevansa valmis suurempaan vastuunkantoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle