Varaustilaisuuden top 20: Dahlin ja Svetšnikov ylitse muiden, kärjen takana puolustajat erottuvat edukseen

NHL / Artikkeli
Ruotsalaispuolustaja Rasmus Dahlin kerää varaustilaisuudessa suuren huomion.
Kuva © Getty Images
NHL:n varaustilaisuudessa on jälleen tarjolla runsaasti nuoria pelaajia, joiden avulla organisaatiot rakentavat tulevaisuuttaan. Jatkoaika esittelee kahden listauksen muodossa varaustilaisuuden kaikista parhaimmat ja potentiaalisimmat pelaajat.

NHL:n kaksipäiväinen varaustilaisuus kuuluu liigan vuosikalenterin kohokohtiin ja on yksi NHL-organisaatioiden tulevaisuuden rakentamisen kulmakivistä. Tänä vuonna varaustilaisuus pidetään Dallasissa perjantaina ja lauantaina.

Jatkoajan NHL-toimituksen toimituspäällikkö Markus Suhonen ja toimittaja Lassi Alanen esittelevät näkemyksensä 20 parhaasta varausikäisestä pelaajasta. Listaukset perustuvat toimittajien henkilökohtaisiin näkemyksiin pelaajien taitotasosta ja potentiaalista suhteessa muihin pelaajiin, eivätkä kuvaa varaustilaisuuden mahdollista järjestystä. Listasijoituksia tehdessään toimittajat arvioivat myös pelaajan ominaisuuksien ja vahvuuksien vaikutusta hänen NHL-potentiaalinsa tasoon.

Toimittajien listaukset ovat kärkikuusikon osalta toisiinsa nähden hyvin samankaltaiset. Kummallakin listalla kärkeä miehittävät tutut nimet Rasmus Dahlinista, Andrei Svetšnikovista ja Filip Zadinasta alkaen. Hajontaa listausten välillä alkaa muodostua seitsemännen pelaajan kohdalla, vaikka kumpikin on sijoittanut listan 13. sijalle saman pelaajan.

1. 

Markus Suhonen: Rasmus Dahlin 

Dahlin on pelaajana poikkeuksellinen lahjakkuus. Ei ole olemassa NHL-joukkuetta, jossa hän ei olisi ykköspuolustaja ja organisaation kasvot. Dahlin loistaa erityisesti hyökkäyspelaamisensa monipuolisuudella ja korkean luokan peliälyllään. Hänen luistelunsa ja kiekonkäsittelynsä on sulavaa − kuin taidetta. Ruotsalainen kykenee ratkaisemaan otteluita yksilösuorituksillaan, mutta hänen pelaamisensa hyökkäyssuunnassa pohjautuu erityisesti itseluottamuksesta kumpuavaan suoritusvarmuuteen.

Lassi Alanen: Rasmus Dahlin

Dahlin on koko 2010-luvun kirkkain puolustajalupaus. Hänen pelissään yhdistyvät loistava luistelutaito, poikkeuksellinen peliäly ja varaustilaisuuden pehmeimmät kädet. Dahlin on tunnettu erityisesti hyökkäyspään osaamisestaan, mutta hän myös hoitaa puolustamisen ikäisekseen todella kypsästi. Tämän lisäksi lähes 190-senttinen ja jo nyt 85-kiloinen Dahlin oli 17-vuotiaana alle 20-vuotiaiden MM-kisojen ylivoimaisesti paras puolustaja. Kaiken kaikkiaan huikea talentti, joka loistaa pelin jokaisella osa-alueella.

2.

Alanen: Andrei Svetšnikov

Svetšnikov on varaustilaisuuden monipuolisin pelaaja, jolla ei oikeastaan ole selviä heikkouksia. Hän profiloituu ennen kaikkea armottomaksi maalintekijäksi loistavan laukauksensa ansiosta. Svetšnikov on erinomainen luistelija ja myös taitava kiekonkäsittelijä. Hän on myös aliarvostettu pelintekijänä ja pystyi etenkin juniorisarjoissa dominoimaan vastustajia myös fyysisyydellään. Myös puolustussuuntaan Svetšnikov on hyvä ja hänet voi heittää jäälle missä tahansa tilanteessa. Selvä valinta varaustilaisuuden toiseksi parhaaksi pelaajaksi.

Suhonen: Andrei Svetšnikov

Venäläishyökkääjä on lähimpänä Dahlinia kuin kukaan muu tämän ikäluokan varaustilaisuudessa. Svetšnikovilla ei ole enää juniorisarjoissa lainkaan todistettavaa, ja odotettavaa onkin, että venäläinen pelaa jo ensi kaudella NHL:ssä − jopa hänet varaavan joukkueen kärkiketjuissa. Svetšnikov on laitahyökkääjä, mutta hän on ominaisuuksiensa myötä hyökkäyspelaamisen todellinen primus motor. Hänestä hämmästyttävän kokonaisvaltaisen ja tehokkaan pelaajan tekee pyyteetön työ myös puolustussuuntaan.

3.

Suhonen: Filip Zadina

Zadinan potentiaali NHL:ssä on maalinteon suhteen korkea, koska hän tuottaa kiekollisten taitojensa ja sulavan luistelunsa myötä säännöllisesti vaarallisia maalipaikkoja. Pelaajana Zadinassa yhdistyvät myös yllätyksellisyys ja oveluus. Tšekkihyökkääjä on uhka vastustajille niin suorissa kuin pitkissäkin hyökkäyksissä, sillä häntä on hankala puolustaa kiekosta pois. Laukaisukulman muuttaminen juuri ennen kuin kiekko irtoaa lavasta tekee hyökkääjän laukauksesta huipputehokkaan. Ylivoimalla Zadinan vaarallisuus korostuu, kun hän pääsee laukomaan tavallista lähempää kohti maalia.

Pelaajana Zadinassa yhdistyvät myös yllätyksellisyys ja oveluus.

Alanen: Filip Zadina

Zadina on ottanut viimeisen vuoden aikana isoja kehitysaskeleita. Hän siirtyi viime kaudeksi Halifax Mooseheadsiin, yhteen Pohjois-Amerikan parhaista junioriseuroista ja oli runkosarjassa joukkueensa ylivoimaisesti tehokkain maalintekijä 44 täysosumalla 57 ottelussa. Zadinalla on erinomainen laukaus, joka tekee hänestä varteenotettavan uhan myös ylivoimalla. Hän on todella hyvä luistelija ja erittäin taitava kiekonkäsittelijä. Zadina ei ole yhtä monipuolinen kuin Svetšnikov, mutta hänellä on tulevaisuudessa potentiaalia olla vakituinen 30 maalin mies NHL:ssä.

4.

Alanen: Quinn Hughes

Hughes on yksi ikäluokkansa viihdyttävimpiä pelaajia ja papereissani tämän varaustilaisuuden toiseksi paras puolustaja. Hän on erittäin lahjakas hyökkäyssuuntaan ja teki esimerkiksi enemmän tehopisteitä ensimmäisellä NCAA-kaudellaan kuin viime kesän varaustilaisuuden neljäntenä pelaajana valittu Cale Makar. Hughes on koko varaustilaisuuden paras luistelija, mikä mahdollistaa sen, että hän usein näyttää neljänneltä hyökkääjältä jäällä ollessaan. NCAA:n pudotuspeleissä ja miesten MM-kisoissa Hughes myös osoitti pystyvänsä olemaan luotettava puolustussuuntaan. 

Suhonen: Quinn Hughes

Luistelun lisäksi Hughesin yksi suurimmista vahvuuksista on hänen kykynsä kuljettaa pelivälinettä tehokkaasti puolustusalueelta hyökkäysalueelle. Hän taitaa pelin siirtymävaiheet mestarillisesti, ja luistelullaan hän pystyy kompensoimaan ajoittaisia puolustuksellisesti heikkoja ratkaisuja. Hughes olisi ominaisuuksiensa puolesta minkä tahansa NHL-joukkueen puolustuksen kiekollisia johtohahmoja.

5.

Suhonen: Oliver Wahlström

Wahlström on pelaaja, joka elää tarkasta, terävästä ja monipuolisesta laukauksestaan. Hän on Filip Zadinan ohella varaustilaisuuden parhaita maalintekijöitä, ja kykyjensä myötä Wahlströmillä on potentiaalia olla johtava maalintekijä monessa NHL-joukkueessa. Hyökkäysalueella Wahlström on uhka vastustajilleen niin kiekollisena kuin kiekottomanakin, sillä laukauksensa lisäksi hän lukee ja ennakoi peliä erinomaisesti. Hyvän pelikäsityksensä avulla hän kykenee tuottamaan maalipaikkoja kovalla tahdilla sekä itselleen että koko ketjulle.

Alanen: Adam Boqvist

Boqvist on listan seuraava pienikokoinen mutta erittäin taitava hyökkäävä puolustaja. Hänen peliälynsä ja kiekolliset taitonsa ovat eliittiä. Boqvist ei ole Hughesin kaltainen vauhtikone, mutta myös hänen luistelunsa on sulavaa ja tehokasta. Boqvist oli erinomainen alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa ja Ivan Hlinka -turnauksessa, mutta hän oli usein ongelmissa omassa päässä SHL:ssä ja Allsvenskanissa. Ensi kaudella hänen tavoitteensa onkin saavuttaa vakituinen pelipaikka miehiä vastaan. Vaikka matkaa NHL:ään on vielä paljon, Boqvistin potentiaali on valtava. 

6.

Alanen: Oliver Wahlström

Wahlström on varaustilaisuuden paras puhdas maalintekijä. Wahlströmillä on erittäin tarkka rannelaukaus, jolla hän pystyy rankaisemaan maalivahteja kaukaakin. Hänen lyöntilaukauksensa suoraan syötöstä ylivoimalla on niin ikään eliittiä. Wahlström on erittäin taitava kiekonkäsittelijä. Hän ei myöskään ole yksiulotteinen, vaan pystyy tarvittaessa tehokkaaseen syöttöpeliin.

Suhonen: Adam Boqvist

Dahlin on puolustajista omassa luokassaan, mutta Quinn Hughesin ja Boqvistin välinen ero ei ole suuri. Boqvist on vahva luistelija ja kiekonkäsittelijä, joka erottuu jäällä myös tulisella laukauksellaan. Ruotsalaisella on kaikki nykyaikaisen NHL-puolustajan ominaisuudet: hän on liikkuva ja sulava sekä hänen pelikäsityksensä ja kiekolliset taitonsa ovat erinomaiset. Hän ei puske kiekon kanssa, vaan löytää tilannekohtaisesti sopivan ratkaisun syöttää ja kuljettaa pelivälinettä kohti hyökkäysaluetta.

Adam Boqvist on yksi varaustilaisuuden kärkinimistä puolustajien osalta.
Kuva © Getty Images

7.

Suhonen: Brady Tkachuk

Tkachuk on jäällä ollessaan vastustajan pahin painajainen. Hän rankaisee virheistä niin maalien kuin fyysisyytensäkin muodossa. Hän taitaa maalinteon, mutta tuottaa ketjukavereilleen runsaasti maalipaikkoja erityisesti päätypelin kautta. Tkachuk on ollut tähänastisella urallaan näkyvä − jopa dominoiva − pelaaja, joka käyttää kokoaan, fyysisyyttään ja hyökkäyspelillisiä taitojaan hyödykseen. Yhdysvaltalainen on takuuvarma NHL-pelaaja, mutta hänen hyökkäyspelillinen potentiaalinsa ei ole yhtä korkea kuin esimerkiksi saksalaisella Dominik Bokkilla.

Alanen: Ty Smith

Smith on jälleen yksi pienikokoinen mutta erittäin taitava puolustaja. Hän on erinomainen luistelija ja avaa peliä hallitusti omalta alueelta. Smith lukee peliä erittäin hyvin, mikä tekee hänestä pienestä koosta huolimatta luotettavan puolustajan. Vaikka hänen laukauksensa ei ole yhtä hyvä kuin esimerkiksi Boqvistilla, Smith on tehokas pelintekijä ylivoimalla. Hänen hyökkäyspään osaamisestaan kertovat huikeat 73 tehopistettä 69 ottelussa WHL:ssä. Smith on myös toiminut useasti Kanadan juniorijoukkueiden kapteenina, viimeksi tämän kevään alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. 

8.

Alanen: Jesperi Kotkaniemi

Kotkaniemi on pelaaja, jonka osake nousi läpi koko viime kauden. Hän on erittäin taitava kiekollisena. Kotkaniemen luistelu on parantunut huomattavasti alkukaudesta ja hän pystyy nyt kuljettamaan kiekon vaivattomasti läpi keskialueen. Hyökkäysalueella hän kykenee aiheuttamaan päänvaivaa vastustajalle joko laukauksellaan tai syöttötaidollaan. Kotkaniemi on monipuolinen pelaaja ja hänet voi heittää kentälle jokaisessa tilanteessa. Useat keskushyökkääjää tarvitsevat seurat uskovat hänen pystyvän pelaamaan keskellä NHL-tasolla. 

Suhonen: Noah Dobson

Dobson erottuu jäällä pituutensa puolesta, mutta hänen pelinsä perustuu ensisijaisesti järkevään ja suoritusvarmaan kiekolliseen pelaamiseen hyökkäys- ja puolustusalueella. NHL:ssä Dobsonilla on potentiaalia olla niin tasaviisikoin, ylivoimalla kuin alivoimallakin joukkueen kärkipuolustajia. Kanadalaisessa yhdistyvät nykyaikaisen liikkuvan puolustajan ominaisuudet ja vahva puolustuksellinen pelaaminen. Kiekollisten taitojensa puolesta hän kykenee pelaamaan jopa ykkösylivoiman ainoana puolustajana, eikä hän myöskään jätä käyttämättä terävästi lähtevää lyöntilaukaustaan.

9.

Suhonen: Jesperi Kotkaniemi

Suomalaishyökkääjässä hyökkäys- ja puolustuspelaamisen osaaminen yhdistyvät lähes saumattomasti. Kotkaniemi taitaa niin maalinteon kuin laadukkaan syöttötyöskentelynkin, ja sen lisäksi hän on erinomainen myös kiekottomana pelaajana. Kokonaisvaltaisuutensa ja korkean tason hyökkäyspelillisten ominaisuuksiensa myötä Kotkaniemellä on potentiaalia olla NHL-tasolla laadukas kahden suunnan keskushyökkääjä.

Alanen: Brady Tkachuk

Tkachuk on yksi varaustilaisuuden kiistellyimmistä pelaajista. Monet pitävät häntä top 5 -varauksena, toisilla hän ei mahdu edes kymmenen kärkeen. Tkachuk on muistuttaa paljon isoveljeään: hän on isokokoinen, tulisieluinen kilpailija, eikä hän pelkää pelata harmaalla alueella. Tkachuk on myös taitava kiekollisena ja hänen syöttötaitonsa on paikoitellen jopa erinomaista. Älykkäänä pelaajana hän pystyy sopeutumaan jokaiseen tilanteeseen. Tkachuk pelaa jo nyt kuin ammattilainen, ja on olemassa mahdollisuus, että hän aloittaa NHL:ssä jo ensi syksynä.

10.

Alanen: Joe Veleno

Veleno on pitkään ollut yksi varausluokkansa tunnetuimpia ja puhutuimpia nimiä. Hän sai ensimmäisenä pelaajana QMJHL:n historiassa poikkeusluvan pelata sarjassa jo 15-vuotiaana. Vaikka häntä ei enää tänä päivänä pidetä poikkeuksellisena kykynä, Veleno on silti erinomainen sentterilupaus. Hän on erinomainen luistelija, vahva kahden suunnan pelaaja ja todella taitava pelintekijä. Velenon peliäly tekee hänestä lähes varman NHL-pelaajan.

Suhonen: Evan Bouchard

Viime kaudella OHL:ssä peräti 25 maalia ja 87 tehopistettä takonut Bouchard on koostaan huolimatta parhaimmillaan kiekon kanssa, sillä hänen hyökkäyspelilliset vahvuutensa ovat huippuluokkaa. Kokoonsa nähden vahvan ja sulavan luistelun avulla hän kykenee kuljettamaan pelivälinettä puolustusalueelta hyökkäysalueelle. Kanadalaisen peli rakentuu erityisesti hänen pelikäsityksensä ja tilannetajunsa varaan: hän tunnistaa tehokkaasti, milloin syöttää ja milloin kuljettaa kiekkoa. Fyysisellä puolella Bouchard on jo lähellä NHL-tasoa, mutta 1999 syntyneen puolustajan todellinen potentiaali hyökkäyspelaamisen suhteen on vielä kysymysmerkki.

11.

Suhonen: Dominik Bokk

Kun Bokk on jäällä ja hänellä on hallussaan kiekko, voi saksalaiselta odottaa mitä tahansa. Bokk voi joko syöttää ketjukaverinsa maalintekoon tai päättää hyökkäyksen itse − oli kyse suorasta tai pitkästä hyökkäyksestä. Saksalainen huokuu ratkaisunhalua ja hän onkin hyökkäysalueella erittäin aktiivinen niin laukaisu- kuin syöttöpaikankin hakemisen suhteen. Terävällä ja arvaamattomalla laukauksellaan hän erottuu jäällä edukseen. Bokk on puolustajille hankala puolustettava, sillä hän liukuu usein huomaamattomasti alueelta toiselle ja yllättää vastustajan täysin päästessään maalipaikkaan.

Alanen: Ryan Merkley

Merkley on Tkachukin ohella varaustilaisuuden kiistellyimpiä pelaajia.

Merkley on Tkachukin ohella varaustilaisuuden kiistellyimpiä pelaajia. Hän on poikkeuksellisen lahjakas hyökkäävä puolustaja, jonka syöttötaito lähentelee koko varausluokan parasta. Hyökkäyspään potentiaaliltaan hän on Hughesin ja Boqvistin tasolla, ehkä jopa vielä korkeammalla. Merkleyn ongelmat ovat puolustuspäässä, missä hän häviää lähes poikkeuksetta kaksinkamppailutilanteet ja sijoittuu usein todella huonosti. Lisäksi häneen on yhdistetty asennevammaisen pelaajan leima. Mikäli Merkley onnistuu kehittymään edes kohtalaiseksi puolustajaksi, hänen tulevaisuutensa NHL:ssä tulee olemaan kirkas.

12.

Alanen: Dominik Bokk

Saksalaislaituri on erittäin taitava hyökkäyspään uhka. Bokkin kiekonkäsittelytaito on tämän varaustilaisuuden mittapuulla aivan huippuluokkaa. Bokkin luovuus ja peliäly ovat selviä vahvuuksia, joita hän pääsee hyödyntämään hyökkäysalueella. Kahden suunnan pelaamisessa ja etenkin fysiikassa Bokkilla on vielä runsaasti kehitettävää, mutta hän on pitkän ajan projektina yksi potentiaalisimmista varattavissa olevista hyökkääjistä.

Suhonen: Ty Smith

Smith on Quinn Hughesin ohella yksi varaustilaisuuden parhaimpia puolustajan paikalla pelaavia luistelijoita. Luisteluominaisuuksiensa avulla hän kykenee kontrolloimaan tilanteita myös kiekottomana, sillä hän harvoin jää toiseksi kiekolliseen pelaajaan verrattuna. Smithin suunnanmuutokset ovat nopeita, eikä hän epäröi kuljettaa pelivälinettä itse hyökkäysalueelle. Viime kaudella Smithin hyökkäyspelillinen tuotanto oli laukausten, laukauksiin johtaneiden syöttöjen ja maalipaikkojen osalta WHL-puolustajien kärkeä. NHL:ssä hän on potentiaalisesti kiekkoa liikuttava kärkipuolustaja, joka toimii myös viivapelaamisen kapellimestarina ylivoimalla.

13.

Suhonen: Joel Farabee

Farabee ei profiloidu ketjun johtavaksi hyökkääjäksi, mutta hän kykenee nopeudesta ja hyvästä pelikäsityksestä koostuvan yhdistelmänsä ansiosta luomaan maalipaikkoja ja tuottamaan tehoja. Yhdysvaltalainen on tunnollinen myös puolustussuunnassa ja pyrkii sijoittumaan niin, että kiekon saadessaan tai hyökkäystä tukiessaan hän ei ole vastustajan yllätettävissä. Parhaimmillaan Farabee on täydentävän laitahyökkääjän roolissa ketjussa, jonka pääpaino on hyökkäyspelaamisessa.

Alanen: Joel Farabee

Farabeen peliäly on hänen ehdoton valttikorttinsa. Hän pystyy sopeutumaan rooliin kuin rooliin ja on nopeutensa vuoksi uhka myös alivoimalla. Farabee on erittäin hyvä kahden suunnan laituri, jolla on kuitenkin myös taitoa tehdä tulosta hyökkäyspäässä. Monipuolisuutensa ja työmoraalinsa ansiosta Farabee on pelaaja, jonka jokainen valmentaja haluaisi joukkueeseensa.

14.

Alanen: Noah Dobson

Dobson kirjautti johtavan puolustajan minuutteja QMJHL:n mestaruuden voittaneen Acadie-Bathurst Titanin riveissä. 190-senttinen kanadalaispuolustaja on kokoonsa nähden sulava luistelija. Hän pystyy tuomaan ylivoimalla pelotteen siniviivalle etenkin painavan laukauksensa muodossa ja on myös pätevä puolustusalueella. Dobsonin erinomaiset otteet Memorial Cupissa ovat tehneet hänestä potentiaalisen top 5 -varauksen, mutta hän ei ole potentiaaliltaan Hughesin tai Boqvistin tasolla.

Suhonen: Martin Kaut

Tšekkihyökkääjä pelasi aikuisten tasolla maansa pääsarjassa jo kaudella 2016−17. Viime kaudella Kaut pelasi Extraligan lisäksi alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa ja EHT:lla, joten hän on saanut paljon näkyvyyttä. 187-senttiseltä Kautilta luonnistuu niin maalinteko kuin pelinrakentaminenkin, mikä luo hänelle edellytykset pelata tehokkaan laitahyökkääjän roolissa myös NHL:ssä. Hän on hyvä suojaamaan pelivälinettä, eikä hän pelkää yksi vastaan yksi -tilanteita − päinvastoin. Kaut on hyökkäyspelillisesti todella kokonaisvaltainen pelaaja.

Ruotsissa pelaavalla saksalaishyökkääjä Dominik Bokkilla riittää potentiaalia.
Kuva © Getty Images

15.

Suhonen: Joe Veleno

Veleno ei ole niin suuri lupaus kuin 15-vuotiaana saatu poikkeuksellisen pelaajan status antaisi ymmärtää. Hänen keskeinen vahvuutensa on pelikäsitys, jonka avulla hän sijoittuu hyökkäysalueella ollessaan vapaisiin tiloihin ja löytää syötöillään ketjukaverinsa. Veleno ei ole kuitenkaan räiskyvä pelaaja eikä hänellä ole yksittäistä vahvuutta, joka erottuisi ja olisi selvästi yli muiden. Hänen luistelemisensa on sulavaa niin sivuttaissuunnassa kuin suorassa luistelussakin, ja hän käyttää taitavasti luistimiaan tehdäkseen nopeita liikkeitä ja suunnanmuutoksia. Veleno on parhaimmillaan luistelemisen muodossa työtä tekevän pelintekijän roolissa.

Alanen: Rasmus Kupari

Kupari on yksi varaustilaisuuden parhaista luistelijoista. Tämä nähtiin esimeriksi alle 18-vuotiaiden kisoissa, joissa hän pääsi murtautumaan nopeutensa avulla useasti läpiajoon. Kupari on myös hyvin taitava kiekonkäsittelijä ja hänen rannelaukauksensa on painava ja tarkka. Hänen peliälynsä on pieni kysymysmerkki. Kuparille on ensi kaudella Kärpissä tarjolla viime kautta suurempaa roolia. 

16.

Alanen: Evan Bouchard

Bouchard pelasi pisteiden valossa erittäin hyvän kauden tehden viime vuosia selvästi heikomman London Knightsin takalinjoilta peräti 87 tehopistettä 67 ottelussa. Hän on isokokoinen ja älykäs puolustaja, jonka avaavat syötöt omalta alueelta ovat teräviä ja tarkkoja. Ylivoimalla Bouchard on viivapelote erittäin painavan lyöntilaukauksensa ansiosta. Koostaan huolimatta hänellä on eniten kehityttävää puolustuspäässä. Bouchard ei myöskään ole erityisen nopea tai taitava kiekon kanssa verrattuna esimerkiksi Hughesiin tai Boqvistiin. 

Suhonen: Vitali Kravtsov

Kravtsov loisti viime kaudella erityisesti KHL:n pudotuspeleissä ja oli ajoittain Traktor Tšeljabinskin parhaita pelaajia. Hyökkääjänä venäläinen on monipuolinen, sillä hän kykenee tekemään maaleja monella tapaa, kuten fyysisyyden kautta maalin edestä ja kiekollisesti näyttävillä yksilösuorituksilla. Isokokoisella Kravtsovilla on kamppailuvoimaa ja hän suojaa pelivälinettä hyvin. Hänen luistelunsa on sulavaa, ja hän käyttää myös teräviä suunnanmuutoksia karistaakseen vastustajan kiekolliset pelaajat pois perästään ja luodakseen tyhjää tilaa. Kravtsov lukee peliä hyvin, mikä tekee varman pelaajan kentän jokaisella osa-alueella.

17.

Suhonen: Barrett Hayton

Haytonista ei todennäköisesti ole NHL:ssä hyökkäyspelillisesti johtavaksi pelaajaksi, mutta hänen yksi vahvimmista osa-alueistaan on pelivälineen liikuttaminen keskialueelle ja murtautuminen hyökkäysalueelle. Kokonaisuudessaan kanadalainen on pelaaja, joka laadukkaan mutta osaltaan myös näkymättömän työn muodossa jakaa pelivälineen keskustan kautta laitahyökkääjilleen. Hayton ajaa myös ajoittain kovaa maalille ja tekee tilaa maalin edustalle. Hyökkääjä tiedostaa puolustuspelilliset velvoitteensa, mikä tekee hänestä kaiken kaikkiaan hyvän kahden suunnan hyökkääjän.

Alanen: Ty Dellandrea

Puolustusvelvoitteet hän hoitaa moitteettomasti. Dellandreasta on vaikea löytää selviä heikkouksia.

Dellandrea oli viime kaudella todella huonon Flint Firebirdsin kirkkain tähti. Hän on erittäin monipuolinen keskushyökkääjä, jonka luisteluominaisuudet, kiekonkäsittely ja peliäly ovat kaikki keskivertoa paremmat. Dellandrean rannelaukaus on erittäin napakka ja hän myös tykkää käyttää sitä. Puolustusvelvoitteet hän hoitaa moitteettomasti. Dellandreasta on vaikea löytää selviä heikkouksia. 

18.

Alanen: Bode Wilde

Wilde on erittäin mielenkiintoinen tapaus. Viime kaudella joissain otteluissa hän väläytteli erinomaista luisteluaan ja kykyään kuljettaa kiekkoa, joissain otteluissa hänen pelinlukutaitonsa oli suuri ongelma. Wilde on isokokoinen ja osaa tarvittaessa olla myös fyysinen kulmatilanteissa. Hänen oli tarkoitus pelata ensi kaudella Michiganin yliopistojoukkueessa, mutta ilmoitti viikko ennen varaustilaisuutta etsivänsä vaihtoehtoa NCAA:n ulkopuolelta. Tämä on erikoinen ratkaisu, sillä Wilde tuskin tulee vielä useampaan kauteen olemaan NHL-valmis puolustaja.

Suhonen: Ryan Merkley

Hyökkäyspelillisesti Merkleyllä on vain taivas rajana. Hänelle kiekon hallussa pitäminen ei ole välttämätön paha, vaan hän janoaa pelivälinettä itselleen. Jälki juniorisarja OHL:ssä on ollut tuhoisaa. Jäällä ollessaan hän alustaa hyökkääjiä lähes vaihto toisensa jälkeen maalintekoon ja kuljettaa pelivälinettä äärimmäisen tehokkaasti pois puolustusalueelta eteenpäin hyökkäysalueelle. Merkleyn heikkoudet puolustuspelaamisessa ovat kuitenkin näkyviä. Ongelmia tuottavat muun muassa kamppailupelaaminen, kiekoton pelaaminen omalla alueella sekä ylipelaaminen.

19.

Suhonen: Jonatan Berggren

178-senttinen ja 82-kiloinen Berggren on koostaan huolimatta lähes ihanteellinen NHL-hyökkääjä. Ruotsalainen on liikkeeltään erittäin ketterä ja hänen peliasentonsa on alhaalla, minkä vuoksi häntä on hankala puolustaa pois pelivälineestä. Berggren on erittäin vaarallinen täydessä vauhdissa ja yksi vastaan yksi -hyökkäyksissä. Hyökkääjä on välittömästi kiekon saadessaan uhka vastustajalle, sillä hän ponkaisee nopeasti huippunopeuteensa terävillä ensimmäisillä potkuillaan. Ruotsalaishyökkääjä lukee ja ennakoi peliä erinomaisesti sekä liikkuu tyhjään tilaan salakavalasti, mikä Pohjois-Amerikan pienissä kaukaloissa tekee hänestä jatkuvan uhan keski- ja hyökkäysalueella. Hän kykenee myös laukomaan terävästi suorasta luistelusta. Berggrenissä yhdistyvät maalintekijän ja pelintekijän ominaisuudet.

Alanen: Barrett Hayton

Hayton on erittäin hyvä kahden suunnan sentteri ja väsymätön taistelija. Hän ei ole kovin hyvä luistelija, mutta pystyy paikkaamaan tuota puutetta peliälynsä ansiosta. Haytonin laukaus on kova ja tarkka, ja puolustussuuntaan hän on erittäin luotettava. On vaikea ennustaa, kuinka paljon hyökkäyspään potentiaalia Haytonissa on NHL:ää ajatellen, mutta pelinlukutaitonsa ansiosta hän pystyy myös olemaan tehokas alemmissa ketjuissa.

20.

Alanen: Grigori Denisenko

Denisenko on erittäin taitava ja dynaaminen laitahyökkääjä. Hän tykkää pitää kiekkoa ja löytää usein ketjukavereitaan erittäin taitavilla syötöillä. Denisenkon pelaaminen hyökkäyspäässä on erittäin viihdyttävää, mutta pienikokoinen venäläinen on yllättävän hyvä myös puolustussuuntaan ja sai viime kaudella useaan otteeseen vastuuta myös alivoimalla. Denisenko oli joissain otteluissa hyökkääväksi pelaajaksi melko näkymätön, mutta parhaina päivinään hän näytti potentiaaliselta NHL-tähdeltä. 

Suhonen: Akil Thomas

180-senttisenä keskushyökkääjänä Thomas luottaa erityisesti sijoittumiseensa, pelinlukutaitoonsa ja kiekolliseen peliinsä. Hänen luistelunsa on keskitasoa, ja sen suhteen hänellä on vielä kehitettävää. Kokonaisuudessaan Thomas ei nojaa vain yhteen osa-alueeseen, vaan hän kykenee maalintekoon ja ennen kaikkea pelin rakentamiseen. NHL:n suhteen yksi keskeinen kysymysmerkki liittyy hänen kykyynsä johtaa koko ketjun hyökkäyspelaamista ottelusta toiseen. Parhaimmillaan Thomas olisi kakkos- tai kolmosketjun keskushyökkääjänä, joka saa peliaikaa myös ylivoimalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle