Olen taas lukenut ihastellen Down Goes Brown -nimimerkillä kirjoittavan The Athleticin toimittajan Sean McIndoen artikkeleita. Niin mainio kirjoittaja kuin hän onkin, ei hän ainakaan toistaiseksi ole kirjoittanut suomalaisesta jääkiekosta ja Liigasta.
Onneksi hänen uudehko juttunsa NHL-kauden aikaisista kurssinmuutoksista on pienillä viilauksilla helpohkosti sovitettavissa myös Liigaan. Alla esitellään viisi erilaista tapaa, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet Liiga-mestaruuteen.
Valmentajanvaihdos
Vanha esimerkki: Joukkueet vaihtavat valmentajia kesken kauden tämän tästä, mutta toimenpiteen tuloksellisuus on useimmiten kyseenalaista. 90-luvun menestysseura Jokereista irtoaa kuitenkin kultainen esimerkki.
Boris Majorovin toisen kokonaisen kauden päätyttyä yllättäen jo puolivälierissä otti seuraavalla kaudella valmennusvastuun Alpo Suhonen, jonka saldo kaudella 1993−94 oli 25 pelin jälkeen kymmenen voittoa, 12 tappiota ja kolme tasapeliä. Marraskuun lopulla Suhonen saikin potkut, ja joulukuun alussa päävalmentajana aloitti Hannu Aravirta, joka oli viiden kauden aikana voittanut JyP HT:n peräsimessä kaksi hopeaa ja pronssin.
Aravirran johdolla Jokerit nousi runkosarjan kolmanneksi ja yllätti finaaleissa runkosarjan voittajan TPS:n. Jokereiden maalivahti Ari Sulander palkittiin pudotuspelien parhaana pelaajana.
Tämän kauden kandidaatti: Ilves lähti kauteen kovin odotuksin, mutta Karri Kiven alaisuudessa joukkue voitti seitsemästä ensimmäisestä pelistään vain yhden. Apuvalmentaja Jouko Myrrän noustua päävalmentajaksi Ilves on noussut sarjataulukossa kolmanneksi ja on tällä hetkellä tehnyt Liigassa eniten maaleja.
Kapteeni Eemeli Suomi on pistepörssin viidentenä ja maalipörssissäkin neljäs. Niko Peltola on Liigan tehokkaimpia puolustajia ja Lukáš Dostál kenties sarjan paras maalivahti. Valmentajavaihdoksen jälkeen Ilves on vaikuttanut mestarikandidaatilta, kuten ennen kautta spekuloitiin.
Kokoonpanomuutokset
Vanha esimerkki: Mestarijoukkueiden kesken kauden tekemistä hankinnoista on liuta esimerkkejä. Tappara on kolmen viimeisimmän mestaruutensa kohdalla vahvistanut puolustustaan kesken kauden − 2003 hankittiin Jiří Marušák, 2016 Tuukka Mäntylä ja 2017 Blake Parlett.
Vladimir Machulda puolestaan käväisi SaiPasta lainalla voittamassa mestaruuden sekä Jokereissa 2002 että Kärpissä 2004. Jokereissa pelatessaan hän oli myös pudotuspelien paras maalintekijä ja pistemies.
Hallitseva mestari HPK haki viime kaudella ensisijaisesti leveyttä hankkimalla Niclas Luceniuksen Mestiksestä ja Janne Tavin Jukureista. Lucenius pelasi HPK:ssa yhden uransa parhaista kausista ja Tavi oli pudotuspeleissä joukkueensa paras maalintekijä.
Mielenkiintoisin esimerkki pelaajaliikenteestä on kuitenkin Ässien mestaruuskaudelta 2012−13. Ässät oli vasta aloittanut hurjan voittoputkensa, kun joukkueen paras pistemies Stephen Dixon lähti KHL:ään. Pari päivää aiemmin myös kesken kauden hankittu ruotsalaishyökkääjä Dragan Umicevic oli siirtynyt Tapparaan. Ässät voitti yhteensä 14 peliä peräkkäin eikä hävinnyt runkosarjan aikana enää kertaakaan varsinaisella peliajalla.
Kauden aikana Ässät oli myös hankkinut paikallisvastustaja Lukosta hyökkääjä Eero Elon, joka olikin pudotuspeleissä porilaisten paras maalintekijä. Dixonissa joukkue kuitenkin menetti suvereenin ykkössentterin, joka oli pelannut kauden piste per peli -tahdilla − myös Umicevic oli pelaamissaan otteluissa Ässien tehokkaimpia pelaajia.
Kahden kärkihyökkääjän poistumisen jälkeen Ässät olikin yhtenäisempi ja voitonnälkäisempi joukkue, joka eteni sensaatiomaisesti aina mestaruuteen asti.
Tämän kauden kandidaatti: Kovista hankinnoista kesken kauden on taas monta esimerkkiä, joista voi valita mieleisensä.
Yllättäjäjoukkue KooKoo kaappasi huippupuolustaja Libor Šulákin. Ilves vahvisti hyökkäystään Ville Meskasella. Julius Junttila on ollut Kärpille huippuhankinta. HIFK lisäsi nimekkääseen ryhmäänsä Michael Keräsen ja Ville Leskisen. Tappara puolestaan vahvisti taas puolustustaan Adam Polášekilla. Lukko vaihtoi Eero Elon Sebastian Repoon.
Ässien kaltaista esimerkkiä on ymmärrettävästi vaikeampi keksiä, mutta TPS:n pelaajapolitiikassa oli syyskaudella viitteitä yrityksestä konkreettisesti vaihtaa kokoonpano valmentajan sijaan.
Ennen Kalle Kaskisen erottamista TPS oli hankkinut puolustaja Tony Sundin ja hyökkääjät Greg Squiresin sekä Joel Janatuisen. Lisäksi joukkueesta olivat lähteneet puolustaja Santeri Lukka, ja kulttihyökkääjä Jonne Virtasen sopimus oli purettu.
Marko Virtasen noustua päävalmentajaksi tehottomasta Squiresista luovuttiin. Myös puolustuksessa oli liikehdintää, kun ensin Christoffer Persson kävi kymmenen pelin lainapestillä, minkä jälkeen Turkuun hankittiin Jens Olsson. Kesän hankinnoista Anton Holm ei ole pelannut joulun jälkeen, vaikka on edelleen joukkueen toiseksi paras maalintekijä Lauri Pajuniemen jälkeen.
Viimeisimpinä liikkeinään TPS on hankkinut maalivahti Erik Källgrenin ja hyökkääjä Lauri Tukosen. TPS on tällä hetkellä vain muutaman pisteen päässä pudotuspelipaikasta, mutta edellä mainitut pelaajasiirrot luovat mielikuvaa enemmän verkonpaikkaamisesta kuin tosissaan menestystä tavoittelevasta joukkueesta − varsinkaan Tukosen sopimuksen yksityiskohtiin liittyneet epäselvyydet eivät auttaneet näkemään TPS:ää ammattimaisena urheiluorganisaationa.
Kuitenkin koska kyseessä on TPS, mitä tahansa voi tapahtua – tähän palataan jutussa myöhemmin.
Peluutusmuutokset
Vanha esimerkki: Esa Pirnes palasi kasvattajaseuraansa Kärppiin 37-vuotiaana konkarina kesken kauden 2013−14, ja tuloksena oli Pirneksen uran toinen Suomen mestaruus. Seuraavan kauden hän pelasi Kärpissä kokonaan ja oli runkosarjassa joukkueen viidenneksi paras pistemies ja toiseksi paras maalintekijä.
Pudotuspeleissä hän kuitenkin vielä lisäsi kierroksia ja pelasi lähes piste per peli -tahdilla. Peliaikaa Pirnes sai noin kaksi minuuttia enemmän per ottelu runkosarjaan verrattuna. Ylivoimavastuu lähes kaksinkertaistui pudotuspeleissä, ja Pirnes olikin erityisen tehokas ylivoimalla.
Kärpillä toki oli tuolloin tulikuuma ykkösketju Julius Junttila, Joonas Kemppainen ja Joonas Donskoi, jotka myös saivat pudotuspeleissä selvästi enemmän vastuuta kuin runkosarjassa. Kuitenkin Pirneksen roolin kasvaessa esimerkiksi varakapteeni Ivan Humlin peliaika pysyi samana, ja kesken kauden hankitun Lukáš Kašparin vastuu jopa pieneni pudotuspeleissä.
Kärpistä saa toisenkin esimerkin. Jussi Rynnäs oli joukkueen kiistaton ykkösmaalivahti kaudella 2016−17, ja samaa odotettiin myös seuraavalla kaudella. Veini Vehviläinen kuitenkin nappasi syyskaudella itselleen isomman roolin, missä auttoi myös Rynnäksen loukkaantuminen.
Kevätkaudella osat kääntyivät, ja Rynnäs myös aloitti Kärppien maalilla pudotuspeleissä. Toisessa pudotuspeliottelussa konkari kuitenkin päästi kolme maalia ensimmäisessä erässä, minkä jälkeen torjuntavastuun sai Vehviläinen. Kausi päättyi mestaruusjuhliin, kun Vehviläinen piti nollapelin kuudennessa loppuottelussa.
Tämän kauden kandidaatti: Keksin lonkalta Tapparasta kolmekin esimerkkiä. Ensinnäkin Jere Karjalainen on noussut alempien ketjujen luottomiehestä mestarikandidaatin kärkihyökkääjäksi ja on ohittanut seuran nokkimisjärjestyksessä niin parin vuoden takaisen maalikuninkaan Charles Bertrandin kuin maailmanmestari Niko Ojamäen.
Vuodenvaihteen jälkeen myös Tapparan maalivahtipeluutus on muuttunut. Syyskauden ajan Christian Heljanko ja Michael Garteig saivat varsin tasaisesti vastuuta, Heljanko ripauksen enemmän. Tammikuussa Garteig on kuitenkin aloittanut yhtä peliä lukuun ottamatta Tapparan kaikki ottelut.
Syyskauden ajan Tapparan kakkosylivoiman viivamiehenä pelasi Teemu Suhonen, mutta Valtteri Kemiläisen ollessa joulukuussa EHT-turnauksessa nousi Alexander Ytterell ylivoimaviisikkoon eikä ole asemastaan luopunut. Ruotsalaispuolustaja on myös peliaikaan suhteutettuna ollut Suhosta tehokkaampi ylivoimalla.
TPS:stä täksi kaudeksi HPK:hon siirtynyt Elmeri Eronen on myös oiva esimerkki. Viime kaudella oikealta laukova puolustaja ei saanut juurikaan vastuuta ylivoimalla, mutta on tällä kaudella koko Liigan tasolla yksi eniten ylivoima-aikaa saaneista puolustajista ja myös yksi tehokkaimpia puolustajia niin ylivoimalla kuin tasakentällisin.
Henkilökohtainen tasonnosto
Vanha esimerkki: Kun 17-vuotias tulokas tekee Liigan runkosarjassa 17 maalia, on kyseessä kunnioitettava saavutus − varsinkin kun Patrik Laine teki edeltävällä kaudella Mestiksessä vain viisi maalia. Laineen tasonnostoa kuitenkin korostaa entisestään se tosiasia, että nuori tähti voitti pudotuspelien maalipörssin kymmenellä osumallaan ja voitti pudotuspelien arvokkaimman pelaajan palkinnon Tapparan yltäessä mestaruuteen kolmen finaalitappion jälkeen.
Toinen esimerkki on Ilari Filppula, joka pelasi toisella kaudellaan TPS:ssä 2009−10 ensin tehokkaimman runkosarjansa ja oli pudotuspeleissä vielä tehokkaampi voittaen Jari Kurri -palkinnon. Filppulalta nähty tasonnosto 28-vuotiaana on jokseenkin poikkeuksellista, mihin palataan kohta viimeisessä kategoriassa.
Tämän kauden kandidaatti: Toista kokonaista aikuisten pääsarjakauttaan pelaava Julius Nättinen on jo kesken kauden rikkonut aiemmat henkilökohtaiset ennätyksensä. Maalitahti on kuitenkin pahasti laskusuunnassa − marraskuussa seitsemän maalia laukonut hyökkääjä on sittemmin joulu-tammikuun aikana viimeistellyt enää kuudesti.
TPS:n Lauri Pajuniemi on tällä kaudella jo yli kolminkertaistanut aiemman liigauransa maalisaldon, ja Nättisestä poiketen maalivire on nimenomaan kauden mittaan petraantunut, vaikkakin tammikuussa ruuti on ollut märempää kuin loppuvuodesta.
Se, mitä TPS teki keväällä 2010
Vanha esimerkki: Liigan lähihistoriassa on monta yllättävää mestaria, mutta esimerkiksi Ässät oli keväällä 2013 käytännössä voittamaton. Hallitseva mestari HPK puolestaan oli äärimäisen hyvin valmennettu joukkue, jolla oli yksi Liigan parhaista maalivahdeista − Emil Larmi.
Keväällä 2010 TPS voitti sensaatiomaisesti mestaruuden oltuaan runkosarjan päätyttyä kuudes. Hallitseva mestari JYP oli runkosarjan ykkönen yli 20 pisteen erolla TPS:ään. Pudotuspeleissä TPS kuitenkin voitti Lukon, JYPin ja HPK:n, jotka kaikki olivat runkosarjassa edellä.
Tälle saavutukselle ei ole löydettävissä mitään yksiselitteistä syytä.
Kyllä, Filppula pelasi uransa tehokkaimman kauden, mutta sekä JYPillä että Lukolla oli tehokkaampia pelaajia runkosarjassa. Kyllä, TPS hankki kesken kauden ennestään tutun Lee Sweattin, mutta hyvistä tehoista huolimatta yhdysvaltalaispuolustajan hankinta ei merkittävästi kohentanut joukkueen suoritusta.
Ennen Sweattin hankintaa TPS:n saldo oli 19 voittoa ja 18 tappiota, Sweattin mukana ollessa TPS voitti runkosarjassa 12 peliä ja hävisi yhdeksän. Lisäksi myös JYP hankki kauden aikana riveihinsä edelliskauden maalikuninkaan Jussi Makkosen ja Antti Pihlströmin, joka oli edellisellä kaudella pelannut NHL:ssä.
Maalivahtien peluutus oli kutakuinkin yhtä tasaista runkosarjassa ja pudotuspeleissä, mutta tosipelien alettua sekä Atte Engren että David Leggio löysivät aivan uudenlaisen vireen torjuntatyöskentelyynsä. Samalla periaatteella koko joukkue suoritti pudotuspeleissä moninverroin paremmin kuin runkosarjassa ja ilman mitään erityistä syytä.
Jotain ainutlaatuista tapahtui Turussa keväällä 2010, jota esimerkiksi päävalmentaja Kai Suikkanen ei ole ollut lähelläkään toistaa − lukuun ottamatta ensimmäistä kauttaan Pelicansissa 2011−12.
Tämän kauden kandidaatti: Koska ei ole tarkkaa tietoa, mitä keväällä 2010 TPS:ssä tapahtui, on hyvin vaikea arvioida, ketkä voisivat tempun toistaa. Viimeisistä pudotuspelipaikoista taistelevien seurojen joukosta voi poimia ainakin yhden kandidaatin.
KalPan ykköshyökkääjä Balázs Sebök on pelaamassa uransa tehokkainta kautta. Päävalmentaja Tommi Miettinen on Suikkasen tavoin ensimmäistä kauttaan liigajoukkueen peräsimessä. Puolustukseenkin on hankittu kesken kauden Jesse Graham, jonka tulon jälkeen tosin joukkueen suoritustaso on petraantunut merkittävästi − vaan eihän Turun ja kevään 2010 ihmeen kaikki piirteet voi täysin täyttyä.