Valheiden valtakunnan opit ovat purreet – Jari Kurrista on venäläisten opissa junailtu taktisten valheiden mies

KHL / Artikkeli
Jari Kurrin roolina on tuottaa Jokereita valkopeseviä valheita − joko tietoisesti tai tietämättään. Kumpikaan vaihtoehto ei imartele pelaajalegendaa.

“Джокер”

Valheiden valtakunnan opit ovat purreet – Jari Kurrista on venäläisten opissa junailtu taktisten valheiden mies

Teksti: Sami Halonen

Artikkeli on julkaistu alunperin 2. syyskuuta 2020, jolloin Jokerien ympärillä kuohui Valko-Venäjän sisäpoliittisen tilanteen takia.

Tammikuun 2. päivänä vuonna 1978 Jari Kurri iski alle 18-vuotiaiden EM-kisoissa toisessa jatkoerässä voittomaalin Neuvostoliittoa vastaan. Suomesta tuli mestari, ja Kurrista joukkueen suurin sankari. Suomalainen jääkiekkojoukkue oli vihdoin voittanut ensimmäisen arvokisamestaruutensa kansanvälisellä tasolla.

Kurrin tie Pohjois-Amerikan kaukaloihin oli tienraivausta suomalaisille jääkiekkoilijoille. Nykyään useita suomalaisia lähtee joka vuoksi tavoittelemaan NHL-unelmaa. Kurrin saapuessa uudelle mantereelle eurooppalaisiin pelaajiin suhtauduttiin edelleen hyvin epäilevästi ja vähätellen. Kurri raivasi tiensä 70 pelaajan harjoitusleiriltä mukaan joukkueeseen ja pian kaikkien aikojen pistemiehen Wayne Gretzkyn aisapariksi.

Gretzky ja Kurri muodostivat 1980-luvulla tarunhohtoisen parivaljakon. Pelaajauransa jälkeen Gretzky kuvaili tutkapariaan Kurria vuolaasti kehuen.

– Se oli jotain ainutlaatuista. Ajatelkaapa tätä: 18-vuotias kanadalaisen jääkiekkokoulun kasvatti, joka kasvoi Ontariossa. Hänet laitetaan yhteen 19-vuotiaan suomalaisen kanssa, joka ei puhu sanaakaan englantia. Kun laitoimme luistimet jalkaan ja aloimme pelata, se oli kuin olisimme varttuneet yhdessä, kuvaili Wayne Gretzky.

"Ammuin läpiajon päätteeksi kiekon ylänurkkaan. Ensimmäinen playoff-maalini ja vieläpä Montrealin legendaarisessa Forumissa. Se oli jotain specialia! Tunsin kuinka historia ja traditio olivat läsnä ottelussa"– Jari Kurri, keväällä 1981 tekemästään maalista (lähde: Jari Kurri 17 -kirja)

Kurrilla on edelleen useita NHL-ennätyksiä, joista 19 maalia yhden kauden pudotuspeleissä lienee tunnetuin ennätys. Tämän lisäksi Kurrilla on muun muassa eniten maaleja yhdessä NHL:n pudotuspelisarjassa; 12 maalia Chicagoa vastaan, kolme hattutemppua samasta ottelusarjasta on myös edelleen NHL:n ennätys. Ja muitakin ennätyksiä on.

Suomessa NHL-pelejä näki 1980-luvulla ani harva, mutta syksyllä 1981 Ylen teksti-tv aloitti toimintansa. Teksti-tv kertoi yön tulokset ensimmäisenä ja hiljalleen sivu 235 kävi suomalaisille tutuksi. Ja sitä myöten Kurrin tarunhohtoinen ura Atlantin toisella puolella tuli tutummaksi.

"Kyllä, se oli urani tärkein maali" Kurri, hänen tehtyään voittomaalin vuonna 1987 Philadelphiaa vastaan ratkaisevassa seitsemännessä Stanley Cupin finaalissa (lähde: Jari Kurri 17 -kirja)

Vuodet NHL:ssä toivat viisi Stanley Cupia ja ansaitusti paikan Hockey Hall of Famessa. Gretzkyn rinnalla loistanut vaatimaton Kurri ei herättänyt närää käytännössä kenessäkään jääkiekkoa seuraavassa ihmisessä.

Pelaajana NHL:n herrasmiespalkinnon voittanut Kurri oli joukkueurheilumme kansakunnan kaapin päällä, ikoninen ja vähäsanaisuudessaan hieman myyttinenkin hahmo aikana, jolloin NHL-pelien katsominen Suomessa oli vielä harvojen herkkua.

Uusi ura alkoi lupaavasti

Pelaajaura loppui vuonna 1998. Hetken hengähdettyään Kurri toimi Suomen maajoukkueen apuvalmentajana vuosina 2001–2005. Samoihin aikoihin hän toimi myös Kansainvälisen olympiakomitean urheilijakomissiossa. Kurri jatkoi lopulta maajoukkueen managerina kevääseen 2014 saakka.

Valmentajana kokemattoman Kurrin mukana oloa maajoukkueen apuvalmentajana paikoin hieman ihmeteltiin, mutta lopulta hänet päästettiin vähällä. Suuret soraäänet puuttuivat.

Maajoukkueen managerina ollessaan Kurria tosin kuumotettiin silloin, kun maajoukkueeseen vuodeksi palkatun Doug Sheddenin apuvalmentajaksi nimettiin Sheddenin tuleva manttelinperijä Jukka Jalonen. Petteri Sihvonen kysyi tiedotustilaisuudessa Kurrilta, miten niin erilaiset pelitavalliset valmentajat ovat joukkueen valmentajina.

Kiusaantuneen oloisen Kurrin vastaus oli: "Tästä saadaan hyvä paketti, kun pohjoisamerikkalainen ja eurooppalainen tyyli yhdistyvät, en näe ongelmia". Mitään syväluotaavaa pelitavallista vastausta ei siis tullut, vastaus oli lähinnä yllättävään kysymykseen tehty nopea ja hätäinen väistöliike.

Kaikki sujui kuitenkin pääasiassa siihen asti mukavasti, kuten ikään kuin kuuluikin mennä. Pelaajauran päätyttyä Kurrin puhdas imago ja suomalaisen jääkiekkolegendan maine olisivat olleet jääkiekkomaailmassa pääsylippuja lähes minne tahansa.

Puhtoinen imago tahriutui

Vuonna 2013 Kurri nimettiin Jokereiden general manageriksi. Vuotta myöhemmin Kurri oli jo mukana KHL:n hallituksessa. Imagotappioita ei aluksi vielä näissäkään tehtävissä suuremmin tullut, Kurrin hyvä maine toimi suojakilpenä edelleen. Kurri sai vieläkin jollain tapaa viilettää niin sanotusti tutkan alla.

Kurrin noustua toukokuussa 2019 Jokereiden uudeksi omistajaksi, asiat ovat lyhyessä ajassa menneet jyrkästi alaspäin.

Kesäkuussa 2019 seura tiedotti, että Kurri on myynyt 40 prosenttia osakkeistaan Norilsk Nickel Harjavalta Oy:lle

"Olemme erittäin iloisia, että merkittävä suomalainen yhtiö haluaa lähteä tukemaan toimintaamme voimakkaasti tulevina vuosinamme KHL:ssä", Kurri kommentoi Jokereiden tiedotteessa.

Tietojen mukaan Norilsk Nickel Harjavalta Oy on kokonaisuudessaan venäläisomistuksessa. Se, että yhtiöllä on suomalainen Y-tunnus ei muuta sitä tosiasiaa, että firman omistaa venäläinen oligarkki, Vladimir Putinin pitkäaikainen ystävä, Vladimir Potanin.

Kurri kuitenkin ilmoitti ensitöikseen, että jatkossa Jokerit on täysin suomalaisomistuksessa. Osaa Jokereiden kannattajista ei häiritse niinkään se, että omistus on isolta osin Venäjällä, mutta valehtelu herätti huomiota. Omistushan itse asiassa venäläistyi, sillä entisillä osaomistajilla Gennadi Timtšenkolla ja Roman Rotenbergillä on sentään Suomen kansalaisuudet, Potaninilla ei.

Gretzkyn wingmanistä Lukašenkan ja Putinin apupojaksi

Uusimpana käänteenä Jokereiden KHL-taipaleessa on pelireissu Valko-Venäjälle. Epäselvien vaalien jälkeen tv-kuvissa on jo nähty panssarivaunuja maan pääkaupungin Minskin kaduilla ja Aljaksandr Lukašenka hallitsee maata diktaattorin ottein. Edes Jokereiden faniryhmä Eteläpääty ei kannata ottelun pelaamista, mutta Kurrin mielestä pelireissu Valko-Venäjälle on ongelmaton asia.

Kurri menee sinne minne Putin ja hänen apulaisensa käskevät Kurrin mennä.

Suomen jääkiekkoilun nöyrästä pioneerista on pelaajauransa jälkeen muotoutunut venäläisten muovaama sätkynukke. Kurrin pelaajaura oli loistelias, nykyinen valheiden ja hämäräverkostojen ympäröimä Kurri on pudonnut kansakunnan kaapin päältä hämyisten venäläisverkostojen mieheksi, jolle suomalaisten arvostama totuus ei näytä merkitsevän enää mitään.

"Jokainen valheemme kerryttää velkaa totuudelle. Ennemmin tai myöhemmin velka pitää maksaa."– Valeri Legasov, Chernobyl-sarjassa

Helsingin Sanomien haastattelussa tiedustelueversti evp, yliopisto-opettaja Martti J. Karin mukaan ”Venäjä kokee olevansa uhattu”. Kari tuo esille, että venäjän kielessä on esimerkiksi nämä kolme sanaa ”valheelle”: ”Lozh”, valhe tai huijaus, ”nepravda”, epätotuus ja ”vranjo”, valhe, jonka usea osapuoli tunnistaa valheeksi, mutta silti käyttäydytään kuin väite olisi totta. Lisäksi on venäjänkielinen termi "maskirovka", joka tarkoittaa peiteltyä sodankäyntiä, usein käyttäen apunaan "hyödyllisiä idiootteja". Maskirovka on myös taktista valehtelua.

Sanakirjan mukaan "Hyödyllinen idiootti" on poliittisessa kielenkäytössä käytetty halventava käsite hyväuskoisena tai naiivina pidetystä henkilöstä, joka tiedostamattaan edistää propagandaa, jonka tarkoitusperiä hän ei täysin itsekään ymmärrä.

Hyödyllinen idiootti uskoo toimivansa moraalisesti oikein, vaikka tosiasiassa hänet on vain saatu houkuteltua kehumaan ja ylläpitämään huonon hallinnon korruptoituneita valtarakenteita.

Kuulostaako tutulta?

Legendasta kansakunnan hämyiseen nurkkaukseen

Kurri toimi general managerina Jokereiden mannekiinina hyödyttäen maineellaan koko liigaa. Nyt seuran pääomistajana Kurri on entistä selkeämmin Jokereiden kasvot. On herännyt kysymyksiä, miksi Kurri suostuu olemaan oligarkkien ja Putinin kehittelemän KHL:n mainosmiehenä.

Tietääkö Kurri, missä hän tarkalleen ottaen on mukana?

Jatkoaika kysyi kesällä 2019 Kurrilta, miksi Jokerit on mukana KHL-sarjassa.

– Sitä en osaa sanoa, Hjallis [Harry Harkimo] aikoinaan teki sen päätöksen, sitä asiaa pitää kysyä häneltä. Urheilullisesti tämä on loistava mahdollisuus päästä mukaan tällaiseen sarjaan ja pelaamaan huippujääkiekkoa ja huippupelejä illasta toiseen. Vaatimustaso on sarjassa kova, helppoja iltoja ei ole, Kurri kertoi.

"Urheilu edellä mennään koko ajan kaikessa tekemisissä."– Jari Kurri

Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen apulaisjohtajuudesta eläkkeelle jääneen professori Karin mukaan KHL:n suhteen ollaan Suomessa sinisilmäisiä eikä taustoja kyseenalaisteta. Hänen mukaansa KHL ja Jokerit on yksi osoitus Venäjän soft powerista, jolla maa pyrkii edistämään omaa etuaan Suomessa.

Rakkaudesta urheiluunko venäläiset Putinin oligarkkikaverit Jokereita rahoittavat, siihen harva uskoo. Kun Jari Kurrilta kysyi, tietääkö hän Jokereihin mahdollisesti liittyviä Venäjän poliittisia tarkoitusperiä, vastaus oli lyhyt.

– En tiedä.

Urheilullisesta puolesta Kurrilla sen sijaan oli enemmän sanottavaa.

– KHL on hirveästi kehittynyt eteenpäin sinä aikana, kun me ollaan oltu siinä mukana. Paljon ammattimaisempaan suuntaan on menty. Urheilu edellä mennään koko ajan kaikessa tekemisissä. Ei meillä Jokereissa kukaan tuollaista poliittista hommaa mieti ollenkaan.

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?

"Ei meillä Jokereissa kukaan tuollaista poliittista hommaa mieti ollenkaan."– Jari Kurri

Ilmiselvästi Kurri suomalaisesta omistuspohjasta puhuessaan puhui vranjoa, taktisesti valkopesi Jokereita, valehteli. Tekeekö hän samaa sanoessaan, ettei ajattele poliittisia näkökulmia ollenkaan Jokereiden KHL-taipaleen osalta?

Jos Kurri ei KHL:n hallituksen jäsenenä ja Jokereissa pitkään mukana olleena tiedä, että KHL on osaltaan Putinin propagandatyökalu, hän on vääjäämättä tšuhna. Se tarkoittaa hieman yksinkertaista ja hidasta suomalaista, jota on helppo käyttää hyväksi ja huijata.

Toinen vaihtoehto on, että pokka pitää – Kurri tietää valehtelevansa ja oikeasti tietää KHL:n poliittisesta agendasta, mutta näyttelee, ettei tiedä siitä mitään. Vaihtoehdot ovat surullisia pelaajana legendan maineeseen nousseelle Kurrille ja häntä ihailemaan oppineelle suomalaiselle kiekkoyleisölle.

Jokainen voi itse päättää kumpaa vaihtoehtona pitää todennäköisempänä.

» Lähetä palautetta toimitukselle