Välierissä jyvät erotellaan akanoista − seurattavien pelaajien lista on täynnä taitoa

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Aatu Räty on Suomen johtavia pelaajia.
Kuva © Andy Devlin
Nuorten MM-välierissä jokaisella joukkueella on riveissään yksilöitä, jotka pystyvät henkilökohtaisilla kyvyillään ratkaisemaan otteluita. Mukana on myös pelaajia, joiden otteet eivät toistaiseksi ole olleet odotetulla tasolla.

Jatkoajan MM-kisatoimittajat Lassi Seppä ja Tiia Honkamaa käyvät läpi Edmontonissa pelattavien nuorten MM-kisojen välieräparien kiinnostavimmat pelaajat.

Joiltain yksilöiltä sopii odottaa ottelut ratkaisevia suorituksia, kun taas toisilta voi odottaa pikkuhiljaa heräämistä arvoturnaukseen potentiaalin edellyttämällä tavalla.

Kanada−Tšekki

Parasta pöytään

Olen Zellweger on Anaheim Ducksin tulevaisuuden nimiä. Taitavasti kiekkoa liikuttava puolustaja jakelee helppoja ja peliä edistäviä syöttöjä joukkuekavereilleen. Hän on tehnyt viidessä ottelussa tehot 2+5=7.

Olen Zellwegerin syöttötaito on huippuluokkaa.
Kuva © Andy Devlin

Kanada pystyy parhaimmillaan tuomaan hyökkäyksensä todella vauhdikkaasti keskialueen yli ja Zellweger on yksi niistä puolustajista, joiden ansioista pelinopea kiekottelu on mahdollista.

Jiří Kulich on joukkueensa ehdotonta parhaimmistoa. Vasta 18-vuotias hyökkääjä pystyy sekä luomaan maalipaikkoja että viimeistelemään. Tehot 1+2 puolivälierässä iskenyt Kulich on pelannut joukkueen sisukkaan ja taitavan kapteenin Jan Myšákin vierellä, mikä on satanut myös hänen laariinsa. Kulichilta sopii odottaa pisteitä myös Kanadaa vastaan.

Parempaa odotetaan

Dylan Garand nappasi kenties hieman yllättäen ykkösvahdin paikan itselleen Sebastian Cossalta. Puolivälierässä Sveitsi pystyi ohittamaan Garandin kolmesti, eikä kanadalaisveskari osoittanut olevansa järin varmaotteinen.

Garand muun muassa päästi yhden todellisen hörppymaalin ja saa kiittää joukkueensa tehokasta hyökkäyspeliä siitä, että vaahteralehtipaidat ovat välierissä. Ei olisi valtaisa yllätys, jos perjantaina tolppien väliin tulisikin isokokoinen ykköskierroksen varaus Cossa.

Matyáš Šapovaliv on Myšákin ja Kulichin ketjun kolmas lenkki. Alkuturnauksesta hän pystyi hallitsemaan ja antamaan pelin kontrollin omalle joukkueelleen aloitusympyrässä onnistuneiden suoritusten ansiosta. Nyt hänen tekemisensä taso on hieman laskenut, vaikkei Šapovaliv ole kehnosti pelannut.

Šapovaliv täydentää joukkueensa ykkösketjun.
Kuva © Andy Devlin

Mikäli Šapovaliv pelaa välierässä turnauksen parhaan ottelunsa ja näin vauhdittaa Tšekin ykkösvitjan peliä, voi joukkueella olla hienoinen yllätyssauma kisaisäntää vastaan.

Suomi−Ruotsi

Parasta pöytään

Aatu Räty jatkaa Suomen joukkueen tähtenä tuikkimista. Laukaukset ja maalit jäivät puolivälierässä Saksaa vastaan uupumaan, mutta oululainen uurasti aloituksissa mukavasti. Rädyltä on nähty kisoissa myös fyysistä peliä ja nokkapokkaa on vaikuttanut olevan kehitteillä vähän jokaisen vastustajajoukkueen kanssa. Tunteet tulevat käymään kuumana välierässäkin, mutta Räty ja ykkösketju osaavat välttää ylilyönnit ja pelaavat samalla hyvällä itseluottamuksella kuin tähänkin asti.

Rosén avusti Ruotsin välieriin.
Kuva © Andy Devlin

Isak Rosén on kisoissa nakuttanut taululle tehot 3+1=4. Hyvällä kiekkoälyllä varustettu Rosén on yksi joukkueensa parhaimpia luistelijoita ja taitaa nopeat suunnanmuutokset. Takana on vaikea loukkaantumisten sävyttämä kausi, mutta Rosén on löytänyt juuri tärkeimmällä hetkellä pelivireensä takaisin ja on alati vaarallinen Ruotsin hyökkäyksessä.

Parempaa odotetaan

Samuel Helenius on täyttänyt tasaviisikoin roolinsa mallikkaasti, mutta hän on osa Nuorten Leijonien vuotavaa alivoimaa. Päävalmentaja Antti Pennanen sanoi puolivälierän jälkeen, että nimenomaan hyökkääjien pelaamisessa on alivoiman suhteen petrattavaa. Näin ollen parannusta voi odottaa myös Heleniukselta.

William Wallinder on yksi monesta Detroit Red Wingsin kisoissa pelaavasta tulevaisuuden lupauksesta. Kiekollisesti taitavaa toisella kierroksella varattua Wallinderia on kuitenkin nähty hieman heikommin kisojen aikana. Puolustajalle on Ruotsin kapteenin ja parhaan pistemiehen Emil Andraen rinnalla pelatessa syntynyt vain tehot 0+2=2.

» Lähetä palautetta toimitukselle