U20-välieräennakko: Meidän pelin mallioppilas Nuoret Leijonat haastaa luisteluvoimaisen Sveitsin

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Nuoret Leijonat luottaa suomalaiseen peli-identiteettiin.

Nuoret Leijonat valmistautuu alle 20-vuotiaiden MM-kisojen välierään Sveitsiä vastaan. Jatkoajan välieräennakko ruotii molempien joukkueiden otteita.

Puolivälierässä Suomi hiljensi Vancouverin hallin ja kanadalaisyleisön. Jännittävä ottelu Kanadaa vastaan päättyi Suomen voittoon jatkoajan jälkeen 2–1-lukemin. Molemmissa Suomen maaleissa oli onneakin mukana, mutta onni oli ansaittu, sillä peli oli Suomelta turnauksen toistaiseksi paras.

"Pitää löytyä edelleen maltti pelata tilanteita oikein"

Suomen valmentaja Olli Salo kertoo, että puolivälieräottelussa Suomi sai pelattua ehjää viisikkopeliä. Erityisesti hän nostaa esiin se, että joukkue oli heti ottelun alussa pelin ytimessä.

– Puolivälierä oli turnauksen ensimmäinen ottelu, jossa olimme heti alussa läsnä. Tunne oli hyvä. Sitä kautta peli rupesi virtaamaan, Salo kehuu.

– Ensimmäisessä erässä pystyimme kiekolla määrittämään pelin vauhtia ja saimme Kanadan omalla pelaamisellamme aika aseettomaksi. Toisessa erässä pystyimme sitä hyvin jatkamaan ja loimme paikkoja, hän jatkaa.

Kolmannen erän pelaaminen jätti vielä parantamisen varaa. Suomi sortui hieman puskemaan takaa-ajoasemassa.

– Viisikot meillä rupesivat rakoilemaan. Emme saaneet hyviä lyhytsyöttöjä ja emme päässeet viisikkona tulemaan. Totta kai Kanada pelasi siinä hyvin ja antoi painetta, mutta ehkä me myös mahdollistettiin sitä.

Salon mukaan Suomen pakka pysyi ehjänä koko 60 minuuttia, vaikka välillä Kanada saikin pelin edetessä pidempiä pyörityksiä.

Se, että vastustaja sai välillä pelin haltuunsa, ei tarkoita sitä, että Suomen pakka olisi levähtynyt täysin auki.

– Pitää muistaa se, että vastustajat ovat kovia ja pelaavat hyvää jääkiekkoa. Vaikeissa hetkissä meidän pitää pystyä hyvin puolustamaan. Se on ollut meillä viisikkotasolla hyvää turnauksessa, Salo pohtii.

Silti pieniä asioita, kuten tilanteen tunnistamista, Suomi pystyy edelleen terävöittämään.

– Pienet asiat ratkaisee. Pitää löytyä edelleen maltti pelata tilanteita oikein ja uskoa meidän toimintaan, Salo sanoo.

Olli Salo on toista kautta Nuorten Leijonien apuvalmentajana. Hän toimii myös Liigassa Ilveksen apuvalmentajana.

Peli kehittynyt – Nuoret Leijonat pelaa Meidän peliä

Suomen pelaaminen on Kanadassa ollut melko klassista suomalaista Meidän peliä, jossa tilanteita pyritään tunnistamaan ja peliä rytmittämään niin, että kiekko pysyy Suomen hallussa. Suomi pelaa tiiviillä viisikolla ja pyrkii etenemään lyhytsyöttöpelin turvin hyökkäysalueelle.

Pelitavassa on iso ero vuodentakaiseen, jolloin Suomi ei tunnistanut kiekollisena tilanteita oikein eikä siten rytmittänyt peliään järkevästi. Nuorten Leijonien valmennus on vuodessa uudistanut pelitapansa.

Valmentaja Salon mukaan Suomen pelaaminen on kehittynyt koko turnauksen ajan. Kanadaa vastaan joukkue oli viimein jo ottelun alussa henkisesti optimitilassa, mutta sen lisäksi pelin rakenteet ovat hioutuneet.

– Avauspelaaminen ja tarjonnat ovat parantuneet. Saamme kiekkoa vauhtiin ja kaikki kaverit ovat lähellä, Salo analysoi Suomen pelin kehittymistä.

"Peli sen kertoo"

– Saamme viisikkona syöttöjä ja sitä kautta murrettua vastustajaa sekä pääsemme vauhdilla vastustajan alueelle. Se on kohentunut, Salo jatkaa.

Suomi pyrkii välttämään huonossa rytmissä eli väsyneenä ja alivoimaisena hyökkäämistä. Tällöin viisikko otetaan mieluummin kasaan ja hyökätään organisoidusti.

Suomen päävalmentaja Jussi Ahokas avaa joukkueensa pelaamisen taustoja ja sitä, miksi tietyissä tilanteissa Suomi hyökkää nopeasti ja tietyissä tilanteissa pelaa kontrollilähtöjä.

– Peli sen kertoo, että milloin mennään nopealla ja hitaalla. Se riippuu siitä, mitä vastustaja antaa. Onko siellä on neljä alla tai vastakohtaisesti onko mahdollisuus ylivoimahyökkäykseen? Tilanteen tunnistamisesta on kyse. Sama pätee puolustussuuntaan, milloin paineistetaan ja milloin ohjataan, Ahokas avaa pelitapansa saloja.

Suomella on ollut haasteita maalinteon kanssa koko turnauksen ajan. Kanadaakin vastaan avausmaali syntyi vasta pelin viimeisellä minuutilla. 

Päävalmentaja Ahokas sanoo, että viimeistelyyn tarvitaan lisää huolellisuutta.

– Meillä oli kahta pelaajaa maalilla ja loimme sitä kautta paikkoja. Vastassa oli huippupuolustajia. Meidän pitää ymmärtää milloin murtautua ja milloin kontrolloida, Ahokas pohtii.

Sveitsi ylläti Ruotsin puolivälierässä

Sveitsi on vastannut tämän turnauksen suurimmasta yllätyksestä toistaiseksi. Joukkue nollasi puolivälierässä Ruotsin 2–0.

Sveitsin alle 20-vuotiaiden maajoukkue yrittää seurata miesten maajoukkueen edesottamuksia. Sveitsi eteni miesten MM-kisoissa viime keväänä aina finaaliin asti.

Sveitsin nuorten päävalmentaja Christian Wohlwend on vakuuttunut, että joukkuella on hyvät mahdollisuudet edetä aina maailmanmestaruuteen asti Kanadassa.

– Ehdottomasti. Puhumme nyt kuitenkin ensin välieräpelistä Suomea vastaan, mutta joukkue uskoo itseensä. Olemme tuoneet uuden identiteetin. Pelaamme isosti ja uskomme itseemme.

"Pelaamme isosti ja uskomme itseemme."

Sveitsi kukisti Ruotsin tiiviillä, työteliäällä viisikkopelaamisella. Mallia on pelitapaan ehkä jonkin verran haettu suomalaisesta Meidän pelistä, sillä joukkue pyrkii samalla tavalla tunnistamaan tilanteita ja pelaamaan kiekolla.

Toisaalta kiekollinen pelaaminen on huomattavasti köyhempää kuin monipuolisesti kiekkoa liikuttavalla Suomella. Sveitsi pelaa paljon pelin puolta pitkin ylös, ja puolenvaihtoja nähdään vähän.

Sveitsi pyrkii purkamaan vastustajan antaman paineen kiekon kanssa ja hyökkäämään rintamana. Tuttua suomalaisesta jääkiekosta viime vuosilta.

– Sveitsi on tosi luisteluvoimanen joukkue. Vielä katsotaan lisää videota, mutta pelissä on paljon samaa kuin aikuisten MM-kisoissa, Ahokas kertoo.

Sveitsin miesten maajoukkue menestyi viime keväänä niin ikään tiiviillä viisikkopelaamisella.

Nuorten MM-kisojen välierä Suomen ja Sveitsin välillä lienee todella taktinen. Sveitsi on vielä Kanadaa kurinalaisempi ja tiiviimpi joukkue, mikä asettaa Suomelle erilaisen haasteen.

Suomi ei lähde Sveitsiä vastaan muuttamaan omaa pelisapluunaansa. Vahvalla peli-identiteetillä pelaava Suomi luottaa omaan tekemiseen, mutta tiedostaa Sveitsin vahvuudet.

Sveitsin luisteluvoimasta muistuttaa myös Suomen valmentaja Salo.

– Erittäin kovaa töitä tekevä joukkue. Pelaa joukkueena ja viisikkona tiiviisti. Erittäin luisteluvoimainen. Siihen pitää pystyä vastaamaan, hän sanoo.

» Lähetä palautetta toimitukselle