Top 5 -puolustajat 2018-19: Kärppä-puolustajien valtakunta

LIIGA / Artikkeli
Jani Hakanpää nousee Liigan ykköspuolustajaksi.
Kuva © Sami Kemppainen

Jatkoajan Liiga-toimituksen päällikkö Sami Iilomo ja toimittaja Petri Lajunen valitsivat vuorotellen viisi sarjan parasta puolustajaa. Listauksia on tehty myös aiempina vuosina. Viime vuoden listausta pääset katsomaan tästä artikkelista.

1. Jani Hakanpää, Kärpät

Lajunen: Hakanpää oli yksi viime kauden Kärppien mestaruuden takuumiehiä. Todellinen alakerran isäntä, joka osaa kaikkea taklaa, riistää ja repii. Hakanpää pitää huolen siitä, että Kärppien maalin edustalla on tarjolla makuupaikkoja ja maalivahtien on helppo tehdä työnsä hänen takanaan.

Hakanpää omaa loistavan pään ja pelaa suurella sydämellä. Tästä osoituksena viime kauden finaalisarja, jossa Hakanpää yritti palata pelaamaan vielä pää kainalossa, mutta lopulta kausi päättyi kesken.

2. Kyle Quincey, HIFK

Iilomo: Kyseessä ei voi olla täysin turha mies, jos tilillä on lähes 600 NHL-ottelua, viimeisimmät viime kaudelta. HIFK haki pitkään ja hartaasti ykköskorin yleispuolustajaa, joka pystyy tarvittaessa kantamaan vastuuta pelin jokaisella osa-alueella, ja sellaisen HIFK myös löysi. 

Takana on vasta yksi CHL-ottelu helsinkiläisten takalinjoilla, mutta jo niinkin lyhyellä otannalla voidaan puhua huippuvahvistuksesta. Napakat syötöt löysivät tiensä omien lapaan, tilannekovuus oli hyvällä tasolla ja liike pitkän pelaamattomuuden jälkeenkin hyvää. Kunhan pääsee kunnolla sisälle Liigan metkuihin, puhutaan ehdottomasta tähtipelaajasta.

3. Topi Jaakola, TPS

Lajunen: Viime hetken vahvistus TPS:n takalinjoille. Luo uskottavuutta TPS:n peräpäähän ja paikkaa osaltaan Henrik Tallinderin jättämää aukkoa. Hyppää suoraan puolustajien kärkiviisikkoon. Varmaa ja luotettavaa työtä joka ilta. Jaakola pystyy tuomaan ylivoimalle vaihtoehdon ja aivan uutta pontta TPS:n kiekolliseen peliin. Hän on valmentaja Kalle Kaskiselle tuttu, joten päätös rantautua Turkuun syntyi sitä kautta. 

Jaakola on vieläkin maajoukkuetasoa ja on varmasti kova tekijä Liigassa. Jaakola tuo suuresti uskottavuutta Pallokerhon muutoin kovin köykäiseen puolustukseen. 

4.Atte Ohtamaa, Kärpät

Iilomo: Kokenut paluumuuttaja Kärppä-paitaan, joka tuo uskottavuutta puolustuspeliin ja on vanhemmuuttaan alkanut tarjoamaan vaihtoehtoja myös kiekolliseen peliin. Monissa liemissä keitetty konkari tuo lisää johtajuutta Kärppä-pakistoon, joka ei ennestäänkään kärsinyt varsinaisesti johtajuusvajeesta.

Ohtamaa on Liigassa tekijä, joista jokainen seura kilpailee. Hänen tulonsa kuitenkin sementoi sen, että Kärpät on yksi merkittävimmistä mestarikandidaateista tänäkin vuonna.

5. Shaun Heshka, Kärpät

Lajunen: Köyhän miehen Kungen Karlsson eli sarjan paras kiekollinen puolustaja. Heshkan kiekolliset taidot ovat loistavat ja hän on hyvä luistelija. Heshkan heikkoudet löytyvätkin puolustajan leipätyön saralta eli omasta päästä kenttää. Heshka sopii Kärppien moderniin pelityyliin kuin nenä päähän. 

Heshka muodosti viime kaudella sarjan parhaan pakkiparin KHL:n siirtyneen Miika Koiviston kanssa. Aivan yhtä kiekollista pakkiparia ei tälle kaudelle ole Heshkalle tarjolla, mutta toisaalta Heshka voi päästä toteuttamaan hyökkäyspään avujaan paremmin jonkun varmistavan pakin rinnalla. 

Kommentit valinnoista kokonaisuutena: 

Iilomo: Tämä oli henkilökohtaisesti vaikein lista. Aivan viime hetkiin asti piti miettiä viimeiselle paikalle JYPin otsikoita välttelevää tähteä, Mikko  Kaltevaa. Kalteva on jo vuosia kuulunut eliittipuolustajiin, mutta se jokin puuttuu listalle nousemiseksi. 

Toisaalta HIFK:n Teemu Erosen harjoituskausi on ollut tehollisesti niin hurja, että paikka listalla olisi ollut perusteltu. Odotan Eroselta kuitenkin vielä vankempia otteita omassa päässä, jotta paikka listalle aukeaisi.

Lajunen: Niin kuin Iilomo yllä toteaa on tällaisen listan koostaminen aina vaikeaa ja puolustajien kohdalla se on vielä vaikeampaa. Mielelläni olisin sujauttanut johonkin väliin KalPan Ryan Wilsonin tai toisaalta TPS:n Ilkka Heikkinen olisi sopinut hittilistoille. Listan ykkössijalle kipusi Jani Hakanpää ohi Quinceyn lähinnä sen takia, että viimeksi mainittu ei ole yhtään piirtoa vielä Liiga-jäähän kurvannut. Meriiteiltäänhän jälkimmäinen on ihan omaa luokkkaansa. 

Toisaalta kaipaisin köyhän miehen Kungen Karlssonia Liigaan. Miro Heiskasessa oli viime kaudella sitä jotain, mutta tällä kaudella ei Heiskasen manttelinperijää ole ainakaan vielä löytynyt. 

» Lähetä palautetta toimitukselle