Top 5−keskushyökkääjät 2021−2022: "Ei kai listalta voi jättää pois hallitsevaa pistepörssin voittajaa?"

LIIGA / Artikkeli
Petri Kontiola ylsi listalla kolmanneksi.
Kuva © Samuli Huikuri

Jatkoajan toimittajat Sami Iilomo ja toimittaja Heikki Mannonen valitsivat vuorotellen mielestään viisi sarjan parasta keskushyökkääjää. Kärkipaikalle nousee viime kevään pudotuspeleissä loistanut Eetu Koivistoinen. Viime kauden listauksesta vain Petri Kontiola säilyttää paikkansa kärkiviisikossa. 

1. Eetu Koivistoinen, HIFK

Iilomo: Kun HIFK keväällä tiedotti pitkään huhutun Koivistoisen sopimuksesta, oli se koko Liigalle ilouutinen. Usein tämän tason pelimiehet kaikkoavat vähin äänin rahakkaampiin ympyröihin, mutta Koivistoinen viilettää kotimaan kentillä. Pitkän tien kirkkaimpaan kärkeen tehnyt Koivistoinen on päässyt ajoittain olosuhteiden pakostakin näyttämään monipuolisuuttaan pelaajana ja pistetahtikin voi jopa kiihtyä viime kaudesta.

2. Arttu Ilomäki, Lukko

Mannonen: Sahlstedtilta huippuhankinta Raumalle. Ilomäen kaksi edellistä kautta vahvassa Luleåssa päättyivät hieman yllättäen siirtoon sarjaporrasta alaspäin matkanneeseen HV71:een. Paluu vuodeksi Lukkoon on miehen uran kannalta järkevä siirto. Rooli tulee olemaan puolustavan Suomen mestarin kapteeni ja ykköshyökkääjä. Ilomäki on ykköskandidaatteja Liigan pistepörssin voittajaksi. Ollut alkukauden otteluissa hurjassa vireessä.

3. Petri Kontiola, Ilves

Iilomo: Ei kai tällaiselta listalta voi jättää pois hallitsevaa pistepörssin voittajaa? Kirkkaimpaan kärkeen Kontiola ei yllä, mutta edelleen konkari on loistava sentteri liigatasolle, joka pystyy omilla toimillaan määrittämään pelin virtausta. Erityisesti Kontiola on elementissään ylivoimalla, jossa pehmeät kädet jakavat laitojen maaliahneille laitureille lättyjä sisään survottavaksi. Vähintään syöttöpörssin voitto on haarukassa myös tällä kaudella. 

4. Jaakko Rissanen, KalPa

Mannonen: Yksi mielenkiintoinen paluumuuttaja lisää. Rissanen tulee muodostamaan Tuomas Kiiskisen kanssa yhden koko Liigan tehokkaimmista kaksikoista. Jännevirran Malkin oli Kuopion hopeisen kevään 2017 suuria taistelijoita ja Liigan All Stars - kentällisen keskushyökkääjä. Pelasi kaksi hyvää kautta Linköpingissä. Vastuu Kuopiossa tulee olemaan iso, mikä varmasti sopii Rissaselle. Ansaitsisi enemmän aikaa isojen medioiden otsikoissa. Jännevirtalainen on hyvin monipuolinen pelaaja ja taitojensa puolesta sarjan kärkeä.

5. Jarno Kärki, Ässät

Iilomo: Tässä kohtaa voidaan puhua varmaan yllätysvalinnasta. Minulla on kuitenkin kova luotto, että toisiaan täydentävä tutkapari Jarno Kärki - Sakari Salminen kylvävät tuhoa porilaisten vastustajien riveissä. Mikäli he pystyvät pelaamaan terveenä läpi kauden, Kärjen kohdalla henkilökohtaiset piste- ja maaliennätykset rikkoontuvat jo ennen kevätauringon sarastusta.

Kommentit valinnoista yleisesti

Mannonen: Hyvä lista, mutta kovin moni ansaitsisi erityismaininnan.

Haastavan SHL-kauden jälkeen Tapparaan palannut Tyler Morley taistelee alkukauden otteiden perusteella vahvasti jopa pistepörssin voitosta. Uskon vahvasti Pekka Virran SaiPan menestykseen ja tässä David McIntyrellä on merkittävä rooli. Toissakaudella Kouvolassa 50 pistettä tehnyt Kim Strömberg palaa vanhaan seuraansa kantamaan suurta vastuuta. 

Iilomo: Pelkän nimien heittelyn sijaan käännän katseet pohjoiseen. Kärppien keskustassa kaksi pelaajaa, joista vähintäänkin toinen voi hyvinkin tehdä nousun listalle joulutauolla: Casey Wellman - Troy Bourke. Aatu Rädyn potentiaali on kaikkien tiedossa, mutta ensin mainitun kaksikon syrjäyttäminen on haastavaa. Loppusummauksena voi todeta, että vaikkei listalta Kärppien sentteriä löytynytkään, on kokonaisuus Liigan tasolla ehdotonta parhaimmistoa. 

» Lähetä palautetta toimitukselle