Toimittajien kausiarvioissa napakymppejä ja huteja – viime kaudella kukaan ei arvannut Jukurien menestystä

LIIGA / Artikkeli
Tämä kauden alkaessa toimittajat veikkasivat, että Tappara voittaa runkosarjan.
Kuva © Jarno Hietanen
Miten hyvin Jääkiekkolehdessä ennen kautta julkaistut median edustajien arviot runkosarjan sijoituksista ovat lopulta osuneet? Ainakin kolmena edellisenä kautena on nähty yllätyksiä, joita kukaan ei osannut ennustaa. Sama todennäköisesti tapahtuu myös nyt alkavalla kaudella.

Jääkiekkolehden liigaennakossa 10 toimittajaa on tehnyt omat arvionsa tulevan kauden tapahtumista. Yhtenä arviona on ollut joukkueiden järjestys runkosarjassa. Toimittajat varmaan suhtautuvat veikkaukseen vaihtelevalla vakavuudella, mutta arvioiden keskiarvoa voidaan kuitenkin pitää varsin hyvänä mittarina siitä, millaiset odotukset eri joukkueiden menestykselle oli ennen kauden alkua.

Kauden aikana ehtii tietenkin tapahtua paljon, kun joukkueet vahvistuvat ja heikkenevät. Lisäksi pari edellistä kautta olivat hyvinkin rikkonaisia koronan takia, kun pelejä siirrettiin ja joukkueet pelasivat vajailla kokoonpanoilla.

2019−20

Koronan lopulta katkaiseman kauden runkosarjan voittajan eli Kärpät tiesivät ennen kautta lähes kaikki. Kukaan ei taas osannut arvata, että arvioissa keskimäärin 14. tilalle sijoitettu KooKoo nousisi lopulta runkosarjan viidenneksi. Myöskään lopulta 14. sijalle jäänyttä Pelicansia ei kukaan arvioinut ennen kautta seitsemättä sijaa huonommaksi, olihan joukkue edellisellä kaudella 2018−19 sijoittunut vielä kolmanneksi.

Myös HIFK, TPS ja Sport sijoittuivat noin neljä sijaa ennakoiden keskiarvoa huonommin. Lukko taas oli ennakoissa arvioitu noin kuudennelle sijalle, mutta joukkue nousi lopulta täpärästi pistekeskiarvolla Tapparan ohi toiseksi.

Keskiarvo Sijat Ero
1. Kärpät 1,6 1 − 4 +0,6
2. Lukko 6,1 3 − 8 +4,1
3. Tappara 3,0 1 − 6 0,0
4. Ilves 4,4 1 − 8 +0,4
5. KooKoo 13,8 10 − 15 +8,8
6. HIFK 2,4 2 − 4 -3,6
7. HPK 6,4 5 − 8 -0,6
8. JYP 9,1 4 -− 11 +1,1
9. Ässät 11,5 9 − 15 +2,5
10. KalPa 11,8 10 − 15 +1,8
11. TPS 7,4 4 − 13 -3,6
12. SaiPa 11,5 10 − 13 -0,5
13. Jukurit 13,9 10 − 15 +0,9
14. Pelicans 5,8 3 − 7 -8,2
15. Sport 11,3 8 − 13 -3,7

2020−21

Tämä kausi oli koronan takia hyvin rikkonainen, kun monia otteluja siirrettiin ja lopulta peruttiin. Joukkueet joutuivat myös pelaamaan välillä vajailla kokoonpanoilla. Tämä ehkä vaikutti joillakin joukkueilla suorituksiin ja sen takia kauden aikana nähtiin aika monta yllätystä arvioihin verrattuna.

Kaikki toimittajat veikkasivat Kärppien olevan runkosarjan ensimmäinen tai toinen, mutta oululaiset päätyivät lopulta vasta seitsemänneksi äärimmäisen tasaisessa runkosarjan keskijoukossa. Runkosarjan ja mestaruuden voittanutta Lukkoa veikattiin ennen kautta runkosarjan kolmanneksi hajonnan ollessa varsin laaja.

Kärppien lisäksi toinen selvästi arvioita huonommin sijoittunut joukkue oli JYP. Noin kahdeksanneksi veikattu jyväskyläläisryhmä jäi lopulta runkosarjan viimeiselle sijalle. Kauden alun odotuksia selvästi paremmin pärjäsivät suoran puolivälieräpaikan hankkineet Pelicans, KalPa ja TPS. Lahtelaisia veikattiin jopa runkosarjan toiseksi viimeiseksi.

Keskiarvo Sijat Ero
1. Lukko 3,4 1 − 7 +2,4
2. HIFK 4,8 4 − 7 +2,8
3. TPS 8,0 5 − 11 +5,0
4. Tappara 2,4 1 − 4 -1,6
5. KalPa 10,5 8 − 15 +5,5
6. Pelicans 12,9 6 − 15 +6,9
7. Kärpät 1,2 1 − 2 -5,8
8. Ilves 4,0 2 − 8 -4,0
9. KooKoo 7,3 5 − 14 -1,7
10. Sport 12,7 10 − 14 +2,7
11. HPK 8,6 6 − 12 -2,4
12. Ässät 10,9 6 − 14 -1,1
13. SaiPa 11,3 9 − 13 -1,7
14. Jukurit 14,1 11 − 15 +0,1
15. JYP 7,9 6 − 11 -7,1

2021−22

Edellisistä kausista poiketen ennakoista ei noussut selvää ykkössuosikkia. Lopulta viidenneksi tipahtanut HIFK oli arvioissa aavistuksen runkosarjan voiton ja mestaruuden vienyttä Tapparaa edellä. Kauden lopussa sijojen 6−10 erot olivat todella pieniä.

Kukaan veikkaukseen osallistuneista toimittaja ei osannut aavistaa Jukurien nousua runkosarjan toiseksi. Arviot lupasivat keskimäärin 13. tilaa, ja vain yksi toimittaja arveli mikkeliläisten pääsevän edes pudotuspeleihin. Jukurien lisäksi syksyn odotuksia paremmin pärjäsivät runkosarjan voitostakin kilpaillut Ilves ja HPK, jonka myös kaikki yhtä lukuun ottamatta arvioivat jäävän kokonaan pudotuspelien ulkopuolelle.

Edellisen kauden mestari Lukko jäi erittäin tasaisen keskikastin kymmenenneksi, seitsemän sijaa huonommin kuin arvioiden keskiarvo. Muita ennakko-odotuksia huonommin sijoittuneita olivat pudotuspelien ulkopuolelle jääneet KalPa ja SaiPa.

Keskiarvo Sijat Ero
1. Tappara 2,3 1 - 8 +1,3
2. Jukurit 12,7 10 - 14 +10,7
3. Ilves 6,6 5 - 8 +3,6
4. TPS 4,5 2 - 6 +0,5
5. HIFK 2,0 1 - 4 -3,0
6. Kärpät 4,4 2 - 9 -1,6
7. HPK 13,3 10 - 15 +6,3
8. KooKoo 9,3 6 - 13 +1,3
9. Pelicans 8,3 6 - 12 -0,7
10. Lukko 3,2 1 - 5 -6,8
11. KalPa 6,2 2 - 10 -4,8
12. Sport 11,0 8 - 15 -1,0
13. JYP 14,3 13 - 15 +1,3
14. SaiPa 9,6 6 - 12 -4,4
15. Ässät 12,3 10 - 15 -2,7

» Lähetä palautetta toimitukselle