Title IX: naisten jääkiekon mullistanut viiden vuosikymmenen murros tasa-arvoa kohti

Yhdysvallat on edelläkävijä naisten jääkiekossa omaleimaisen pelaajapolun ansiosta. Ennen aikuisikää tytöt pelaavat lukio- ja/tai juniorijoukkueissa, joista parhaat valikoituvat National Collegiate Athletic Associationin (NCAA) alaisiin yliopistosarjoihin, joita on nykyään kahdella tasolla.

Yliopistojoukkuessa naisten on mahdollista harjoitella ja pelata ikäistensä miesten tavoin hyvissä olosuhteissa neljän kauden verran. Käytännössä tämä takaa sen, että yhdysvaltalaispelaajat ovat muita keskimäärin parempia alle ja päälle kaksikymppisten pelaajien osalta.

Voisi kuvitella, että näin on ollut jo pitkään, mutta muutos tapahtui vasta 1970-luvun aikana, kun koko Yhdysvaltoja koskava lain muutos tuli voimaan. Lisäksi muutosta vastustettiin vielä yli kaksi vuosikymmentä vuotta, mikä tarkoitti sitä, että naisten yliopistokiekkoilu muovautui nykyisen kaltaiseksi vasta 2000-luvun taitteessa.

"Miesten ja naisten mallit ovat Yhdysvalloille uniikkeja. Muissa maissa kouluilla ja yliopistoilla saattaa olla joukkueita, mutta niitä ei rahoiteta eikä muutoinkaan tueta yliopiston taholta." – Welch Suggs

Jotta voi ymmärtää, kuinka myöhään jääkiekko ja muu naisten urheilu tuli osaksi amerikkalaiselle yhteiskunnalle keskeistä yliopistourheilua, on syytä pitää mielessä, että tätä muutosta ennen oltiin käyty kuussa ja päästy eroon rotuerottelusta 1970-luvun alkupuolella, myös yliopistourheilussa, jopa etelävaltioissa.

Naiset pääsivät osallistumaan yliopistourheiluun vasta tulevien vuosikymmenten aikana. Yhdysvaltoja voi pitää edelläkävijänä jääkiekon tasa-arvoistamisessa, mutta samalla pitää muistaa, että sielläkin kehitys on laahannut vuosikymmeniä muuta yhteiskuntaa perässä.

Ensimmäiset naisten edustusjoukkueet perustettiin jo 1970-luvulla, mutta varsinainen sarjatoiminta käynnistyi vasta 1990-luvun alkupuolella Yhdysvaltain koillisosissa. Yliopistojen kansallinen mestaruusturnaus pelattiin ensimmäistä kertaa vasta kauden 2000–01 päätteeksi, 53 vuotta myöhemmin kuin miesten vastaava turnaus pelattiin.

Lisäksi sarjan mestaruus ratkottiin pitkään kutsuturnauksena. Muutos tähän nähtiin vasta kaudella 2021–22 eli yli 20 vuotta ensimmäisestä mestaruusturnauksesta.

– Ei se koskaan tuntunut oikealta kansalliselta mestaruusturnaukselta, kommentoi Minnesotan yliopiston naisten joukkueen pitkäainen valmentaja Brad Frost kattojärjestön tapaa kutsua turnaukseen toisistaan sopivan etäisyyden päässä olleita joukkueita parhaiden joukkueiden sijaan (The Wall Street Journal, 1.2.2022)

Yhdysvallat ovat muita edellä pelaajakehityksessä, sillä yhdysvaltalaiset yliopistot tarjoavat poikkeuksellisen hyvät olosuhteet naiskiekkoilijoille.

Kuva © Riku Laukkanen / https://www.facebook.com/R1kuExposures

Title IX: Tasa-arvon kulmakivi

Title IX eli säädös yhdeksän on koulutusta koskeva keskeinen Yhdysvaltojen liittovaltiotason lainsäädännön osa. Se liittyy 1950- ja 1960-luvuilla alkaneeseen kansalaisoikeusliikehdintään ja se tarkentaa vuonna 1964 voimaan tullutta kansalaisoikeuslakia, joka pakotti työpaikat ja oppilaitokset Yhdysvalloissa kohtelemaan ihmisiä tasa-arvoisesti.

Säädös tuli voimaan kesäkuussa 1972. Nimellisesti säädös oli Indianan osavaltion senaattori Birch Bayhin käsialaa, mutta kaiken takana oli nainen, Bayhin vaimo Marvella, jota ei tämän nuoruudessa hyväksytty opiskelemaan Virginia yliopistoon, koska yliopisto ei ottanut naisia opiskelijoikseen.

– Äitini oli monella tapaa iso inspiraation lähde säädös yhdeksälle. Isäni kuunteli häntä ja otti huomioon hänen näkemyksensä, taustoitti Bayhien poika, myöskin Indianan osavaltion senaattorina toiminut Evan Bayh (Indianapolis Star, 23.6.2022)

– Tiesin, että tälle oli tilausta, mutten osannut odottaa miten mahtavasti tässä kävi. Ajattelin lähinnä tasa-arvoa koulutuksessa ja yliopistoissa. Tiesin, että naisilta rutiininomaisesti evättiin pääsy yliopistoihin ja monille aloille, ja että he eivät saaneet juuri lainkaan stipendejä. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä tämä tarkoittaisi tyttöjen ja naisten urheilulle, muisteli Birch Bayh asiaa vuosikymmeniä myöhemmin (Indianapolis Star, 23.6.2022).

National Collegiate Athletic Association (NCAA) juhlistaa 50 vuotta täyttänyttä säädös yhdeksää kausien 2021–22 ja 2022–23 aikana.

Kuva © National Collegiate Athletic Association

Säädöksen vaikutus nähtiin vasta vuosia myöhemmin, koska säädös sisälsi kuuden vuoden siirtymävaiheen. Lisäksi sitä voitiin kiertää aina 1980-luvun loppupuolelle saakka. Nykymuodossaan keskeistä säädöksessä on se, että sukupuoleen perustuvan syrjintä on kiellettyä kaikissa oppilaitoksissa, jotka vastaanottavat tukea liittovaltiolta.

– Säädös yhdeksän on laki reiluudesta. Siinä on kyse tyttäriemme ja poikiemme kohtelusta, tuumi Iowan yliopiston pitkäaikainen naisurheilun toiminnanjohtaja Christine Grant (NCAA, 2022).

Kyseessä ei ole erillinen vastuullisuusohjelma, jonka tarkoituksena on laajentaa miehiseksi koettua toimintaa osaksi naisten elämää, niille keitä se kiinnostaa. Sen sijaan urheilun väitetty miehisyys tai naisellisuus pyritään häivyttämään. Toisin sanoen kyseessä on lähtökohta, ei poikkeus.

Koska amerikkalaiset yliopistot saavat tukea julkisista varoista, säädös yhdeksän vaikuttaa myös yliopistourheiluun ja täten myös jääkiekkoon. Säädöksen tulkinta osoittautui hankalaksi jo alkuvaiheessa ja viranomaiset vastaanottivat kymmeniä valituksia kymmenistä oppilaitoksista vuosikymmenten saatossa, minkä seurauksena luotiin asiaa koskevat ministeriötason käytännöt.

Indianan osavaltion senaattori Birch Bayh muistetaan Yhdysvalloissa tasa-arvon edistäjänä ja säädös yhdeksää pidetään hänen ponnistelujensa tuloksena.

Kuva © Consolidated News Pictures

Lähtökohdata yhdenvertaisiksi

Säädös yhdeksän mukaan miehille ja naisille tulee taata tasa-arvoinen mahdollisuus urheilla yliopistossa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että yliopistossa tulee aina olla yhtä monta mies- ja naisurheilijaa. Urheilijoiden määrä on suhteutettu yliopistossa opiskelevien miesten ja naisten määrään.

– Jos naisten osuus joukkueissa on pienempi kuin naisten osuus opiskelijoista, yliopiston on hyvin vaikea perustella leikkauksia, jotka kohdistuvat naisten joukkueisiin, tiivistää Georgian yliopiston journalismin apulaisprofessori Welch Suggs asian kirjassaan A Place on the Team: The Triumph and Tragedy of Title IX.

Säädöksen tulkinnassa otetaan opiskelijoille maksettavien stipendien lisäksi huomioon ainakin urheilijoille tarjotut varusteet, huolto, harjoitus- ja pelimahdollisuudet, matkustus, päivärahat, valmennus ja tutorointi, harjoitus- ja suoritustilat, terveydenhoito ja siihen tarkoitetut tilat, asuminen ja ruokailu, sekä julkisuus.

– Et voi todeta, että "Sori, ei meillä ole varaa naisten urheiluun" korostaa Yhdysvalloissa kansalaisoikeuksien puolustamisesta tunnettu juristi Dan Siegel (The Forum of Fargo-Moorhead, 22.6.2022).

– Tällä tavoin ei voi puolustautua, kun kyseessä on säädös yhdeksän, lisää aiemmin säädökseen liittyviä oikeusjuttuja voittanut Siegel.

Yliopistourheilu on nykyään merkittävää liiketoimintaa, mutta sitä ei ole alunperin tarkoitettu sellaiseksi.Yliopistot pelaavatkin kaksin kortein. Ne pyörittävät merkittävää liiketoimintaa, mutta samalla ne pitävät kiinni siitä, etteivät urheilijat ole työntekijöitä.

Ehkä helpoin tapa ymmärtää säädöksen sisältö on nimenomaan ajatella yliopisto yhdeksi työpaikaksi muiden joukossa ja kuvitella urheilu työntekijöiden virkistystoiminnaksi. Työnantaja ei voi tarjota miestyöntekijöille miljoonien virkistyskassaa, samalla kun naistyöntekijöille tarjotaan mökkiviikonloppu kerran vuodessa.

Mahdollisia väärinkäytöksiä tarkastellaan sekä määrällisesti että laadullisesti. Tarjottuja asioita ja palveluita tarvitsee olla riittävästi miehille ja naisille. Lisäksi niiden tulee olla yhtä laadukkaita molemmille sukupuolille.

Yliopistojen ei tarvitse taata molemmille sukupuolille samaa lajikirjoa. Sen sijaan miehille ja naisille tulee tarjota riittävästi mielekkäitä mahdollisuuksia urheilla. Yliopistojen ei siis tarvitse ylläpitää esimerkiksi sekä miesten että naisten jääkiekkojoukkueita.

"Naisia estetään laein, säädöksin, traditioin tai vihamielisyyden turvin saamasta tasa-arvoista tai riittävää osaa urheiluun liittyvistä resursseista ja mahdollisuuksista."

Lajien välillä saattaa tietysti olla eroja kokonaiskustannuksissa, mutta tätä ei oteta huomioon säädöksessä, sillä se koskee tasa-arvoa urheilijoiden välillä. Pohjois-Dakotan yliopiston naisten jääkiekkojoukkue lakkautettiin kauden 2016–2017 päätteeksi. Jääkiekkoon käytetyt stipendirahat tuli säädöksen mukaisesti silti käyttää, joten toisiin lajeihin lisättiin stipendejä halukkaille naisurheilijoille. Säästöä haettiinkin jääkiekkojoukkueen pyörittämiseen liittyvien muiden kulujen karsimisesta.

Aivan mielivaltaisesti leikkauksia ei kuitenkaan voida tehdä. On säädöksen vastaista tarjota liian yksipuolisia mahdollisuuksia miehille tai naisille. Toisin sanoen yliopisto ei voi perustella toimivansa säädöksen mukaisesti, jos se tarjoaa mies- tai naisurheilijoille vain tiettyjä lajeja. Mikäli opiskelijoissa on lajeista kiinnostuneita riittävän hyviä urheilijoita, yliopiston tulee tarjota heille heitä kiinnostavia lajeja.

– Kun vakiintunut laji lopetetaan naisilta, muttei miehiltä, se saattaa olla säädöksen yhdeksän vastaista, vaikka yliopisto tarjoaisi naisille kokonaisuudessaan saman määrän mahdollisuuksia kuin miehille, huomauttaa Siegel (The Victory Press, 20.6.2019).

Osalla yliopistoista on kuitenkin ollut taipumus tarjota halpoja joukkuelajeja naisille, sillä niillä saadaan korjattua urheilijoiden sukupuolijakaumaa helposti ja ennen kaikkea halvalla. Muun muassa vesipallo nousi patenttiratkaisuksi 1990-luvun lopulla.

– Siinä ei ole välinekustannuksia muutamaa palloa ja uimapukua lukuun ottamatta. Tarvitaan vain allas, kuvaili toimittaja Rob Schultz yliopistojen syitä tarjota vesipalloa naisille (Madison Capital Times, 17.3.1998)

Rangaistuksen pelko toimii

Liittovaltion viranomaiset ovat valvoneet säädöksen toteutumista on vuodesta 1994. Yliopistot ovat nykyään varsin halukkaita tekemään yhteistyötä kansalaisoikeuksia valvovan viraston (Office for Civil Rights) kanssa, sillä rangaistukset lain rikkomisesta ovat mittavat.

Väärinkäytökset vaarantavat yhdysvaltalaisten yliopistojen julkisen rahoituksen. On tärkeää huomata, että rangaistus ei koske pelkästään yliopistojen urheilutoimintaa, vaan kaikkea sen toimintaa. Yliopisto voi siis menettää kaikki liittovaltiotason tuet rangaistuksena tasa-arvolainsäädännön rikkomisesta. Tähän ei ole yhdelläkään yliopistolla varaa.

Esimerkiksi Minnesotan osavaltion rahankäyttöä valvovan viranomaisen mukaan naisten yliopistosarjassa erinomaisesti menestyneen Minnesotan yliopiston budjetti oli 3,8 miljardia yhdysvaltain dollaria vuonna 2018. Yhdysvaltain valtionvarainministeriön mukaan sen liittovaltiolta saama rahoitus oli 835 miljoonaa dollaria, joka kattaa noin 22 prosenttia sen budjetista.

Yliopistot joutuvat julkaisemaan tiedot osallistujamääristä, stipendeistä, budjeteista, kuluista ja valmentajien palkoista tavalla, josta käy ilmi, miten naisia ja miehiä kohdellaan. Raportointivelvollisuus tekee mahdollisten väärinkäytösten peittelystä hankalaa.

Säädös koskettaa myös suomalaisia. Anna Kilponen on yksi Pohjois-Dakotan yliopiston entisistä pelaajista, jotka pyrkivät perumaan yliopiston naisten joukkueen toiminnan lakkauttamisen. Oikeus kuitenkin hylkäsi kanteen.

Kuva © Timo Savela

Naiset haastavat yliopistot

Muutos kohti tasa-arvoa yliopistourheilussa oli hidas, sillä yliopistot ja amerikkalaisen yliopistourheilun kattojärjestö National Collegiate Athletic Association (NCAA) vastustivat säädöstä lain valmisteluvaiheessa ja myös sen tultua voimaan, sillä sen katsottiin aiheuttavan lisäkuluja.

– Vuonna 1974 merkkejä vastustuksesta alkoi näkyä ykkösdivisioonan yliopistoissa siitä, miten tämä pilaisi amerikkalaisen jalkapallon ja miten naiset tulisivat riisuutumaan miesten pukuhuoneissa ja miten se olisi yliopistopainin loppu. Kaikenlaisia uhkakuvia alettiin maalailla, kommentoi senaattori Bayhin entinen neuvonantaja Jay Berman tilannetta säädöksen tultua voimaan (Indianapolis Star, 23.6.2022)

– Suoraan sanottuna, urheilupäättäjät pelkäävät, että jos merkittäviä summia ohjautuu tuottoisista lajeista muualle säädös yhdeksän alaisuudessa, heidän urheilutoimintansa tulee rajoittumaan tai sen laatu heikkenemään, totesi NCAA:n puheenjohtaja John A. Fuzak Yhdysvaltain senaatille vuonna 1975.

"Säädöksestä aiheutuvat kulut ja naisten urheilun valtavirtaistuminen eivät ole syypäitä yliopistourheilun paljon puhuttuihin taloudellisiin ongelmiin." – Walter Byers

Kattojärjestö kampanjoi tuottoisten urheilulajien, pääasiassa amerikkalaisen jalkapallon ja koripallon, rajaamista säädöksen ulkopuolelle. NCAA-johto vetosi myös siihen, että yliopistot joutuisivat supistamaan toimintaansa marginaalilajien osalta, mikäli niihin käytetyt resurssit jouduttaisiin kohdentamaan naisten urheiluun. Johtajat olivat sitä mieltä, ettei liittovaltio tue yliopistojen urheilutoimintaa vaan yliopistoja, joten säädöksen ei tulisi koskea niiden urheilutoimintaa.

– He sanoivat, että "Tunnemme tyypit Purduesta ja Indianan yliopistosta. He tulevat sanomaan samat sanat teille. Te tuhoatte miesten uhreilun." Herranjumala. Se oli hullua, kuvaili Berman tunnettujen yliopistovalmentajien ja päättäjien reaktioita 1970-luvulla (Indianapolis Star, 23.6.2022).

Kun yliopistourheilua ei saatu rajattua säädöksen ulkopuolelle, NCAA ja yliopistot hakivat muutosta säädöksen tulkintaan.

Grove City College Pennsylvaniasta päätyi haastamaan viranomaiset vuonna 1984. NCAA:n on raportoitu vastanneen yliopiston oikeudenkäyntikuluista, vaikkei tapaus liittynyt urheiluun, vaan pienituloisten perheiden lapsille tarkoitettuihin stipendeihin.

Yhdysvaltain korkein oikeus katsoi, ettei säädöstä voitu soveltaa koko yliopiston toimintaan. Sitä tuli soveltaa ainoastaan liittovaltion rahoitusta vastaanottavaan tahon toimintaan.

Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että säädöstä pystyi kiertämään jyvittämällä liittovaltiolta saatava rahoitus erilleen urheilutoiminnasta.

Kattojärjestö NCAA:n mukaan harva yliopisto jätti hyödyntämättä tätä tukien saajaan liittyvää seikkaa kiertääkseen säädöksen asettamia vaatimuksia. Muutos tilanteeseen tuli vasta kolme vuotta myöhemmin lainsäädännöllisen muutoksen turvin.

Yliopistopäättäjien väitteille ei ollut katteita, kuten Walter Byers, silloinen NCAA toiminnanjohtaja (1951–1987), toteaa 1990-luvun puolivälissä julkaistussa paljastuskirjassaan Unsportsmanlike Conduct: Exploiting College Athletes.

Eläkepäivillään NCAA:n ja yliopistourheilun kriitikoksi kääntynyt Byers huomauttaa kirjassaan, että yliopistoilla oli ja on edelleen tapana antaa tällainen vaikutelma hyödyntämällä luovaa kirjanpitoa. Miesten ykköslajien, kuluja kuten urheilupyhättöjen rakennuskustannuksia, harvoin otetaan huomioon tarkastellessa lajien kannattavuutta yliopistolle.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että esim. miesten jääkiekko on mahdollista saada näyttämään kannattavammalta kuin naisten jääkiekko kuittaamalla hallin rakennus- ja ylläpitokuluja lipputulojen sijaan opiskelijoiden lukausimaksuilla.

Byers lyttääkin Fuzakin senaatille esittämät väitteet hölynpölynä. Merkittävien joukkuelajien joukkueet takovat kyllä rahaa yliopistoille, mutta niillä on tapana käyttää kaikki se raha omiin tarkoituksiinsa. Niiden tuotot eivät siis takaa muiden lajien toimintaa.

– Säädöksestä aiheutuvat kulut ja naisten urheilun valtavirtaistuminen eivät ole syypäitä yliopistourheilun paljon puhuttuihin taloudellisiin ongelmiin, toteaa Byers miesten ja naisten urheilun vastakkainasettelusta amerikkalaisissa yliopistoissa.

"Ongelman ydin on riippuvuus ylenpalttiseen rahankäyttöön." – Walter Byers

Siegel ei toisaalta usko yliopistojen olevan varattomia. Kyse on pikemminkin siitä, miten yliopiston varoja halutaan käyttää.

– Tässä on kyse yliopistosta, jolla satojen miljoonien dollarien budjetti. Se päättää käyttää rahansa toisiin asioihin, kommentoi Siegel Pohjois-Dakotan yliopiston päätöstä lopettaa naisten jääkiekkojoukkueen toiminta (The Forum of Fargo-Moorhead, 22.6.2022)

Yliopistourheilun ongelmat johtuvat vallitsevasta ajattelumallista, jossa rahan käytöllä ei oikeastaan ole mitään merkitystä.

– Ongelman ydin on riippuvuus ylenpalttiseen rahankäyttöön, tuumaa Byers.

– Kaikki isot yliopistot eivät tee voittoa urheilulla. Pikemminkin päinvastoin. Suurimman osan NCAA:n ykköstason yliopistojen toiminta on jatkuvasti tappiollista, joten ne täytyy kuitata osavaltion tuilla, lahjoituksilla ja opiskelijoihin kohdistuvilla maksuilla. Samalla nämä yliopistot jatkavat hyvien palkkojen maksamista erinäisille päättäjille, valmentajille ja toimihenkilöille, tuhahtaa Byers.

Hajottamisesta hallinnointiin

NCAA:ssa ei haluttu naisia osaksi yliopistourheilua, koska sen koettiin aiheuttavan kuluja ja vievän mahdollisuuksia miehiltä. Samaan aikaan se kuitenkin teki parhaansa paaluttaakseen asemansa niin, että se voisi hallinnoida naisten yliopistourheilua, jottei säädöstä tukenut naisten johtama Association for Intercollegiate Athletics for Women (AIAW) saisi jalansijaa yliopistourheilussa, mikäli kampanjointi epäonnistuisi.

– Samaan aikaan lainoppineiden neuvoja kuunnellut NCAA ehdotti sääntöjensä laajentamista koskemaan yliopistojen välistä naisten urheilua, pyrkien ottamaan vuodesta 1971 Association for Intercollegiate Athletics for Womenin hallussa olleet naisten mestaruussarjat haltuunsa, huomautti tutkija Patricia Huckle 1970-luvun loppupuolella.

Osapuolten näkemykset tapahtumien kulusta poikkeavat toisistaan edelleen.

– AIAW:n johtajat ovat nykyäänkin sitä mieltä, että NCAA pyrki sementoimaan asemansa kaikesta yliopistourheilusta vastaavana tahona, toteaa Suggs kirjassaan.

– AIAW perui kaikki kilpailunsa. En voinut käsittää sitä. Ilmeisesti tällä pyrittiin todistamaan, että kaikkivoipa NCAA on tuhonnut heidän toimintansa, pohtii Byers kirjassaan kilpailevan organisaation pyrkimyksiä saavuttaa voitto oikeusteitse.

Kun säädöstä ei saatu kumottua 1970-luvulla, NCAA valitsi juuri tämän B-suunnitelman. AIAW:n kohtalona oli jäädä kakkoseksi kilpailussa isompaa ja varakkaampaa NCAA:ta vastaan. Sen taru tuli päätökseen vuonna 1983. Naisten asema ei kuitenkaan parantanut pelkästään sen takia, että NCAA:n päättäjät ja yliopistot lopulta hyväksyivät naiset osaksi yliopistourheilua.

NCAA:ssa asioista päättänyttä Byersia on kritisoitu hänen tavastaan johtaa organisaatiota.

– Minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa hänestä naisten urheilun osalta. Koen, että naisten urheilu otti kymmenen vuoden verran takapakkia, kun siitä tule osa NCAA:ta, kommentoi AIAW:n silloinen puheenjohtaja Donna Lopiano asiaa (The New York Times, 30.5.2015).

– Hän johti NCAA:n aikakauteen, jossa instituutiot etsivät heikkoja naisia, jotka eivät keikuttaisi venettä. Menetimme sukupolven naisia, jotka olivat erittäin vahvoja johtajia, tuumi Lopiano Byersin tavasta johtaa.

Byersin 1970-luvun puolivälissä antamat kommentit kuvaavat sekä tuolloista aikakautta että nykyäänkin hyvin voimissa olevaa tapaa selittää, miksi naisille ei haluta ohjata resursseja. Hänen mielestään NCAA ei ollut tasa-arvoa vastaan sen vaatiessa naisia todistamaan kiinnostuksensa ja kyvykkyytensä ennen kuin toimintaa rahoitetaan.

– Jos toiminta on menestyksekästä harrastetasolla ja se on vakiinnuttanut asemansa, siitä voi tulla virallinen yliopistourheilulaji ja sitä voidaan rahoittaa asianmukaisesti, tuumi Byers (The Washington Post, 5.1.1975).

Verratessaan naisten urheilun tilannetta miesten urheilun kehitykseen, Byersilta kuitenkin unohtui, että naisten kiinnostusta mitattaessa sitä tietenkin verrattaisiin miesten kiinnostukseen. Se vaikuttaisi vähäiseltä, sillä alkuvaiheessa urheilusta kiinnostuneita naisia olisi vähemmän kuin urheilusta kiinnostuneita miehiä nykytilanteessa.

Kaksoisstandardit

Samaa argumenttia naisten vähäisestä kiinnostuksesta urheilua kohtaan käytetään edelleen, kun päätetään naisten urheilun rahoittamisesta.

Oikeuden eteen 1990-luvulla joutunut Colgaten yliopisto vetosi siihen, että naispelaajat tulee rekrytoida julkisin varoin rahoitetuista kouluista, joita sen lähialueella oli vain yksi. Miesten joukkueesta yksikään pelaaja ei kuitenkaan täyttänyt tätä kriteeriä, vaan he olivat kaikki aiemmin pelanneet yksityiskoulujen joukkueissa tai amerikkalaisissa ja kanadalaisissa juniorijoukkueissa.

– Naiskiekkoon ei ole mitään syytä soveltaa eri standardia. Vaikka toisella asteella ei ole yhtä paljon jääkiekkoa pelaavia naisia kuin miehiä, on selvää, että kilpailukykyisen naisten edustusjoukkueen pystyy helposti rekrytoimaan Yhdysvaltojen koillisosien ja Kanadan kouluista ja joukkueista. Oikeus katsoo, että Colgaten esittämä peruste ei ole lainmukainen vaan tekosyy, linjasi liittovaltion tuomari David N. Hurd (Cook vastaan Colgaten yliopisto, 802/737, NDNY 1992).

Tuomari ei myöskään hyväksynyt väitteitä siitä, etteivät naiset ole kiinnostuneet jääkiekon pelaamisesta. Hänen oli vaikea ymmärtää, miten näin voi olla, jos yliopisto on kerta toisensa jälkeen hylännyt sen harrastejoukkueessa pelanneiden naisten hakemukset perustaa edustusjoukkue, jonka jälkeen asia on päätynyt oikeuden käsiteltäväksi.

– Nämä tiedot viittaavat siihen, ettei yliopisto alkanut tehdä muutoksia naisten mahdollisuuksia parantamiseksi omatoimisesti, vaan naisurheilijat pikemminkin hakivat muutosta aktiivisesti, kommentoi tapausta tutkinut sosiologi Cynthia Fabrizio Pelak kaksi vuosikymmentä sitten.

Tilanne oli pikemminkin päinvastainen, sillä naisten päättäväisyys nimenomaan osoitti heidän intohimoaan lajia kohtaan. Lisäksi harrastejoukkueessa pelaajia oli lähes kahden joukkueen verran.

– Minua pyydettiin pelaajaan Colgaten yliopiston joukkueessa ollessani ensimmäisen vuoden opiskelija. Mittelimme tasaväkisesti Yalen ja Northeasternin yliopiston edustusjoukkueiden kanssa, kuvaili Thayer Lavielle puolestaan asetelmaa pelaajan näkökulmasta (Sports Business Journal, 20.6.2022)

"Tässä mentaliteetti on melkein sellainen, että jos jätämme asian omaan arvoonsa, se katoaa itsestään." – Deanna D'Abbraccio

Tuomari ripitti yliopiston hallintoa itseään toteuttaviin ennustuksiin nojautumisesta. Yliopiston vastustus edustusjoukkueen perustamiselle katsottiin olleen omiaan vähentämään naiskiekkoiljoiden kiinnostusta yliopistoa kohtaan. Lisäksi naispelaajien taitotason luokittelu heikoksi katsottiin johtuvan siitä, että harrastetason joukkueelta odotettiin kilpajoukkueen tasoa.

– Tämä ei ole yllättävää. Kyseessä ei ole edustusjoukkue. Sitä ei ole rahoitettu edustusjoukkueen tavoin eikä sen pelaajisto vastaa edustusjoukkuetta, lyttäsi Hurd yliopiston näkemykset.

– Jos vaatimuksena on, että harrastejoukkue saavuttaa edustusjoukkueen tason ennen kuin siitä tehdään edustusjoukkue, se ei saavuta ikinä vaadittua tasoa, totesi Hurd epärealistisista odotuksista.

Todellisuudessa Colgaten yliopistolla oli rahaa naisten urheiluun. Pelakin vuonna 1999 haastattelema Colgaten silloinen urheilutoimenanjohtaja, Mark Murphy, totesi yliopiston olleen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että sillä oli varaa laajentaa naisurheilutoimintaa. Murphyn mukaan edustustasoisen naisten jääkiekkojoukkueen perustamiselle ei ollut aiemmin mitään syytä.

NCAA:n pitkäaikainen toiminnanjohtaja Byers pyörsi sanansa eläkepäivinään. Hänen muukansa merkittävin este naisten urheilulle oli heidän marginaalinen asemansa yliopistojen päättävissä elimissä. Jopa pienissä, aivan muuhun kuin urheiluun keskittyvissä yliopistoissa miehet harjoittelivat parhaaseen aikaan päivästä, naisten joutuessa tyytymään aikaisin aamusta tai myöhään illasta harjoitteluun. Lisäksi miesten budjetit olivat moninkertaiset.

Päättäjien muutosvastarinta

Naiset eivät tyytyneet odottelemaan muutosta päättävissä elimissä, vaan vitkuttelua protestoitiin yliopistoissa. Huomiota herättäneet protestit tekivät tehtävänsä ja tilanne korjaantui nopeasti.

Yalen naisten soutujoukkue riisuutui ilkosilleen naisten urheilusta vastaavan päättäjän, Joni Barnettin, toimistossa protestina sille, ettei yliopisto ollut järjestänyt laissa vaadittua pukukoppia naisille. Vastaavasti Brownin yliopiston naisten tennisjoukkue protestoi miesten joukkuetta pienempää virkistyskassaa näyttämällä pornoa yliopiston uimahallissa.

Myös viranomaiset noteerasivat viivyttelyn. Säädöksen toteutumista tarkasteltiin muun muassa presidentti Gerald Fordin aikana toteutetussa raportissa.

– Naisurheilijoihin kohdistuvaa syrjintää on edelleen tässä maassa. Se koskee varsinkin organisaatiotason vaikuttamista ja vallankäyttöä, pääsyä tiloihin, välineitä, taloudellisesta tukea ja harrastamiseen ja kilpailutoimintaan liittyviä mahdollisuuksia. Naisia estetään laein, säädöksin, traditioin tai vihamielisyyden turvin saamasta tasa-arvoista tai riittävää osaa urheiluun liittyvistä resursseista ja mahdollisuuksista, todetaan vuoden 1977 loppuraportissa.

"Tämä laki tuli voimaan vuonna 1972 eikä suurin osa yliopistoista edelleenkään toimi säädöksen mukaisesti." – Deanna D'Abbraccio

Päättäjien muutosvastarinta käy hyvin ilmi yliopistojen rahanjaosta miesten ja naisten urheilun tukemiseen. Alkuvaiheessa tilanteeseen ei reagoitu millään tavalla, vaikka se oli lainvastaista.

– Esimerkkejä eroista vuonna 1974: Ohion osavaltionyliopisto, 43 000 dollaria naisille ja kuusi miljoonaa dollaria miehille, Kalifornian yliopisto (Berkeley), 50 000 dollaria naisille ja 2,1 miljoonaa miehille, Etelä-Alabaman yliopisto, 8000 dollaria naisille ja 200 000 dollaria miehille, huomauttaa Huckle.

– Minulle annettu budjetti naisten urheilun pyörittämiseen ei edes riittäisi kattamaan miesten urheilun vuotuista puhelinlaskua, kommentoi Teksasin yliopiston (Austin) naisten urheilusta vastannut Lopiano senaatille vuonna 1975.

Tilanne oli huono aina 1990-luvulle saakka, kunnes raportointivastuu hankaloitti merkittävästi jatkuvia väärinkäytöksiä. Oikeuden eteen asiasta joutunut Colgaten yliopisto käytti 238 561 dollaria vuodessa miesten jääkiekkojoukkueeseen, samalla kun naiset joutuivat tyytymään 4600 dollarilla pyöritettyyn harrastejoukkueeseen.

– Teimme parhaamme sillä, mitä meillä oli. Tämä tarkoitti käytettyjä ja vanhoja varusteita, ei omaa pukuhuonetta ja jääaikoja, jotka usein alkoivat vasta iltakymmenen jälkeen — paljon miesten edustusjoukkueen, paikallisille tarkoitettujen vapaaluisteluaikojen ja harjoitusten jälkeen, muisteli pelaajista Lavielle tilannetta (Sports Business Journal, 20.6.2022).

Pelaajien näkemykset vastasivat tuomarin lausuntoja yliopiston haluttomuudesta tukea naisten jääkiekkoa rahallisesti.

– Naiskiekkoilijat ovat joutuneet hankkimaan omat varusteensa ja järjestelemään aikataulunsa ja pelimatkansa itse ilman yliopiston tukea tai hyvin vähin tuin. On hämmästyttävää, miten Colgaten yliopisto on jopa laskuttanut joukkueelta neljännesdollarin mailia kohden pakettiauton käytöstä pelimatkojen taittamiseen, hämmästeli tuomari Hurd.

– Mieskiekkoilijoita kohdellaan Colgatessa kuin prinssejä. Naiskiekkoilijoita kohdellaan lähinnä kaltoin, linjasi Hurd.

Säädös on pakottanut yliopistot tukemaan naisten urheilua, mutta olennaista on päättäjien käsitys tasa-arvoisesta kohtelusta. Tämä kiteytyy yliopistojen tapaan tarjoja hulppeammat puitteet miehille kuin naisille.

– Ensimmäisenä opiskeluvuotenani lensimme takaisin kotiin tilauslennolla sen jälkeen, kun olimme hävinneet kansallisen mestaruusottelun. Se oli ehkä siisteintä ikinä, suitsutti naiskiekkoilija Dakota Woodworth menoa Bostonin yliopistossa (San Francisco Chronicle, 23.6.2022).

– Sitten seuraavana vuonna miesten joukkue matkusti tilauslennolla jotain kolme kertaa, runkosarjan aikana, lisäsi Woodworth.

Vastaavasti Colgaten tapauksessa miesten jääkiekkojoukkue siirtyi pelaamaan uuteen halliin. Naiset saivat tyytyä aiemmin miesten käyttämään vanhaan halliin.

Kattojärjestön epäkohdat

NCAA:n tilaaman tasa-arvoraportin mukaan miesten jääkiekon lopputurnaukseen on käytetty lähes kolminkertainen määrä rahaa naisten turnaukseen verrattuna, kun kulut suhteutetaan turnauksen osallistuvien pelaajien määrään.

Naisten turnaukseen osallistuu vähemmän joukkueita kuin miesten turnaukseen, jolloin naisilla on vähemmän mahdollisuuksia päästä lopputurnaukseen. Miesten turnaukset pelataan NHL-halleissa, mutta naisten turnaukset pelataan kampuksella yliopistojen omissa halleissa, jolloin katsojamäärissä ja lipputuloissa on merkittävät erot.

Miesten turnaus saa merkittävästi enemmän mediahuomiota ja sen lähestystoiminta on naisten turnausta kattavampaa. Lisäksi NCAA delegoi enemmän henkilökuntaa miesten turnauksen järjestelyihin. NCAA:n markkinointibudjetit ovat pahasti vääristyneet: miesten turnaus 193 000 dollaria, naisten turnaus 11 000 dollaria.

John S. ja James L. Knightin säätiö ripitti säädös yhdeksää juhlistanutta NCAA:ta kesällä 2022 todeten, että sen tulisi siirtyä puheista tekoihin, kuten tasa-arvoraportissa suositellaan.

Tällä kertaa räikeimmäksi epäkohdaksi nousivat koripallon mestaruusturnausten rahalliset palkkiot. Miesten turnauksen kokonaispotti on 160 miljoonaa dollaria, joka jaetaan joukkueiden kesken niiden menestyksen perusteella. Naisten turnauksen kokonaispotti on nolla dollaria.

Syy epäkohdille löytyy siitä, että säädös yhdeksän koskee yliopistoja, eikä NCAA:ta, sillä se ei vastaanota Yhdysvaltain liittovaltion rahoitusta.

Minnesotan yliopisto on naisten yliopistokiekkoilun menestynein joukkue Wisconsinin yliopiston rinnalla. Kummankin joukkueen perustaminen oli kuitenkin pitkälti valvovan viranomaisen ansiota.

Kuva © Richard T Gagnon

Kiekkoileva keskilänsi jarruna

Säädökseen suhtauduttiin vaihtelevasti ympäri Yhdysvaltoja. Itärannikon yliopistot perustivat naisille jääkiekkojoukkueita varsin ripeästi jo 1970-luvulla ja itäinen konferenssi (ECAC) järjesti kutsuturnauksia 1980-luvun puolivälistä alkaen ja ryhtyi vastaamaan sarjatoiminnasta 1990-luvun alkupuolela. Painopiste siirtyi keskilänteen vasta 2000-luvulla, kun läntinen konferenssi (WCHA) perustettiin 1990-luvun lopulla.

Muutosvastarinta olikin erityisen vahvaa keskilännessä. Minnesotan osavaltiota pidetään perinteikkäänä kiekkoilun ykkösalueena Yhdysvalloissa, mutta suhtautuminen naisten kiekkoiluun oli ainakin tuolloin itärannikkoa huomattavasti nuivempaa.

Naisten edustusjoukkue saatettiin perustaa vain sen takia, että opiskelijoissa oli lähes sama määrä miehiä ja naisia, mutta urheilutoiminnassa miehiä oli selkeästi enemmän kuin naisia. Lisäämällä jääkiekko lajitarjontaan yliopisto pääsi sopuun valvovan viranomaisen kanssa.

"Tämä on vuosikymmeniä siitä, kun naiset pelasivat ensimmäistä kertaa ulkokaukalossa kampuksen ulkopuolella vuonna 1917." – Jerry Zgoda

Minnesotan yliopisto pyrki kaunistelemaan asiaa, esittämällä päätös tarjota naisille jääkiekkoa progressiivisena ja ajan hengen mukaisena tekona. Tosiasiassa se oli toiminut lainvastaisesti yli kaksi vuosikymmentä.

– Ideana on tarjota mahdollisuuksia, jos tarvetta ja halukkuutta löytyy. Tietysti tälle on kasvavaa tarvetta. Ei tästä ole tapeltu kynsin ja hampain. Tämä on yksinkertaisesti oikea ratkaisu tilanteeseen, taustoitti Minnesotan yliopistoa edustanut McKinley Boston syitä perustaa naisten edustusjoukkue (Star Tribune, 1.11.1995).

Minnesotan yliopiston naisten edustusjoukkueen rahoitusta tarkastellessa käy myös ilmi, että yliopisto pyrki rahoittamaan perustamaansa joukkuetta 500 000 - 625 000 dollarin budjetin lipputuloilla, sponsorituloilla ja kampuksen urheilurahastolla. Yliopiston omia yleisiä varoja siihen ei käytettäisi. Kyseessä oli siis julkisuuskuvan kohotukseen liittynyt temppu.

Toinen Yhdysvaltain yliopistokiekkoilun huipulle noussut naisten edustusjoukkue löytyy myös lännestä. Wisconsinin yliopiston naisten joukkueen toiminta alkoi vuonna 1999. Sen kulut olivat Minnesotan yliopistoa vastaavat. Joukkueen rahoituskuvioissa oli kuitenkin erikoinen järjestely, jossa osalla lipputuloista katettiin miesten joukkueen hallin vaihdosta johtuneita vuotuisia 560 000 dollarin sopimussakkoja.

Myös Wisconsinin yliopiston tapauksessa naisten jääkiekkojoukkue perustettiin sen takia, että yliopisto oli jo pitkään toiminut säädöksen vastaisesti. Yliopisto oli päätynyt säädöstä valvovan viranomaisen silmätikuksi väärinkäytösten takia. Sillä ei ollut oikeastaan muuta mahdollisuutta kuin leikata miesten toiminnasta ja kasvattaa naisten toimintaa.

Myös Minnesotan yliopisto Duluthille ja St. Cloudin yliopistolle kävi samoin. Jotta niiden toiminta saatiin säädöksen mukaiseksi, tuli niiden parantaa naisten asemaa. Tämän seurauksena näillä yliopistoilla on naisten edustusjoukkue jääkiekossa.

Yli kaksi vuosikymmentä muiden perässä

Minnesotan yliopisto nousi nopeasti naisten yliopistojääkiekon ykkösjoukkueeksi 2000-luvulla, mutta sillä kesti yli kaksi vuosikymmentä täyttää edes lain kirjain. Naiset pelasivat jääkiekkoa jo 1970-luvulla Minnesotan yliopistossa, yli 20-vuotta ennen virallisen joukkueen perustamista vuonna 1997.

Nykyään monella mittarilla menestyksekkään naisten joukkueen perustan luominen oli tuskaisen vaikeaa säädöksen voimaan tulosta huolimatta.

– Aluksi he antoivat meille 200 dollaria kypäriä varten ja sallivat meille yhden tunnin jääaikaa viikossa, totesi Minnesotan yliopiston harrastejoukkueen perustaja Sue Ring-Jarvi 1970-luvulla (The New York Times, 12.3.1978).

– Saimme lopulta yliopistolta lisää jääaikaa iltayhdentoista ja aamuyhden väliltä ja aamulla puoli seitsemän ja puoli kahdeksan välitä. Osa ei kuitenkaan jaksanut herätä aamujäille niin myöhäisten harjoitusaikojen takia, kommentoi Ring-Jarvi yliopiston suhtautumista vuonna 1974 perustettuun naisten joukkueeseen.

"Kun käyt kysymässä jääaikaa, koet olevasi kakkosluokan kansalainen" – Amy Woodcock

Voisi kuvitella, että yliopisto teki parhaansa tarjotakseen jääaikaa naisten joukkueelle. Näin ei kuitenkaan ollut, sillä jääajasta ei varsinaisesti ollut pulaa tuolloin. Joukkuetta kohdeltiin yliopiston taholta tavalla, joka on varmasti tuttu monille naiskiekon pioneereille.

– Valitimme ja kirjoitimme kirjeitä yliopiston johdolle, osavaltion lainsäätäjille ja opiskelijoiden sanomalehdelle sen jälkeen, kun saimme tietää, että parempina ajankohtina tarjolla olevaa jääaikaa vuokrattiin yliopiston ulkopuolisille joukkueille, virkkoi Ring-Jarvi yliopiston haluttomuudesta tukea heitä.

– En usko, että olisimme saaneet parempia harjoitusaikoja ilman tätä säädöstä, totesi Ring-Jarvi lainsäädännön merkityksestä tasa-arvolle naisten jääkiekossa.

Kiinnostuksen ja perinteiden puutteesta tuskin oli kyse, sillä Minnesotassa naiset ovat pelanneet jääkiekkoa aina lajin alkuvaiheista saakka.

– Sunnuntaina minnesotalaiset, ja naiset viidestä muusta osavaltiosta tai Kanadan provinssista, pelaavat yhdessä Minnesotan yliopiston riveissä ensimmäistä kertaa. Siis virallisesti, kuvaili toimittaja Jerry Zgoda historiallista hetkeä (Star Tribune, 29.10.1997).

– Tämä on vuosikymmeniä siitä, kun naiset pelasivat ensimmäistä kertaa ulkokaukalossa kampuksen ulkopuolella vuonna 1917. He pelasivat otteluita osavaltion messualueella sijaitsevalla hippodromilla, huomauttaa Zgoda.

Vaikka tilanne parani kampuksella, sen ulkopuolella samanlaiset käytännöt jatkuivat vielä vuosikymmeniä. Tämä tietenkin vaikutti jääkiekkoa pelaavien tyttöjen ja naisten määrään, sekä heidän taitotasoonsa, jota puolestaan voitiin hyödyntää argumenttina sille, ettei naisille ole sijaa yliopistokiekossa.

– Kun käyt kysymässä jääaikaa, koet olevasi kakkosluokan kansalainen, kuvaili Minnesotan yliopiston harrastejoukkueen pelaaja ja Minnesotan nais- ja tyttökiekkoliiton puheenjohtaja Amy Woodcock tilannetta 1990-luvulla (Star Tribune, 17.3.1994)

Naiset ovat joutuneet todistelemaan ansaitsevansa paikkansa yliopistourheilussa. Yksi äänekkäimmistä säädös yhdeksän puolestapuhujista on entinen tennishuippu Billie Jean King.

Kuva © Anna Moneymaker

Oikeus puuttuu peliin

Naisten asema yliopistourheilussa parani vuosi vuodelta, mutta tilanne jatkui lainvastaisena pitkään. Tasa-arvoa on vaadittu oikeusteitse vuosikymmenten ajan. Oikeusistuimet ovat syynänneet yliopistojen taipumusta lopettaa naisten joukkueita miesten joukkueita hanakammin.

Alkuvaiheessa ongelmaksi oikeustaisteluissa muodostui yliopistourheilijoiden lyhyet urat. Harvalla riitti intoa haastaa oma yliopisto oikeuteen, koska omalla urheilijan uralle voi tällöin käytännössä heittää hyvästit.

Tilanteeseen tuli oleellinen muutos 1980-luvun lopulla, kun Yhdysvaltain korkein oikeus päätti, että oppilaitokselta voi vaatia rahallista korvausta säädöksen vastaisesta toiminnasta, vaikka toiminnasta vastanneet henkilöt eivät olisi enää töissä oppilaitoksessa.

Indianan yliopistossa (Pennsylvania) opiskelleet naisurheilijat puuttuivat tilanteeseen oikeusteitse, kun yliopisto leikkasi mies- ja naisurheilun budjetteja. Tuomari Maurice B. Cohill ei epäröinyt, sillä vain 38 prosenttia yliopistoa edustaneista urheilijoista oli naisia, vaikka naisten osuus opiskelijoista oli 55 prosenttia. Lisäksi vain 21 prosenttia yliopiston stipendibudjetistä käytettiin naisiin. Nämä kaksi seikkaa puolestaan heikensivät urheilevien naisten kiinnostusta yliopistoa kohtaan.

Myös Coloradon yliopisto haastettiin oikeuteen samoista syistä. Lopputulos oli sama. Tällä kertaa oikeus korosti yliopiston velvollisuutta tehdä parhaansa korjatakseen mies- ja naisurheilijoiden määrän epäsuhta suhteessa mies- ja naisopiskelijoiden määrään.

Amerikkalaista yliopistourheilua järisyttävin tapaus nähtiin kuitenkin piskuisessa Rhode Islandin osavaltiossa. Vitkutteluun kyllästyneet Brownin yliopistossa opiskelleet naisurheilijat veivät opinahjonsa oikeuteen vuonna 1992.

Oikeustaistelu venyi kuusi vuotta kestäneeksi väännöksi. Monien muiden yliopistojen tukema Brownin yliopisto teki parhaansa välttyäkseen tuomiolta, mutta joutui taipumaan pitkän oikeusprosessin päätteeksi vuonna 1998.

– Saimme parannukset säädös yhdeksän takia ...ja se oli yksi niistä ensimmäistä hetkistä, kun tajusin, että muutoksia tehtiin, kommentoi Brownin yliopistossa kiekkoillut Katie Crowley yllättävästi tehtyjä pukuhuoneremontteja (The Heights, 23.6.2022).

Oikeus ei hyväksynyt selitykseksi sitä, että Brownin yliopistossa tilanne oli muita yliopistoja parempi. Brown hilasi naisurheilijoiden osuutta 45 prosenttiin oikeusprosessin aikana, jääden vain kuusi prosenttia tavoitellusta 51 prosentista, mutta tämä ei riittänyt.

Brownin yliopisto yritti vielä kiemurrella, vedoten naisopiskelijoiden ja lukioikäisten tyttöjen vähäisempään kiinnostukseen urheilua kohtaan, mutta päätös jäi voimaan. Tasa-arvon toteutumista tuli tarkastella suhteessa sen hetkiseen mies- ja naisopiskelijoiden määrään, ei entisten tai mahdollisesti tulevien opiskelijoiden kiinnostuksiin.

Yliopisto valitti asiasta eteenpäin, mutta valitusoikeus ei muuttanut päätöstä. Ainoa sen tekemä muutos koski yliopiston oikeutta ratkaista tasa-arvo ongelma parhaaksi katsomallaan tavalla, joko leikkaamalla miesten toiminnasta tai lisäämällä naisurheilijoiden määrää eri urheilulajeissa. Korkein oikeus ei ottanut valitusta käsiteltäväksi.

Kafkamaisia tilanteita

Vaikka naisten asema yliopistourheilussa onkin parantunut Yhdysvalloissa, pitkälti lainsäädönnön ja sen tarkemman valvonnan ansiosta, parannettavaa riittää edelleen, myös oikeusjärjestelmässä.

Tämän saivat kokea Pohjois-Dakotan yliopistojärjestelmän oikeuteen haastaneet 11 sen naisten joukkueessa pelannutta kiekkoilijaa. Yksi heistä oli viimeksi Ilvestä Naisten Liigassa edustanut Anna Kilponen.

Pelaajien vuonna 2018 nostama kanne hylättiin kesällä 2019. Tuomari Daniel Howlandin tulkinta oli, ettei yliopisto toiminut säädöksen vastaisesti.

Pohjois-Dakotan yliopisto on haastettu oikeuteen jo toistamiseen sen jälkeen, kun se poisti jääkiekon naisopiskelijoiden lajivalikoimasta.

Kuva © Pohjois-Dakotan yliopisto

Kanne otettiin uudelleen tarkasteluun loppukesästä 2021 valitustuomioistuimen oltua eri mieltä tuomarin tulkinnasta. Asiaa oli tarkasteltu liian kapeakatseisti, unohtaen kokonaisvaltaisen arvion merkityksen.

– Mielestämme on myös muita tekijöitä, joidenka valossa toiminta voidaan tämä voidaan nähdä rikkomuksena, kuten tässä tapauksessa, jossa vakiintunut laji on erityisen tärkeä kyseisessä yliopistossa ja tässä osassa maata, jossa yliopisto sijaitsee, kommentoi pelaajien edustaja kanteen hylkäämistä (The Victory Press, 20.6.2019).

Kun asiaa lopulta tarkasteltiin uudelleen, ongelmaksi muodostui se, ettei pelaajilla enää katsottu olevan riittävää sidettä entiseen opinahjoonsa.

Oikeus hylkäsi kanteen, koska aiemmin yliopistoa edustaneet pelaajat eivät hakeneet korvauksia menetyksistä, vaan lopetetun joukkueensa toiminnan jatkamista. Yliopiston oikeuteen haastaneet pelaajat eivät enää olleet edustuskelpoisia yliopistosarjassa, joten oikeus katsoi, että he eivät voi olla asianomaisina tapauksessa.

Tilanne oli pelaajien kannalta varsin kafkamainen. Mikäli oikeus olisi alusta lähtien tarkastellut säädöksen toteutumista kokonaisvaltaisesti, kuten valitustuomioistuimen mukaan sen olisi kuulunut tehdä, heidän olisi ollut mahdollista voittaa oikeusjuttu, sillä he olivat tuolloin vielä edustuskelpoisia.

Toisin sanoen oikeus päätyi hylkäämään pelaajien kanteen sen jälkeen, kun oikeus oli itse tehnyt virheen. Epäkohtana voidaan myös sitä, että lopullisen hylkäyspäätöksen teki sama tuomari, joka vastasi aiemmasta virheellisestä tuomiosta.

"Emme ole luovuttaneet asian suhteen ja tulette kuulemaan meiltä asiasta pian lisää." – Dan Siegel

Erikoiseksi tilanteen tekee se, että pelaajien olisi tullut pidättäytyä yliopistokiekkoilusta oikeusprosessin ajaksi, jotta heidän kanteensa olisi otettu oikeuden käsittelyyn protokollan mukaisesti.

Tämä on pelaajien kannalta mahdotonta, sillä pelaaja ei voi jättää kausia väliin. NCAA:n sääntöjen mukaan yliopistoon hyväksytty opiskelija voi osallistua neljän lukuvuoden aikana, korkeintaan viisi vuotta siitä, kun opinnot on aloitettu. Opintojen keskeyttämistä ei voi myöskään pitää suositeltavana.

Käytännössä pelaajien mahdollisuus hakea oikeutta tilanteeseen vanheni, koska oikeusprosessi kesti liian kauan. Pelaajat olivat valitustuomioistuimen mielestä mahdollisesti oikeassa, mutta tapausta ei voitu uudelleen käsitellä samalla tavalla, samoin perustein, koska syyttävän osapuolen oikeus kanteeseen katsottiin olevan rauennut.

Pohjois-Dakotan yliopiston edustajat myhäilivät tyytyväisenä oikeuden lopullista päätöstä, ottamatta kuitenkaan mitään kantaa siihen toimiko oikeus aiemmin väärin, kuten valitustuomioistuimen päätöksestä voi päätellä.

– Viimeisin päätös ei yllättänyt meitä. Luotamme edelleen siihen, että Pohjois-Dakotan yliopiston päätös hyväksytään jatkossakin oikeudessa, mikäli sellaiseen on aihetta. Asian ydin on se, että nämä toimet olivat lainmukaisia ja ne tehtiin yliopiston parhaan taloudellisen edun mukaisesti, totesi yliopiston edustaja David Dodds (Grand Forks Herald, 28.12.2021).

"Luotamme edelleen siihen, että Pohjois-Dakotan yliopiston päätös hyväksytään jatkossakin oikeudessa" – David Dodds.

Yliopiston edustajien juhlinta saattoi kuitenkin olla ennenaikaista, sillä yliopistojärjestelmä haastettiin uudelleen oikeuteen kesällä 2022. Tällä kertaa kannetta eivät nostaneet entiset monista Yhdysvaltain osavaltioista ja ulkomailta kotoisin olevat pelaajat, vaan paikalliset Pohjois-Dakotasta olevat edustuskelpoiset lukiosta valmistuneet pelaajat.

– Emme ole luovuttaneet asian suhteen ja tulette kuulemaan meiltä asiasta pian lisää, totesi entisiä yliopistokiekkoilijoita oikeudessa edustanut Siegel (Grand Forks Herald, 28.12.2021).

Uudessa kanteessa pelaajia edustaa sama taho, joten on syytä olettaa, että entiset pelaajat vetäytyivät oikeustoimista heitä edustaneen tahon suosituksesta. Uusi kanne on aiemman kaltainen, mutta sen voi nähdä olevan jopa aiempaa vahvemmilla, sillä nykyiset pelaajat ovat edustuskelpoisuuden lisäksi paikallisia pelaajia.

– Pohjois-Dakotan yliopisto on kiekkoilusta tunnettu opinahjo. Ihmiset pitävät sitä sellaisena ja jääkiekko on alueen ykköslaji. Alueen nuoret pelaajat kasvavat siinä toivossa, että pääsemät edustamaan yliopistoa, virkkoi Siegel (The Forum of Fargo-Moorhead, 22.6.2022).

Paikallisuus on säädöksen tulkinnan merkittävä asia, sillä yliopistojen tulee tarjota opiskelijoilleen heitä kiinnostavia urheilulajeja. Yliopisto ei siis voi tällä kertaa vedota siihen, ettei osavaltiosta yliopistoon tulevilla naisilla ole kiinnostusta lajia kohtaan.

Yksi tapa parantaa naisten asemaa on lisätä heidän osuutta päättäjien joukossa. Yhdysvaltojen yliopistourheilussa naispäättäjiä on vain vähän.

Kuva © Anna Moneymaker

Vastustuksesta hitaaseen muutokseen

Naisten yhteiskunnallisen aseman parantuessa naisopiskelijoiden määrä yliopistoissa on kasvanut, mikä on puolestaan pakottanut yliopistot investoimaan naisten urheiluun. Kehitys on tietenkin tapahtunut aiemman miehiä yksipuolisesti suosineen järjestelmän kustannuksella, mikä ei ole miellyttänyt yliopistoja ja kattojärjestön päättäjiä.

Jääkiekossa säädös johti naisten pelaaja- ja joukkuemäärien räjähdysmäiseen kasvuun. Kaudella 1972–1973 Yhdysvalloissa oli 31 naisten joukkuetta. Kaudella 1975–1976 joukkueita oli jo 131.

– Säädös on tuonut stipendirahaa ja se on otettu hyvin vastaan, totesi Yhdysvaltain jääkiekkoliiton edustaja Thomas Osenton säädöksen tultua voimaan (The New York Times, 12.3.1978).

– Ovi on todella aukeamassa, tiivisti asian puolestaan Yhdysvaltain jääkiekkoliiton naiskiekkoilun kansallinen koordinaattori Carl Gray (The New York Times, 12.3.1978).

Vaikka yliopistot ja NCAA ovat joutuneet hyväksymään oikeuden päätökset, niiden edustajat jatkoivat kampanjointiaan säädöksen kumoamiseksi tai sen tulkinnan muuttamiseksi. Yliopistoissa asian korjaamiseksi tehtiin verrattaen vähän yli kahden vuosikymmenen aikana.

NCAA kartoitti tilannetta 1990-luvun puolivälissä. Sen raportin mukaan ainoastaan yksi sen jäsenyliopistoista täytti säädöksen kriteerit. 646 jäsenyliopistosta 645 toimi säädöksen vastaisesti.

– Tämä on erittäin mielenkiintoista. Vuosi on 1995. Tämä laki tuli voimaan vuonna 1972 eikä suurin osa yliopistoista edelleenkään toimi säädöksen mukaisesti. Tässä mentaliteetti on melkein sellainen, että jos jätämme asian omaan arvoonsa, se katoaa itsestään, kommentoi asiaa Wisconsin-Milwaukeen yliopistossa säädöksen noudattamisesta vastaava Deanna D'Abbraccio (Milwaukee Journal Sentinel, 14.7.1995).

1990-luku olikin merkittävä vuosikymmen säädöksen kannalta. NCAA:n keräämän aineiston perusteella voidaan todeta, etteivät yliopistot tehneet riittävästi asian korjaamiseksi. Tämä puolestaan lisäsi valvovalle viranomaiselle lähettyjä valitusten määrää ja viranomaisten puuttumista asiaan.

Tilanne on parantunut huomattavasti tällä vuosituhannella, ainakin mikäli NCAA:n omiin raportteihin on luottaminen. Vuonna 2022 julkaistun raportin mukaan miehet ovat edelleen naisia edellä lähes kaikilla osa-alueilla.

Tilastoja tarkastellessa on syytä ottaa huomioon, että osa kuluista jyvitetään yhteiskäytön alle, esimerkiksi tilakulujen osalta. Tämä saattaa osin vääristää asioita.

Pääsarjatasolla eli NCAA:n ykkösdivisioonassa tilanne on tasoittunut varsinkin osallistumismahdollisuuksien osalta, mutta kulujen osalta naiset ovat miehiä selvästi heikommassa asemassa kaikissa muissa kategorioissa paitsi stipendeissä. Tämä selittyy sillä, että pääsarjatasolla käytännössä kaikki urheilevat opiskelijat saavat stipendin.

Pääsarjatason tilastoja tarkastellessa pitää kuitenkin ottaa huomioon, että amerikkalaisen jalkapallon vaikutus. Tilanne on tasa-arvoisempi, kun tarkastellaan vain niitä yliopistoja, joissa lajia ei pelata.

Kuten taulukosta voi havaita, naisten ja miesten välinen tasa-arvo on huomattavasti parempi niissä yliopistoissa, joissa ei pelata amerikkalaista jalkapalloa. Naiset ovat menneet jopa miesten ohi stipendeissä näissä yliopistoissa.

Tilanne on tasa-arvoisempi rekrytoinnin ja valmentajien palkkauksen osalta, joskin yliopistoilla on taipumus tarjota miesten valmentajille naisten valmentajia enemmän palkkaa.

Esimerkiksi Minnesotan yliopisto Duluthin naisten jääkiekkojoukkueen päävalmentaja Shannon Millerin raportoitu 215 000 dollarin kausipalkka oli liikaa yliopistolle kauden 2014–2015 päätteeksi. Edelleen miesten jääkiekkojoukkueen päävalmentajana toimivan Scott Sandelinin 265 000 dollarin kausipalkka oli kuitenkin hyväksyttävissä.

– Shannonin sopimusta koskeva päätös oli äärimmäisen vaikea ja taloudellisin perustein tehty. Valitettavasti Minnesota Duluthin yliopiston urheilujaos ei ole siinä asemassa, että se pystyisi ylläpitämään naisten jääkiekkojoukkueen valmennuksen palkkoja nykyisellä tasaolla, ilmoitti urheilutoimenjohtaja Scott Berlo yliopiston tiedotteessa.

– Se tapa, miten asiaa lähestyttiin oli täysi vitsi. En sanoisi sitä lapselliseksi, mutta ei se kovin aikuismaistakaan ole. Olen erittäin pettynyt siihen, miten [Berlo] hoiti tämän ja miten valmentaja ei saa uutta sopimusta, vaikka hänellä on viisi kansallista mestaruutta ja hän on voittanut 12 viimeisestä 13 ottelusta, ihmetteli joukkueen pelaajista Jenna McPartland (Duluth News Tribune, 16.12.2014).

Miller vastasi päätökseen viemällä asia oikeuteen, jossa häntä edusti vastaavien tapausten hoidossa meritoitunut Siegel. Säästötoimenpiteet naiskiekkoilusta kävivät lopulta kalliiksi yliopistolle, joka päätyi sovittelemaan asian pitkän oikeusprosessin aikana.

Yliopisto suostui maksamaan Millerille paikallisten lähteiden mukaan 4,53 miljoonaa dollaria, josta 2,43 miljoonaa meni oikeudenkäyntikuluihin. Toisin sanoen yliopisto olisi voinut pitää Millerin palkkalistoillaan kymmenen kauden ajan hänelle maksetulla 2,1 miljoonan dollarilla.

Raportissa korostetaankin amerikkalaisen jalkapallon ja osin myös koripallon merkitystä amerikkalaisissa pääsarjatason yliopistoissa. Miesten kuluissa amerikkalainen jalkapallo lohkaisee 53% ja koripallo 22% kokonaiskuluista.

Miesten ja naisten jääkiekkoa pelataan myös alemmalla kolmosdivisioonatasolla, joten myös sitä on mielenkiintoista tarkastella tilastojen valossa.

Vaikka miehet ovat kaikilla osa-alueilla naisia edellä, rahan käyttö on alemmalla tasolla maltillisempaa ja se näkyy tilastoissa. Stipendien kohdalla ei ole virhettä tilastoissa, vaan kolmosdivisioonassa ei urheilijastipendejä ole tarjolla opiskelijoille. Opiskelu onkin tällöin omakustanteista.

Valmennuksen kulujen osalta on myös mainittava se, että nykyisellään suurin osa naisia valmentavista on miehiä. Raportin mukaan säädöksen tullessa voimaan vuonna 1972 yli 90% naisten lajien päävalmentajista oli naisia. 1980-luvun loppuun mennessä naisten lajien päävalmentajista jo yli puolet oli miehiä. Vuonna 2020 vain 41,3% naisten lajien päävalmentajista oli naisia. Miesten lajeissa päävalmentajista naisia oli vuonna 2020 vain 5,8%.

Apuvalmentajien osalta nykytilanne on naisten lajeissa tasainen. Vuonna 2020 heistä 49,9% oli miehiä ja 50,1% naisia. Miesten lajeissä naisia oli apuvalmentajina samana vuonna vain 10,7%.

Tilastoja tarkastellessa pitää ottaa huomioon, että yliopistot ovat saattaneet harrastaa luovaa kirjanpitoa. Yliopistot ovat hakeneet säästöjä muun muassa naisten valmennuksessa palkkaamalla yhden henkilön valmentamaan kahta lajia.

– Olimme epädullisessa asemassa kilpailullisesti. Aloitimme kiekkokauden, samalla kun valmentajamme toimi edelleen jalkapallon parissa, kommentoi 2000-luvun alussa kolmosdivisioonassa kiekkoillut Heather DeVito Colby Collegen tapaa säästää naisten toiminnassa (Portland Press Herald, 3.4.2022).

Raportin mukaan sama trendi näkyy yliopistojen naisurheilun toiminnanjohtajissa. Säädöksen tultua voimaan heistä naisia oli yli 90%. 1980-luvulla naisten osuus putosi noin 20% tietämille, jonka jälkeen merkittävää muutosta ei ole tapahtunut.

Kokonaisuudessaan naispäättäjien osuus yliopistojen urheilutoiminnassa on samaa luokkaa. Osuus on kasvanut vuosikymmenten mittaan, mutta tällä hetkellä se on vain 23,9%.

Tilastoista käy myös ilmi, että suurin osa naispäättäjistä toimii yliopistoissa, joiden urheilijat kilpailevat alemmilla tasoilla. 14,7% ykkösdivisioonan päättäjistä, 21,8% kakkosdivisioona päättäjistä ja 32,6% kolmosdivisioona päättäjistä on naisia. Naiset ovatkin merkittävämmässä roolissa alemmissa päättävissä tehtävissä, sarjatasosta riippumatta, mutteivat keskeisissä päättävissä asemissa.

Mitäs tästä voi oppia?

Mitä hyötyä säädöksestä on ollut? Onko tästä kenties jotain opittavaa myös Yhdysvaltojen ulkopuolella?

On selvää, että naisten asema on parantunut amerikkalaisissa yliopistoissa, myös urheilussa, vaikkei lainsäädäntöä ollut alunperin tarkoitettu ratkomaan tasa-arvo-ongelmia urheilussa. On myös selvää, että vastaava lähestymistapa voisi toimia muuallakin, vaikkei sitä voikaan sellaisenaan soveltaa esimerkiksi Suomeen, sillä urheilu ei ole Yhdysvaltain tavoin kytkeytynyt suomalaiseen koulutusjärjestelmään.

Säädöksen nerokkuus on sen kolmijakoisessa lähestymistavassa tasa-arvon toteutumiseen. Ei ole riittävää, että kaikki saavat osansa vallitsevan jakauman perusteella. Samalla pitää ottaa huomioon, että tekee parhaansa tasa-arvon toteutumiselle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aliedustettua ryhmää eli tyttöjä ja naisia tulee rekrytoida toimintaan ja heidän toimintaansa tulee rahoittaa.

Lisäksi säädös koskee kaikkea rahankäyttöä, ei pelkästään korvamerkittyä valtion tarjoamaa osuutta. Toisin sanoen myös oma raha, myös sponsoriraha, täytyy käyttää tasa-arvoisesti, mikäli käyt valtion kirstulla. Tällä taataan se, ettei tasa-arvo ole valtion rahoittama erillinen saareke, jolla voidaan osoittaa oman tasa-arvokiintiön täyttyminen.

Asetelmaa voi pitää ankarana, mutta toisaalta kukaan ei pakota yksityistä tahoa ottamaan julkista rahaa vastaan. Jos otat sitä vastaan, joudut sitoutumaan julkisen rahoittajan asettamiin periaatteisiin. Jos et halua sitoutua, ei tarvitse ottaa julkista rahaa vastaan. Yksinkertaista.

Säädös ei toiminut halutulla tavalla Yhdysvalloissa ennen kuin lainsäädäntöön lisättiin raportointivelvollisuus. Toiminnan läpinäkyvyys estää sen, että toimintaa jatketaan vanhalla mallilla, lupaillen parannuksia tilanteeseen pitkällä aikavälillä.

Sanktiot ovat myös tuntuvat. Ne eivät koostu nuhteluista ja mitättömistä sakoista, vaan kaiken saadun tuen menettämisestä. Tällöin tahot tekevät parhaansa asian eteen ja epäkohtien korjaamiseksi.

Lyhyesti sanottuna säädöksen nerokkuus kiteytyy siihen, että tasa-arvo on lähtökohta kaikille valtion avustuksille, ei erillinen kehityskohde. Tämä takaa sen, että asia otetaan vakavasti, merkittävien menetysten uhalla.

"Tällaisissa olosuhteissa ... voisi aina vedota rahan puutteeseen estääkseen tasa-arvon toteutumisen, sillä pitkään toiminnassa olleen miesten joukkuetta vastaavan naisten joukkueen perustamiseen menee rahaa." – David N. Hurd

Suomessa valtion raha kiertää pääasiassa lajiliittojen kautta. Suomessa jääkiekkoliitto saa valtiolta yleisavustusta noin 1,5 miljoonaa euroa vuodessa, sen kokonaisbudjetin ollessa nykyisellään noin 20 miljoonaa euroa vuodessa.

Jos amerikkalaista mallia sovellettaisiin siihen, tulisi sen sitoutua jääkiekon tasa-arvoistamiseen ei pelkästään 1,5 miljoonan avustuksen osalta, vaan koko 20 miljoonan osalta. Sillä olisi myös raportointivelvollisuus. Laiminlyönneistä se voisi menettää yleisavustuksensa, sekä kaikki muut valtion sille antamat muut avustukset ja sen lisäksi sitä saattaisi koskea avustusten takaisinmaksuvelvoite.

Vastaavanlainen järjestely koskisi myös Suomen olympiakomiteaa, joka saa noin 6,5 miljoonaa euroa valtiolta yleisavustuksena, sen budjetin ollessa noin 10 miljoonaa euroa vuodessa.

Lisäksi se kytkeytyisi kaikkeen muuhun liikuntaan ja urheiluun liittyvään toimintaan, kuten urheilupaikkojen rakentamiseen, mikäli ne saavat avustusta julkisista varoista.