Anaheim Ducks: Teemu Selänne
Teemu Selänne oli jo täysin varautunut muuttamaan etelään, sillä alkuvuodesta 1996 Winnipeg Jetsin joukkueen siirtyminen Phoenixiin oli jo varmistunut. Ennen sitä nähtiin kuitenkin shokeeraava siirto, kun Jets kauppasi tähtipelaajansa Anaheim Mighty Ducksiin. Kaliforniasta tulikin sittemmin Selänteelle koti. Kemia ketjukaveri Paul Kariyan kanssa löytyi nopeasti, ja heistä tulikin yksi NHL:n pelätyimmistä kaksikoista 1990-luvun lopulla.
Selänne kaupattiin keväällä 2001 San Jose Sharksiin, mutta neljä vuotta myöhemmin uran ollessa laskusuunnassa, isosta polvileikkauksesta toipunut Selänne palasi Anaheimiin. Ensimmäinen kausi toi paluun huipulle, kun pisteitä kertyi 90. Seuraavalla kaudella Mighty-etuliitteen pois jättänyt joukkue oli NHL:n mestarisuosikkeja, eikä pettänyt odotuksia, vaan Selänteen ura sai kruununsa Stanley Cupin myötä.
Selänne pohti pitkään uransa jatkoa, mutta palasi lopulta kaukaloihin seuraavan vuoden helmikuussa. Tahti ei hyytynyt vielä vuosiin, vaikka uran jatkumisella spekuloimisesta saatiinkin jokavuotinen perinne. Lopulta ura kesti aina vuoteen 2014 asti, jolloin Selänne jätti NHL-kaukalot. Seuraavan vuoden tammikuussa hän sai kunnian olla ensimmäinen pelaaja, jonka pelinumeron Ducks jäädytti.
Selänteen arvostus Anaheimissa on edelleen korkealla, eikä häntä tulla unohtamaan kaupungissa koskaan.
Arizona Coyotes: Teppo Numminen
Coyotesin vuosista Winnipegissä Teemu Selänteeltä muistetaan 76 maalin ja 132 pisteen tulokaskausi, mutta runsaat palvelusvuodet nostavat Teppo Nummisen arvostuksessa edelle. Numminen pelasi Jetsissä kahdeksan kautta, ja organisaation siirryttyä Phoenixiin seitsemän vuotta lisää. Loppuaikoina suomalaispuolustaja oli joukkueen kapteeni.
Numminen oli varma puolustaja, muttei juuri koskaan päässyt nauttimaan isoista otsikoista, eikä joukkueen menestyskään sitä tarjonnut, sillä hänen aikanaan joukkue ei päässyt kertaakaan pudotuspelien ensimmäistä kierrosta pidemmälle.
Vuodet Coyotes-organisaatiossa päättyivät, kun tuolloin 35-vuotias Numminen kaupattiin kesällä 2003 Dallas Starsiin. Kaikkiaan hän pelasi Jetsissä ja Coyotesissa yhteensä 1 098 ottelua, joissa kertyi 534 tehopistettä.
Calgary Flames: Miikka Kiprusoff
Miikka Kiprusoff oli joutunut San Jose Sharksissa sivuraiteelle syksyllä 2003, kun vapauttava kauppa tapahtui. Flames joutui maksamaan maalivahdista kakkoskierroksen varausvuoron, mikä oli jälkikäteen ajatellen pieni hinta. Kauppa oli sikäli hyvä myös Sharksille, että varausvuoro käytettiin edelleen joukkueen takalinjoilla pelaavaan Marc-Édouard Vlasiciin.
Kiprusoff oli vahva tekijä siihen, että Flamesin suunta kääntyi, ja kausi huipentui aina Stanley Cup -finaaleihin asti. Tampa Bay Lightning oli kuitenkin seitsemännessä ottelussa parempi. Työsulku vei seuraavan kauden, mutta siitä eteenpäin Kiprusoff torjui vähintään 70 ottelussa seitsemän kautta putkeen. Joukkue ympärillä kuitenkin heikkeni, eikä vuoden 2004 menestyskevät enää toistunut pudotuspeleissä. Vuonna 2006 Kiprusoff voitti kuitenkin parhaan maalivahdin Vezina Trophyn ensimmäisenä suomalaisena.
Etupainotteisella sopimuksella pelannut Kiprusoff jätti kaukalot kesällä 2013, vuosi ennen sopimuksen päättymistä. Sen jälkeen hän onkin pysynyt pitkälti pois parrasvaloista.
Chicago Blackhawks: Tuomo Ruutu
Blackhawksin historia ei vilise suomalaisia, ja vain kolme pelaajaa on rikkonut sadan ottelun rajapyykin. Tuomo Ruutu oli joukkueen ykkösvaraus kesällä 2001, ja NHL-ura pääsi vauhtiin kaksi vuotta myöhemmin. Tulokaskausi oli nousujohteinen ja toi 44 tehopistettä.
Uraa vaivasivat kuitenkin loukkaantumiset, ja työsulkukaudella Ruutu ei pelannut seurajoukkueessa. Seuraavalla kaudella ottelumääräksi jäi 15. Ruutu jatkoi Blackhawksissa kevääseen 2008 asti, jolloin hänet kaupattiin Carolina Hurricanesiin vaihdossa Andrew Laddiin. Otteluita intiaanipaidassa kertyi 228 ja tehopisteitä 108, ja molemmat riittävät suomalaispelaajien vertailussa ykkössijaan.
Colorado Avalanche: Mikko Rantanen
Colorado Avalanchella oli vuoden 2015 varaustilaisuudessa kymmenes vuoro. Valinta kohdistui Mikko Rantaseen, eikä sitä valintaa ole tarvinnut katua. Ura Pohjois-Amerikassa alkoi heti seuraavana syksynä, ja ensimmäisellä kaudellaan hän oli jakamassa AHL:n vuoden tulokkaan palkintoa.
Läpimurto vakiokokoonpanoon tapahtui kaudella 2016−17, ja huipulle Rantanen nousi seuraavalla kaudella, jolloin pistemäärä oli 84. Kaudella 2018−19 Rantanen oli pitkään jopa NHL:n pistepörssin kärjessä, mutta tahti hiipui hieman, ja lopulta loukkaantuminenkin esti maagisen sadan pisteen rajapyykin rikkoutumisen.
Nyt keskeytyneelläkin kaudella Rantanen oli pitemmän aikaa sivussa peleistä, mutta terveenä pysyessään hänestä on iloa Avalanchelle vielä vuosiksi eteenpäin.
Dallas Stars: Jere Lehtinen
Jere Lehtisen NHL-uran alku ei ollut helppo. Ensimmäisen puolikkaan kauden aikana maaleja syntyi vain yksi, ja hän teki myös yhden ottelun visiitin farmiliigan puolelle. Vähistä tehoista huolimatta joukkuepeli vakuutti niin vahvasti, että paikka NHL-miehistössä vakiintui jo tulokaskaudella. Tehoja alkoi tulla helmikuusta eteenpäin.
Lehtisen uran alkuvuosina Stars oli kovassa nosteessa, ja kaudella 1998−99 joukkue olikin NHL:n paras niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissä. Lehtinen syötti Brett Hullin paljon porua herättäneen mestaruusmaalin, ja kauden jälkeen hänelle ojennettiin myös parhaan puolustavan hyökkääjän Frank J. Selke Trophy. Tunnustus oli jo uran toinen, sillä hän oli saanut vastaavan kunnian myös vuotta aiemmin.
Seuraavan kauden pilasi loukkaantuminen, mutta kausi päättyi jälleen Stanley Cup -finaaleihin, joskin tällä kertaa tappioon New Jersey Devilsille. Lehtinen pysyi uskollisena organisaatiolle, ja tehopisteet pyörivät 50 pisteen molemmin puolin. Kolmas Selke Trophy tuli palkintokaappiin vuonna 2003, ja ura jatkui aina kevääseen 2010. Stars kunnioitti Lehtistä jäädyttämällä hänen pelinumeronsa 26 vuonna 2017.
Edmonton Oilers: Jari Kurri
Eurooppalaispelaajien tarkkailu ei ollut vielä huipussaan, kun Edmonton Oilers varasi Jari Kurrin neljännellä kierroksella vuonna 1980. Kurri lähti välittömästi NHL-jäille, ja jo ensimmäisellä kaudella hän oli piste per ottelu -tahdissa.
Kurrista tuli Wayne Gretzkyn ketjun laitahyökkääjä, joka hallitsi niin maalinteon kuin myös puolustuspelin. Oilersista tuli 1980-luvun jälkimmäisen puoliskon hallitsija NHL:ssä. Kurrin kymmenen vuoden jakso toi viisi Stanley Cupia, joista Kurrin kannalta makeimpana voi pitää vuotta 1990, jolloin mestaruus irtosi ilman Gretzkyä.
Kurri jätti Oilersin kevään 1990 mestaruuden jälkeen, mutta Oilers omisti hänen oikeutensa, eikä halunnut kaupata häntä muualle. Näin Kurri vietti yhden kauden Italiassa ennen paluuta NHL:ään. Oilers kauppasi Kurrin Philadelphia Flyersiin, josta suunta jatkui jälleen Gretzkyn rinnalle Los Angelesiin.
Los Angeles Kings: Jari Kurri
Kurri saa kunnian parhaasta suomalaispelaajasta myös Kingsin paidassa, jossa hän pelasi syksystä 1991 aina kevääseen 1996 ennen kuin joukkuettaan nuorentanut Kings kauppasi hänet New York Rangersiin.
Kings-vuosien huippuhetkeksi voi nostaa kauden 1992−93, jolloin joukkue eteni Stanley Cup -finaaleihin, joissa Montreal Canadiens oli kuitenkin parempi. Kauden aikana Kurri tuli pelanneeksi paljon myös keskushyökkääjänä, kun Gretzky kärsi selkävaivoista ja oli sivussa lähes puolet peleistä. Kauteen mahtui myös 500 maalin rajapyykin ylitys.
Minnesota Wild: Mikko Koivu
Mikko Koivun tultua varausikään suurella jännityksellä odotettiin, päätyisikö hän samaan seuraan isoveljensä Sakun kanssa. Minnesota Wild nappasi kuitenkin nuoremman Koivun kuudentena − Canadiens oli vuorossa seitsemäntenä. Koivu kehittyi rauhallisesti Suomessa, ja NHL-sopimuskin syntyi vasta kolme vuotta myöhemmin. Ensimmäinen kausi Pohjois-Amerikassa sujui kokonaisuudessaan AHL:ssä, osittain myös NHL:n työsulun takia.
Koivu valloitti pelipaikan seuraavalla kaudella ja on pitänyt asemansa siitä asti. Alkuvuodet Wildin kapteenin titteli oli kiertävä, mutta kaudella 2009−10 Koivusta tehtiin seurahistorian ensimmäinen vakituinen kapteeni. Suuri menestys joukkueena on karttanut Wildia, sillä Koivun aikakaudella joukkue on parhaimmillaan nähty pudotuspelien toisella kierroksella.
Tuhannen ottelun rajapyykki rikkoutui tällä kaudella. Yli 700 tehopistettä tehneen seuraikonin ura on lähellä päätöstään, ja varsin pian uran jälkeen voi odottaa pelinumeron löytyvän Wildin kotiareenan katosta.
Nashville Predators: Pekka Rinne
Nashville Predators tuskin osasi odottaa, millaisen maalivahdin saivatkaan, kun Pekka Rinne tarttui haaviin kahdeksannella kierroksella vuonna 2004. Rinne vakiinnutti paikkansa NHL-miehistössä kaudella 2008−09 ja nousi nopeasti Predatorsin ykkösvahdiksi.
Kaudella 2010−11 Rinne oli koko NHL:n maalivahdeista toiseksi paras ja senkin jälkeen pitkään kärkikastia, ennen kuin ensimmäinen Vezina Trophy tuli palkintokaappiin kesällä 2018, jolloin Predators oli NHL:n runkosarjan paras joukkue. Vuotta aiemmin Predators oli ollut Stanley Cup -finaaleissa, kun Pittsburgh Penguins eteni toiseen peräkkäiseen mestaruuteensa.
Tällä kaudella Juuse Saros pelasi ennen kauden keskeytystä enemmän otteluita kuin Rinne, mutta kauteen mahtui silti yksi uran huippuhetkistä, kun Rinne onnistui maalinteossa Chicago Blackhawksia vastaan.
St. Louis Blues: Jori Lehterä
Jori Lehterä teki NHL-sopimuksen heti sen jälkeen, kun oli voittanut ylivoimaiseen tyyliin SM-liigan pistepörssin keväällä 2010. Sopimus oli kuitenkin osittain työehtosopimuksen aiheuttamaa kikkailua pelaajaoikeuksien säilymisestä, sillä tarkoituksena oli kuitenkin kehittyä NHL-tason pelaajaksi KHL:n kautta.
Ensimmäiset ottelut St. Louis Bluesissa Lehterä pelasi vasta 26-vuotiaana syksyllä 2014. Ensimmäinen kausi olikin tehokas 44 pisteen myötä, ja kauteen mahtui myös yksi hattutemppu. Trendi oli kuitenkin laskeva, ja toisesta, 4,7 miljoonan dollarin arvoisesta sopimuksesta tuli jo rasite seuralle.
Lehterä joutuikin sen myötä kaupatuksi Flyersiin, jossa NHL-ura ei enää lähtenyt nousuun.
San Jose Sharks: Antti Niemi
Antti Niemi oli voittanut Stanley Cupin Chicago Blackhawksissa vuonna 2010 ykkösvahtina, mutta mestaruus perustui enemmän vahvaan hyökkäyspeliin. Näin Blackhawks jätti välimiehen antaman sopimuksen tarjoamatta, ja Sharks palkkasi Niemen toisen suomalaisen, Antero Niittymäen, aisapariksi.
Niemi oli Sharksin ykkösvahtina viisi kautta, joista parhaimmalla kaudella 2012−13 hän oli NHL:n eniten voittoja kerännyt veräjänvartija ja Vezina-äänestyksen kolmas. Keväällä 2011 hän oli ollut Sharksin kanssa konferenssifinaaleissa. Kauden 2014−15 päätyttyä pettymykseen ja pudotuspeleistä putoamiseen Niemen matka jatkui muualle, tässä tapauksessa Dallasiin. NHL-ura jatkui vielä neljän kauden ajan useammassa seurassa.
Vancouver Canucks: Jyrki Lumme
Monelta 1990-luvulla NHL:ää seuraamaan alkaneelta voi unohtua, että Jyrki Lumpeen NHL-ura käynnistyi Montreal Canadiensissa. Keväällä 1990, toisella Pohjois-Amerikan kaudellaan, hänet kuitenkin kaupattiin Vancouveriin, jossa hän teki todellisen läpimurron.
Lumme oli Canucksin kärkipakkeja aina kevääseen 1998 asti, jolloin hän nosti kytkintä ja siirtyi Coyotesiin. Lumme oli tuolloin seurahistorian kaikkien aikojen tehokkain puolustaja, ja sen jälkeen hänestä ovat tulleet ohi ruotsalaiset Alexander Edler sekä Mattias Öhlund.
Kiekkoilun himoituimmasta palkinnosta Stanley Cupista Lumme taisteli vuonna 1994. New York Rangers oli kuitenkin seitsemännessä ottelussa voitokas ottelusarjassa, jota monet pitävät NHL-historian parhaana finaalisarjana.
Vegas Golden Knights: Erik Haula
Kolmen kauden aikana vain yksi suomalainen on pukenut Golden Knightsin paidan päälleen NHL-ottelussa, sillä muiden sopimuspelaajien Teemu Pulkkisen ja Marcus Kallionkielen kaudet ovat sujuneet farmi- tai junioriotteluiden parissa.
Erik Haulaa ei voi kuitenkaan pitää tyhjänpäiväisenä valintana, sillä hän teki ensimmäisellä kaudellaan Golden Knightsissa 55 pistettä, mikä on ylivoimaisesti hänen NHL-uransa paras saldo. Kausi Las Vegasissa oli ikimuistoinen ja huipentui tulokasjoukkueen etenemiseen Stanley Cup -finaaliin, jossa Washington Capitals päätti tuhkimotarinan viidessä ottelussa.
Haulan pudotuspeleistä muistetaan erityisesti toisessa jatkoerässä tehty voittomaali avauskierroksen sarjassa Los Angeles Kingsiä vastaan. Toinen kausi Golden Knightsissa päättyi loukkaantumiseen jo varhain, ja seuraavana kesänä edessä oli kauppa Carolina Hurricanesiin, kun Golden Knights tarvitsi tilaa palkkakattonsa alle.
Winnipeg Jets: Patrik Laine
Vuonna 2016 arvottiin ensimmäisen kerran NHL:n varaustilaisuuden kolme ensimmäistä vuoroa. Winnipeg Jets olikin arvonnan suurin nousija, sillä edellisen kauden kuudenneksi huonoin joukkue sai kakkosvuoron varaustilaisuuteen. Valinta kohdistui odotetusti Patrik Laineeseen, jonka viimeinen kausi Euroopassa oli tuonut miesten MM-hopeaa, nuorten MM-kultaa, Suomen mestaruuden sekä lukuisia henkilökohtaisia palkintoja.
Laine siirtyi välittömästi NHL-jäille, ja maaleja syntyi heti kauden alusta hyvään tahtiin. Tulokaskauden kokonaissaldo oli 36 maalia ja 64 pistettä. Ensimmäinen hattutemppukin nähtiin jo lokakuussa, sopivasti ensimmäisessä NHL-kohtaamisessa saman varaustilaisuuden ykkösen Auston Matthewsin edustamaa Toronto Maple Leafsia vastaan. Parhaan tulokkaan Calder Trophy meni kauden jälkeen kuitenkin Matthewsin palkintokaappiin.
Toisella kaudellaan Laine paransi maalimääräänsä, ja joukkueen kausikin oli mainio jatkuen aina konferenssifinaaliin asti. Kolmas kausi sisälsi yhden mainion kuukauden, jonka aikana syntyi kolme hattutemppua, mukaan luettuna ikimuistoinen viiden maalin ottelu St. Louis Bluesia vastaan. Muuten meno oli vaisumpaa, mutta nyt keskeytyneellä kaudella Laine oli parantanut yleispeliään ja oli matkalla kohti uutta piste-ennätystään.