Tappara saa CHL-finaalissa kovan haasteen lännestä – Rögle BK:n kultaleijona kantona tamperelaisten kaskessa

CHL, SHL / Artikkeli
Valtteri Kemiläinen on tuttu pelaaja niin maajoukkueen kuin Tapparankin riveistä.

Pienestä Ängelholmin kunnasta noin 20 kilometriä Helsingborgista pohjoiseen pitää kotiaan SHL-seura Rögle BK. Reilun 23 000 asukkaan Ängelhomissa nykyään kotiaan pitävä skånelaisseura perustettiin Rögle bandyklubb -nimellä 18.12.1932 pelaamaan jääpalloa Röglen kylässä. Vuonna 1950 mukaan liittyi jääkiekko ja seitsemän vuotta myöhemmin seurassa juhlittiin Skånen mestaruutta.

Ensimmäisen visiitin seura teki pääsarjassa kausilla 1992–1996. Ajanjakson parhaaksi saavutukseksi jäi kuudes sija keväällä 1994. Kauden jälkeen joukkue vietti 12 kautta pääsarjan ulkopuolella, kunnes keväällä 2008 nousu Elitserieniin toteutui. Tällä kertaa visiitti kesti kaksi kautta ennen paluuta allsvenskaniin kahdeksi kaudeksi.

Kaudella 2012−2013  Rögle vieraili yhden kauden ajan Elitserienissä ja jälleen edessä oli paluu porrasta alemmas. Kaudella 2015−2016 nimensä SHL:ksi muuttanut pääsarja laajeni 12 joukkueen sarjasta 14 joukkueeseen, ja useammalle joukkuelle avautui paikka auringossa. Rögle voitti karsintasarjassa Västerås IK:n voitoin 4–1 ja palasi pääsarjatasolle.

Kolme ensimmäistä kautta Röglen sijoitukset olivat sarjan häntäpäätä, mutta tämän jälkeen jälki on ollut noususuhdanteista.

Kolme ensimmäistä kautta Röglen sijoitukset olivat sarjan häntäpäätä, mutta tämän jälkeen jälki on ollut noususuhdanteista. Viime kausi päättyi hopeasijaan Växjö Lakersin juhliessa mestaruutta voitoin 1–4. Tällä kaudella Rögle on jatkanut kärkikahinoissa ja jahtaa tiukasti runkosarjan voittoa sijalla kaksi Skellefteå AIK:n perässä.

CHL:ssä joukkue on mukana ensimmäistä kertaa. Joukkue sijoittui alkulohko D:ssä ensimmäiselle sijalle 14 pisteellä. Loppuotteluun päästäkseen Rögle pudotti tieltään Zurich Lionsin, Sparta Prahan ja Frölunda HC:n. Finaalissa vastaan asettuu Tappara.

Kanadalaisten veljesten seura

Joukkueen nousun taustalla on ollut vahvasti urheilujohtajana vuodesta 2018 asti toiminut kanadalainen Chris Abbot ja päävalmentaja Cam Abbot. Kumpikin pelasivat kaudella 2008−2009 Röglen riveissä ja sijoittuivat joukkueen sisäisessä pistepörssissä sijoille yksi ja kaksi. Kausi päättyi Röglen putoamiseen ja veljesten ura jatkui Luleån riveissä. Chris Abbot pelasi uransa kaksi viimeistä kautta HV71:n riveissä, josta kauden 2016−2017 jälkeen siirtyi nykyiseen tehtäväänsä Röglessä.

Cam Abbotin ura loppui paria vuotta aiemmin ja hän työskenteli vajaat kaksi kauta Växjö Lakersin U20-joukkueen valmentajana ennen saapumistaan Röglen päävalmentajaksi kesken kauden 2017−2018 Anders Eldebrinkin tilalle.

Suomalaisilla iso rooli joukkueen puolustuksessa

Joukkueen ykkösmaalivahdin rooli kuuluu tällä hetkellä isokokoiselle Christoffer Rifalkille. Kolmatta kauttaan pääsarjatasolla pelaava Rifalk on 20 ottelussa torjunut mainiolla torjuntaprosentilla 91,7 päästettyjen maalien keskiarvon ollessa 2,52.

Kakkosvahtina toimii nuori 19-vuotias Calle Clang. Clang on Pittsburgh Penguisin kolmannen kierroksen varaus numerolla 77 vuodelta 2020. Tällä kaudella Clang on pelannut 12 ottelua 90,7 torjuntaprosentilla ja 2,38 päästettyjen maalien keskiarvolla. Hän oli mukana myös Ruotsin U20-joukkuessa Kanadassa, mutta ei ehtinyt pelata otteluakaan.

Puolustuksesta löytyy suomalaisille tuttuja nimiä. Valtteri Kemiläinen siirtyi vahvistamaan Rögleä tammikuun lopussa Vitjaz Podolskista. Puolustaja on ehtinyt pelaamaan Röglen riveisä yhden ottelun ja saalistamaan kaksi syöttöpistettä. Kemiläisen lisäksi joukkueeseen liittyy Admiral Vladivostokista vapautunut tšekkiläinen Vojtěch Mozik. Toisena suomalaisena joukkueen puolustuksessa luutii Tony Sund. Ensimmäistä kauttaan Ruotsissa pelaava Sund on tällä kaudella esiintynyt 35 ottelussa tehoin 3+7=10.

Valtteri Kemiläinen oli osa Leijonien kultajoukkuetta Pekingin olympialaisissa.

Puolustuksen tehomiehenä tällä kaudella on ollut TPS:n kannattajillekin tuttu Lucas Ekeståhl-Jonsson, joka pitää tässä vaiheessa kautta puolustajien pistepörssin kakkossijaa tehoin 7+25=32.

Mielenkiintoisena nimenä puolustuksesta voi myös nostaa 19-vuotias Detroit Red Wingsin kakkoskierroksella numerolla 32 vuonna 2020 varaama William Wallinder. Isokokoinen ja taitava MODOsta täksi kaudeksi Ängelholmiin saapunut puolustaja on pelannut vahvaa läpimurtokautta.

Hyökkäyksessä piikkipaikkaa pitää Leon Bristedt tehoilla 13+26=39 ennen kanadalaista Adam Tambellinia 18+19=37. Kanadalainen Tambellini oli elementissään myös olympialaisissa tehoin 3+4=7. Samoihin pisteisiin ylsivät myös Juraj Slafkovský, Sakari Manninen ja Teemu Hartikainen, mutta kanadalainen pelasi yhden ottelun vähemmän, kuin suomalaiset ja kaksi vähemmän kuin Slafkovsky.

Röglen pelaajista olympialaisissa oli mukana myös kokenut Dennis Everberg. Hyökkääjä jäi olympialaisissa nollille, mutta SHL:ssä tehoja on kertynyt 35 ottelussa 13+12=25 edellään ainoastaan jo mainitut Bristedt ja Tambellini sekä Anton Bengtson tehoilla 17+17=34.

Adam Tambellini on ollut tehokas niin SHL-kaukalossa kuin olympialaisissakin.

Hyökkäykseen Rögle hankki puolustuksen tavoin vahvistusta KHL:stä, kun Daniel Zaar liittyi joukkueeseen Torpedo Nizhny Novgorodin joukkueesta. Zaar oli Röglelle ennestään tuttu pelaaja, sillä hyökkääjä oli pelannut Ängelholmissa jo kolme edellistä kautta. Viime kaudella Zaar tykitti SHL:ssä 52 ottelussa tehot 18+32=50. Tämä kausi KHL:ssä tuotti 14 pelissä 4+10=14.

Hyökkäyksestä tulevaisuuden nimenä voidaan nostaa itävaltalainen Marco Kasper. Hyökkääjä tultaneen varaamaan ensimmäisellä kierroksella NHL:ään tulevana kesänä. Klagenfurtista Ruotsiin muuttanut hyökkääjä pelaa Röglessä toista kauttaan. Ensimmäinen vierähti vielä pääosin junioreissa, mutta tällä kaudella paikka on vakiintunut SHL:ään. Otteluita tälle kaudelle on kertynyt 36, joissa tehot 5+2=7. 

Tappara saa vastaansa erittäin vahvan joukkueen, joka pääsee lisäksi pelaamaan finaalin kotiyleisönsä edessä 5051 katsojaa vetävällä Catena Arenalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle