Tapparalla on mennyt viime aikoina huonosti sekä kaukalossa että sen ulkopuolella. Kestomenestyjän tilannetta analysoivat toimittajat Eveliina Laine ja Juha Oinonen.
Tappara on voittanut seitsemästä viime pelistään vain yhden, ja paikka kuuden parhaan joukossa alkaa lipsua otteesta. Kuinka kurssi käännetään?
Laine: Tapparan kone on yskinyt maaliskuussa pahasti. Yksi suurimmista syistä heikentyneeseen tulostahtiin ovat olleet avainpelaajien poissaolot, joiden vuoksi muun muassa Teemu Suhonen ja Jere Rouhiainen ovat joutuneet auttamatta liian isoon rooliin. Viime viikolla poissaolijoiden listalta tuli apuja Maksim Matushkinin ja Ben Bloodin muodossa, mutta tulokset olivat edelleen laihoja.
Pelillisellä puolella viitteitä paremmasta oli kuitenkin nähtävissä, kun esimerkiksi ottelu sarjakärki Lukkoa vastaan viime perjantaina ratkesi vasta aivan viime minuuteilla.
Tällä hetkellä isoimmat kehityskohdat ovatkin hyökkäyspäässä, jossa etenkin laukausten puuttuminen on silmiinpistävää. Oli syynä sitten kolauksia kärsinyt itseluottamus tai toimimattomat ketjukoostumukset, on Tapparan ehdottomasti suoraviivaistettava hyökkäyspelaamistaan. Tällä hetkellä turhan moni hyökkäys tyrehtyy joko liialliseen kiekon siirtelyyn tai päättyy kokonaan kiekonmenetykseen kulmassa tai laidassa.
Oinonen: Mitään takuuvarmasti toimivaa kikkaa ei ole tarjolla, ja tulosten takana on myös huonoa onnea. Esimerkiksi Lukkoa vastaan Tappara oli hallitsevampi joukkue ja pääsi laukomaan huippusektorilta selvästi Lukkoa enemmän. Laukaukset jäivät silloinkin kuitenkin Lassi Lehtisen varusteisiin tai suuntautuivat ohi maalin.
Itseluottamus on ymmärrettävästi lujilla tällaisessa tilanteessa, ja keskellä voittoputkea onnistumisia tulee luontevammin. Tapparaa on viime päivinä riepoteltu julkisuudessa muustakin kuin peliesityksistä, joten siihen kuuluisaan omaan tekemiseen keskittyminen on varmasti ollut tavallista vaikeampaa.
Tappara ei vaikuttanut olleen yhtään valmis kohtaamaan TPS:ää, kun alle neljässä minuutissa turkulaiset rynnivät 3–0-johtoon. Kirvesrinnat tosin taistelivat itsensä maalin päähän, mutta jopa takaa-ajoasemassa joukkue siirteli kiekkoa – ikään kuin peläten mahdollista epäonnistumista.
Räikein esimerkki oli Patrik Virran syöttöyritys takatolpalle puolittaisesta kahdella nollaa vastaan -hyökkäyksestä. TPS-puolustaja kuitenkin pääsi katkaisemaan syötön, mistä oli seurauksena vastahyökkäys ja Tapparalle jäähy. Myös puolustajilta nähtiin omalla alueella riskialtista kiekon hautomista.
Kurssin kääntämiseen todennäköisesti tarvitaan jonkin tekemistä eri tavalla, ja suoraviivaisuus on todennäköisempi reitti onnistumisten ja itseluottamuksen palauttamiseen kuin välillä epätoivoiseltakin vaikuttava pyrkimys kiekkokontrolliin tai mahdollisimman näyttäviin osumiin.
Torjuntavastuu on lukittu Christian Heljangolle − varsinkin kun Dominik Hrachovina kävi epäonnistumassa TPS:ää vastaan. Onko Tapparalla voittavaa maalivahtia?
Laine: Vaikka Hrachovinan tilanne onkin jopa surkuhupaisa, eivät Tapparan ongelmat ole ensisijaisesti maalivahtiosastolla. Christian Heljanko on ensimmäistä kertaa urallaan selkeä ykkösvahti ja on siihen nähden suoriutunut tehtävästään kohtalaisen mukavasti. Otteet toki kaipaisivat vielä hieman lisää loistokkuutta ja huippuonnistumisia, mutta perustaso on vakiintunut sellaiseksi, ettei se ole ainakaan este ottelujen voittamiselle.
Yhden vahdin varassa oleminen on kuitenkin riskialtis taktiikka, joten ainakin itse näkisin mieluusti taas Kari Piiroisen tolppien välissä. Hrachovinan poissa ollessa Piiroinen nähtiin tolppien välissä kahteen otteeseen eikä kummassakaan esityksessä ollut moitteen sijaa.
Oinonen: Kun Tapparan valmentajana on joko Jukka Rautakorpi tai Jussi Tapola, maalivahtien peluutuksesta on hankala löytää logiikkaa. Mestaruuskaudella 2002–03 Rautakorpi peluutti sinnikkäästi lähes koko kevään kesken kauden hankittua Pasi Kuivalaista – kesken ensimmäisen pudotuspelikierroksen vastuu kuitenkin siirtyi Mika Lehdolle, joka torjui Tapparan mestariksi 15 vuoden tauon jälkeen.
Juha Metsolaa puolestaan ylipeluuttivat Tapparan hopeakausina sekä Rautakorpi että Tapola. Syitä voi toki olla monia, mutta Metsola päästi finaaleissa helppoja maaleja.
Heljanko oli jo kaudella 2018–19 Tapparan ykkösmaalivahti, ja pronssiin päättyneellä kaudella voidaan puhua voittavasta suorituksesta, vaikka Heljanko ei aivan Liigan kärkeä ollutkaan. Viime kaudella Michael Garteig pelasi niukasti Heljankoa enemmän, ja tähän kauteen lähdettäessä Hrachovina oli lähtökohtainen ykköstorjuja.
Tulokset jäällä ovat kuitenkin todistaneet kiistatta, että Heljanko on Tapparan ykkösmaalivahti. En lähtökohtaisesti olisi huolissani Heljangon kyvystä torjua joukkuetta päätyyn asti, mutta hurjan otteluruuhkan aikana on jo nähty vaihtelevia pelejä, ja kevättä kohti panokset vain kasvavat.
Heljanko siis tarvitsee ensisijaisesti taukoa ja palautumista – otannat ovat pieniä, mutta Piiroinen on torjunut selvästi Hrachovinaa varmemmin ja todellakin ansaitsisi lisää vastuuta.
Takalinjoilta puuttuu ykkösmies Valtteri Kemiläinen vielä ties kuinka pitkään ja muutkin johtavat puolustajat haparoivat vuorollaan. Kaipaako päävalmentaja Jussi Tapolan pelikirja päivitystä vai aukeaako henkinen lukko muilla keinoin?
Laine: Tapparan puolustusosasto on kieltämättä ollut paikoitellen pahastikin tuuliajolla. Kemiläisen puuttumisen myötä kiekollista vastuuta on kantanut Matushkin, joka on tuttu näky niin ylivoimilla kuin muillakin ratkaisuhetkillä. Ruotsalaisvenäläinen puolustaja on ollut huippuhankinta, mutta ymmärrettävästi myös kova kuormitus on näkynyt otteissa.
Suurimmissa vaikeuksissa ovat kuitenkin olleet Suhonen, Rouhiainen ja Toni Utunen. Edellä mainituista Rouhiainen ja Utunen tuskin olisivat ilman poissaoloja pelanneet yhtä paljon kuin nyt, koska kuten on nähty, taso ailahtelee aivan liikaa. Dramaattisin tason lasku on tapahtunut kuitenkin Suhosen kohdalla, joka on aivan liian usein nähty maalikoosteissa todistamassa vastustajan maalia aitiopaikalta.
Vielä kun Santtu Kinnusta ja Blake Parlettiakin on toisinaan viety omissa kuin litran mittaa, on mielestäni todettavissa, että Tapparan puolustusongelmiin ovat pelikirjaa enemmän vaikuttaneet yksilöiden suoritustason vaihtelut. Paras lääke siihen on yleensä itseluottamuksen nousu onnistumisten ja voittojen myötä, mutta tarpeen voi alkuun olla myös pelaamisen "purkaminen atomeihin" eli yksinkertaistaminen.
Oinonen: Kun Tappara sai kokoonpanoonsa Parlettin ja Matushkinin, puolustuskuusikko tuntui toimivan täydellisesti: Matushkin ja Kemiläinen johtivat kiekollista peliä, Parlett ja Michal Moravčík varmistivat oman pään Suhosen ja Kinnusen tukiessa hyökkäyksiä.
Ruotsin-EHT-turnauksen jälkeen Kemiläinen on ollut sivussa ja Moravčík kaukana parhaasta tasostaan. Samaan aikaan myös Matushkin ja Blood ovat olleet sivussa, joten Utunen ja Rouhiainen ovat joutuneet ottamaan liian isoa roolia – myös Suhosen ja Kinnusen suoritusvarmuus on kärsinyt, kun vastuu on kasvanut.
Matushkinin paluu rauhoitti jo hieman Tapparan puolustuspeliä, mutta pelin pitäisi toimia nimenomaan kollektiivina – yksilöistä riippumatta. Tapparan viisikkopelaaminen on tosiaan parhaimmillaan toiminut upeasti, mutta isojen kokoonpanomuutosten kohdalla olisi voinut odottaa muutoksia myös pelikirjaan.
Sen paremmin Utusen tai Rouhiaisen kuin Suhosen tai Kinnusen ei voi odottaa pelaavan samalla tasolla ja samalla tavalla kuin Matushkin ja Kemiläinen.
Tapparalla on myös psyykkisen valmennuksen ansioitunut konkari Niilo Konttinen, joten kohdennettua apua henkisiin lukkoihin ja itseluottamuksen löytymiseen on tarjolla. Vankasta ammattitaidosta – koskien sekä psyykkistä valmennusta että pelitavan luomista – huolimatta muutokset voivat olla hitaita. Myönteisiä merkkejä on kuitenkin näkyvissä.
Lukko-ottelu oli vahvaa suorittamista maalintekoa lukuun ottamatta, ja nousu kolmen maalin tappioasemasta iskuetäisyydelle TPS:n vieraana oli osoitus hurjasta taistelutahdosta.
Patrik Virta on tehnyt Tapparan 13:sta viimeisimmästä maalista kuusi, joista neljä syntyi samassa ottelussa. Kuinka hyökkäyksen potentiaali herätetään laajemmin käyttöön?
Laine: Hyökkäyksen osalta odotetaan kuumeisesti Kristian Kuuselan paluuta, jolla on taipumus tehdä myös pelikavereistaan parempia. Joukkueen on kuitenkin opittava voittamaan ilman Kuuselaakin, sillä miehen paluuaikataulu on vielä hämärän peitossa.
Lunastamatonta potentiaalia on hyökkäysosaston osalta paljon, mutta etenkin alkuvuodesta pirteästi esiintyneet Kristian Tanus ja Lassi Vanhatalo ovat joukkueen vaikeamman jakson aikana taivaltaneet varjojen mailla. Vanhatalo operoi toki melko pienellä vastuulla, mutta huomio on viime aikoina vaikuttanut olevan kentällä muualla kuin tuloksenteossa. Tanus sen sijaan on sortunut monen muun Tappara-hyökkääjän tavoin liialliseen kiekon siirtelyyn, minkä myötä yritykset ovat kaatuneet omaan mahdottomuuteensa.
Näkisinkin ensisijaisena apuna hyökkäyspään tehottomuuteen fokuksen kirkastamisen olennaiseen eli kiekkojen ja miesten toimittamisen maalille. Maalimäärien kasvattamiseksi laukauksia on saatava lisää, vaikka vähän huonommistakin sektoreista, sillä toistuva ajautuminen kulmapaineihin ja laitavääntöihin ei sitä tee.
Oinonen: Monivuotinen kärkihyökkääjä Kuusela ei ollut alkukaudella totutulla tasollaan, mutta kauden edetessä Kuuselan rooli on korostunut – varakapteenin poissaolo on näkynyt erityisesti vaikeutena rakentaa kaksi toimivaa ketjua.
Kuusela muodosti varsinkin Virran kanssa mainion tutkaparin, mutta myös Charles Bertrand alkoi löytää tehokkaampaa virettä. TPS:ää vastaan ranskalainen oli Tapparan parhaimmistoa ja onnistui myös maalinteossa – Bertrandin kohdalla onnistumiset määrittelevät korostuneesti suoritustasoa.
Tällä hetkellä Virran laidalla tutkapareilee Anton Levtchi, joka on aiemmin kauden aikana pelannut lähes maagisesti yhteen Tanuksen kanssa. Levtchi, Virta ja Tanus on välillä nähty yhdessä myös tasaviisikoin – ja viimeksi TPS:ää vastaan kesken ottelun – mutta ongelmana on se, että Bertrandin, Jukka Peltolan, Jiří Smejkalin ja Vanhatalon ympärille ei ole saatu koottua riittävän hyvää ketjua.
Tanus ja Bertrand ovat väläytelleet yhdessä, ja ranskalaisen saatua pitkä maaliton putkensa poikki voi tulosta tulla jatkossa enemmän. Myös Smejkal on esittänyt pirteämpiä otteita hiivuttuaan tehokkaan alkukauden jälkeen. Lisäksi kokoonpanon ulkopuolella on vaihtoehtona Topi Nättinen ja Kasper Simontaival, jotka toisivat taas erilaisia vahvuuksia hyökkäyspeliin.
Kuuselan paluuta pelaavaan kokoonpanoon odotetaan kuin hepo kesää, ja konkari toisi korkean taitotason ja johtajuuden lisäksi myös nykyistä enemmän vaihtoehtoja ja joustavuutta.
Tapparan luovuttua Michael Špačekista sentteriosasto on vaikuttanut hämmentävän ohuelta: Virran taustalla ovat Otto Rauhala, Jarkko Malinen ja Sami Moilanen, joka on puhdas laitahyökkääjä. Moilasella olisi parhaimmillaan potentiaalia pelata jopa kärkiketjuissa, mutta Rauhala ja Malinen ovat selvästi puolustavia alempien ketjujen pelaajia.
Levtchiä on aiemmin kokeiltu keskushyökkääjänä ihan kelpo tuloksin, ja Kuuselan paluuta odotellessa Levtchi–Virta-kaksikon voisi kokeilla erottaa omien ketjujensa johtajiksi. Levtchin ja Tanuksen yhteispeli on ollut silmäkarkkia, ja Virran pelatessa näin kovalla itseluottamukselle voisi olettaa, että hänenkin vierelleen löytyisi toimiva tutkapari näin kovasta miehistöstä.
Tappara oli koko viime viikon myrskyn silmässä koronakohujensa myötä. Voiko suurella mediahuomiolla olla vaikutuksia myös edustusjoukkueen suorituskykyyn?
Laine: Niin urheilussa kuin elämässä ylipäänsä kaikki asiat vaikuttavat kaikkeen eikä ammattilaiskiekkoilu tee tässä asiassa poikkeusta. Pidän mahdollisena, että usean päivän mediarummutus ja jatkuvat kyselyt aiheen ympärillä ovat voineet vaikuttaa joukkueen tekemiseen, vaikka tällaiset asiat varmasti pyritäänkin sulkemaan päivittäisen tekemisen ulkopuolelle.
Myös Tapparan liigajoukkue päätyi kuitenkin mukaan kohuun maalivahti Hrachovinan somejulkaisujen myötä, joten selvää on, että asiaa on joukkueen sisällä käsitelty. Olennaista onkin, onko asia käyty läpi riittävässä laajudessa, jotta se ei nosta päätään enää loppukauden aikana. Tämä toki edellyttää pelaajilta korostunuttaa harkintaa etenkin somepäivitysten kanssa.
Kohussa vellominen ei välttämättä ole kuitenkaan pelkästään kielteinen asia, sillä ainakin päävalmentaja Tapolan mukaan vastoinkäymiset tuovat vain joukkueen rivit tiukemmin yhteen.
Oinonen: Uskokaa tai älkää, jääkiekkoilijatkin ovat ihmisiä arkisine taakkoineen – henkilökohtaiset ongelmat, kuten perheeseen liittyvät murheet vyöryvät herkästi mieleen, vaikka kuinka yrittäisi keskittyä seuraavaan vaihtoon ja käsillä olevaan peliin.
Liigavalmentajat ovat kuormittuneita jo perustehtävästään, puhumattakaan tällaisesta poikkeustilanteesta. Varmasti Tapola ja kumppanit tekevät parhaansa, mutta ihminen ei ole kone, joka voisi kytkeä ei-toivotun ajatuksen pois päältä ja keskittyä vain mieleisiinsä.
Hrachovinaa lukuun ottamatta Tapparan pelaajat ovat ulkopuolisia koronakohuihin, mutta joukkueen ilmapiiri on yhteinen – ja suurella todennäköisyydellä ainakin Tapolan kokema paine valuu pukukoppiin, mikä taas näkyy kireänä tunnelmana ja heijastuu jännityksenä pelissä.