Colorado Avalanche lähti kauteen yhtenä mestarisuosikeista. Se oli sitä myös viime kaudella, ja katkera pudotuspelitappio Dallas Starsille jätti keskeneräisyyden tunteen ja menestysjanon. Joukkueen runko säilyi pääosin ennallaan, ja se jopa vahvistui, kun hyökkäykseen hankittiin Brandon Saad ja puolustukseen Devon Toews.
Tähän lähtökohtaan nähden kuluva kausi on kuitenkin ollut kysymyksiä herättävä. Avalanchen otteet ovat heilahdelleet hyvin erikoisesti. Loistosuoritusta on usein seurannut ihmeellinen mahalasku – varsinkin heikkoja kalifornialaisjoukkueita vastaan Avalanche on ollut vaikeuksissa.
Vaikeina aikoina tarvitaan tavanomaisesta poikkeavia ratkaisuja. Tällä kaudella Mikko Rantanen on löytänyt itsestään uusia voimavaroja ja peli-ideoita. Suomalaisen pelaaminen on edistynyt jatkuvasti NHL-uran aikana.
pelaajan suuruus mitataan hänen kyvyssään haastaa oma mukavuusalueensa.
Rantanen hillitsee heiluriliikettä
Viime aikoina Avalanche on tehnyt ryhtiliikkeen. Takana on viiden ottelun voittoputki (20.3.) ja kahden edellisen ottelun perusteella yläkerran ja erikoistilanteiden takkuilu on taakse jäänyttä elämää: Anaheim Ducks kaatui 8–4 ja Minnesota Wild 5–1.
Tilastollisesti tilanne joukkueen sisällä näyttää olevan ennallaan. Viime kaudella ykkösnyrkki Gabriel Landeskog – Nathan MacKinnon – Mikko Rantanen teki 32 prosenttia Avalanchen maaleista, vaikka suomalainen oli sivussa 18 ottelusta loukkaantumisen vuoksi. Tällä kaudella nyrkki on levinnyt vain ajoittain Landeskogin karanteenin ja MacKinnonin lyhyen toipilasjakson ajan, ja vastaava tilastolukema näyttää 36 prosenttia.
Täyden kauden pelatessaan Rantanen on 30 maalin tahdissa. Loukkaantumisen rikkomalla viime kaudella Rantanen ehti kirjata tehot 19+22 vain 41 ottelussa. Numeroiden valossa hän on siis jatkanut siitä, mihin viime kausi jäi.
Pelin sisällä oli sen sijaan kahden ensimmäisen kuukauden aikana havaittavissa viime kaudelta vieras ilmiö. Kun ykköskentällä peli toimi, se toimi myös alemmissa ketjuissa (Andre Burakovsky, Nazem Kadri, Joonas Donskoi, Saad). Kun ykkönen joutui vaikeuksiin, ei materiaalin syvyydestä noussut paikkaajia.
tehopisteiden ohella olennaista on ollut muutos kaukalossa ja sen ulkopuolella.
Tämä ongelma on nähtävästi saatu korjatuksi viimeisen viikon aikana, ja Avalanchen kannalta on toivottavaa, että pelianalyysi on tehty oikein. Kakkos- ja kolmosketjun on uskallettava nousta esiin myös ykkösen suvantoaikoina.
Kohti kokonaisvaltaisempaa peliä
Peliotteiden valossa ei ole yllättävää, että Rantanen johtaa joukkueen sisäistä maali- ja pistepörssiä (16+18), mutta kehityksen kannalta vielä numeroita olennaisempaa on ollut tekeminen kaukalossa ja sen ulkopuolella.
Rantasen kiekoton pelaaminen siirtyi viime kauden aikana fyysisempään suuntaan, ja teema on jatkunut myös tällä kaudella. Luonteenomaisimmassa pelitilanteessa Rantanen antaa ensimmäisen iskun kulmassa ja luo paineen hyökkäysalueella. Tehot ovat seurausta kokonaisvaltaisen pelin kehittymisestä. Rantanen on selvästi ottanut opikseen vaikean alkukauden ratkaisevimmista virheistä.
Aihioita puolustussuunnan pelin kehittymiseen oli nähtävissä jo viime kaudella. Laukausten blokkaaminen on aktiivisempaa, ja kiekonmenetyksiä on sattunut entistä vähemmän. Nähtäviä puutteita toki on yhä – ennen kaikkea taklauspelin soisi olevan aggressiivisempaa.
NHL-tason johtaja
MacKinnon ei ole saanut tekemiseensä sellaista lentoa mitä viime kaudella nähtiin. Ennen tämän kauden alkua spekuloitiin perustellusti pistepörssin voitosta ja Hart Trophy -ehdokkuudesta. Näille puheille ei ole enää katetta, kun Edmonton Oilersin Connor McDavid on ottanut selvän irtioton muista.
Tämä ei tarkoita, että MacKinnon olisi pettänyt tällä kaudella – peli ei vain ole noussut uudelle tasolle siinä missä Rantasella. Tilastollisesti sarjan parhaimpien joukkoon arvioitu MacKinnon ja otsikoiden karttama Rantanen ovat lähestyneet tuntuvasti toisiaan.
itsensä korostaminen ei ole ikinä kuulunut rantasen luonteeseen.
Landeskog on itseoikeutetusti joukkueen kapteeni, ja jotain ruotsalaisen johtajuudesta on selvästi tarttunut ketjukaveriin. Rantanen kommunikoi joukkueen kanssa entistä itsevarmemmin ja päsmäröi kaukalossa verbaalisesti huomattavasti totuttua enemmän.
Kyse ei ole huomiohakuisuudesta tai itsensä korostamisesta – sellainen ei ikinä ole kuuluut Rantasen pirtaan – vaan tavasta ottaa vastuuta joukkueesta. Pelaajan suuruus ilmenee kyvyssä reagoida muutokseen, haastaa oma mukavuusalueensa.
Rantasessa ei ole Patrik Laineen kaltaista vetovoimaa eikä joukkue rakennu hänen ympärilleen kuten Aleksander Barkovin. Supertähden mitat hän kuitenkin täyttää omalla vähemmän näyttävällä tavallaan.