Suomi-sarjassa paikalliskamppailu − Riemu rakentaa karnevaalin ja D-kiekko pyrkii pilaamaan pirskeet

Suomi-sarja / Artikkeli
Jyväskylän paikallisottelut ovat aikaisempina vuosina rikkoneet yleisöennätyksiä. Sama on tavoitteena tänä vuonna.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Suomi-sarjassa pelataan kauden ensimmäinen paikalliskamppailu, kun jyväskyläläisjoukkueet Riemu ja D-kiekko ottavat yhteen. Ottelutapahtumasta on kehkeytynyt jo varsinainen klassikko, sillä vuosi toisensa perään yleisöennätykset ovat paukkuneet rikki.

Kauden ensimmäistä "Jyväskylän derbyä" on saatu odotella marraskuun lopulle saakka, mutta tänään se on täällä! Molemmat joukkueet ovat pelanneet 16 ottelua ja asetelmat ovat selkeät. D-kiekko on Suomi-sarjassa neljäntenä ja lähtee selvänä ennakkosuosikkina vasta sijalla 13 keikkuvaa Riemua kaatamaan. Pitää toki muistaa, että tunnelmallisissa paikalliskamppailuissa kaikki on mahdollista, varsinkin kun pelataan mylvivien opiskelijoiden edessä. Tästä pitää huolen kotijoukkueena toimivan Liikunnan Riemun tunteella ja talkoovoimalla rakennettu ottelutapahtuma.

Tapahtumaa rakentamassa ollut ja Riemussa puolustajan paikalla pelaava Aleksi Lampi uskoo, että kaukalossa nähdään ärsytetty "koiralauma".

− Viime kausi päättyi karvaaseen tappioon D-kiekkoa vastaan ja alla on nyt muutama pisteiden valossa heikompi ottelu. Monella on haluja näyttää ja tämä tapahtuma on ainutkertainen.

Tosiaan, tämä ottelu todella on ainutkertaista viihdettä Suomi-sarjassa. Jäähallin käytävät on otettu hyötykäyttöön ja luvassa on erilaisia kilpailuja, kuten varusteiden pikapukemista. Bändi lyö tahtia ja jatkobileet tarjoavat viihdettä pitkälle aamuun asti. Ottelussa on A-oikeudet, joten JYPin peleistäkin tutut Karjala FanZone sekä LähiTapiola Areenan A-puolen baari ovat auki. Tapahtuma on opiskelijoille, JYPin kausikorttilaisille sekä seura-asu päällä liikkeellä oleville ilmainen. Helppo päätellä, että Jyväskylän korkeakouluopiskelijoiden joukkue Liikunnan Riemu hakee vahvaa opiskelijakansan tukea.

− Haluamme tarjota mahdollisimman mukavan katsojakokemuksen, olit sitten kiinnostunut lajista tai et. Riemun suuren fanipohjan salaisuus on yhteisöllisyys. Fanit tuntevat pelaajat henkilökohtaisesti, sillä moni meistä käy samaa koulua. Meillä on myös yli 15 jaostoa ja juuret tälle toiminnalle ovat olleet samat jo Riemun perustamisesta lähtien. Tämä on yhteisö, johon saa kuulua, joten se luo positiivisen ja tiiviin ilmapiirin sekä pelaamiselle että fanittamiselle!

Vierasjoukkue pyrkii pilaamaan juhlat

D-kiekon väreissä useammankin paikallisottelun nähnyt maalivahti Manu Lähteenmäki kertoo kauden kohokohdan olevan juuri nämä ottelut. Tällä kertaa asetelmat ovat kuitenkin hiukan erilaiset, sillä D-kiekko on ollut alkukaudella selkeästi Riemua parempi.

− Jos vanhat ennusmerkit paikkansa pitävät, niin tasainen peli tulossa. Ketään ei tarvitse ainakaan erikseen sytyttää, vaan läpi viikon on harjoituksissa näkynyt poikkeuksellinen into ja draivi. Täytyy muistaa nauttia näistä peleistä, eikä pilata fiilistä turhalla jännittämisellä, vaikka poikkeuksellisen suuri yleisö ja lataus pelissä onkin.

Odotettavissa on, että Riemu tarjoaa kovaäänisen kotiyleisön, terrierin lailla pelaavan altavastaajajoukkueen sekä muun sirkuksen siihen ympärille. Miten vastaa pidemmät perinteet jyväskyläläisessä kiekkokulttuurissa omaava D-kiekko?

− Meillä on oma faniryhmämme, niin kutsuttu "puukkoraati", joka käy uskollisesti tukemassa omiaan. Myös paljon junioripelaajia käy peleissämme, kaikille kuuluu iso kiitos joukkueelta! Viime aikoina fanituotteetkin ovat menneet hyvin kaupaksi, mikä kertoo kannattajakunnan kasvusta. Tätä tehdään kuitenkin "rakkaudesta lajiin" hengessä, Suomi-sarjassa harvat pelaajat saavat minkäänlaista korvausta ja pelaaminen tapahtuu omakustanteisesti, joten pienikin tuki on tärkeää.

Miksi saapua paikan päälle?

Synkkä ja pimeä torstai-ilta saa kummasti vipinää ja vilskettä, kun eriväriset opiskelijahaalarit saavat seurakseen Riemun sinisiin ja D-kiekon punaisiin väreihin sonnustautuneen kiekkokansan LähiTapiola Areenalle kello 18:00 alkavaan tapahtumaan. Suomi-Sarja tarjoaa viihdyttävää ja avointa jääkiekkoa sopivalla määrällä taitoa, virheitä ja onnistumisia, joten luvassa on kunnon kiekkokarnevaali.

− Tämä on kaupungin ainoa oikea jääkiekon paikallisvääntö ja tunnelma on sen mukainen. Pelaajilla on nälkää näyttää tasonsa ja nousta kirkkaampiin valoihin. Suomi-sarja on siis lätkää aidoimmillaan, Lähteenmäki liekittää!

» Lähetä palautetta toimitukselle