Tässä historiajuttusarjassa perehdytään kotimaisen jääkiekkoilun taustavaikuttajiin ja heidän merkitykseensä lajin nousussa suomalaisten suosikiksi.
Suomi oli noussut kolkuttelemaan jääkiekkotaivaan portteja 1970-luvun lopulla. Kaikki suuret jääkiekkomaat oli lyöty, Pohjois-Amerikka oli valloitettu ja maasta löytyi jo kymmenittäin jäähalleja. Kysymys oli enää lähinnä siitä, että kuinka suureksi jääkiekko voisi kasvaa?
Liikemiehet johtamaan Jääkiekkoliittoa
Jääkiekkoliitossa 1980-luvulla alkanut uusi aikakausi ilmeni organisaation johtotason rekrytoinneissa. Aiemmilla vuosikymmenillä liittoon oli haettu varsinkin voimakkaita johtajahahmoja, jotka tunsivat urheilukulttuurin ja -piirit sekä pystyivät tuomaan mukanaan jonkinlaista erikoisosaamista esimerkiksi rakennushankkeiden läpivientiin liittyen.
Yhteiskunnan murroksen ja talouden nousukaudella rekrytointien painopiste siirtyi Jääkiekkoliitossa kuitenkin selkeästi kohti yritysmaailman asiantuntijoita, joiden vahvuudet liittyivät ennen kaikkea liiketoiminnan pyörittämiseen. Lisäksi heiltä odotettiin kattavia verkostoja, joita nämä voisivat tarvittaessa hyödyntää jääkiekkoilun tarpeisiin.
Parhaiten uusi suuntaus ilmenee Jääkiekkoliiton 1970–1980-lukujen vaihteen puheenjohtajissa. Siinä missä Harry Lindblad oli aikoinaan valittu käytännössä puhtaasti urheilutuntemuksen pohjalta, olivat johtajan pallille vuonna 1975 istutettu Rauma-Repola Oy:n varatoimitusjohtaja Väinö Lassilan vahvuudet selkeästi talousosaamisessa. Lassilan seuraajana vuonna 1983 aloittanut Matti Ranki oli puolestaan Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin (SKOP) johtaja, ja siten selkeästi samaa koulukuntaa Lassilan kanssa. Keskeisin saavutus Rangen aikakaudella oli SKOP:n ja Säästöpankkiliiton lupaus tukea Leijonia ennenkuulumattoman suurella summalla, yhteensä 2,2 miljoonalla markalla (yli 800 000 euroa). Ranki toimi terveysongelmien takia pestissään kuitenkin ainoastaan noin vuoden ajan, joten hänen vaikutuksensa jäi lopulta varsin pieneksi.
Rangen sijaan Jääkiekkoliiton seuraava puheenjohtaja, Neste Oy:n varatoimitusjohtaja Kai Hietarinta viihtyi luottamustehtävässä yli 10 vuoden ajan. Hietarinnan vahvuuksia olivat niin ikään vahva talousosaaminen sekä kyky toimia yritysmaailmassa. Häntä oli pyydetty liiton johtoon jo aiemminkin, ja vuonna 1984 Hietarinta lopulta otti pestin vastaan. Tuolloin kokenut yritysjohtaja tarvittiin erityisesti sovittelemaan jääkiekon sisäisistä valtataisteluista seuranneita ristiriitoja.
Kamppailun osapuolina olivat kärjistetysti muu Suomi ja Helsinki. Kehä III:n ulkopuolisten liittoumaa johti itseoikeutetusti SM-liigan toimitusjohtajana tuolloin toiminut Kalervo Kummola, jonka tavoitteena oli nakertaa Jääkiekkoliiton vaikutusvaltaa siten, että SM-liiga olisi ottanut pääsarjakiekkoilun ohella hallintaansa myös miesten A-maajoukkueen. Göran Stubbin johtamat Helsingin edustajat kuitenkin onnistuivat estämään hankkeen toteutumisen, minkä seurauksena maakuntien miehet savustettiin ulos liittohallituksesta – Kummolaa lukuun ottamatta. Hän istui SM-liigan mandaattipaikalla.
Haastavista olosuhteista huolimatta Hietarinta onnistui tehtävässään vähintäänkin kiitettävästi. Tässä häntä kieltämättä auttoi Leijonien 1980-luvulla parantuneet otteet sekä ennen kaikkea Calgarystä saavutettu olympiahopea vuonna 1988.
Jääkiekkobuumi syntyy
Menestys synnytti ennennäkemättömän jääkiekkobuumin. Jääkiekko-ottelujen katsomot täyttyivät katsojista ja pelin televisiointi otti suuria harppauksia lyhyessä ajassa. Ihmisten kasvaneen kiinnostuksen myötä myös jääkiekolle tarjolla olevien yhteistyökumppanien määrä kasvoi radikaalisti. Muun muassa useat maan suurimmista pankeista ja vakuutuslaitoksista löytyivät Jääkiekkoliiton tukijoista jo 1990-luvun alkupuolella.
Palvellakseen paremmin uusia yhteistyökumppaneitaan liitto perusti vuonna 1993 erillisen Finland Hockey Poolin. Sen tarkoituksena oli uuden ajatusmallin mukaisesti tarjota jääkiekon tukijoille konkreettista lisäarvoa esimerkiksi verkostoitumismahdollisuuksien myötä.
Poolin jäsenmäärä kasvoi tasaisesti vuoteen 1995 saakka, kunnes Suomen voittaman maailmanmestaruuden jälkeen yhteistyökumppaniehdokkaiden määrä räjähti. Pitkäaikaisen jääkiekkovaikuttajan Harry Bogomoloffin mukaan "niiden torijuhlien jälkeen lätkällä oli vain ystäviä, niin linnassa kuin torpassa."
Jääkiekkoinnostus ilmeni konkreettisesti myös esimerkiksi uusien jäähallien määrässä. Kun halleja oli vuonna 1979 rakennettu yhteensä 21 kappaletta, oli niiden lukumäärä vuonna 1990 jo 67 – eikä kiivain rakentamisvaihe ollut vielä edes alkanut. Huolimatta koko Suomea musertaneesta voimakkaasta talouslamasta jäähallien määrä yli kaksinkertaistui vuosikymmenen aikana 137 kappaleeseen. Prosessin huipentumana oli uutta aikakautta symboloinut Turun, ja koko Suomen ensimmäinen monitoimihalli, joka valmistui vuoden 1991 MM-kotikisoja varten.
Leijonien menestys nosti Suomen painoarvoa myös kabineteissa. Hietarinta valittiin Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n hallitukseen vuonna 1990, mikä tarkoitti Suomen edustajan paluuta kansainvälisen jääkiekkoilun merkittävimpiin luottamustehtäviin kahdeksan vuoden tauon jälkeen.
Rautakanslerin johdolla maailman huipulle
"Kyllä Kalesta voi olla montaa mieltä ja olen mäkin hänen kanssaan varmasti joskus kinannut, mutta hän on aivan loistava urheilujohtaja, jolla on todella hieno track record," – Harry Bogomoloff kertoo.
Hietarinnan jälkeen Suomen jääkiekkoliitossa alkoi sen pitkäaikaisimman (1997–2016) puheenjohtajan, Kalervo Kummolan aikakausi. "Kalen" ura lajin kabineteissa oli toki alkanut jo paljon aikaisemmin ja vain 30-vuotiaana hänestä tuli SM-liigan ensimmäisenä toimitusjohtajana. Toimistotyön ohella Kummola on ehtinyt myös vaikuttamaan varsinkin viihdepuolella jo mainitun jääkiekkotelevisioinnin parissa sekä esimerkiksi karaoken levittämisen kautta. Kiistatonta on, että Kummolan aikakaudella Suomen maajoukkueet voittivat eniten arvokisamitaleita, harrastajamäärät kasvoivat voimakkaimmin ja maahamme rakennettiin enemmän jäähalleja kuin koskaan aiemmin.
Saavutukset eivät olisi olleet mahdollisia ilman Kummolan henkilökohtaisia kykyjä. Hän on onnistunut ihmisten johtamisessa, mutta vähintään yhtä merkittävä on ollut hänen taitonsa verkostoitua jääkiekolle ja itselleen hyödyllisellä tavalla. Useiden vuosien sitoutumiset luottamustehtäviin esimerkiksi Tampereen kaupunginvaltuustossa, eduskunnassa ja ennen kaikkea Kokoomuksessa ovat pedanneet jääkiekkoilulle tärkeän tukiverkoston varsinkin lajin keskeisillä alueilla, kuten Etelä-Suomen kaupungeissa.
"Kale on ansiokkaasti jatkanut tätä verkostoitumista ja meillä on siksi nyt hyvät suhteet valtioneuvostoon sekä kaikkiin kunnalliselimiin ja myöskin kansainväliseen maailmaan.", Kai Hietarinta kuvailee.
Ei tule unohtaa jääkiekon kansainvälisiä suhteita. Kummola on edustanut Suomea jokaisessa Kansainvälisen Jääkiekkoliiton liittokokouksessa vuodesta 1976 lähtien, mikä ennätysmäisenä putkena on mahdollistanut hänelle poikkeuksellisen paljon vaikutusvaltaa sekä luonnollisesti hyvät verkostot myös toisten maiden edustajiin. Pitkälti Kummolan ansiosta Suomella on enemmän IIHF:n komiteapaikkoja kuin millään toisella maalla.
Verkostoitumisen merkityksen hän näkee itse erittäin keskeisenä: "Sehän on normaali homma. Verkostoituminen on hyväksyttävämpi nimi sille. HV, hyvä veli, siinä on aina vähän sellainen huono soundi. Mulle se on ihan sama, miten kutsutaan, lopputulos on sama kuitenkin. Kyllä nää hommat pirun paljon perustuu henkilökohtaisiin suhteisiin. Jos sulla ei ole niitä, niin hukassa olet."
Kirjoittaja viimeistelee parhaillaan väitöskirjaa suomalaisen jääkiekkoilun kehityksestä osana yhteiskunnallisia muutoksia.
