Suomen olympiajoukkue pelaaja pelaajalta – maailman paras puolustaja Jenni Hiirikoski johdattaa joukkonsa mitalijahtiin

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Susanna Tapani ja Petra Nieminen ovat olympialaisissa erittäin suurissa rooleissa.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti / https://www.instagram.com/fotokuutti

Suomen naisten maajoukkue aloittaa Pekingin talviolympialaisten urakkansa torstaina, kun vastaan asettuu Yhdysvallat klo 15 Suomen aikaa. Tässä artikkelissa käydään läpi Suomen olympiajoukkue pelaaja pelaajalta ja arvioidaan, millaisista lähtökohdista kukakin turnaukseen lähtee ja mitä heiltä on lupa odottaa.

Maalivahdit:

Anni Keisala

24-vuotias Keisala lähtee tulevaan olympiaturnaukseen uudessa tilanteessa, sillä hän on ensimmäistä kertaa urallaan olympialaisten ykkösmaalivahti. Samalla hän pelaa ensimmäisessä olympiaturnauksessaan, jossa painetila on maksimaalinen. Henkisesti vahva Keisala on kuitenkin näyttänyt taitonsa aiemminkin, mistä tuore osoitus on vakuuttava esitys viime syksyn MM-kisossa Kanadassa. Keisala oli Calgaryn kisoissa ykkösvahti ja torjui kiekot 94.9% varmuudella, päästettyjen maalien keskiarvon ollessa vain 1.43. Naisten Liigassa Ilveksessä pelaavan maalivahdin torjuntaprosentti on ollut 15 ottelussa 94.5%.

Meeri Räisänen

32-vuotias Räisänen on ollut pitkällä urallaan mukana viidesti MM-kisoissa ja kahdesti olympialaisissa. Räisänen on valittu MM-kisoissa All Stars-joukkueeseen vuosina 2015 ja 2016, joten näyttöjä löytyy. Vuosien 2014 ja 2018 olympialaisissa Räisäselle ei pelejä kertynyt Noora Rädyn pelattua kaikki ottelut. Räisänen on Pekingin olympialaisissa lähtökohtaisesti 1–2 ottelua pelaava kakkosvahti, mutta hänet voi tarvittaessa laittaa maalille ottelussa kuin ottelussa.

Eveliina Mäkinen

Mäkiselle olympialaiset ovat uran kolmannet ja takana on myös kolmet MM-kisat (2015, 2017 ja 2019). Pelattuja olympiaotteluita 26-vuotiaalla Mäkisellä ei vielä ole ja MM-tasolla otteluita löytyy kolme. Mäkinen on Pekingissä tärkeä osa maalivahtikolmikkoa, mutta lähtökohtaisesti hän ei Suomen maalilla torju, ellei loukkaantumisia tapahdu. Seuratasolla Mäkinen pelaa Ruotsin SDHL:ssä Brynäsin riveissä, jossa hän on jakanut torjuntavastuun tasaisesti Ellen Jonssonin kanssa.

Anni Keisala on Suomen ykkösmaalivahti Pekingissä.

Puolustajat:

Jenni Hiirikoski

Suomen maajoukkueen pitkäaikaiselle kapteenille vuorossa ovat jo uran 17. arvokisat. Neljänsissä olympialaisissaan 34-vuotias puolustaja on edelleen joukkueensa tärkeimpiä pelaajia ja ylivoimapelissä hänen laukauksensa on suuressa roolissa. Kapteeni toimii hyvänä esimerkkinä nuorelle joukkueelle ja hänen kokemuksestaan on hyötyä suurten paineiden turnauksessa. Hiirikoski on valittu olympialaisten parhaaksi puolustajaksi Sotšissa 2014 ja Pyeongchangissa 2018.

Sini Karjalainen

23-vuotias Karjalainen teki aikuisten arvokisadebyyttinsä viime elokuun MM-kisoissa ja nyt edessä ovat uran ensimmäiset olympialaiset. Suomalaisyleisölle aavistuksen tuntemattomampi puolustaja pelaa neljättä kauttaan Vermontin yliopistojoukkueessa NCAA-sarjassa. Karjalainen ei juhli tehopisteillä, eikä hänen pelillinen roolinsa ole Pekingissä pakiston suurimmasta päästä, mutta jo vuosikausia maajoukkueleirityksissä mukana ollut pelaaja on valmennukselle tuttu ja luotettava osa joukkuetta.

Nelli Laitinen

19-vuotias Laitinen on uuden suomalaisen pelaajasukupolven tuotos ja tuleva maajoukkueen tähtipuolustaja. Laitinen debytoi vain 16-vuotiaana MM-kotikisoissa keväällä 2019 ja kirjautti tuolloin yhden syöttöpisteen seitsemässä ottelussa. Viime syksyn MM-kisoissa puolustaja teki Kanadaa vastaan ensimmäisen aikuisten arvokisamaalinsa. Laitinen saa ensimmäisissä olympialaisissaan rutkasti vastuuta, mutta puolustajapari on vielä auki. Joulukuun maajoukkueturnauksessa Laitinen pelasi pakkiparinaan niin ikään 19-vuotias Sanni Rantala.

Suomen kapteeni Jenni Hiirikoski on nimetty usein maailman parhaaksi puolustajaksi.

Sanni Rantala

Laitisen tapaan vuonna 2002 syntynyt puolustaja. Rantala on pelannut kolmet alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisat, mutta aikuisten arvokisadebyytti tapahtuu nyt näyttämöistä suurimmalla. Vaikeat loukkaantumiset selättäneellä puolustajalla on rutkasti potentiaalia nousta lähivuosina maajoukkueen parhaimpien puolustajien joukkoon. Rantala on Suomen joukkueen toinen rightin puolen puolustaja Minttu Tuomisen lisäksi.

Ronja Savolainen

Nuoresta iästään huolimatta 24-vuotiaalle Savolaiselle olympialaiset ovat jo toiset ja MM-kisojakin on takana jo viidet. Taitava 176-senttinen Savolainen on Ruotsin SDHL:n parhaita puolustajia ja maajoukkueessakin hän on puolustuksen johtohahmoja. Arvokisoissa tehopisteet ovat tosin olleet vielä hieman niukassa (38 ottelua, 5+4), mutta pisteiden lisäksi Savolainen taitaa fyysisen ja jämäkän puolustuspelin. Kärsi viime syksynä nilkkavammasta, mutta pelikunnon pitäisi olla nyt kohdillaan.

Minttu Tuominen

Puolustuksen toinen yli 30-vuotias puolustaja (31v). Kaudesta 2009–10 lähtien maajoukkueen vakiokalustoon kuulunut puolustaja on Hiirikosken ohella isossa roolissa ylivoimapelissä, jossa rightin puolen maila monipuolistaa syöttömahdollisuuksia ja tuo laukaisu-uhan. Kaksi olympiapronssia urallaan voittanut Tuominen ei ole pistelinko, vaikka pisteitä voisi tulla taitotaso huomioiden aavistuksen useamminkin. Tuominen tuo puolustukseen ääntä, rauhallisuutta ja kokemusta.

Ella Viitasuo

25-vuotias Viitasuo on hyvä ja monipuolinen yleispuolustaja, jolta valmennus saa tasaisen varman suorituksen. Toisissa olympialaisissaan pelaava Viitasuo ei ole ollut pistehirmu niin seura- kuin maajoukkueessakaan, mutta hän on päässyt maalin makuun kaksissa edellisissä MM-kisoissaan.

Hyökkääjät:

Michelle Karvinen

31-vuotias Karvinen oli ensimmäistä kertaa olympialaisissa jo Vancouverissa 2010 ja Pekingin olympialaiset ovat hänelle jo uran neljännet. Näyttävistä harhautuksistaan ja yllättävistä kiekollisista ratkaisuistaan tunnettu hyökkääjä on Suomen joukkueen tärkeimpiä hyökkääjiä. Karvisen taidoista kertovat muun muassa valinta vuoden 2019 MM-kisojen All Stars -kentälliseen sekä valinta Sotšin olympialaisten parhaaksi hyökkääjäksi vuonna 2014. Urheilukanava TSN:n tuoreessa vertailussa Karvinen arvostettiin maailman kahdeksanneksi parhaaksi pelaajaksi.

Petra Nieminen

Neljät MM-kisat ja yhdet olympialaiset urallaan pelannut Nieminen ei ole jäänyt koskaan ilman maalia arvokisoissa. Pyeongchangin olympialaisissa Nieminen takoi kuuteen otteluun pisteet 3+2 ja lopullinen läpimurto maailman eliittiin tapahtui viime syksyn MM-kisoissa, joissa seitsemän ottelua tuottivat huikeat tehot 6+1. Suomen ykkösketjussa Pekingissä operoiva Nieminen on ehtinyt voittaa urallaan jo neljä arvokisamitalia ja kaksi Ruotsin mestaruutta, vaikka ikää on mittarissa vasta 22 vuotta.

22-vuotias maalitykki Petra Nieminen johtaa Suomen ykkösketjua.

Susanna Tapani

Kahden lajin taiturina tunnetulla Tapanilla on palkintokaapissaan neljä ringeten maailmanmestaruutta sekä seitsemän arvokisamitalia jääkiekosta. 28-vuotiaan Tapanin jääkiekko-otteluiden määrä on ollut jo vuosia varsin pieni, mutta tämä ei ole estänyt häntä olemasta vuodesta toiseen Naisleijonien parhaita pelaajia. Taitava hyökkääjä on tehnyt 12 olympiaottelussa pisteet 3+7 ja 44 MM-ottelussa pisteet 13+14. Tapani muodostaa Pekingissä Suomen ykkösketjun yhdessä Karvisen ja Niemisen kanssa.

Noora Tulus

26-vuotias Tulus on toinen Suomen joukkueen rightin hyökkääjistä. Ylivoimapelissä loistava Tulus on tunnettu syöttöpelistään, mutta häneltä löytyy myös hyvä laukaus, jota hän voisi käyttää useamminkin. Vuosia maajoukkueen runkopelaajiin lukeutuneen Tuluksen tähtihetki osui MM-kotikisoihin keväällä 2019, kun hän nakutti seitsemään otteluun pisteet 0+6. Olympialaiset ovat hyökkääjälle uran toiset.

Sanni Hakala

154-senttinen Hakala on nopea luistelija, joka ei kaihda ahtaita paikkoja saati fyysistä peliä. 24-vuotias Hakala oli aikanaan alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa tähtipelaaja, joka iski maaleja kovaan tahtiin. Naisten maajoukkueessa pistetahti on ollut maltillisempi, kun 21 MM-ottelua ovat tuottaneet tehot 2+2. Vuoden 2018 olympialaisissa Hakala teki yhden maalin, kun hän osui Ruotsia vastaan puolivälieräottelussa.

Elisa Holopainen

Joulukuussa 20 vuotta täyttänyt Holopainen on tehnyt Naisten Liigassa jo useamman vuoden lähestulkoon mitä tahtoo, pistekeskiarvon ollessa koko uran ajalta peräti 1.95. Alle 18-vuotiaiden maajoukkueen entinen junioritähti on hakenut oppia kaksissa aikuisten MM-kisoissa, ja on päässyt molemmilla kerroilla maalin makuun. Ensimmäisissä olympialaisissaan pelaava Holopainen janoaa tehopisteitä ja Pekingissä nähdään todennäköisesti taas tason parempi pelaaja kuin aiemmissa arvokisoissa.

Elisa Holopaiselta voi odottaa tehoja olympiaturnauksessa.

Viivi Vainikka

Holopaisen tapaan joulukuussa 2001 syntynyt Vainikka pelaa toista kauttaan Ruotsin SDHL:ssä Luulajan joukkueessa. Fyysinen hyökkääjä muodosti MM-kisoissa 2019 Holopaisen kanssa toimivan duon. Viime syksyn MM-kisoissa Vainikka teki seitsemään otteluun yhden maalin, mutta parempaa on varmasti luvassa tulevaisuudessa. Hyökkääjä antoi hieman ennen Pekingiin lähtöä positiivisen koronatestituloksen, joten hän on valmistautunut olympialaisiin Suomessa. Hän on kuitenkin jo matkalla Pekingiin ja liittyy joukkueeseen myöhemmin.

Tanja Niskanen

29-vuotias keskushyökkääjä teki uransa kaksissa ensimmäisissä MM-kisoissa (2011, 2016) hyvin tehopisteitä, mutta myöhemmällä uralla rooli hyökkäyspäässä on pienentynyt. Olympialaisten harjoituksissa kolmosketjun keskellä pelannut Niskanen tuo joukkueen nuoremmille hyökkääjille arvokasta tietotaitoa ja henkistä tukea. Viime syksyn MM-kisoissa Niskanen teki seitsemään otteluun pisteet 1+1.

Jenniina Nylund

Neljättä vuottaan Yhdysvalloissa St. Cloudin yliopistossa pelaava Nylund teki aikuisten arvokisadebyyttinsä syksyn 2021 MM-kisoissa ja nyt vuorossa ovat ensimmäiset olympialaiset. Monipuolisena hyökkääjänä Nylund taitaa monenlaiset roolit ja hänellä on hyvän tasoinen laukaus. Olympialaisten harjoituksissa hän on pelannut kakkosketjussa Tuluksen ja Holopaisen kanssa.

Emilia Vesa tekee Pekingissä olympiadebyyttinsä.

Julia Liikala

20-vuotias Liikala debytoi aikuisten arvokisatasolla viime syksyn MM-kisoissa ennakkoluulottomasti ja seitsemässä ottelussa kertyi kaksi syöttöpistettä. Syöttöpisteet tulivat molemmat tärkeässä paikassa – pronssiottelussa Sveitsiä vastaan. Liikala taitaa myös maalinteon, mistä osoituksena tukku maaleja alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-turnauksissa. Aikuisten arvokisoissa debyyttiosuma odottaa vielä itseään. Pekingin kisoissa Liikalan pelipaikka lienee kolmos- tai nelosketjun laidassa.

Emilia Vesa

Kiekko-Espoossa seuratasolla pelaava rightin hyökkääjä Vesa täydentää vuonna 2001 syntyneiden hyökkääjänelikon Holopaisen, Vainikan ja Liikalan lisäksi. Ensimmäisiin olympialaisiinsa lähtevä 177-senttinen laitahyökkääjä debytoi aikuisten arvokisatasolla viime syksyn MM-kisoissa, mutta tehopisteitä ei tuolloin vielä tullut. Harjoituksissa Vesa on pelannut kolmosketjussa Liikalan ja Niskasen kanssa.

Sofianna Sundelin

Ulvilasta ponnistava 19-vuotias Sundelin on pelannut kahdet alle 18-vuotiaiden MM-kisat ja yhdet aikuisten MM-kisat. Olympialaiset ovat hänelle uran ensimmäiset. Sundelin takoo Naisten Liigassa hyvin pisteitä, mutta harppaus pisteiden tekijäksi arvokisatasolla vaatii vielä kehitysloikan seuraavalle tasolle. Työnteosta suorittaminen ei jää Sundelinin kohdalla koskaan vajaaksi ja työteliäs hyökkääjä häärii monessa tilanteessa. Ei ole olympialaisissa isossa tulosvastuussa, mutta voi yllättää hyvällä laukauksellaan.

Sanni Vanhanen, 16, on Suomen joukkueen nuorin pelaaja.

Sanni Vanhanen

Vasta 16-vuotias Vanhanen on maajoukkueen nuorin pelaaja. Tapparan U16 poikien ja Naisten Liigassa pelaavan Ilveksen riveissä operoiva hyökkääjä on kovan luokan lupaus, joka on murtautunut naisten arvokisatasolle jo nuorella iällä. Vanhanen debytoi aikuisissa jo viime syksyn MM-kisoissa, missä hän teki seitsemään otteluun pisteet 1+0. Maali oli sitäkin tärkeämpi, sillä se jäi Suomen voittomaaliksi 1–0-puolivälierävoitossa Tšekkiä vastaan.

Emmi Rakkolainen

25-vuotias Rakkolainen nousi varapelaajan paikalta Pekingin kisakoneeseen Vainikan annettua positiivisen koronatestituloksen. Rakkolainen on harjoitellut joukkueen kanssa kisapaikalla, mutta Vainikka on nyt kuitenkin liittymässä joukkueeseen, joten Rakkolaiselle ei liene otteluita luvassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös