Suomen Jääkiekkomuseo täytti 40 vuotta, tulevaisuudessa yhä enemmän digitaalisia palveluita luvassa

LIIGA, MAAJOUKKUE / Artikkeli
MM-pokaali keväältä 2019 oli päässyt kanada-maljan viereen Jääkiekkomuseon 40-vuotissyntymäpäivillä.
Kuva © mlaakso
Euroopan ensimmäinen jääkiekkomuseo näki päivänvalonsa vuonna 1979, luonnollisesti Tampereella ja Hakametsän jäähallissa. Sittemmin Museokeskus Vapriikin tiloihin muuttanut ja sitä kautta laajentunut museo kertoo suomalaisen jääkiekkoilun historian mielekkäällä sekä tunteikkaalla tavalla. Tulevaisuudessa on tarkoitus tuottaa myös digitaalisia palveluita eri muodoissa.

Tampereen Säästöpankin kaavailemasta jääkiekkoaiheisesta näyttelystä sai kimmokkeen suomalaisen jääkiekkomuseon perustaminen vuonna 1978. Tampereelta löytyi kuuden kopla vahvoja jääkiekkovaikuttajia, jotka löivät viisaat päänsä yhteen ja alkoivat suunnitella museon perustamista. Koplaan kuuluivat Aarne Honkavaara, Juhani Linkosuo, Harry Lindblad, Usko Teromaa, Kalervo Kummola sekä idean isä Kimmo Leinonen.

KooVeen jääkiekkoilun aikoinaan käynnistänyt Teromaa oli Hakametsän jäähallin isännöitsijä ja hänen suhteillaan tilat saatiin jäähallista. Ensin pieni tila käytäväkerroksessa muuttui hiukan suuremmaksi kerrosta alempana ja Museokeskus Vapriikin tiloihin Jääkiekkomuseo kutsuttiin vuonna 2000.

− Kiitos Tampereen kaupungille, joka on aina ollut kova urheilukaupunki ja varsinkin jääkiekkokaupunki. Siirtyminen Vapriikkiin antoi meille paremmat ja isommat tilat, myös mahdollisuuden hyödyntää museoalan ammattilaisten osaamista. Meillä ei tuollaista osaamista itseltä löytynyt, kiitteli Leinonen juhlahumun keskellä.

Vaikka Vapriikissakin on Jääkiekkomuseo saanut tilojaan suurennettua, olisi Leinosen mukaan tarvetta vieläkin suuremmalle tilalle. Aineistoa on jo nyt yli 35000 esinettä ja yli miljoona kuvatallennetta, joten lisätilalle olisi käyttöä. Toki tulevaisuudessa osa näyttelyistä siirtyy yhä enemmän digitaaliseen muotoon, mutta toki esineiden luonnollinen näkeminen on edelleen se sykähdyttävin tapa kokea historian havinaa.

Leinonen muutti Pohjois-Amerikasta takaisin Suomeen 1985 ja toi tullessaan idean tuoda museoon myös Hall of Fame osion, jossa kunnioitetaan suomalaisen jääkiekkoilun pioneereja sekä vaikuttajia. Nykyään museon tiloissa on myös interaktiivinen osasto, jossa pääsee testaamaan kykyjään niin maalivahtina kuin maalintekijänäkin.

− Jääkiekosta kiinnostuneiden ihmisten pitäisi tehdä sellainen pyhiinvaellusretki tänne museoon vuosittain, sillä nuo vaihtuvat teemat tuovat aina niin paljon uutta ja erilaista nähtävää, kehottaa Leinonen.

Museon toiminnassa vapaaehtoisena avustajana aikoinaan toiminut ex-pelaaja Pertti Kontto muisteli lämmöllä Museon Hakametsän aikaa. Honkavaaran pariskunta Aarne ja Maire pitivät todella hyvää huolta museosta, ja se olikin erittäin suosittu vierailukohde niin yksittäisille henkilöille kuin ryhmillekin. Honkavaara osasi kertoa tarinoita kaikista esineistä ja niiden vierestä, hän kun oli kävelevä jääkiekkoilun tietokirja.

Pirkko Linkosuo sai isältään Juhanilta tehtävän kerätä esineitä ja muistoja museoon. Terhakka nuori nainen ryhtyikin toimeen ja soitti puhelimella lukuisia puheluita ympäri Suomea ja sai mittavan määrän esineistöä kerättyäkin suhteellisen nopealla aikataululla. Hän esitti yhdessä lauluyhtye Trionan kanssa myös itsetehdyn sävellahjan.

Kultaseppämestari Jyrki Karvinen on retusoinut Kanada-maljaa jo vuosikausia. Ammattimiestä on vuosien varrella harmittanut pokaalin kärsimät vahingot pelaajien juhliessa mestaruuksiaan. Pahiten pokaali, tai oikeastaan sen kopioversio, kärsi keväällä 1998, jolloin pokaalin alaosa tuhoutui kokonaan. Pokaalilla oli keitetty nakkeja kiukaalla ja vahinko oli päässyt käymään. Vuodesta 1992 alkaen on alkuperäinen pokaali luovutettu joukkueelle jäällä, mutta jo matkalla pukukoppiin se on vaihdettu kopioon. Karvinen toivoisi pelaajien kunnioittavan tätä Suomen tunnetuinta palkintoa enemmän. Nyt pelaajat tuntuvat kilpailevan siitä, kuka saa erikoisimmalla tavalla pokaalia käytettyä.

Kalervo Kummola hauskuutti yleisöä mukavilla jutuillaan samalla kun muisteli museon alkutaivalta. Hänen roolinsa oli lähinnä varojen keruu, joissa lopulta onnistuttiinkin niin hyvin, ettei pankkilainaa tarvinnut perustamisvaiheessa hankkia. Hän korosti suomalaisten olevan eurooppalaisia edelläkävijöitä jääkiekkomuseoiden saralla ja huomautti Ruotsin tulleen pahasti jälkijunassa mukaan kuvioihin. Rakkaammaksi esineekseen museosta hän mainitsee kasvattiseuransa K-67:n pelipaidan.

− Kimmo Leinonen on kertonut, että hän keksi idean museosta ja esitelleensä sen minulle silloin, kun olen ollut hyvällä tuulella. Aivan tuota en kuitenkaan allekirjoita, sillä muistelen olleeni aina hyvällä tuulella. Leinonen saa vielä vastata näistä sanoistaan, kunhan saan hänet kiinni, nauratti Kummola yleisöä.

Jääkiekkomuseon hallituksen puheenjohtaja Mika Sulin kävi myös kiittämässä paikalle saapunutta yleisöä ja avasi hiukan tulevaisuuden suunnitelmia. Sulin kertoi museon pyrkivän tulevaisuudessa yhä enemmän tavoittelemaan nuorempia ihmisiä digitalisoitumisen myötä ja sosiaalista mediaa hyväksi käyttäen. Mitään päätöksiä ei ole siirtymisestä pois Vapriikista tehty, mutta Sulin väläytteli mahdollisuutta siirtyä ainakin osittain valmistuvaan Kansi-Areenaan. Sulin on vahvasti mukana areenaprojektissa, josta on tulossa hänen mukaansa Suomen johtava monitoimiareena, joka toimii tamperelaisten olohuoneena ollen auki joka päivä, jouluaattoa lukuun ottamatta.

Sulin liikuttui silminnähden luetellessaan entisten museon hallituksen puheenjohtajien listaa. Aarne Honkavaaran nimen kohdalla puhe hiukan katkesi, eikä Sulin ollut ainoa, joka kuivasi silmäkulmiaan. Suomalaisen jääkiekkoilun historia kosketti niin syvästi kaikkia paikalla olleita henkilöitä. Kysyttäessä hänen rakkainta esinettään museosta, oli Sulinilla vastaus heti valmiina. Oman isän eli Jääkiekkoleijona 150 Hilpas Sulinin kuva Hall of Famen seinällä.

» Lähetä palautetta toimitukselle