Suomalaispuolustajat NHL:ssä 2019−20: Heiskanen ja Lindell tuikkivat kirkkaimpina tähtinä, Nikulle tarjolla läpimurtokausi

NHL / Artikkeli
Miro Heiskanen on jo toisella kaudellaan valmis nousemaan NHL:n eliittipuolustajien joukkoon.
Kuva © Getty Images
Suomalaispuolustajien kirkkaimmat tähdet tuikkivat Dallasissa Miro Heiskasen ja Esa Lindellin muodossa. Sami Nikulle tarjoutuu Winnipeg Jetsissä hyvä mahdollisuus lopullisen läpimurtokauden pelaamiseen. Farmissa puolestaan aloittaa useampi viime kaudella kotoisessa Liigassa pelannut puolustaja.

TÄHDET

Miro Heiskanen

Suomalaisnuorukainen pelasi loistavan viime kauden Dallas Starsin takalinjoilla ja oli heti tulokaskaudellaan joukkueensa toiseksi tehokkain puolustaja 33 tehopisteellään. Heiskanen sai peliaikaa ottelua kohden (23.07) eniten koko NHL:n tulokaspelaajista, ja myös maaleja (12) syntyi tulokaspuolustajista eniten.

Tammikuun lopulla 19-vuotiaasta Heiskasesta tuli Stars-historian nuorin tähdistöotteluun valittu pelaaja ja myöhemmin kauden aikana vielä seurahistorian nuorin maalin pudotuspeleissä tehnyt puolustaja.

Yhden kauden kokemus taskussaan Heiskanen on jo valmis haastamaan ruotsalaista John Klingbergiä Starsin ykköspakin roolista. Ykkösylivoimaan päästessään Heiskasella olisi avaimet tehdä yli 50 tehopistettä alkavalla kaudella.

Esa Lindell

Starsin todellinen luottopakki sai viime kaudella eniten jääaikaa joukkueen pelaajista, blokkasi eniten laukauksia ja teki siinä sivussa myös oman henkilökohtaisen yhden kauden piste-ennätyksensä (32). Pudotuspeleissä Lindellin taakka vain kasvoi, ja 13 ottelussa suomalaispuolustaja pelasi keskimäärin lähes 27 minuuttia ottelua kohden.

Kauden jälkeen GM Jim Nill teki Lindellin kanssa kuuden vuoden ja arvoltaan 35 miljoonan dollarin jatkosopimuksen. Näin Lindell on alkavalla kaudella sekä parhaiten palkattu Stars- että suomalaispuolustaja.

Starsin puolustus koki vain vähän muutoksia viime kauden jälkeen. Veteraani Andrej Sekera saapui vapaana agenttina joukkueeseen, ja Ben Lovejoy puolestaan lopetti uransa. Vastuuta on luvassa jälleen paljon 25-vuotiaalle Lindellille, joka aloittaa viidennen täyden kautensa Starsin organisaatiossa.

LUOTTOPELAAJAT

Rasmus Ristolainen

Ristolainen pelasi jälleen viime kaudella isolla vastuulla Buffalo Sabresin alakerrassa. Eniten peliaikaa joukkueen pelaajista saanut jykevä puolustaja pelasi myös neljännen peräkkäisen yli 40 tehopisteen kauden. Sabres jäi kuitenkin jälleen pudotuspelien ulkopuolelle ja Ristolaisen plus-miinus-saldo (-41) oli koko NHL:n huonoin.

Alkavalla kaudella Sabresilla on jalkeilla harvinaisen kovatasoinen pakkikalusto. Kesällä Sabres hankki Colin Millerin sekä Henri Jokiharjun ja oli jo kesken viime kauden hankkinut Brandon Montourin puolustukseensa. Kun tähän lisätään vielä Sabresin puolustuksen tulevaisuuden kulmakivi Rasmus Dahlin on joukkueen todennäköisesti luovuttava jostain.

Jo seitsemättä kauttaan Sabresin organisaatiossa aloittava 24-vuotias Ristolainen on pitkälti ollut se puolustaja, jonka nimi on pyörinyt siirtohuhuissa pitkin kesää.

Subban ottaa alkavalla kaudella joukkueen ykköspakin aseman Vataselta, joka ei ole pystynyt täyttämään niitä odotuksia, joita Devils suomalaiseen asetti.

Sami Vatanen

Vatasen viime kausi meni pitkälti piloille loukkaantumisten takia. Tammikuun lopulla tulleen aivotärähdyksen jälkeen suomalaispuolustaja pelasi vain neljässä New Jersey Devilsin runkosarjaottelussa. Yhteensä Vataselle kertyi runkosarjassa 50 ottelua, joissa syntyi vaatimattomat 17 (4+13) tehopistettä.

28-vuotiaalle Vataselle alkava kausi on jo kahdeksas Pohjois-Amerikassa ja vuonna 2016 Anaheim Ducksin kanssa tehdyn nelivuotisen sopimuksen viimeinen. Kesällä Devils hankki Nashville Predatorsista tähtipuolustaja P.K. Subbanin useamman pelaajan ja varausvuoron kaupassa. 

Subban ottaa alkavalla kaudella joukkueen ykköspakin aseman Vataselta, joka ei ole pystynyt täyttämään niitä odotuksia, joita Devils suomalaiseen asetti.

Rasmus Ristolainen aloittaa seitsemännen kautensa Buffalo Sabresissa siirtohuhujen keskellä.
Kuva © Getty Images

PERUSPELAAJAT

Olli Määttä

Määttä kärsi viime kaudella loukkaantumisista ja pelasi runkosarjassa vain 60 ottelua Pittsburgh Penguinsin paidassa kasaten melko vaatimattomat 14 (1+13) tehopistettä. Pudotuspeleissä Penguins tippui heti ensimmäisellä kierroksella suoraan neljässä ottelussa, ja Määttä pelasi vain sarjan ensimmäisessä kamppailussa.

Kesällä Määttä kaupattiin Chicago Blackhawksiin vaihdossa hyökkääjä Dominik Kahuniin sekä viidennen kierroksen varausvuoroon. Blackhawksin alakerran kivijalkana pitkään toimineet Duncan Keith sekä Brent Seabrook alkavat jo ikääntyä ja monipuolinen Määttä on oiva lisä joukkueen puolustukseen.

Kaksi kertaa Stanley Cup -mestaruuden voittanut ja runkosarja- sekä pudotuspelit yhteenlaskettuna 431 ottelua NHL:ssä pelannut Määttä täytti elokuussa vasta 25 vuotta.

Markus Nutivaara

Columbus Blue Jacketsin perusvarma puolustaja pelasi viime kaudella NHL-uransa korkeimman yhden kauden pelimäärän (80) runkosarjassa ja teki 21 (5+16) tehopistettä. Lähinnä David Savardin pakkiparina pelanneen Nutivaaran peliaika ottelua kohden (17.41) oli viidenneksi eniten Blue Jacketsin puolustajista.

25-vuotias ja 207 runkosarjaottelun kokemuksen kartuttanut Nutivaara aloittaa neljännen kautensa Blue Jacketsin -organisaatiossa. Sinitakkien puolustus ei ole paljoa muutoksia kokenut viime kaudesta. Lähinnä nuori ruotsalainen peruspakki Gabriel Carlsson ja venäläinen, KHL:ssä aiemmin pelannut Vladislav Gavrikov saattavat syödä Nutivaaran peliaikaa alkavalla kaudella.

Kuuden Pittsburgh Penguinsissa vietetyn kauden jälkeen Olli Määttä siirtyi kesällä Chicago Blackhawksiin.
Kuva © Getty Images

TAISTELEE PELIAJASTA

Ville Heinola

Heinola varattiin kesän varaustilaisuuden 20. pelaajana Winnipeg Jetsiin ja 18-vuotias suomalaispuolustaja teki myös kolmivuotisen tulokassopimuksen organisaation kanssa. Viime kaudella Heinola pelasi Rauman Lukossa 34 runkosarjaottelua ja teki 14 (2+12) tehopistettä. Heinola oli myös voittamassa alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta.

Harjoitusotteluissa suuria minuuttimääriä pelannut Heinola taistelee yhä paikasta Jetsin lopulliseen NHL-joukkueeseen, kun runkosarjan alkuun on aikaa enää vajaa viikko.

Julius Honka

Starsin vuoden 2014 ykköskierroksen varaukselle viime kausi oli tuskainen. Pudotuspelit mukaan lukien Honka istui dallasilaisten viimeiset 48 ottelua katsomon puolella, ja NHL-otteluita tuli tilille vain 29. Myös suomalaisen peliaika ottelua kohden (13.43) jäi puolustajalle varsin vaatimattomiin lukemiin.

Viiden kauden aikana Stars-organisaatiossa Honka on pelannut yhteensä vain 87 NHL-ottelua ja kasannut 13 (2+11) tehopistettä. Maisemanvaihdos saattaisi olla Hongan viimeinen oljenkorsi, jolla NHL-ura voisi vielä aueta.

24-vuotta joulukuussa täyttävällä Hongalla ei ole sopimusta alkavasta kaudesta vielä minkään seuran kanssa.

Henri Jokiharju

Jokiharju aloitti viime kautensa NHL:ssä ja suoraan Blackhawksin ykköspakkiparissa Keithin vierellä pelaten isoja minuuttimääriä. Valmentajan vaihtuessa Joel Quennevillestä nuoreen Jeremy Collitoniin tippui Jokiharjun peliaika rajusti, ja lopulta nuori suomalainen joutui farmiin.

Jokiharju pelasi tulokaskaudellaan 38 ottelua Blackhawksin paidassa ja kasasi 12 tehopistettä. Pienestä pelimäärästään huolimatta Jokiharju oli silti Blackhawksin viidenneksi tehokkain puolustaja ja kellotti peliaikaa noin 19 minuuttia ottelua kohden.

Sekä nuorten alle 20-vuotiaiden, että aikuisten maailmanmestaruuden kauden aikana voittanut Jokiharju kaupattiin kesällä yllättäen Sabresiin vaihdossa ruotsalaishyökkääjä Alexander Nylanderiin. Myöskään Sabresissa 20-vuotiaalla Jokiharjulla ei ole helppo työ ottaa vakiopaikkaa joukkueen puolustuksesta.

Olli Juolevi

Juolevin viime kausi loppui jo marraskuussa leikkaushoitoa vaatineeseen polvivammaan, ja suomalaispuolustaja ehti pelata Vancouver Canucksin farmijoukkueessa Utica Cometsissa vain 18 ottelua, joissa syntyi 13 (1+12) tehopistettä.

Vuoden 2016 varaustilaisuuden viidentenä pelaajana ja ensimmäisenä puolustajana varattuun Juoleviin kohdistuu luonnollisesti kovat odotukset Canucksissa. Varaustilaisuuden jälkeiset kolme kautta Juolevin ura on polkenut paikoillaan, ja sitä on haitannut myös pahat loukkaantumiset.

Alkavalla kaudella Juolevi tekee todennäköisesti NHL-debyyttinsä, mikäli välttää loukkaantumiset, mutta vakituisen pelipaikan ottaminen tulee olemaan vaikeaa. Vancouverilaisten puolustus vahvistui viime kauden jälkeen Tyler Myersillä sekä Jordie Bennillä ja myös lahjakas Quinn Hughes tulee ajamaan Juolevin ohi.

Nikulla on kaikki mahdollisuudet ottaa ison roolin pelipaikka Jetsin puolustuksesta ja pelata lopullinen läpimurtokausi NHL:ssä.

Oliwer Kaski

Kaski pelasi huippukauden Lahden Pelicansissa ja oli koko Liigan tehokkain puolustaja kasaten peräti 51 (19+32) tehopistettä 59 pelaamassaan runkosarjaottelussa. Kevään voitokkaissa MM-kisoissa Kaski pelasi kaikki Suomen kymmenen ottelua ja teki kaksi tehopistettä.

Suomen kultajuhlien jälkeen Kaski teki varaamattomana pelaajana yhden vuoden sopimuksen Detroit Red Wingsin kanssa. Viime kaudella autokaupungin tehokkain puolustaja, hokkarit kesällä naulaan laittanut Niklas Kronwall teki vain 27 tehopistettä, ja toinen tehopakki Mike Green on puolestaan kärsinyt paljon loukkaantumisista.

Vakiopelipaikan ottaminen Red Wingsin heikkotasoisesta ja tehottomasta puolustuksesta on kookkaalle, taitavalle 24-vuotiaalle Kaskelle täysin mahdollista.

Sami Niku

Niku vietti suurimman osan viime kaudesta Jetsin pelaajaringissä mutta peliaika ja pelaavan kokoonpanon paikka oli suomalaisella tiukassa. Jetsissä otteluita tuli 22-vuotiaalle puolustajalle lopulta runkosarjassa 30 ja AHL:n puolella Manitoba Moosessa 20.

Jets menetti kuitenkin kauden jälkeen kuudesta tehokkaimmasta pakistaan peräti neljä, kun Jacob Trouba, Tyler Myers, Ben Chiarot ja Joe Morrow lähtivät uusiin osoitteisiin. Tulopuolella oli ainoastaan New York Rangersista naarattu nuori puolustaja Neal Pionk ja Minnesota Wildista hankittu enemmänkin AHL-kokemusta omaava Anthony Bitetto.

Suurin vastuu Jetsin puolustuksessa lepää alkavalla kaudella veteraani Dustin Byfuglienin − mikäli hän palaa kokoonpanoon virkavapaaltaan − ja Josh Morrisseyn harteilla, mutta sen jälkeen taso laskee rajusti. Nikulla on kaikki mahdollisuudet ottaa ison roolin pelipaikka Jetsin puolustuksesta ja pelata lopullinen läpimurtokausi NHL:ssä.

Juuso Riikola

KalPasta viime kaudeksi Pohjois-Amerikkaan lähtenyt varaamaton Riikola pysyi Penguinsin pelaajaringissä lähes koko kauden. NHL-otteluita nopeajalkaiselle Riikolalle kertyi tulokaskaudellaan lopulta 37, joissa syntyi viisi (2+3) tehopistettä.

Riikola sai palkinnon esityksistään kauden jälkeen, kun Penguinsin GM Jim Rutherford teki suomalaisen kanssa yhden vuoden ja arvoltaan 850 000 dollarin yksisuuntaisen jatkosopimuksen. Määtän lähdettyä viime kauden jälkeen Blackhawksiin on 25-vuotiaalle Riikolalle tarjolla lisää vastuuta Penguinsin alakerrassa.

Urho Vaakanainen

Vaakanainen pääsi viime kauden alussa debytoimaan Boston Bruinsin paidassa mutta loukkaantui heti toisessa ottelussaan, kun Ottawa Senatorsin Mark Borowiecki taklasi suomalaisnuorukaista päähän.

Kultajuhliin päättyneiden nuorten MM-kisojen jälkeen Vaakanainen pelasi loppukauden AHL:ssä Providence Bruinsin riveissä yhteensä 30 runkosarjaottelua ja neljä pudotuspeliottelua.

Vuoden 2017 varaustilaisuuden 18. pelaajana varattu 20-vuotias Vaakanainen lähtee alkavaan kauteen tavoittelemaan pelipaikkaa Bruinsin puolustuksesta. Charlie McAvoyn ja Brandon Carlon tuoreet jatkosopimukset heikensivät Vaakanaisen osakkeita, mutta loukkaantumisten kautta suomalainen on tyrkyllä ainakin Bruinsin kolmanteen pakkipariin.

Juuso Välimäki

Välimäki raivasi tiensä heti viime kauden alussa Calgary Flamesin kokoonpanoon, kunnes loukkasi nilkkansa marraskuun lopulla ja oli pelaamatta yli kaksi kuukautta. Farmista pelituntumaa hakenut Välimäki palasi runkosarjan lopussa Flamesin kokoonpanoon ja pelasi vielä myös kaksi pudotuspeliottelua. Runkosarjassa Välimäki pelasi yhteensä 24 NHL-ottelua ja teki kolme tehopisteettä.

Flamesin ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2016 aloittaa alkavan kauden loukkaantuneiden listalla loukattuaan polvensa kesäharjoittelussa. Polvileikkauksessa käyneen Välimäen sairausloman pituudesta ei ole vielä tietoa, mutta suomalainen lienee poissa kaukaloista useita kuukausia.

20-vuotiaasta Välimäestä kaavailtiin Flamesin kärkikuusikon puolustajaa alkavalle kaudelle.

Winnipeg Jetsin palkkakatto-ongelmat ja isot menetykset puolustuksessa avaavat Sami Nikulle mahdollisuuden alkavalla kaudella.
Kuva © Getty Images

FARMIPELAAJAT

Niclas Almari

Viime kausi päättyi Almarilla mestaruusjuhliin HPK:n paidassa ja kesällä puolustaja solmi kolmivuotisen tulokassopimuksen Penguinsin kanssa. Vuoden 2016 varaustilaisuuden viidennen kierroksen varaukselta löytyy liigakokemusta jo kolmelta kaudelta.

21-vuotias Almari pelaa ensimmäisen täyden kautensa Pohjois-Amerikassa todennäköisesti kokonaan AHL:ssä Penguinsin farmijoukkueessa.

Jani Hakanpää

Viimeiset neljä kautta Liigassa ja Oulun Kärppien riveissä pelanut Hakanpää oli keväällä myös voittamassa maailmanmestaruutta Suomen joukkueessa. Kesällä isokokoinen puolustaja teki Anaheim Ducksin kanssa yhden vuoden sopimuksen ja lähtee jo toistamiseen urallaan Pohjois-Amerikkaan.

Hakanpään ensimmäinen yritys St. Louis Bluesin organisaatiossa ei tuonut yhtään NHL-ottelua jykevän puolustajan tilille mutta Ducksissa tilanne voi olla toinen. Viime kaudella pudotuspelien ulkopuolelle jääneen Ducksin pakkikalusto on melko heppoinen, ja Cam Fowlerin sekä Hampus Lindholmin jälkeen taso laskee rajusti.

Alkavan kauden kynnyksellä Ducks asetti kuitenkin Hakanpään siirtolistalle ja suomalaispuolustajan kausi näyttää alkavan farmin puolella. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että Hakanpään sopimus Ducksin kanssa on yksisuuntainen, joten puolustaja ansaitsee kaudesta 850 000 dollaria vaikka pelaisi AHL:ssä.

Teemu Kivihalme

Kaksi viimeistä kautta Liigassa kiekkoillut Kivihalme teki viime kauden 60 runkosarjaottelussa 30 (9+21) tehopistettä ja oli Kärppien tehokkain puolustaja. Kauden jälkeen Kivihalme teki vuoden sopimuksen Toronto Maple Leafsin kanssa.

Ennen Kärppiin siirtymistään Kivihalme pelasi kolme kautta NCAA-yliopistosarjaa Colorado Collegessa. 24-vuotias puolustaja pelaa todennäköisesti koko alkavan kauden AHL:ssä Toronto Marliesin riveissä.

Otto Leskinen

Läpimurtokautensa Liigassa viime kaudella pelannut Leskinen teki 57 ottelussa 31 (8+23) tehopistettä ja oli KalPan tehokkain puolustaja runkosarjassa. Varaamaton Leskinen teki kauden jälkeen kahden vuoden sopimuksen Montreal Canadiensin kanssa.

22-vuotiaan Leskisen ensimmäinen kausi Pohjois-Amerikassa kuluu suurella todennäköisyydellä vielä AHL:n puolella Laval Rocketissa.

Alex Lintuniemi

Lintuniemi pelasi viime kaudella AHL:n Ontario Reignissä 67 ottelua ja teki 25 (2+23) tehopistettä. Kesällä isokokoinen puolustaja teki vuoden sopimuksen Carolina Hurricanesin kanssa ja aloittaa alkavan kauden AHL:ssä Charlotte Checkersissä.

Los Angeles Kingsin toisen kierroksen varaus vuodelta 2014 on pelannut jo kolme täyttä kautta ja yhteensä 176 runkosarjaottelua AHL:ssä. 24-vuotias Lintuniemi metsästää vielä ensimmäistä NHL-otteluaan.

Niko Mikkola on yksi neljästä Pohjois-Amerikassa tällä kaudella pelaavasta suomalaispuolustajasta, joka oli voittamassa Suomelle maailmanmestaruutta kevään MM-kisoissa.
Kuva © Getty Images

Niko Mikkola

Mikkolan viime kausi kului St. Louis Bluesin farmijoukkueessa San Antonio Rampagessa, jossa raamikas suomalaispuolustaja pelasi 70 runkosarjaottelua ja teki yhdeksän tehopistettä. Keväällä Mikkola pelasi kultajuhliin päättyneissä MM-kisoissa ja oli Suomen joukkueen toiseksi tehokkain puolustaja Mikko Lehtosen jälkeen.

Hallitsevan Stanley Cup -mestarin puolustus koki vain pieniä muutoksia kesällä ja pelipaikan aukeaminen Mikkolalle vaatisi käytännössä runkopuolustajien loukkaantumisia. 23-vuotiaan Mikkolan sopimus Bluesin kanssa loppuu alkavan kauden jälkeen.

Vili Saarijärvi

Saarijärvi pelasi viime kaudella ensimmäisen täyden kauden AHL:ssä Grand Rapids Griffinsin riveissä ja teki 16 tehopistettä 70 runkosarjaottelussa. Red Wingsin kolmannen kierroksen varaus vuodelta 2015 on pelannut jo viisi kautta Pohjois-Amerikan juniorisarjoissa, ECHL:ssä ja AHL:ssä.

Vuoden 2016 nuorten alle 20-vuotiaiden maailmanmestarin tulokassopimus Red Wingsin kanssa päättyy alkavan kauden jälkeen.

Joni Tuulola

Toisen polven kiekkoilija pelasi koko viime kauden AHL:ssä Rockford IceHogsissa ja teki 54 runkosarjaottelussa 14 tehopistettä. Isokokoinen puolustaja on Blackhawksin kuudennen kierroksen varaus vuodelta 2015 ja vuoden 2016 nuorten alle 20-vuotiaiden maailmanmestari.

Farmin puolella toisen kautensa Pohjois-Amerikassa aloittavan Tuulolan sopimus Blackhawksin kanssa on katkolla kauden jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle