Sitä iltaa New York ei unohda – 14.6.1994 Rangers mursi 54 vuoden kirouksen

NHL / Artikkeli
Rangers juhli Stanley Cupia kesällä 1994.
Kuva © Getty Images
Kesäkuun 14. päivänä 1994 Rangers otti Stanley Cup -finaalien seitsemännessä ottelussa 3–2-voiton haastaja Canucksista. Tähän päättyi NHL-historian pisin ajanjakso kahden mestaruuden välillä. Tässä artikkelissa kerrataan historiallisen saavutuksen vaiheet.

Rangers ennakkosuosikkina pudotuspeleihin

Kaksi joukkuetta olivat kulkeneet tien finaaliin hyvin erilaisia teitä. New York Rangers oli voittanut runkosarjan vahvan esityksen jälkeen. Pudotuspeleissä New York Islanders oli ollut pelkkä vastaantulija (Rangers voitti kaikki ottelut maalierolla 22–3), eikä Washington Capitalskaan tuottanut konferenssin semifinaaleissa vaikeuksia.

Itäisen konferenssin finaalissa New Jersey Devils oli kivenkova luu purtavaksi. Se hankki itselleen 2–3-johtoaseman sarjassa vastoin kaikkia odotuksia. Kuudennen ottelun alla Mark Messier antoi haastattelun, jossa Rangers-kapteeni ja viisinkertainen Stanley Cup -voittaja vakuutti Rangersin ottavan vielä jatkopaikan.

Itse ottelussa Messierin hattutemppu siirsi ratkaisun seitsemänteen otteluun Madison Square Gardenissa.

Ottelusta kehkeytyi yhden maalin kiekkotrilleri. Rangers johti kalkkiviivoille asti tehopuolustaja Brian Leetchin toisen erän maalilla, jonka amerikkalaispuolustaja veivasi sisään taidokkaalla kiepautuksellaan. Mike Richter oli kahdeksan sekunnin päässä pelata pudotuspelien viidennen nollapelinsä, kunnes Valeri Zelepukinin tahtomaali lykkäsi ratkaisua. Kesti 44 läkähdyttävää minuuttia, kunnes Stephane Matteaun tuikkaisu maalin edestä lunasti Rangersin Stanley Cup -finaaleihin ja miehen itsensä pysyvästi Rangers-folkloreen.

Rangers oli selvinnyt haasteesta, kasvanut mestaruustason joukkueeksi ja lähti henkisesti lujittuneena ylittämään vielä yhtä estettä.

Rangersin taival oli ollut suoraviivainen ylämäkitaival, jossa haasteet olivat asteittain vaikeutuneet. Ratkaisevalla hetkellä se oli löytänyt riittävät voimavarat ja venynyt työvoittoon. Heidän vastustajansa ei ollut koko keväänä muuta tehnytkään.

"Matteau, Matteau, Matteau!" Raatajaosaston laituri (kesk.) on juuri tehnyt elämänsä maalin konferenssifinaalin jatkoajalla. Madison Square Garden on revetä liitoksistaan.
Kuva © Getty Images

Vancouver Canucks sijoittui Läntisen konferenssin seitsemänneksi, ja ensimmäisellä pudotuspelikierroksella se venyi äärimmilleen Calgary Flamesia vastaan. Seitsemästä ottelusta kolme viimeisintä ratkesi jatkoajalla. Helpolla Canucks ei päässyt jatkossakaan, vaikka Dallas Stars ja Toronto Maple Leafs kaatuivat näennäisen selkeästi 4–2 ja 4–1. Voitot olivat työläitä, eivät niinkään näyttäviä tai loistokkaita. Kumpi olisi finaalissa valttia: Canucksin sitkeä puurtaminen vai Rangersin kokemus, fyysisyys ja nopeus?

Brian Leetch ja Mark Messier vastaan Pavel Bure ja Trevor Linden. Vakaa ja luotettava tähtimaalivahti Mike Richter vastaan kevään komeetta Kirk McLean. Suomalaisittain tilanne oli herkullinen. Kävi miten kävi, mestarijoukkueessa olisi suomalaispelaaja. Olisiko voittaja Esa Tikkasen Rangers vai Jyrki Lumpeen Canucks?

Haastaja yllätti

Monikaan arvio ei antanut Canucksille suuria mahdollisuuksia, vaikka Rangers olikin kompastellut konferenssifinaaleissa. Canucks sai puolittain eliminoitua Rangersin kotiedun ottamalla avausottelussa 2–3-jatkoaikavoiton.

Rangers havahtui takaiskusta ja otti vastustajansa vakavissaan. Se voitti kolme seuraavaa ottelua (3–1, 5–1, 4–2) ja sai kiinnityksen kolmeen ottelupalloon. Samalla Rangers tuntui kadottaneen fokuksensa. Viides ottelu pelattaisiin Madison Square Gardenissa, ja täysi katsomo odotti mestaruusjuhlia. New Yorkin kaupunki oli jo merkinnyt seuraavan päivän mestaruusparaatille.

Canucks repi 3–0-johdon kolmannen erän alkuminuuteilla, ja vaikka Rangers sai tilanteen tasoitetuksi, se oli väsyttänyt itsensä takaa-ajossa. Dave Babych teki voittomaalin vain parikymmentä sekuntia Rangersin tasoituksen jälkeen, eikä kotijoukkue enää jaksanut nousta voittotaisteluun. Kotonaan Canucks voitti 4–1, ja asetelma oli päälaellaan. Materiaaliltaan melko vaatimaton Canucks oli tarinan sankari, Rangers oli hukkaamassa kenties ainutlaatuisen tilaisuuden, vaikka sillä oli käytössään huipputason kokoonpano ja organisaatio.

Kirous murtuu

Stephen Cole on luonnehtinut 14. kesäkuuta pelattua seitsemättä finaaliottelua "sähkönäyttelyksi". Sellaisissa tilanteissa yleensä kokemus on eduksi, ja sitä Rangersilla oli roppakaupalla enemmän. Se käänsi kotiyleisön paineet edukseen, ja joukkue toteutti Mike Keenanin suunnitelmaa täsmällisesti.

Avausmaali syntyi ensimmäisen erän puolivälissä. Sergei Zubovin tarkka syöttö löysi Leetchin maalin kulmalta. McLean oli täysin ulkona tilanteesta, ja Leetchilla oli kaikki aika maailmassa nostaa peliväline verkkoon. Adam Graves lisäsi johdoksi 2–0, mutta Trevor Linden kavensi toisen erän alkuhetkillä. Kavennus ei kuitenkaan rauhoittanut Canucksia. Se sortui virheisiin, ja sen onneksi Rangers ei ollut toisessa terävimmillään.

Brian Leetch (vas.) teki finaalin avausmaalit. Häikäisevän kevään pelannut taituri palkittiin sittemmin pudotuspelien parhaana pelaajana.
Kuva © Getty Images

Erän jälkipuoliskolla Dave Babychin istuessa kampitusrangaistustaan sai Rangers höngän päälle. Pyöritys päättyi maalinedushässäkkään, ja lopulta kiekko survottiin maaliin. Kuka sen teki? Tilastoihin merkittiin Mark Messier. Tämä itse vierittää kunnian Brian Noonanille.

Rangers-perheen kollektiivitajunnassa väreili kysymys: Joko nyt?

Mutta Devils-sarjan kaltainen piina jatkui yhä. Kolmannen erän viidennellä minuutilla Linden hiljensi Gardenin jo toistamiseen. Nyt hermostuneisuus vallitsi kummassakin joukkueessa. Canucks puristi mailaa, ja Rangers pyrki pakonomaisesti puolustamaan johtoaan, eikä halunnut kiekkokontrollia. Viisi minuuttia ennen loppua Nathan LaFayette hyppäytti Rangers-yleisön sydämet kurkkuun laukomalla suoraan syötöstä tolppaan. Joskus näistä paikoista kiekko on kimmonnut maaliin. Nyt ei.

Rangersin ja Canucksin ottelusarja vuodelta 1994 on yksi NHL-historian muistettavimmista. Sergei Zubov, Geoff Courtnall ja Aleksei Kovaljov olivat joukkueidensa avainpelaajia.
Kuva © Getty Images

Sen oli tarkoitus mennä sillä tavalla. Ottelun viimeinen erä oli kuin kiteytymä 54 vuoden odotuksesta. Mitään ei saatu halvalla. Mestaruuden hintana olisi riipivää ja fyysistä tuskaa, uuvuttavaa työtä, litrakaupalla hikeä ja kidutusta, jonka vain Ranger saattoi tuntea. Martin Gelinas osui sivurautaan. Buren hurjan vedon Richter torjui patjallaan. 39 viimeisen sekunnin aikana Rangersin B-pisteeltä otettiin kolme aloitusta. Niistä viimeinen vain puolitoista sekuntia ennen päätössummeria. Sitä seurannut tilanne pelattiin kulmaan, ja kun kymmenykset oli kulutettu loppuun, oli NHL-historian pisin kuiva kausi päättynyt.

Edellisen kerran Rangers oli juhlinut Stanley Cupia vuonna 1940.

Perspektiivin vuoksi mainittakoon, että Mike Keenan on syntynyt 1949 ja vanhin pelaaja kokoonpanossa – Craig MacTavish – 1958. Vuoden 1940 mestaruusjoukkueesta vielä kahdeksan pelaajaa oli todistamassa kirouksen murtumista.

Voimakkaimmin reagoi Messier, jonka kehonkieli, eleet ja ilmeet olivat niin pidäkkeettömät, että olisi luullut hänen odottamalla odottaneen 54 vuotta eikä juhlistaneen kuudetta mestaruuttaan. Niin totaalisesti oli kapteeni ottanut asiakseen joukkueensa ja yleisönsä tuskan lopettamisen.

Messier oli joukkueen pelillinen ja henkinen tukipilari. Mike Richter teki silloisen pudotuspelien nollapeliennätyksen (McLean ylsi samaan eli neljään nollapeliin), ja pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi arvioitiin siniviivan pelote numero yksi, Brian Leetch.

"Nyt voin kuolla rauhassa"

Olisiko Canucks voittanut, jos ratkaiseva peli olisi pelattu Vancouverissa? Sitä on spekuloitu moneen kertaan kuluneen neljännesvuosisadan aikana. Mantereen poikki matkustaminen on aina uuvuttavaa ja Canucks oli pakottanut Rangersin venymään. Toisaalta Canucks oli ollut kotonaan hyvin ailahteleva. 12 kotipelistään se oli voittanut vain seitsemän ja niistä kolme vasta jatkoajalla.

Pian Canucksin unenomaisesta keväästä olisi vain muistot jäljellä. Kestäisi 17 vuotta ennen kuin Canucks pelaisi pokaalista seuraavan kerran.

Paras joukkue voitti, sitä ei ole kiistäminen. Rangersin riveissä olivat Edmonton Oilersin 1980-luvun dynastian suuruudenluojista Messier, Tikkanen, Glenn Anderson, Kevin Lowe sekä alivoimaspesialisti MacTavish. Aleksei Kovaljov ja Adam Graves johtivat nuorten tähtien esiinmarssia. Brian Leetch ja Sergei Zubov olivat sarjan parhaita kiekollisia puolustajia, kovaluiset ja -päiset Jeff Beukeboom ja Joey Kocur pitivät huolen tähtien koskemattomuudesta. Keväällä vastuunkantajiksi nousivat jokerikortti Stephane Matteau ja rouhea Brian Noonan. Kokenut ja monipuolinen Steve Larmer piti yllä tasapainoa. Jossain kaiken tämän keskellä viilettivät menemään energiset hämmentäjät Eddie Olczyk ja Sergei Nemtšinov.

Tämä joukkue oli puoli vuosisataa kestänyttä kirousta voimakkaampi.
Kuva © Getty Images

Se oli joukkue, jota Mike Keenan ja GM Neil Smith olivat rakentaneet kevättä 1994 silmällä pitäen. Mike Keenan lähti sopimuskauden päätteeksi, ja hänet korvasi entinen puolustaja Colin Campbell. Vaikka joukkueen runko pysyi pitkälti samana parina seuraavana kautena, ei peliin saatu enää samaa hohdokkuutta. Joukkueen ydinpelaajista ainoastaan kolme pelaajaa pääsi uudemman kerran juhlimaan Stanley Cup -mestaruutta: Kocur Detroit Red Wingsissä 1997 ja 1998, Zubov Starsissa 1999 ja Nemtšinov Devilsissä 2000.

Tämä kaikki oli kuitenkin kaukaista kesäkuisena iltana 1994 Madison Square Gardenissa. Yksi tyytyväisimmistä lienee ollut se pitkän linjan Rangers-fani, joka oli taiteillut plakaatin tekstillä "Nyt voin kuolla rauhassa".

Lähteet: New York Post, New York Times, Vancouver Sun, www.thehockeywriters.com, www.nhl.com

» Lähetä palautetta toimitukselle