Seurannassa Liigan tulevaisuuden tähdet: Läpimurtoja, huipputehoja ja Mestis-komennuksia

LIIGA / Artikkeli
Anton Lundellin alkukausi on ollut hyvä, mutta jättänyt myös parantamisen varaa.
Ennen kauden alkua Jatkoaika otti seurantaan jokaisesta Liiga-joukkueesta nuoren pelaajan. Nyt runkosarjaa on takana lähes kolmannes, joten on aika katsastaa kuinka kausi on lähtenyt käyntiin.

Joka kaudelle Liigaan nousee uusia nuoria pelaajia, joista toivotaan tulevaisuuden tähtiä. Tälle kaudella Jatkoaika otti seurantaan jokaisesta Liiga-joukkueestä vähintään yhden nuorukaisen. Nyt tarkastellaan ennen kauden alkua valittujen pelaajien edesottamuksia runkosarjan ensimmäisen kolmanneksen aikana. 

Anton Lundell, HIFK

Sami Iilomo: Anton Lundellin alkukausi on ollut ailahteleva. Ajoittain nuorukainen on vaellellut varjojen mailla, mutta toisaalta kauteen mahtuu myös kolme kahden tehopisteen iltaa. Lundellin odotettiin nousevan jopa koko joukkueen tärkeimpien pelaajien joukkoon, mutta tulikuuman ykkösketjun taustalla peliajat ovat vaihdelleet reilusta 11 minuutista lähes 20 minuuttiin. 

Viimeisimmissä otteluissa Lundellia on istutettu joukkueeseen liittyneen Michael Keräsen keskushyökkääjäksi. Kaksikko ei ole ymmärrettävästi vielä päässyt täysin samalle sivulle, mutta viitteitä yhteispelistä on ollut jo nähtävissä. Tunnollisesti kahteen suuntaan pelaava Lundell on lähtökohtaisesti kuitenkin loistava parivaljakko hyökkäyspäässä taitavalle Keräselle. 

Kristjan Kombe, HPK

Lauri Meriläinen: Kristjan Kombe oli mukana HPK:n liigajoukkueessa lokakuun puoliväliin asti. Heti kauden toisessa ottelussa virolaissyntyinen hyökkääjä nappasi uransa ensimmäisen liigapisteen, kun kotiottelussa SaiPaa vastaan hänelle merkittiin syöttöpiste.

Pääasiassa nelosketjussa pelanneen Komben peliaika seilasi syyskuussa kymmenen minuutin molemmin puolin. Lopulta lokakuussa vastuu väheni ja loppusyksy on kulunut ainoastaan Nuorten SM-Liigassa. Siellä kymmenessä ottelussa on syntynyt tehopisteet 2+7.

Matias Maccelli, Lassi Thomson, Ilves

Lassi Seppä: Matias Maccelli on ollut alkukaudella yksi parhaista, ellei paras alle 20-vuotias kenttäpelaaja. Hyökkääjä on summannut 14 pelaamassaan ottelussa yhtä monta pistettä (5+9) ja pelipaikka on löytynyt Ilveksen kärkiketjuista.

Alkukausi oli turkulaislähtöiselle Maccellille hankalampi, sillä avausmaali syntyi vasta viidennessä ottelussa. Ensimmäinen liigaosuma mukaan lukien seuraavissa neljässä matsissa syntyikin kolme maalia.

Lassi Thomson kärsii tällä hetkellä pidemmästä loukkaantumisesta, eikä hänen paluuaikataulustaan ole täyttä varmuuta. Puolustaja aloitti kuitenkin kautensa räväkästi upottamalla kaksi maalia Tapparan verkkoon avausottelussa.

Nuoren Ilveksen kasvukipuillessa kauden alussa etsi myös Thomson omaa peliään ja aika-ajoin kokonaisvaltaisuus kärsi. Puolustajan avut ovat eittämättä hyökkäyspäässä ja ylivoimalla miehen lämäri on viuhunut tiuhaan. Thomson on kehittyvä pelaaja, jonka rooli tulee kasvamaan loppukautta kohti.

Matias Maccelli on ollut yksi alkukauden parhaista nuorista pelaajista.
Kuva © Jarno Hietanen

Mikko Kokkonen, Jukurit

Tero Liikanen: Mikko Kokkosen kauden aloitus siirtyi loukkaantumisen vuoksi. Puolustaja aloitti kauden A-nuorissa, jossa hän on pelannut alkukauden aikana yhdeksän ottelua. Lokakuun alussa Kokkonen pelasi myös kauden ensimmäiset liigapelinsä ja on pikkuhiljaa ottanut paikkansa jälleen vakiomiehistöstä.

A-nuorissa Kokkonen sai runsaasti vastuuta ja onnistuneet suoritukset siellä varmasti helpottivat takaisin miesten peleihin palaamista. Ensimmäisissä liigapeleissä tuntuman puute miesten peleistä vielä näkyi, mutta koko ajan Kokkonen on ottanut askeleita takaisin kohti viime kauden tasoaan. Kehityksen jatkuessa samaan suuntaan, on 18-vuotias puolustajalupaus mikkeliläispuolustuksen luottopelaajia jälleen pelien edetessä.

Anttoni Honka, JYP

Jere Korkalainen: Anttoni Honka on ollut JYPin nousun yksi ruumiillistumista. Isoja kehitysaskeleita ottanut nuorukainen on saanut fysikkaa parempaan kuntoon, pelirohkeutensa vastapainoksi tarvittavaa malttia sekä ennenkaikkea peli-ilonsa takaisin.

Selvimmin kehittynyt osa-alue on hänen laukauksensa, ja se kerrotaan illasta toiseen joukkueensa tulisimmaksi. Kun laukaukseen tulee vielä himppu tarkkuutta, myös tehopisteitä karttuu kovempaan tahtiin. Kemia isoveljensä Juliuksen kanssa on löytynyt nopeasti, ja heidän sommitelmiaan nähdään samassa ylivoimakoostumuksessa.

Isot kehitysaskeleet vaikuttavat mahdollisesti myös Hongan rooliin tulevissa Nuorten MM-kisoissa. Puolustuspelissä on edelleen puutteita, mutta tällä kertaa tuskin kisat alkavat katsomosta ylimääräisenä pelaajana.

Leevi Aaltonen, KalPa

Jaakko Gummerus: KalPan pelin ailahtelevuus ja sekavuus on vaikuttanut myös Leevi Aaltosen peliin ja joukkueen kyntäminen ei ole auttanut nuoren pelaajan itseluottamuksen rakentumista ja otteiden vapautumista. Hyökkäyspelin ongelmat ovat vaikuttanut myös kokeneempiin KalPa-hyökkääjiin, joten nuorukainen ei ole ollut varjojen mailla yksin.

Aaltosen pelipaikka on ollut alkukaudesta alemmissa kentissä ja verrattaessa peliaikaa muihin joukkueen hyökkääjiin, on nuoren laiturin peliaika ollut toiseksi vähäisintä. Aaltosen keskimääräinen peliaika on tähän mennessä ollut 10:41 minuuttia ottelua kohden. Myöskään muut tilastot eivät imartele Aaltosen alkukautta. Liigauran avausmaali odottaa vielä syntymistään ja 14 runkosarjaottelussa nuorukainen on kerännyt 2 syöttöpistettä ja plus-miinuslukema on -5.

Nuorella Aaltosella otteiden parantuminen kauden edetessä on kovasti kiinni siitä saako KalPa ylipäätään kauden aikana rakennettua joukkueelle toimivaa pelisysteemiä ja sitä kautta onnistumisia. Joukkueen hengen noustessa Aaltosen oma tekeminen saisi siitä hyvää tukea.

Joonas Oden, KooKoo

Sami Iilomo: Viime kauden loppu nosti odotuksia Joonas Odenin suhteen. Tuolloin amerikkalaissyntyinen hyökkääjä latoi viimeiseen seitsemään otteluun tehopisteet 5+4. KooKoon joukkue kuitenkin uudistui kesän aikana ja Odenin rooli on ollut hakusessa. 

Toistaiseksi tällä kaudella on kasassa vasta kolme tehopistettä, vaikka vastuuta on tullut. Juuri tehottomuus leimaa nuorukaisen pelaamista, sillä tarjolla on ollut yli 40 minuuttia ylivoima-aikaa, mutta saldona on vain yksi tehopiste. Hyvin luisteleva Oden on kuitenkin jaksanut tehdä lujasti töitä koko kauden, joten myös tulosta on odotettavissa ennemmin tai myöhemmin. 

Aatu ja Aku Räty, Kärpät

Sami Halonen: Nuorempi veljeksistä, Aatu, aloitti väkevästi, kun hän jo ensimmäisessä liigapelissään sai syöttöpisteen Tapparaa vastaan. Kotidebyytissä Ilvestä vastaan syntyivät jo tehot 1+1. Kaikkiaan seitsemän ottelun tehopistesarake näyttää lukemaa 2+2. Parisen vuotta vanhempi isoveli Aku on tehtaillut samat tehopisteet, tosin 11 ottelussa.

Molemmat veljekset valittiin Nuorten Leijonien maajoukkueen marraskuun kotiturnaukseen.
Rädyn veljesten väkevä sisääntulo tämän kauden Kärppien joukkueeseen on osaltaan ollut aiheuttamassa Kärpille positiivista ongelmaa. Joukkueessa on nyt 21 hyökkääjää ja vain 12 saa pelata kerrallaan. Sen vuoksi osalle kärppähyökkääjistä kartoitetaan loppukaudeksi pelipaikkaa muualta kuin Oulusta.

Rädyn veljekset ovat lyöneet jalkaa Kärppien edustusjoukkueen oven väliin.

Ville Heinola, Lukko

Sami Iilomo: Ville Heinolasta odotettiin jopa kauden valovoimaisinta nuorta pelaajaa, eikä suotta sillä kausi alkoi NHL-joukkue Winnipeg Jetsin riveissä, jossa puolustaja ehti haalimaan kahdeksassa ottelussa kunnioitettavat viisi tehopistettä. 

Loppukaudeksi Heinola palaa kuitenkin Raumalle jatkamaan kehitystään, jotta olisi ensi kaudella valmis vakituiseen rooliin Jetsin takalinjoilla. Ennen paluutaan puolustaja ehti käymään myös pikavisiitillä AHL:ssä Manitoba Moosen riveissä, jossa suurteot jäivät kolmessa ottelussa toteuttamatta. 

Aleks Haatanen, Pelicans

Sami Iilomo: Viime kaudella Liiga-debyyttinsä tehneen Aleks Haatasen läpimurto on antanut odottaa itseään. Tällä kaudella tilillä on vasta kolme ottelua Pelicansin edustusmiehistön paidassa rajallisella vastuulla. 

Nuorten maajoukkuerinkiin kuuluva hyökkääjä on käynyt pelaamassa myös Mestistä Heinolan Peliittojen riveissä. Mestiksessäkään Haatanen ei ole päässyt lentokeliin, sillä seitsemästä ottelusta on kasassa vain kolme pistettä ja tehotilasto pakkasen puolella. Nuorten peleissä tehoiluun tottuneelta Haataselta tuskin odotettiinkaan räjähdysmäistä nousua Liigan nuorten pelaajien eliittiin. Pienikokoisen pelaajan on totuteltava peleihin miesten tasolla, jossa aika ja tila ovat vähissä. 

Matias Mäntykivi, SaiPa

Juho Silventoinen: Mäntykiven tulokaskaudelle oli vaikea asettaa erityisen tarkkoja ennakko-odotuksia, sillä SaiPan hyökkäyksen kilpailutilanne oli terävän kärjen takana todella tasaväkinen. Vastuuta oli ja on otettavissa omien kykyjen mukaan, ja nuorukaiselle onkin tarjottu saipalaisittain raikkaasti reilu mahdollisuus. Alkukaudella on kuitenkin ollut suhteellisen hiljaista.

Keskushyökkääjänä paremmin viihtyvä Mäntykivi on pelannut Liigassa yksinomaan laidalla. Peliaikaa lappeenrantalainen on kellottanut 11 ja puoli minuuttia per ottelu. Nelosketjun minuuteista huolimatta nuorukaista hyödynnetään myös ylivoimilla, keskimäärin peräti kahden minuutin verran ottelua kohden. Tulosta ei kuitenkaan ole tullut maaottelutaukoa edeltäneen Ilves-ottelun 4-1-kavennusmaalia enempää.

SaiPan mällättyä syksyn mittaan siirtomarkkinoilla Mäntykiven osana oli pudota ketjuhierarkiassa pari oksaa alemmas. Tästä johtuen pääsarjapelejä on kertynyt maaottelutaukoon mennessä vain 11. Vauhtia on käyty hakemassa myös yhteistyöseura Ketterästä kahdessa ottelussa ja Nuorten SM-liigasta yhdessä. Tämän hetken arkirealismia on, ettei Mäntykiven paikka SaiPan yllätysvalmiissa ryhmityksessä ole ilman loukkaantumisia tai Nuori Suomi -henkeä selviö. Siinä piileekin seuraava haaste.

Santeri Haarala, Sport

Herkko Hanhikoski: Haaralan kausi edustuksen riveissä on jäänyt vähäiselle loukkaantumisen vuoksi. Tällä kaudella otteluita on kertynyt Liigan puolella ainoastaan yksi kappale ja 19-vuotias mustasaarelainen lähti hakemaan vauhtia Kokkolan Hermeksen riveistä.

A-junioreissa kuitenkin kahdeksaan otteluun Haarala on kerryttänyt viisi maalia ja kymmenen tehopistettä, joten Nuorten SM-liiga alkaa olla jo Haaralalle nähty sarja. Kunhan Sport-kasvatti pääsee takaisin vauhtiin ja saa kosolti peliaikaa Kokkolassa, on Haarala haastamassa edustuksen pelaajia peliajasta.

Patrik Puistola, Tappara

Eveliina Laine: Puistolan alkukausi on ollut ailahteleva. Aloitti kauden Tapparan nelosketjussa, jossa lupaavan nuoren pelaajan taidot eivät muutamista väläytyksistä huolimatta oikein päässeet kunnolla esille. Sai näyttöpaikan ykkösketjussa merkityksettömässä chl-ottelussa lokakuussa, muttei ollut aivan samalla sivulla Tyler Morleyn ja Charles Bertrandin kanssa.

Jäi syksyn otteluissa toisen Tapparan nuoren pelaajan, Sami Moilasen varjoon ja sai lopulta tehdä tilaa pelikuntoon toipuneille Jarkko Maliselle ja Olavi Vauhkoselle. Ollut nyt lainalla KOOVEEssa neljä ottelua ja ainakin tilastojen valossa tulosta on tullut, sillä kasassa on neljä pistettä. Taidot ja pelisilmä Puistolalla kyllä riittävät liigatasollekin, mutta perinteiset nuoren pelaajan kehityskohdat eli fysiikka ja puolustuspelaaminen kaipaavat vielä hiomista, joten paikkaa liigajoukkueen kokoonpanossa tuskin enää aukeaa ilman loukkaantumisia tai jonkun yksilön merkittävää alisuorittamista.

Näin ollen syksyn saldoksi on Puistolan osalta muodostumassa 15 ottelua ja niissä syntynyt yksi syöttöpiste.

Juuso Pärssinen, TPS

Olli Tiihonen: Turun Palloseuran lupauksen Juuso Pärssisen alkukausi oli hankala, sillä 18-vuotias keskushyökkääjä oli loukkaantuneena.

Pärssinen tehtaili kuitenkin hyvän määrän pisteitä pelaamissaan otteluissa. Tehot 5+5 kertovat nuorukaisen hyvästä pelikäsityksestä. Peliesitys johti myös alle 20-vuotiaiden maajoukkueen mukaan kauden ensimmäisessä turnauksessa viikonloppuna Helsingissä. Hämeenlinnassa syntynyt TPS-kasvatti kertoikin seuran nettisivuilla tavoittelevansa paikkaa nuorten MM-joukkueessa. 

Jatkossa Pärssinen voidaan nähdä alkukauden sarjan hännillä rämpineen TPS:n miesten Liiga-joukkueessa, jolle lisäjalat sekä nuori energia eivät olisi pahitteeksi. 

Roni Hirvonen, Ässät

Esko Kallioniemi: Ässien Roni Hirvonen täyttää 10. tammikuuta 2020 18 vuotta, ja sen kunniaksi liigadebytantti on jo syksyllä pelannut kuin miehet. Nuori ikä mahdollistaisi tarvittaessa vauhdin hakemisen aina B-juniorijoukkueesta asti, mutta sille ei ole ollut mitään tarvetta.

Hirvonen ymmärtää peliä loistavasti, mikä on tarjonnut näytttöpaikkoja illasta toiseen myös erikoistilanteissa. Kaksi maalia ja kolme syöttöä noin viidentoista minuutin peliajalla per ottelu on sillä suunnalla, mitä nuorukaiselta sopii odottaakin. Lokakuulle osui kuuden pisteettömän pelin putki, mutta maalinteko ei ollut helppoa Hirvosen pelikavereillekaan.

Hirvonen ei riko ikäluokkansa piste-ennätyksiä Liigassa, mutta uran suunta on täsmälleen oikea. Kokoonsa nähden hän myös suojaa kiekkoa hyvin silloin, kun ketju saa painetilanteen aikaan vastustajan päädyssä.

» Lähetä palautetta toimitukselle