Alkavalla SHL-kaudella Ruotsin pääsarjassa pelaa kymmenessä eri joukkueessa yhteensä 32 suomalaispelaajaa, joista 16 on hyökkääjiä, 13 puolustajia sekä kolme maalivahteja. Taustajoukoissa toimii lisäksi kolme suomalaista valmentajaa, yksi urheilujohtaja ja yksi pelaajatarkkailija.
Pelaajamäärä ei ole juurikaan muuttunut viime kaudesta, jolloin SHL:ssä pelasi 35 suomalaispelaajaa. Muutoksia on silti melko paljon, sillä uusia suomalaispelaajia on Ruotsissa peräti 15. Näistä kahdeksan pelasi vielä viime kaudella Liigaa.
Entisistä Liiga-pelaajista kenties kirkkaimpina tähtinä kolme kertaa putkeen suomenmestaruuden voittaneet Anton Levtchi ja Christian Heljanko jättivät Tampereen sekä Tapparan taakseen. Levtchi siirtyi monen muun suomalaispelaajan seurakaveriksi Luleå HF:ään, kun taas myös Liigan parhaan maalivahdin palkinnon kolmesti peräkkäin voittanut Heljanko on alkavalla kaudella Linköping HC:ssä vain Rasmus Rissasen suomalaisseurana. Maalivahti pelaa syksyllä ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaisessa seurajoukkueessa.
Suomalaiset pelaavat monessa tapauksessa maanmiestensä rinnalla
Kolmessa seurassa pelaa alkavalla kaudella viisi suomalaista sekä yhdessä neljä. Kimmo Kapasen urheilujohtama ja Olli Jokisen päävalmentama Timrå IK ei kuitenkaan kuulu näiden joukkoon, vaan suurimmat suomalaispelaajamassat löytyvät Luulajan ohella Jönköpingin HV71:stä, Malmö Redhawksista ja Örebro HK:sta.
SHL:n pohjoisimmassa seurassa Luleåssa pelaavat alkavalla kaudella Levtchin lisäksi Markus Nurmi, Eetu Koivistoinen, Oskari Laaksonen ja Arttu Tuhkala. Levtchin tapaan Nurmi ja Koivistoinen siirtyivät seuraan Liigasta, ensimmäinen TPS:n ja jälkimmäinen HIFK:n riveistä. Pelaajauransa pääosin Ruotsissa pelannut Antti Alamäki jatkaa kolmatta kauttaan seuran apuvalmentajana.
Laaksonen aloittaa toisen SHL-kautensa loukkaantuneena olkapääleikkauksen vuoksi. Toipuminen pitänee sarjan viime kauden tehokkaimman suomalaispuolustajan sivussa koko syyskauden.
Tuhkala lienee vuorostaan koko SHL:n tuntemattomin suomalaispelaaja. 19-vuotias puolustaja muutti vuosi sitten Oulusta rannikkoa pitkin reilut 250 kilometriä länteen, kun hän vaihtoi Kärppien juniorijoukkueet ruotsalaisorganisaation paitaan. Tuhkalan viime kausi kului pääosin Luleån alle 20-vuotiaiden joukkueen matkassa, mutta hän pääsi tekemään myös SHL-debyyttinsä yhdessä ottelussa.
Luleån verrattuna päinvastaisesti SHL:n eteläisin seura Malmö on hankkinut riveihinsä kolme Ilveksestä tuttua pelaajaa, sillä niin Joona Ikonen, Lassi Thomson kuin loukkaantumisista kärsinyt Henrik Haapala pelaavat joukkueessa kaudella 2024–25. Ikonen siirtyi sarjaan Liigasta, Thomson Pohjois-Amerikasta ja Haapala Sveitsin NL:stä.
Thomsonin tyyliin Robin Salo on liittynyt joukkueen vahvuuteen NHL-organisaatiosta, ja amerikansuomalainen Teemu Kivihalme jatkaa toista kauttaan Malmössä. Näin ollen viime kausina pääsarjan häntäpäähän jämähtänyt joukkue on jälleen ladannut varsin paljon paukkujaan suomalaisosaamiseen, vaikka se menettikin Janne Kuokkasen, Lauri Pajuniemen, Tomi Sallisen ja Nuutti Viitasalon viime kauden jälkeen. Kuokkanen ja Pajuniemi olivat seuran viime kauden parhaat pistemiehet.
HV71:ssä on suomalaisten osalta enemmän jatkuvuutta, sillä nelikko Oliwer Kaski, Henrik Borgström, Mikael Seppälä, Tommi Tikka jatkaa joukkueessa. Borgström oli viime kaudella putoamiskarsinnoissa pelanneen joukkueen tehokkain pelaaja, kun taas Kaski pelasi muutaman vuoden tauon jälkeen viime keväänä MM-kisoissa. Lisäksi seuraan on liittynyt Joona Luoto Sveitsistä.
Örebro menetti viime kauden jälkeen 258 runkosarjaottelua joukkueessa pelanneen Rissasen Linköpingiin, mutta joukkueessa jatkavat silti viidettä kauttaan Robert Leino sekä toista kauttaan Hannes Björninen. Uusina suomalaispelaajina joukkueessa viilettävät Jukurien viime kevään pudotuspelien paras pistemies Patrik Puistola sekä Pohjois-Amerikasta Eurooppaan palaava KooKoo-kasvatti Peetro Seppälä. Penkkipunnerruksen nelinkertainen maailmanmestari Fredrik Smulter jatkaa kolmannelle kaudelleen seuran pelaajatarkkailijana.
Kolme suomalaispelaajaa tuovat NHL-kokemusta Ruotsiin
Neljästä Pohjois-Amerikasta palaavasta pelaajasta kolmella on suhteellisen tuoretta NHL-kokemusta. Malmön Thomson ja Salo pelasivat kausina 2021–23 yhteensä 18 ja 32 sarjan ottelua mieheen.
Salon seurana New York Islandersin organisaatiossa pelasi vuonna 2018 Suomesta lähtenyt Otto Koivula, joka palaa 28 NHL- sekä 274 AHL-runkosarjaottelun jälkeen Eurooppaan. Neljäntenä Pohjois-Amerikan paluumuuttajana Seppälä pelasi kaksi viime kautta AHL:n puolella ilman NHL-otteluita.
Ei olisi yllätys, jos Växjöhön siirtynyt Koivula pelaisi alkavalla kaudella ensimmäiset miesten maaottelunsa. Samassa seurajoukkueessa hänen kanssaan pelaa jatkossa suomalaisveskari Emil Larmi, joka on pelannut kaksissa viime MM-kisoissa Leijonien paidassa. Larmi siirtyi Växjö Lakers HC:n riveihin helmikuussa 2022 ja voitti keväällä 2023 sekä Ruotsin mestaruuden että pudotuspelien parhaan pelaajan palkinnon.
Kolmas SHL:n suomalaisveskari on toisen kautensa MoDo Hockeyssä aloittava vuoden 2021 suomenmestari Lassi Lehtinen. MoDossa jatkaa myös 24-vuotias laitahyökkääjä Sampo Ranta. Uutena pelaajana joukkueessa nähdään viime kaudella maajoukkuedebyyttinsä 11 ottelun merkeissä tehnyt entinen JYP-puolustaja Tobias Winberg.
Loput SHL:n suomalaiset jakautuvat kolmeen joukkueeseen.
Jokisen tulevalla kaudella ohjastama Timrå IK on tuonut kuopiolaisväriä myös pelaajaosastolle, kun viime MM-kisoissa kuusi maalia viimeistellyt Oliver Kapanen vaihtoi länsinaapuriin. Lisäksi oikealta ampuva puolustaja Elmeri Eronen jatkaa kolmatta kauttaan Timråssa. Penkin taakse on Jokisen ohella nostettu Jukureista apuvalmentaja Mika Hyvärinen.
Viime kauden pisteiden osalta heikommin pelannut entinen Buffalo Sabresin hyökkääjä Arttu Ruotsalainen siirtyi heinäkuussa NL:stä Frölunda HC:n joukkueeseen. 35-vuotias Mikael Ruohomaa teki vuorostaan seuran kanssa toukokuussa vuoden jatkosopimuksen. Hyökkääjä oli tammikuun siirtonsa jälkeen Frölundan kevätkauden yksi tehokkaimmista pelaajista.
Leksands IF:ssä pelaa alkavalla kaudella kaksi Timrån viime kauden suomalaispelaajaa, kun puolustajat Axel Rindell ja Joonas Lyytinen vaihtoivat toukokuussa peräjälkeen seuraa. Espoossa syntyneet pelaajat solmivat kumpainenkin kahden vuoden sopimukset.
Pelaaja | Ikä | Pelipaikka | joukkue 2023–24 | Joukkue 2024–25 |
---|---|---|---|---|
Arttu Ruotsalainen | 26 | H | HC Lugano (NL) | Frölunda HC |
Mikael Ruohomaa | 35 | H | MoDo/Frölunda | Frölunda HC |
Oliwer Kaski | 29 | P | HV71 | HV71 |
Mikael Seppälä | 30 | P | HV71 | HV71 |
Henrik Borgström | 27 | H | HV71 | HV71 |
Tommi Tikka | 29 | H | HV71 | HV71 |
Joona Luoto | 26 | H | SC Bern (NL) | HV71 |
Axel Rindell | 24 | P | Timrå IK | Leksands IF |
Joonas Lyytinen | 29 | P | Timrå IK | Leksands IF |
Christian Heljanko | 27 | MV | Tappara (Liiga) | Linköping HC |
Rasmus Rissanen | 33 | P | Örebro HK | Linköping HC |
Arttu Tuhkala | 19 | P | Luleå HF | Luleå HF |
Oskari Laaksonen | 25 | P | Luleå HF | Luleå HF |
Markus Nurmi | 26 | H | TPS (Liiga) | Luleå HF |
Anton Levtchi | 28 | H | Tappara (Liiga) | Luleå HF |
Eetu Koivistoinen | 29 | H | HIFK (Liiga) | Luleå HF |
Teemu Kivihalme | 29 | P | Malmö Redhawks | Malmö Redhawks |
Lassi Thomson | 23 | P | Belleville (AHL) | Malmö Redhawks |
Robin Salo | 25 | P | Bridgeport (AHL) | Malmö Redhawks |
Joona Ikonen | 26 | H | Ilves (Liiga) | Malmö Redhawks |
Henrik Haapala | 30 | H | Genève/Lausanne (NL) | Malmö Redhawks |
Lassi Lehtinen | 25 | MV | MoDo Hockey | MoDo Hockey |
Sampo Ranta | 24 | H | MoDo Hockey | MoDo Hockey |
Tobias Winberg | 25 | P | JYP (Liiga) | MoDo Hockey |
Elmeri Eronen | 29 | P | Timrå IK | Timrå IK |
Oliver Kapanen | 21 | H | KalPa (Liiga) | Timrå IK |
Emil Larmi | 27 | MV | Växjö Lakers HC | Växjö Lakers HC |
Otto Koivula | 26 | H | Bridgeport (AHL) | Växjö Lakers HC |
Hannes Björninen | 28 | H | Örebro HK | Örebro HK |
Robert Leino | 31 | H | Örebro HK | Örebro HK |
Peetro Seppälä | 24 | P | Coachella (AHL) | Örebro HK |
Patrik Puistola | 23 | H | Jukurit (Liiga) | Örebro HK |
Monet Liigaa nähneet ulkomaalaiset täydentävät sarjaa kahden suomalaisen ollessa vailla joukkuetta
Viime kaudella SHL:ää pelanneista suomalaisista vapaina agentteina ovat edelleen Kallet Kossila ja Maalahti, joskin Maalahdella on ulkomaanoption sisältävä voimassa oleva sopimus SaiPan kanssa. Puolustaja ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi pelaa meneillään olevalla kaudella lappeenrantalaisseurassa.
31-vuotias Kossila viimeisteli kahdella viime SHL-kaudella Växjössä 68 runkosarjaotteluun mainiot 59 pistettä ja voitti sarjan mestaruuden 2023, kun taas 33-vuotias Maalahti pelasi HV71:ssä menneellä kaudella 50 runkosarjaottelua tehoin 1+7=8.
Yhdet nimekkäimmistä Liigasta SHL:ään siirtyvistä pelaajista ovat ulkomaalaisia, sillä KooKoossa 46 pistettä menneellä kaudella värkännyt puolustaja Charles-Édouard D'Astous siirtyi toukokuussa Brynäs IF:ään.
Vastaavasti Jukureissa 30 syöttöä ja 35 pistettä pakin paikalta runkosarjaan viimeistellyt Linus Nässén siirtyi keväällä Timrå IK:seen päävalmentaja Jokisen matkassa.
Lisäksi SHL:ssä pelaa alkavalla kaudella monia aiemmin Liigassa vakuuttaneita pelaajia kuten Erik Thorell Frölundassa, Matt Caito Leksandissa, Marek Langhamer Malmössä ja Lukáš Jašek sekä Ludwig Byström MoDossa.