Rytmin hakeminen kustantaa JYPille kotiedun, TPS:n peto on irti

LIIGA / Artikkeli
JYPin meno on ollut hyökkäyssuuntaan hyvää, mutta puolustussuuntaan riittää parannettavaa.
Kuva © Vesa Pöppönen
Runkosarjan kausivedoissa otetaan tarkasteluun taistoja kärkipäästä. Pistepörssin puolella katseet suunnataan korkeakertoimisempiin kohteisiin.

JYPin runkosarjasijoitus 5.-6. 4,30

JYP vaihtoi monien yllätykseksi päävalmentajaa viime kauden jälkeen. Uusi valmentaja, Lauri Merikivi astui joukkueen puikkoihin vasta kesken kauteen valmistautumisen. Tämän seurauksia on ollut nähtävillä JYPin liigakauteen valmistavissa CHL- ja harjoitusotteluissa.

Merikivi haluaa lisätä erilaisia rytmejä JYPin pelaamiseen, mikä on tuottanut joukkueelle vaikeuksia alkusyksystä. Selkärankaan iskostunutta pelitapaa halutaan monipuolistaa, mikä toisaalta sopii monelle JYPin pelaajalle paremmin, mutta uuden iskostumiseen vaaditaan aikaa.

Esimerkiksi Mikko Manner pääsi käytännössä harjoittamaan haluamansa pelin osia jo hyvissä ajoin ennen viime kautta, mutta Merikiville samaa kilpailuetua ei ole. JYPiltä on syytä odottaa vahvoja otteita kauden loppupuolella, mutta ero terävimpään kärkeen saattaa olla kasvanut liian isoksi.

Kun muistetaan Kärppien, Tapparan, HIFK:n ja TPS:n haisteltavissa oleva pieni karkumatka, yli neljän kerroin JYPin jäämiselle ilman pudotuspelien kotietua kuulostaa varsin mahdolliselta ja houkuttelevalta kohteelta. 

Tappara sijoittuu runkosarjassa Kärppiä paremmin, 2,00

Jopa pienoisen sekasorron keskellä Tappara oli lähellä yllättää Kärpät viime vuoden finaaleissa. Lopulta Kärppien vauhdikas pelitapa johdatti oululaiset komeaan mestaruuteen. 

Tähän kauteen Tappara lähtee huomattavasti puhtaammista asetelmista. Paperilla jopa liian kova joukkue kääntyikin haitaksi, ja varsinkin hyökkääjien pelaaminen meni mailanpuristamiseksi pienen roolin pelossa.

Tällä kaudella kirvesrinnat lähtevät selvästi järkevämmin roolitetulla joukkueella, mikä voi kääntyä isoksi voimaksi kauden aikana. Maalivahtiosasto toki herättää pienoisia kysymysmerkkejä, mutta hyökkäys- ja puolustuskalustot kuuluvat heikentymisestä huolimatta kiistatta liigan eliittiin.

Kärpät onnistui paikkaamaan kovaa lähtijöiden listaansa kelvollisesti, mutta erityisesti hyökkäyskaluston kärkeen liittyy uhka, että se on liian kapea. Kun päälle lasketaan se, ettei viime kauden tapaista kilpailuetua pelitavallisesti aspektista ole, Kärppien runkosarja on tuskin samanlaista riemumarssia kuin viime vuonna.

Molemmat joukkueet kuuluvat ehdottomasti kärkikahoinin ja ottanevat paikat neljän parhaan joukossa, mutta parempien lähtökohtien johdosta vaakakuppi kallistuu niukasti Tampereen suuntaan. 

Zach Budish voittaa pistepörssin, 60,00

Jukurit hankki syksyllä 2016 riveihinsä melko tuntemattoman Zach Budishin. Tuon jälkeen nimi tuskin on jäänyt monelta liigaa seuraavalta huomaamatta. 38 ja 39 tehopisteen kaudet ovat ylittäneet jopa monen odotukset tyypillisestä pohjoisamerikkalaisesta hyökkääjästä.

Pistemäärät sinällään eivät vielä ole päätä huimaavia, mutta 15 maalia Jukurien tasoisessa joukkueessa on kunnioitettava saavutus. Kun TPS hankki Budishin viime kauden siirtorajalla, kahdeksaan otteluun syntyi seitsemän tehopistettä Oula Palven rinnalla.

Hyvän pelintekijän merkitys oli heti nähtävillä. Tällä kaudella tarjoilu ei ainakaan heikkene, sillä valmistavat ottelut ovat menneet pääosin Kaapo Kakon ja Ilari Filppulan ketjukaverina. Kolmikosta on helppo povata yhtä liigakauden kuuminta kolmikkoa.

Jos pienet kertoimet sivuutetaan, pistepörssin voittajaehdokkaista löytyy mielenkiintoisia nimiä yllättävän suurilla kertoimilla myös Budishin lisäksi. Rasmus Kupari ja Aleksi Heponiemi ovat tehneet harjoituskaudella kovaa jälkeä. Kaksikon tasaisuus tuskin riittää pistepörssin voittotaisteluun, mutta ketjun kolmannelta lenkiltä, Mika Pyörältä voidaan odottaa varsin tasaisia suorituksia. Pyörälän pistepörssivoitolle tarjotaan kerrointa 50,00.

Toinen mielenkiintoinen nimi on JYPin hankkima David Tomasek. Tšekkihyökkääjä oli liigakauteen valmistavissa otteluissa koko sarjan kolmanneksi paras pistemies tehoin 6+4. Ketju on hakenut vielä kolmatta lenkkiään, mutta kemia Jerry Turkulaisen kanssa on ollut kohdillaan heti alusta alkaen. Tomasekin pistepörssivoiton kerroin on 40,00.

» Lähetä palautetta toimitukselle