RoKi ensimmäisenä joukkueena välieriin − vierasvoitot jatkuivat Hermeksen ja JoKP:n ottelusarjassa

MESTIS / Artikkeli
Heikki Huttunen teki RoKin voittomaalin.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Mestiksen puolivälierissä pelattiin neljännet ottelut kolmessa otteluparissa. Näissä juhlivat vierasjoukkueet, ja näin RoKi varmisti paikkansa välierissä. Karsintapeleissä Peliitat aloitti ottelut viime hetken voitolla.

TUTO—Kiekko-Espoo 1–6 (sarja 1–3): Kiekko-Espoo pilasi Vidmanin syntymäpäivän 

Kiekko-Espoo otti neljännessä ottelussa selvimmän voittonsa ottelusarjassa, eikä tällä kertaa voitosta tarvinnut vääntää loppuun asti. Samalla 44-vuotissyntymäpäiviään viettänyt TUTOn päävalmentaja Hermanni Vidman joutui pettymään.

Turussa Kiekko-Espoo tuli otteluun vahvemmin kuin aiempiin ottelusarjan peleihin. Arttu Tuomaala pääsi ensimmäisenä Aleksi Matinmikon laukauksen paluukiekkoon ja vei espoolaiset johtoon. Toisesta Kiekko-Espoon maalista vastasi Miro Keskitalo pitkän pyörityksen jälkeen.

Toisessa erässä peli oli tasaisempi ja molemmat joukkueet saivat luotua tilanteita etenkin ylivoimalla. Viimeistely jäi kuitenkin varsin heikoksi, ja näin myös toisen erän päätyttyä taululla olivat lukemat 0−2. TUTO koki vielä toisen erän lopussa ison menetyksen, kun aikaisempien otteluiden tehohyökkääjä Leevi Lemberg loukkaantui Matinmikon taklauksessa.

Lembergin poissaolo saattoi olla aiheuttamassa vaihtovirhettä, josta tuomittiin kaksiminuuttinen ja Kiekko-Espoo kuittasi ylivoimalla, kun Joni Piipponen osui maalin edestä. TUTO kuittasi nopeasti, kun Roope Ranta löysi nousevan puolustajan Jeremias Ranniston, joka laukoi kotijoukkueen avausmaalin.

Tuomaala pääsi Janne Hämäläisen kanssa kahdestaan nokikkain maalivahti Julius Pohjanoksan kanssa ja Hämäläinen viimeisteli espoolaisjohdon uudestaan kolmeen maaliin. Lisää tuli hienon kuvion jälkeen Anton Ollikaisen viimeistellessä. Kiekko-Espoo sai vielä ylivoimatilaisuuden, jonka Morten Jürgens hyödynsi. Näin loppulukemat kirjattiin maalein 1−6, ja sarja on katkolla perjantaina Espoossa.

IPK—RoKi 3–5 (sarja 0–4): RoKi jatkoi voittokulkuaan ja eteni välieriin

RoKilla oli mahdollisuus varmistaa välieräpaikkansa torstain ottelussa, ja se päätti ottaa Iisalmessa luulot pois nopeasti. Arttu Rämö vei lappilaiset johtoon seitsemän ja puolen minuutin jälkeen pian RoKi-ylivoiman päätyttyä. Puolustaja Tom Grönblom lisäsi vierasjohdon kahteen maaliin erän lopulla.

Heti toisen erän alussa Valtteri Sunin ylivoimamaali lisäsi RoKin johdon jo kolmeen maaliin, eikä mennyt kuin puolitoista minuuttia edellisestä, kun Heikki Huttunen löi taululle jo vieraiden neljännen maalin.

Nicolas Werbik yritti luoda IPK:lle uskoa onnistuneella rangaistuslaukauksella, mutta ennen erän loppua Miika Tiihonen teki RoKin viidennen maalin.

Kolmas erä eteni alkuosan maalittomana. Vasta siinä vaiheessa, kun Eetu Randelin vedettiin maaliltaan, Henri Knuutinen teki kavennuksen kolme minuuttia ennen loppua. Viimeisellä minuutilla Otto Huttunen toi IPK:n kahden maalin päähän. Enempään kotijoukkueen eväät eivät riittäneet, ja näin RoKi jatkaa välieriin 5−3-voitolla.

Kiekko-Pojat—Hermes 2–4 (sarja 2–2): Vierasvoittojen sarja jatkui

Joensuun Kiekko-Pojat lähti murtamaan sarjassa kotijoukkueen kirousta vahvasti, kun Jani Taskula onnistui maalinteossa rannelaukauksellaan jo toisella minuutilla. Topias Liljamo tasoitti kuitenkin pikaisesti ja erä päättyi Hermeksen kahden maalin johtoasemassa, kun myös Joonas Lohisalo ja Sisu Yliniemi tekivät maalin mieheen.

Ilman tilaisuuksia ei JoKP ollut, sillä Artur Gatijatov pääsi yrittämään rangaistuslaukauksesta tasoitusta siinä kuitenkaan onnistumatta. Ottelun toisessa erässä molemmat joukkueet laukoivat ahkerasti, mutta maalivahdit Juho Ahopelto ja Niklas Kokko torjuivat kaiken, Ahopelto 13 kertaa ja Kokko kerran enemmän.

Taskula toi ottelun toisella maalillaan JoKP:n maalin päähän kolmannen erän avausminuutilla, mutta sama mies istui jäähyllä, kun Oskari Kalajanniska lisäsi viidellä kolmea vastaan Hermeksen johdoksi kaksi maalia.

Kotijoukkue sai vielä viime hetkillä hyvän tilaisuuden, kun Ernests Osenieks komennettiin rangaistusaitioon ja JoKP pääsi pelaamaan kuudella neljää vastaan. 41 sekuntia ennen loppua nähdyn maalineduskahakan jälkeen ylivoima päättyi, mutta kotijoukkue jatkoi painostustaan nyt tasavajaalla ilman maalivahtia. Se ei tuonut tulosta, ja näin ottelusarjassa nähtiin neljännen kerran vierasvoitto, tällä kertaa lukemin 2−4.

Peliitat—Pyry 3–0 (sarja 1–0): Pyry piinasi Peliittoja karsinta-avauksessa

Karsintojen avauspelissä Peliitat loi parempia maalipaikkoja kahden ensimmäisen erän aikana, mutta Veli-Matti Mäkinen piti Pyryn maalin puhtaana. Varsinkin liettualaishyökkääjä Martynas Grinius pääsi laukomaan erittäin vapaasti toisessa erässä, mutta ei onnistunut vaan laukoi oikealta ohi.

Pyry onnistui pitämään ottelun maalittomana 57 minuuttia, mutta lopulta Vertti Vuoksiala rikkoi kuparisen. Peliitat iski vielä kiekon kahdesti tyhjään Pyry-maaliin ja näin voittolukemat kirjattiin 3−0. Nollapelin pelanneelle Riku Räihälle kirjattiin ottelussa 17 torjuntaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle