Kuva © Saana Hakala

Ranking: Jani Alkio on Suomen paras jääkiekkoselostaja, Waheeb toinen ja Kainulainen kolmas – Lue koko lista

Artikkeli
Jani Alkio nimetään Jatkoajan äänestyksellä Suomen parhaaksi jääkiekkoselostajaksi. Rankingin kärkiviisikkoon pääsi vain Telian ja Viasatin selostajia.

Selostajat ovat kestopuheenaihe jääkiekonseuraajien keskuudessa. Kuka miellyttää korvaa, kuka huutaa liikaa, kuka tuntee pelin, kenestä tehdään lauluja.

Nyt Jatkoaika julkaisee oman paremmuusjärjestyksensä. Ranking on luotu Jatkoajan sisäisellä äänestyksellä. Kaikilla Jatkoajan tekijöillä oli äänioikeus. Äänestyksen kohteiksi kelpuutettiin viime kaudella johonkin julkiseen välineeseen suomeksi jääkiekkoa selostaneet henkilöt.

1. Jani Alkio, Telia

Äänestäneiden perusteluja:

– Onnistuu rennosti yhdistämään asiantuntemuksen ja viihteen. Selostaja itse ei showhetkinäänkään nouse itse peliä ja tapahtumia suuremmaksi.

– Vaikka maneereita ja hassuttelua on keskivertoa enemmän, korvaa sen hyvällä lajituntemuksella. Osaa briljantisti yhdistää lajiasiantuntemuksen ja viihdyttävyyden.

– Selostaminen on sujuvan puheen tuottamisen lisäksi sopivaa "nuottia" sekä tunnelman välittämistä. Tätä kaikkea löytyy Alkiolta, joka on saanut jo vuosikaudet keskittyä lähes yksinomaan jääkiekon selostamiseen. Tätä kautta myös tietoa löytyy laajalti eri joukkueista. Isosta pelimäärästä huolimatta välipäiviä ei juuri tule.

– Tajuttoman laaja tietotaso koko Liigan ympäriltä sekä uskomaton eläytyminen oli ottelu mikä tahansa.

– Ärsyttävyyksistä, kuten sisäpiirivitseistä, huolimatta kovalla karismalla ja asiantuntemuksella varustettu selkeä-ääninen selostaja, joka osaa luoda myös tunnelmaa.

– Vaikka Alkion hassuttelut menevät välillä ärsyttävyyden puolelle, muut ansiot aivan ylivertaisia.

2. Sebastian Waheeb, Telia

– Toimittajien monitaitaja on noussut viime vuosina hyvästä studioisännästä selostajien kärkikaartiin. Hyvä eläytyminen ja riittävä tietämys itse pelistä.

– Waheeb näkee selostuksen ohella pelin hyvin ja henkilökohtaisesti tykkään vähän maltillisemmasta tyylistä selostaa.

– Waheebilla on sopivassa suhteessa tunnetta ja tietotaitoa.

– Waheebilla on kaikki hyvän selostajan perusominaisuudet; hän tuntee pelaajat ja pelin, perehtyy säntillisesti, pysyy neutraalina, uskaltaa hieman kritisoidakin ja selostaa yleisöä varten.

3. Tero Kainulainen, Viasat

– Sopivan rauhallinen nuotti, taustatyöt aina kunnolla tehty, ammattimies.

– Suomalaisten NHL-selostajien Toyota Hilux. Ei ehkä näyttävin, mutta varmatoimisin. Ei ylimääräistä kikkailua – silkkaa selostamista.

– Kainulainen on varmasti Suomen aliarvostetuin selostaja.

– Kainulainen rytmittää puheensa erinomaisesti. Osaa tehokeinona myös hiljaisuuden. Nostaa pelin ja urheilun keskiöön, ei itseään. Samalla havannoi ja selostaa erinomaisesti.

– Kainulainen on erinomainen selostaja. Tuo selkeää lisäarvoa silkalla tietotaidollaan ja rytmitajullaan, ymmärtää ottelun pulssia. Pääsee vielä Viasatilla erottumaan edukseen, kun toinen pääselostaja on Antti Mäkinen, joka pilaa ammattikuntansa mainetta. Kainulaiselle soisi vieläkin suurempaa roolia, esimerkiksi Leijonien otteluissa.

– Hyvä ja neutraali, peliä ja pelaajia asiallisesti sekä journalistisella sävyllä kohteleva Kainulainen on täydellinen vastakohta saman kanavan Antti Mäkiselle, joka on itse pääosassa pelin sijaan. Osaa silti luoda tunnelmaa.

4. Olli Eronen, Telia

– Voiko enää sanoa nousevaksi tähdeksi? Viihdyttävä ja pelaajatuntemus hyvällä tasolla. Jää asiaosaamisessa Alkiolle.

– Selkeä ulosanti, miellyttävä ääni, ei aliarvioi katsojaa, asiantuntemusta löytyy.

– Yhtä miellyttävä ääni kuin Waheebilla, pystyy minkä tahansa ottelun katsomaan hänen seurassaan.

– Hyvin samantyyppinen kuin Waheeb. Pystyy toimimaan monissa rooleissa, mutta on selostajana löytänyt hyvin paikkansa Telian kärkiketjussa. Rauhallinen ote. Antaa tilaa hyvin myös kommentaattoreille.

– Waheeb ja Eronen ovat nousseet kärjen tuntumaan. Heistä on paljon hyvää, eikä juuri moitittavaa.

5. Antti Mäkinen, Viasat

– Mäkinen on asiantuntemukseltaan asiantuntijatasoa, mikä unohtuu monilta hänen egoilunsa takia. Alkion ja Mäkisen äänet ovat loistavia.

– Asiantuntemus NHL-puolelta kruunaa NHL-lähetykset.

6. Oskari Saari, Telia

7. J-P Jalo, Radio City

8. Antero Mertaranta, C More

9. Nuutti Vihtilä, Viasat

10. Juha Lindgren, Radio City

Lisäksi ääniä saivat satunnaisjärjestyksessä Juho Kokko (Telia), Ari Stenius (Radio City), Mikko Aaltonen (Fun Tampere), Arttu Hämäläinen (Telia), Tuomo Reponen (Telia) ja Anssi Ritari (Yle).

Äänestyksessä jokainen äänestäjä nimesi kärkiviisikkonsa. Ääniä sai ensimmäisestä sijasta viisi, toisesta sijasta neljä, kolmannesta sijasta kolme, neljännestä sijasta kaksi ja viidennestä sijasta yhden. Ranking muodostui äänien suoralla yhteenlaskulla.

» Lähetä palautetta toimitukselle