Lähtökohdat
Boston Bruins ja St. Louis Blues ovat edenneet Stanley Cupin finaaleihin hyvin erilaisista lähtökohdista. Bruins on ollut 2010-luvun kestomenestyjä ja se on ollut odotetun laadukas myös tällä kaudella. Joukkue keräsi runkosarjassa kolmanneksi eniten pisteitä kaikista NHL-joukkueista ja lähti pudotuspeleihin yhtenä suurimmista ennakkosuosikeista. Bruins kaatoi matkalla finaaleihin Toronto Maple Leafsin, Columbus Blue Jacketsin ja Carolina Hurricanesin, joista jälkimmäisen se löi lauluun konferenssifinaaleissa vain neljässä ottelussa.
Blues sen sijaan teki runkosarjan toisella puolikkaalla uskomattoman nousun sarjataulukon pohjamudista aina Keskisen divisioonan kolmanneksi. Ensimmäisellä kierroksella se voitti Winnipeg Jetsin kuudessa ottelussa, jota seurasi seitsemän ottelun sarja Dallas Starsia ja kuuden ottelun sarja San Jose Sharksia vastaan.
Vaikka joukkueet ovat saapuneet finaaleihin hyvin erilaisia reittejä, muistuttavat ne silti vahvuuksiltaan paljon toisiaan. Sekä Bruins että Blues ovat olleet liigan parhaiten puolustavia joukkueita koko kauden otannalla. Runkosarjassa Bruins päästi kaikista joukkueista toiseksi vähiten laukaisuyrityksiä ja maaliodottamaa ja kaikista vähiten maaleja, kun taas Bluesia vastaan lauottiin neljänneksi vähiten, luotiin maaliodottamaa kolmanneksi vähiten ja tehtiin maaleja viidenneksi vähiten.
Kumpikin joukkue on ollut erittäin hyvä puolustussuuntaan myös pudotuspeleissä − erityisesti päästettyjen maalien valossa, mistä kunnia kuuluu maalivahdeille eli Bruinsin Tuukka Raskille ja Bluesin Jordan Binningtonille. Tämä oli toki jo ennestään odotettavissa, sillä finaaleihin on hyvin vaikea selviytyä ilman erinomaista maalivahtipelaamista.
Kumpikaan joukkue ei ole vielä tasaviisikoin näyttänyt toistaiseksi parastaan hyökkäyssuuntaan. Esimerkiksi vaikka Blues on tehnyt tasaviisikoin kaikista pudotuspelijoukkueista eniten maaleja peliaikaan suhteutettuna, on se luonut maaliodottamaa vasta 11. eniten. Ei olekaan ihme, että joukkueen laukaisuprosentti 8,7 on tasaviisikoin ollut niin ikään pudotuspelien korkein.
Vertailuksi Bruins on laukonut tasaviisikoin 6,9 prosentin tehokkuudella, mutta joukkue on laukonut ja luonut maaliodottamaa Bluesia enemmän. Jos Bruins on paikoitellen ollut jopa hieman epäonninen viimeistelyssään tasaviisikoin, joukkueen ylivoimapelaaminen on ollut pudotuspeleissä käsittämättömän tehokasta.
Bruins-ylivoiman onnistumisprosentti oli jo runkosarjassa todella kova 25,9, mutta pudotuspeleissä noin joka kolmas Bruinsin ylivoimalaukaus on uponnut verkon perukoille. On sanomattakin selvää, ettei tällainen tehokkuus tule pitkällä aikavälillä jatkumaan, mutta ei ole missään nimessä poissuljettua, ettei se jatkuisi vielä neljännenkin sarjan ajan. Bluesin alivoimapelaaminen on ollut pudotuspeleissä melko keskinkertaista.
Bluesin ylivoima on puolestaan jauhanut pudotuspeleissä 19,4 prosentin tehokkuudella. Luotua maaliodottamaa katsottaessa joukkueiden ylivoimalla rakentelemien maalipaikkojen laaduissa ei ole ollut suurta eroa, mutta Bluesin vahva viimeistely ei ole siirtynyt tasaviisikoin pelaamisesta ylivoimalle.
Ratkaisijat
Maalivahtien merkitystä ei voi yksittäisessä pudotuspelisarjassa ylikorostaa. Rask ja Binnington ovat molemmat torjuneet joukkueensa finaaleihin asti, mutta on selvää, kumpi on ollut tähän asti parempi.
| TOI | SA | xGA | GA | GSAA | HD SA | HDSV% | |
| Tuukka Rask | 1041:13 | 549 | 44,17 | 32 | 13,64 | 120 | 89,2 |
| Jordan Binnington | 1167:22 | 537 | 47,48 | 46 | -1,36 | 154 | 78,6 |
Rask on päästänyt ainoastaan 32 maalia 17 pelaamassaan pudotuspeliottelussa, kun Binnington on yllätetty 19 ottelussa 46 kertaa. Rask on kohdannut virkaveljeään enemmän laukauksia, kun taas Binnington on kohdannut enemmän maaliodottamaa, mikä antaa kuvaa laukausten laadusta. Rask on ehkäissyt 13,64 maalia liigan keskitasoon verrattuna, kun taas Binnington on päästänyt 1,36 maalia.
Raskin loistava kevät näkyy myös vaarallisten maalipaikkojen torjuntaprosentissa 89,2, joka on erittäin kova lukema. Binningtonia vastaan on päästy laukomaan hieman useammin vaaralliselta sektorilta kuten maaliodottamakin kuvasi, ja hänen torjuntaprosentti noiden laukausten osalta on 78,6 − keskitasoa pudotuspeleissä esiintyneiden maalivahtien osalta.
Ero Raskin ja Binningtonin välillä ei ole yhtä suuri kuin tilastot pudotuspeleistä antavat ymmärtää, mutta on turvallista olettaa, että suomalaisvahdilla on ainakin jonkunkokoinen etulyöntiasema maalivahtien mittelöön. Maalivahtien tasot voivat heitellä sarjojen välillä runsaasti, mutta jos tulikuuma Rask jatkaa nykyistä virettä, on hän ennakkosuosikki myös pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Kenttäpelaajien osalta katseet kohdistuvat luonnollisesti molempien joukkueiden ykkösnyrkkeihin. Patrice Bergeron, Brad Marchand ja David Pastrnak osoittivat konferenssifinaaleissa, miksi he ovat jo useamman kauden ajan muodostaneet koko NHL:n pelottavimman kolmikon. Hurricanesia vastaan esimerkiksi Bergeronin ollessa jäällä Bruins kontrolloi peräti 57,33 prosenttia laukaisuyrityksistä ja 64,98 prosenttia maaliodottamasta.
Kontrastina esimerkiksi Vladimir Tarasenkon ollessa jäällä Blues ei yltänyt vastaaviin laukaisuhallintalukemiin Sharksia vastaan. Lähtökohtaisesti Bergeronin ketjua vastaan asettuvan kolmikon tehtävänä onkin minimoida tappiot eikä niinkään hakea tyrmäysvoittoa.
Bluesin kannalta tilanteesta huolestuttavan tekee se, ettei Selke Trophyyn ehdolla oleva Ryan O'Reilly ole pudotuspeleissä ollut oma itsensä kahden suunnan pelaamisen osalta. Esimerkiksi Sharksia vastaan O'Reillyn ollessa jäällä Blues kontrolloi laukaisuyrityksistä vain 40,14 prosenttia ja maaliodottamasta 41,72 prosenttia. Samanlaiset lukemat ovat toistuneet myös aiemmissa sarjoissa, eikä tämän takia O'Reillyn peluuttaminen Bergeronia vastaan kuulosta Bluesin kannalta kovinkaan suotuisalta.
Jos Tarasenkolta odotettiin konferenssifinaaleihin lähdettäessä enemmän tehoja, niin Sharksia vastaan hän oli erityisesti ylivoimalla loistava. Venäläislaituri iski kuuteen otteluun tehot 3+5, ja nosti pistesaldonsa viidestä 13:een. Jaden Schwartz puolestaan jatkoi loistavaa kevättään iskemällä neljä maalia Martin Jonesin selän taakse. Kanadalaislaiturilla on pudotuspeleissä kasassa jo peräti 12 täysosumaa.
Alex Pietrangelo on näillä näkymin sarjan paras yksittäinen puolustaja, mutta hän oli paikotellen vaikeuksissa Sharksia vastaan tasaviisikoin − erityisesti pelatessaan Jay Bouwmeesterin puolustajaparina. Sen sijaan Colton Parayko otti sarjassa isoa roolia keräten eniten jääaikaa kaikista Blues-pelaajista ja kirjauttaen mainiot laukaisuhallintalukemat.
Bruinsin puolustuksen ykkösnimi tällä hetkellä lienee Torey Krug, joka on tehnyt joukkueen puolustajista myös eniten tehopisteitä, joista tosin suurimman osan ylivoimalla. Hänen lisäkseen Charlie McAvoy, Zdeno Chara ja Matt Grzelcyk pitävät huolta, että Bruinsilla pitäisi olla paperilla lievä etu myös puolustajien laadun suhteen.
Yllättäjät
Sharksia vastaan Blues oli hyvin vahvasti kahden puolustajaparin varassa. Parayko, Pietrangelo, Bouwmeester ja Joel Edmundson pelasivat kaikki sarjassa yli 120 minuuttia, kun viidenneksi eniten peliaikaa kellottanut Robert Bortuzzo pelasi vain 73 minuuttia. Tähän vaikutti se, että Vince Dunn jätti kolmannen ottelun kesken saatuaan kiekon naamaansa eikä pelannut loppusarjassa.
Dunn on uusimpien raporttien mukaan matkustanut Bostoniin joukkueen mukana, mutta ei ole vielä harjoitellut joukkueen kanssa. Nostin Dunnin esiin jo ennen Sharks–Blues-sarjaa yhtenä aliarvostetuimmista puolustajista koko NHL:ssä. Kolmessa ottelussa Sharksia vastaan Dunnin ollessa jäällä Blues hallitsi selvästi kenttätapahtumia, ja hänen puuttuminen finaalisarjassa olisi iso kolaus joukkueelle.
Bluesin uusittu nelosketju toimi Sharksia vastaan erinomaisesti. Alexander Steen ja Ivan Barbašev olivat olleet aikaisemmissa sarjoissa vaikeuksissa, mutta Oskar Sundqvistin tultua mukaan ketjusta muuntautui yksi Bluesin vahvimmista tasaviisikoin. Kolmikon ollessa jäällä joukkue kontrolloi peräti 65 prosenttia maaliodottamasta Sharksia vastaan ja päästi vain yhden maalin omiin kolmea tehtyä vastaan.
Bruinsin siirtotakarajan hankinnat Charlie Coyle ja Marcus Johansson ovat esiintyneet pudotuspeleissä pääsääntöisesti edukseen. Hurricanes-sarja oli Coylen, Johanssonin ja Danton Heinenin muodostamalta kolmosketjulta heikohko, mutta Maple Leafsia ja Blue Jacketsia vastaan kolmikko hoiti oman ruutunsa erinomaisesti.
Lopputulosarvio
Bruins lähtee sarjaan melko selkeänä ennakkosuosikkina. Joukkueella on vähintään niukka etu pelaajamateriaalin suhteen jokaisella pelipaikalla, ja Bruinsin joukkuepelaaminen on ollut pudotuspeleissä odotetun vakuuttavaa. Jos Rask jatkaa kolmella edelliskierroksella nähtyä dominointia tolppien välissä, on Bruinsia todella vaikea voittaa seitsemän ottelun sarjassa.
Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Bluesilla olisi sarjassa mahdollisuuksia, sillä esimerkiksi Tarasenkolla ja erityisesti O'Reillylla on edelleen potentiaalia nostaa tasoaan. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että Bruins on ikään kuin parempi versio Bluesista. Pidän bostonilaisjoukkuetta 60-65 prosentin suosikkina nostamaan Lordi Stanleyn maljaa toista kertaa tällä vuosikymmenellä.
Boston Bruins marssii mestaruuteen voitoin 4–2.