Pudotuspeliennakko: Runkosarjavoittaja Avalanche ei jätä toissa kauden mestarille yllätysmahdollisuutta

NHL / Artikkeli
Heistä näkevät Avalanchen vastustajat painajaisia. Mikko Rantanen, Cale Makar, Andre Burakovsky ja Gabriel Landeskog johtavat mestarisuosikkia kohti täyttymystä.
Kuva © Getty Images
Näyttävää ja tehokasta kiekkoa pelaavan Colorado Avalanchen pelin ja materiaalin laatu on paljon St. Louis Bluesia edellä. Runkosarjassa Avalanchen toistuvasti ahtaalle ajanut Blues joutuu pudotuspelisarjassa ylittämään itsensä haastaakseen mestarisuosikin jatkopaikasta.

Keskinäiset ottelut

St. Louis Blues osoittautui runkosarjavoittaja Colorado Avalanchelle yllättävän haastavaksi vastustajaksi. Avalanche toki voitti viisi kahdeksasta kohtaamisesta, mutta näistä kolme yhdellä maalilla. Bluesin kaikissa voitoissa oli vähintään kahden maalin marginaali.

Blues vei myös nimiinsä runkosarjan kaksi viimeistä ottelua – joukkueet eivät tosin ole kohdanneet sitten vappuviikon. Maaliero meni Avalanchelle 26–21, mikä on melko niukka lukema, kun otetaan huomioon alkukaudesta otettu railakas 8–0-voitto. Sen voikin helposti luokitella alkukauden arvaamattomuuden piikkiin.

Lähtökohdat

Avalanche on ollut jo ennen kauden alkua yksi mestarisuosikeista. Joukkue on pelannut koko kauden ajan menestysjoukkueen näköistä dynaamista jääkiekkoa. Avalanche myös päätti runkosarjansa viiteen voittoon, ja kalkkiviivan venytys divisioonavoittoon antaa varmasti vielä ylimääräistä itseluottamusta.

Viime syksynä Avalanchen tie katkesi sensaatiomaisesti altavastaaja Dallas Starsia vastaan. Moni nykypelaajista oli mukana nielemässä katkeraa kalkkia, ja nälkää jäi varmasti. Jared Bednarin luotsaamalla joukkueella on ollut aikaa ottaa oppia, ja runkosarjassa nähdyn jälkeen kotiläksyt on tehty huolella.

Bluesin runkosarjajuna eteni kirskuvilla kiskoilla. Sen peli ei ole missään vaiheessa näyttänyt vakuuttavalta. Tosin samankaltaisella pelillä se ylsi mestaruuteen 2019. Tällä kertaa tuhkimotarinoille ei ole sijaa. Läntisen divisioonan heikko taso kärkikolmikon takana avasi helpohkon tien pudotuspeleihin. Kalifornian joukkueet olivat odotetun heikkoja ja Arizona Coyotes suorastaan floppasi.

Cale Makar ei jäänyt vahvan tulokaskauden tähdenlennoksi. 22-vuotias lahjakkuus on matkalla pelipaikkansa kuumimpaan kärkeen.
Kuva © Getty Images

Avalanchella on käytössään yksi NHL:n tulivoimaisimmista hyökkäysketjuista, tunnollinen kolmos- ja nelosketjun raatajaosasto sekä maailman eliittiin lukeutuva maalivahti Philipp Grubauer. Vasta toista täyttä kauttaan pelaava Cale Makar johtaa kiekollista puolustuspeliä.

Blues haastaa Avalanchen yhtenäisyydellään ja taistelutahdollaan, ja Craig Berube tietää, miten paperilla vaatimattomasta ryhmästä saadaan osiensa summaa suurempi. Kliinisten viimeistelijöiden puute tuottaa ongelmia, mikäli Grubauerin vire jatkuu nykyisellään. Ailahdelleen maalivahdin Jordan Binningtonin on puolestava löydettävä oma tasonsa heti.

Puolustuspäässä Colton Parayko menisi joukkueensa puolesta läpi vaikka tiiliseinästä. Samaa tunnollisuutta soisi näkevän muiltakin: Justin Faulk, Torey Krug ja kumppanit joutuvat todelliseen mankeliin monta kertaa sarjan aikana.

Ratkaisijat

Avalanche on sikäli onnellisessa tilanteessa, että sen materiaalista on ilmaantunut tasonnostajia melkein koko hyökkäyslinjaston leveydeltä. Mikko Rantanen oli runkosarjassa yksi liigan viidestä 30 maalia latoneesta pelaajasta, mutta samalla hänen kokonaisvaltainen pelaamisensa ja johtajuutensa ovat kehittyneet huomattavasti sitten viime kauden.

MacKinnon, Rantanen ja Landeskog olivat runkosarjassa 70 maalin troikka. Meno ei ole osoittanut hyytymisen merkkejä.
Kuva © Getty Images

Kovin odotuksin kauteen lähtenyt Nathan MacKinnon otti tuloksellisesti hieman takapakkia ja silti tuloksena oli 20 maalia ja 65 tehopinnaa – yksi vähemmän kuin Rantasella, joka kuitenkin pelasi neljä ottelua enemmän. Kapteeni Gabriel Landeskog täydentää ykkösnyrkin, joka kuuluu koko liigan kunnioitusta herättävimpiin.

Puolustajavirtuoosi Makar nakutti tehoja piste per peli -tahtia. Jo viime syksynä ennakkoluulottomasti pudotuspeleissä esiintynyt varhaiskypsä Makar on yksi ottelusarjan kiinnostavimmista pelaajista.

Maalivahtien vertailussa etu on numeerisesti Avalanchen puolella. Grubauer pelasi 40 ottelussa ja voitti niistä 30. Hän torjui seitsemän nollapeliä, mikä oli Semjon Varlamovin ohella eniten koko liigassa. Päästettyjen maalien keskiarvo painui alle kahden yhtenä kolmesta yli 15 ottelua pelanneesta maalivahdista. Grubauerin edellä luutiva pakisto ei ole jämäkkyydessään NHL:n huippua ja tulikuuma maalivahti onkin kullanarvoinen pudotuspeleissä. Bluesia vastaan Grubauer pelasi kolme ottelua ja voitti niistä kaksi.

Binnington puolestaan pelasi 42 ottelussa voittaen niistä 18. Hän ei torjunut ainuttakaan nollapeliä ja päästettyjen maalien keskiarvo oli 2,65. Avalanchea vastaan Binnington voitti seitsemästä kohtaamisesta kolme. Omalla tasollaan pelatessaan Grubauer on kuitenkin tuskainen ohitettava Blues-ryhmittymälle.

Ryan O'Reilly oli Bluesin ykköstykki 24 täysosumallaan, mutta hän oli myös nuottipaitojen ainoa 20 maalin pelaaja tällä kaudella. David Perron voitti hieman yllättäen joukkueen sisäisen pistepörssin 58 pisteellään, muta hänkin on ensisijaisesti pelinrakentaja, ei niinkään maalinsylkijä. Bluesilla on monta syytä olla huolissaan tilanteessa, jossa maaleja on pakko tehdä.

Yllättäjät

Avalanchen tilanteesta kertoo positiivisessa valossa se, että kukin joukkueen ykköstykeistä oli vuorollaan sivussa peleistä, mutta se ei juuri joukkueen suoritustasoa pudottanut. Vastuunkantajia löytyy myös hierarkian alemmilta portailta. André Burakovsky oli pirteällä pelituulella koko kauden ja saanee vastuuta, mikäli ykkösketjulla kone piiputtaa.

Joonas Donskoikin on havahtunut pudotuspelien kynnyksellä, mutta hänellä pisteensä tulevat ryppäissä. Alkukaudesta näkyvästi esillä olleet Nazem Kadri ja Brandon Saad putosivat hieman kuvasta kevään edetessä, mutta alavire ei heidän kohdallaan yleensä kestä pitkään. Vastaavasti J.T. Compher ja Tyson Jost nostivat profiiliaan loppukaudesta. Ärhäkkä duunariosasto aiheuttaa Bluesille päänvaivaa molemmissa päissä.

Jordan Binningtonin kausi on ollut kysymysmerkkejä täynnä. Nyt pitäisi saada vastauksiakin.
Kuva © Getty Images

Bluesin Mike Hoffman, Jordan Kyrou ja Brayden Schenn olivat joukkueen sisäistä eliittiä hyökkäyksen osalta, mutta he valahtavat otteluparin sisäisessä vertailussa keskikastiin. Jokainen heistä on valmis nousemaan esiin, mutta se edellyttää, että kauden paras peliviikko on oltava nyt.

Lopputulosarvio

Armoitetun hyökkäysarsenaalinsa ja kivenkovan maalivahtipelinsä ansiosta Avalanche on vahvoilla sarjan aikana. Joukkue on oppinut virheistään, selättänyt ongelmansa ja jatkaa noususuhdanteista suoritustasoaan lyhyeksi jäävän ottelusarjan kaikissa otteluissa.

Bluesin mahdollisuudet piilevät siinä, että sen puolustus on alusta asti hereillä eikä anna Avalanche-hyökkääjille yhtäkään helppoa paikkaa. Blues saattaa taistella itselleen yhden otteluvoiton kotonaan, mutta todennäköisempää on, että nälkäinen, itsevarma ja energinen Avalanche ottaa jatkopaikan suoraan neljässä ottelussa.

Pudotuspelien todennäköisyyksiä arvioivan MoneyPuckin mukaan Avalanche on yksi suurimmista mestarisuosikeista ja etenee toiselle kierrokselle noin 84 prosentin todennäköisyydellä.

Korjaus: Blues-maalivahti Jordan Binnington pelasi runkosarjassa seitsemän ottelua Colorado Avalanchea vastaan ja voitti niistä kolme, ei kuusi, kuten tekstissä aiemmin väitettiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle